Kuinka on mahdollista että suomessa on otettu sellainen käytäntö että kun eläin vahingossa eksyy asutuksen lähelle poliisi tulee ja ampuu sen eli lopettaa viettoman eläimen, miksi. Eikö eläintä voisi nukuttaa ja viedä erämaahan. Kehitys maissakin tehdään niin. Miksi suomessa Viaton eläin lopetetaan. Haluan että tästä nousisi kansalaisliike viettoman eläimen lopettamista vastaan, todella törkeää. Kuka on antanut poliisille tämän luvan. ??????
Tänään radiossa 7.9.2010 myös kerrottiin että jos emo ammutaan myös pennut saavat armonlaukaukset, voi jumalauta, mitä voisin tehdä että tämä loppuu.
Tänään radiossa 7.9.2010 myös kerrottiin että jos emo ammutaan myös pennut saavat armonlaukaukset, voi jumalauta, mitä voisin tehdä että tämä loppuu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Katsos, Suomessa noudatetaan Montesquiu´n vallan kolmijako-oppia, missä lainsäädäntövalta on Eduskunnalla, mutta toimeneenpanovalta hallituksella ja sitä kautta myös poliisilla. Lainsäädäntövaltaansa Eduskunta on käyttänyt niin, että se on säätänyt Poliisilakiin pykälän, missä poliisi valtuutetaan tappamaan eläin, jos sen katsotaan aiheuttavan vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Eli, ihmisen henki on vielä toistaiseksi katsottu eläimen henkeä arvokkaammaksi.
Tappamispäätöksen tekee poliisi, ei kadunmies tai esim. Citymarketin tai Alkon myyjät. Suomessa on tällä hetkellä kaksi nukutuskivääriä. Me emme tietenkään mahda sille mitään, jos kehitysmaissa nukutuskivääri on kaikilla. Jos hirvi seikkailee vaikka Turun kaduilla liikenteen seassa, niin se luonnollisesti aiheuttaa vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Se on ammuttava pakosti, sillä toinen nukutuskivääri saattaa olla sillä hetkellä vaikka Joensuussa ja toinen Oulussa. Ei hirvelle voi mennä sanomaan, että odottelehan siinä, kunnes se Oulussa oleva nukutuskivääri saadaan paikalle. Sitäpaitsi, nukutusaine ei tehoa silmänräpäyksessä, vaan vasta noin minuutin kuluttua. Ennen nukkumistaan hirvi vielä vauhkoontuu.
Karhun pennut kuulema ammuttiin siksi, että olisi ollut eläinrääkkäystä jättää ne kuolemaan Suomen talveen ilman emoaan.
Asiasi on hyvä, mutta kiinnittäisin huomiota sen erääseen toiseen ongelmaan:
Kun karhu tonkii roskista Suomussalmen Peräpukamankylässä Paukamankulmalla, niin toimeenpanovaltaa Suomessa käyttävä viranomaistaho laittaa koko valtakunnan kattavan Hätä-tiedotteen hälytysäänineen pyörimään valtakunnalliseen TV-lähetykseen. Sen seurauksena paikalle kerääntyy satoja ihmisiä häiriinnyttämään viatonta luontokappaletta. Paikalle tulevat kaikki, jotka suinkin ehtivät. Siksi kai viranomainen käyttää tiedottamisessaan mahdollisimman nopeata ja tehokasta keinoa.