Rikoshyödystä

valitettavasti ei vähennetä tappioita, vaan se tuomitaan bruttoperiaatteella kunkin sponsorihhaaran kesken yhteisvastuullisesti menetetyksi. Eli anoppi pääsee vihdoinkin osallistumaan wincapitavävypojan perhe-elämään maksamalla lopun ikänsä voutilaan eläkkeestään kolmasosan. Asunto ja mökki ovatkin jo takavarikossa.

Siitäs sai, kun epäili ensin, että valuuttakauppaa ei käyty, kun ei ymmärtänyt hyvän päälle eikä sitä logiikkaa, että valuuttakauppaa ei käytiin eikä asiantuntijan vartin pohtimisen jälkeen tuli selväksi, että mitään rikokseen viittaavaakaan ei ole ilmassa ja Columbo isukkeineen on selvästi havainnut oikeusturvan olevan vaarassa, minkä vuoksi on ensiarvoisen tärkeää tässä vaiheessa ainakin yhtyä rintamaan ja sisäistettävä stoori, joka on ehdottoman pitävä, jos ei Suomen rikollistuomioistuimissa niin ainakin liittokokuksessa, joka tietää asiantuntijoiden kanssa, että Nokian päätoimittajakin on saanut tuottoa samalla tavalla kuin me wc-soturit. Näin ainakin Ismo sanoi, että Hannu kertoi, että Pauli ja Sepe sanoi, että on mukava ja oikeudenmukainen systeemi ja vielä parempi on uusi systeemi, jolla voi menettää jopa miljoonan hetkessä eli tuotto yhteiseen kassaan jopa 10000000000% helmikuun 10 päivän käyrän mukaan..
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Viranomaiset linnaan kirjoitti:

valitettavasti ei vähennetä tappioita, vaan se tuomitaan bruttoperiaatteella kunkin sponsorihhaaran kesken yhteisvastuullisesti menetetyksi. Eli anoppi pääsee vihdoinkin osallistumaan wincapitavävypojan perhe-elämään maksamalla lopun ikänsä voutilaan eläkkeestään kolmasosan. Asunto ja mökki ovatkin jo takavarikossa.

Siitäs sai, kun epäili ensin, että valuuttakauppaa ei käyty, kun ei ymmärtänyt hyvän päälle eikä sitä logiikkaa, että valuuttakauppaa ei käytiin eikä asiantuntijan vartin pohtimisen jälkeen tuli selväksi, että mitään rikokseen viittaavaakaan ei ole ilmassa ja Columbo isukkeineen on selvästi havainnut oikeusturvan olevan vaarassa, minkä vuoksi on ensiarvoisen tärkeää tässä vaiheessa ainakin yhtyä rintamaan ja sisäistettävä stoori, joka on ehdottoman pitävä, jos ei Suomen rikollistuomioistuimissa niin ainakin liittokokuksessa, joka tietää asiantuntijoiden kanssa, että Nokian päätoimittajakin on saanut tuottoa samalla tavalla kuin me wc-soturit. Näin ainakin Ismo sanoi, että Hannu kertoi, että Pauli ja Sepe sanoi, että on mukava ja oikeudenmukainen systeemi ja vielä parempi on uusi systeemi, jolla voi menettää jopa miljoonan hetkessä eli tuotto yhteiseen kassaan jopa 10000000000% helmikuun 10 päivän käyrän mukaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu