Suuri häpeä

On suuri häpeä että maataloutta harjoitetaan niin tehottomasti että tarvitaan miljardituet vuodesta toiseen .

Vielä suurempi häpeä on että maataloustukea edelleen maksetaan.

Maanviljelijältä menee monta vuotta ennenkuin oppii tuottavan toimintamallin. Laiskaksi maanviljelijä oppii keskimäärin yhdessä vuodessa.
47441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

on homma per.....ti maanviljely verrattaessa entiaikaa, sieltä oli tultava satoakin ei hehtaarit elättänyt, tänäpäivänä tuo tuotto saa....n moisella selittelyllä nollataan, täällä palstalla todellisuus ihan toinen. Tulos näkyy etu kuin takapihallakin?

Äänestä

esim. perunat maksoivat niin vähän kaupassa. Kaveri sitten sanoi, että varmaan ne maataloustuet ovat vaikuttaneet hintaan. Eihän kukaan voi kasvattaa perunoita ilmaiseksi.

Äänestä
  • saa niiden halpuudesta vielä paremman kuvan kun muistaa että palkat tuolla ovat noin kolmasosa täkäläisistä:

    "Pohjanmaalta vietiin Venäjälle jo viime vuonna 12 miljoonaa kiloa perunaa. Nyt kysyntä on moninkertainen ja vienti kasvaa koko maassa. Pohjanmaalta peruna päätyy Pietarin ja Moskovan alueelle, jossa hinnat ovat erityisen kovat: kilohinnat liikkuvat 1,20–1,50 eurossa, kun Suomessa taso on puolen euron luokkaa."

    Äänestä

  • Brightonin ruokamessuillakin suomalaiset varhaisperunat saivat kiitosta maukkautensa vuoksi.
    Todellakin - ja varhaisperunat maksoivat alle 30 senttiä kilo. Maataloustuet varmaankin laskivat niiden hintaa, koska täytyyhän viljelijänkin saada työpalkkansa.

    Äänestä

  • ei veronmaksajien tartte sun pernoitas maksella,jos et ilman tukee pärjää niin mee muihin hommiin ilmaset matkustajat tukipummit törsät voi kuskata siperiaan ja heti.

    Äänestä

  • ei kukaan voi ostaa perunaa joka on kasvatettu varastetulla rahalla.

    Äänestä

  • pernan viljelijänkin rattorit ja muut työkoneet on investointituilla makseltu ,veronmaksajat maksanu kalliinman mukaan,lisäksi pernan tukiin on makseltu silti hinnat ei ole laskenu kun verrataan muitten maitten hintoihin ,eli suomen perunan hinta on törkeen kallis,maailman markkina hinnoilla on pärjättävä,monet maat eivät saa tukia siksi suomeen tueton maanviljely,

    Äänestä

http://europa.eu/legislation_summaries/other/l11089_fi.htm
"Vuonna 2003 toteutetulla yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistuksella otettiin käyttöön tilatukijärjestelmä ja irrotettiin tuet tuotannosta. Useimmissa markkinajärjestelyissä siirryttiin uuteen järjestelmään vuonna 2005 tai 2006 (uusia jäsenvaltioita lukuun ottamatta). Nykyisiä suoria tukia voidaan eräin perustein (ns. täydentävät ympäristöehdot) maksaa vuoteen 2012 saakka, mutta niitä alennetaan asteittain. Eräille viljelykasveille maksetaan lisätukea tuen mukauttamisesta ja tilatukijärjestelmään siirtymisestä johtuvien tulonmenetysten korvaamiseksi."
"Tilatukea maksetaan viljelijöille riippumatta siitä, mitä he tuottavat. Tilatukijärjestelmä otettiin käyttöön vakaampien viljelijätulojen varmistamiseksi sekä Euroopan maatalouden kilpailukyvyn ja kestävyyden parantamiseksi."

Äänestä

saada halpaa ruokaa, eikä maajussit 3,5 % osuudella pysty mitenkään estämään suuren enemmistön päätöksiä.

Äänestä

Sinä kun tunnut tietävän, tai ainakin luulet niin, miksi et alkaisi maatalousneuvojaksi, ihan oikein konsultiksi.
Jos sitä osaamista vielä sattuisi löytymään, olisi edessäsi rahakas tulevaisuus...

Äänestä
  • Lasketaan sille sitten tueton hinta. Kun saan kaikki satoni myytyä tuolla kannattavalla hinnalla, voin kernaasi luopua maataloustuistani. Saataisi vehnän tonnihinta olla tuossa 300-400€ välissä. Tervetuoa vain kaupille kaikki. Itse en eläimiä kasvata mutta kyllä lihalle ja kananmunillekin voi laskea kannattavan, ilman tukea elevan hinnan.

    Äänestä

  • aloittajalle vehnää, kirjoitti:

    Lasketaan sille sitten tueton hinta. Kun saan kaikki satoni myytyä tuolla kannattavalla hinnalla, voin kernaasi luopua maataloustuistani. Saataisi vehnän tonnihinta olla tuossa 300-400€ välissä. Tervetuoa vain kaupille kaikki. Itse en eläimiä kasvata mutta kyllä lihalle ja kananmunillekin voi laskea kannattavan, ilman tukea elevan hinnan.

    kansanäänestys, Kysytään kansalta haluavatko he ostaa ruokaa tukemattomalla hinnalla. Jos ei muut maat halua poistaa tukiaan, asetetaan rajatullit sellaiseksi että ulkomailtakin tuleva alkutuotanto vastaa meidän tukemattomia hintojamme. Alkutuotteiden hinta on melko helppo laskea ilmen tukia, lisätään vain tuo tukien määrä tuotteiden hintaan

    Äänestä

  • ja järjestetään kirjoitti:

    tuet ja tuodaan elintarvikkeet ulkomailta. Kaikki tullit tuonnista pois, hinta ratkaiskoot mitä ostetaan. Jos kotimainen moska ei enää ole kilpailukykyistä hinta/laatusuhteeltaan, niin voi voi...

    Äänestä

  • jos lopetetaan kirjoitti:

    saada salmonellaa, joten pysytään suomalaisissa tuotteissa.

    työvoimalta. Tuodaan työläiset sieltä, mistä halvimmalla saadaan. Jos suomalainen työvoima ei enää ole kilpailukykyistä hinta/laatusuhteeltaan, niin voi voi...

    Äänestä

  • aloittajalle vehnää, kirjoitti:

    Lasketaan sille sitten tueton hinta. Kun saan kaikki satoni myytyä tuolla kannattavalla hinnalla, voin kernaasi luopua maataloustuistani. Saataisi vehnän tonnihinta olla tuossa 300-400€ välissä. Tervetuoa vain kaupille kaikki. Itse en eläimiä kasvata mutta kyllä lihalle ja kananmunillekin voi laskea kannattavan, ilman tukea elevan hinnan.

    "Lasketaan sille sitten tueton hinta. Kun saan kaikki satoni myytyä tuolla kannattavalla hinnalla, voin kernaasi luopua maataloustuistani."

    Tuo toimi ennen EU-aikaa mutta ei enää. Kas kun rajasuojaa ei enää sallita. Noinhan se oli ennen EUta, rajat oli kiinni ja tuotteilla eli sellainen hinta että tehottamallakin tuotannolla kotimaassa pärjäsi. Ei ollut ulkomaan tuonnista johtuvaa kilpailua. Nyt on rajat auki ja jos ei pysty tuottamaan kilpailukykyisellä hinnalla niin ongelmia tulee. Ei sitä hintalappua noin vaan lätkäistä. Ihan sam juttu kuin vaikka Nokian kännyköissä. Voidaanhan sille hintalappu laittaa mikä vaan mutta jos ostajat saavat vastaavan tuotteen halvemmalla muualta niin jää kännykät myymättä. Samoin jäisivät vehnät laariin.

    Äänestä

  • aloittajalle vehnää, kirjoitti:

    Lasketaan sille sitten tueton hinta. Kun saan kaikki satoni myytyä tuolla kannattavalla hinnalla, voin kernaasi luopua maataloustuistani. Saataisi vehnän tonnihinta olla tuossa 300-400€ välissä. Tervetuoa vain kaupille kaikki. Itse en eläimiä kasvata mutta kyllä lihalle ja kananmunillekin voi laskea kannattavan, ilman tukea elevan hinnan.

    onkonna törsä kuullunna maailman markkina hinnasta jota suuri osa maailmasta nöudattaa ,esim,uudessaseelannissa ,eteläamerikassa,autsraaliassa ei tukee maksella silti ne pärjäilee ilman tukia hyvinkin,mee nyt sitten töihin muualle ja pirä turpas kii etten mää käy sitä muuraamas kiinni idiootti.

    Äänestä

  • ja järjestetään kirjoitti:

    kansanäänestys, Kysytään kansalta haluavatko he ostaa ruokaa tukemattomalla hinnalla. Jos ei muut maat halua poistaa tukiaan, asetetaan rajatullit sellaiseksi että ulkomailtakin tuleva alkutuotanto vastaa meidän tukemattomia hintojamme. Alkutuotteiden hinta on melko helppo laskea ilmen tukia, lisätään vain tuo tukien määrä tuotteiden hintaan

    tuet poistettu uus seelannista austraaliasta etelä amerikasta ja hyvin pärjäävät ilman tukia meirän tukipummi ei eres pärjää miljardituilla,sama kuri kun pikkukakaroille risuu vaan jollei muuten sovi,tuettomat pärjää maailmanmarkina hinnoilla se on fakta,.

    Äänestä

  • varaa... kirjoitti:

    saada salmonellaa, joten pysytään suomalaisissa tuotteissa.

    suomen bakteeri broileria ei saa myyrä ulkomaillemsuomalaiset tottunu kuratautiin täysillä tuilla,

    Äänestä

KANNATA KOMMENTOIDA

Äänestä
  • niin suomi ei voi ostaa silloin maataloustuettua ruokaa EU lain mukaan muualtakaan.Eu ei anna suomen sekoittaa niiden järjestelmää yksin.Suomi ei näistä tuista päätä ollenkaan enään sori vaan urputtajat.

    Äänestä

  • 12+3 kirjoitti:

    niin suomi ei voi ostaa silloin maataloustuettua ruokaa EU lain mukaan muualtakaan.Eu ei anna suomen sekoittaa niiden järjestelmää yksin.Suomi ei näistä tuista päätä ollenkaan enään sori vaan urputtajat.

    Tuosta kansallisesta tuesta ihan itse. Valitettavasti... Se huomataan tuostakin:
    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_149_2006_p.shtml

    "Edellisissä tukineuvotteluissa esitetyt tilamallilaskelmat eivät vastaa olemassa olevaa käytäntöä. Laskelmat olivat tarkoitushakuisia, ja niiden avulla haluttiin hävittää tukierot eri tukialueiden väliltä. Maataloustuottajat ovat tehneet keskuudessaan muutaman tilan osalta laskelmat tukieroista, ja laskelmien lopputulokset eli tukieron suuruus yllätti pistokokeen tekijätkin. "

    "C-alueen tuotannon kasvu perustuu poikkeuksellisen korkeisiin tukiin, eli siellä tuotannon kannattavuus on erinomainen. C-alueella maksetaan sekä tuotantoa sopeuttavaa tukea investointituen muodossa että tuotantoa ylläpitävää tukea 142-tuen muodossa. Suomeen on luotu C-alueelle Euroopan parhaiten kannattava maidontuotanto, ja samalla A- ja B-alue on painumassa Euroopan huonoimmin kannattavaksi."

    "Jos tukieron kaventaminen Etelä-Suomen ja C-alueen välillä on mahdotonta, mielestämme ainoa vaihtoehto on luopua kansallisen tuen maksamisesta koko Suomessa."

    Tuo ehdotus "ainoa vaihtoehto on luopua kansallisen tuen maksamisesta koko Suomessa" on erittäin järkevä ja kannatettava ehdotus. Ja siihen EU ei sano yhtään mitään! EU määrää vain maksimin, ei minimiä. Kansallisen tuen MINIMI on täysin vapaasti omassa harkinnassa. Eduskunta päättää josko tuetaan 100 hehtaarin ja 100 lehmän tilaa c3:lle ihan puhtaana aluetukena 150.000 eurolla budjetista joka vuosi vai josko tuolla 150.000 eurolla palkataan vanhustenhuoltoon 3 henkilö lisää. Jos eduskunta niin päättää että kansalisia tukia maksettaisiinkin tuolle c3:n tilalle vain 50.000 euroa kuten vastaavan kokoisella tilalle eteläisessä Suomessa maksetaan niin EU ei todellakaan voisi asialle yhtään mitään.

    Äänestä

  • päättää kirjoitti:

    TALKOISIIN , kauppiaiden 50 - 100% voitot on pakko silloin ottaa huomioon.
    Tosiasiassa koko vanhus hoito työ tulisi rahoittaa , puuttumalla tähän riisto
    talouteen.
    Hölmöö laulaa täällä jostain 3,6 % osuudesta ja tapella aamusta iltaan ja
    valehdella puolin jos toisin , kun ongelman aiheuttaja on käsi rahapussillasi,
    etkä sitä muka huomaa.

    Äänestä

  • päättää kirjoitti:

    Tuosta kansallisesta tuesta ihan itse. Valitettavasti... Se huomataan tuostakin:
    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_149_2006_p.shtml

    "Edellisissä tukineuvotteluissa esitetyt tilamallilaskelmat eivät vastaa olemassa olevaa käytäntöä. Laskelmat olivat tarkoitushakuisia, ja niiden avulla haluttiin hävittää tukierot eri tukialueiden väliltä. Maataloustuottajat ovat tehneet keskuudessaan muutaman tilan osalta laskelmat tukieroista, ja laskelmien lopputulokset eli tukieron suuruus yllätti pistokokeen tekijätkin. "

    "C-alueen tuotannon kasvu perustuu poikkeuksellisen korkeisiin tukiin, eli siellä tuotannon kannattavuus on erinomainen. C-alueella maksetaan sekä tuotantoa sopeuttavaa tukea investointituen muodossa että tuotantoa ylläpitävää tukea 142-tuen muodossa. Suomeen on luotu C-alueelle Euroopan parhaiten kannattava maidontuotanto, ja samalla A- ja B-alue on painumassa Euroopan huonoimmin kannattavaksi."

    "Jos tukieron kaventaminen Etelä-Suomen ja C-alueen välillä on mahdotonta, mielestämme ainoa vaihtoehto on luopua kansallisen tuen maksamisesta koko Suomessa."

    Tuo ehdotus "ainoa vaihtoehto on luopua kansallisen tuen maksamisesta koko Suomessa" on erittäin järkevä ja kannatettava ehdotus. Ja siihen EU ei sano yhtään mitään! EU määrää vain maksimin, ei minimiä. Kansallisen tuen MINIMI on täysin vapaasti omassa harkinnassa. Eduskunta päättää josko tuetaan 100 hehtaarin ja 100 lehmän tilaa c3:lle ihan puhtaana aluetukena 150.000 eurolla budjetista joka vuosi vai josko tuolla 150.000 eurolla palkataan vanhustenhuoltoon 3 henkilö lisää. Jos eduskunta niin päättää että kansalisia tukia maksettaisiinkin tuolle c3:n tilalle vain 50.000 euroa kuten vastaavan kokoisella tilalle eteläisessä Suomessa maksetaan niin EU ei todellakaan voisi asialle yhtään mitään.

    ----

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    ----

    karuakin karumman B-alueen viljelijän juttua... Sen takia faktat ja luvut onkin kohdallaan...

    Äänestä

  • ole kun kirjoitti:

    karuakin karumman B-alueen viljelijän juttua... Sen takia faktat ja luvut onkin kohdallaan...

    "Nyt on rajat auki ja jos ei pysty tuottamaan kilpailukykyisellä hinnalla niin ongelmia tulee"
    Mutta jos kaikilla muilla eu jäsenvaltioilla olisi maataloustuet, paitsi suomella, eihän se olisi tasavertainen asetelma. Kolme vaihtoehtoa: Suomessa olisi rajasuoja ja ei maataloustukia, maataloustuet eikä rajasuojaa, tai kaikki maataloustuet poistettaisiin kaikkialla maalmassa.

    Kännykkäteollisuutella ei ole "kännykkatukia" siksi suomessakaan ei makseta nokialle ainakaan kovin paljon tukia.
    Mutta: miksi suomi maksaa laivojen rakentajille telakkatukia. Olisiko siis telakkatuet poistettava ja sanottava " ja jos ei pysty tuottamaan kilpailukykyisellä hinnalla niin ongelmia tulee"

    Kansan uutiset 11.11.2009 16.20
    "Lapintie vaatii lisää telakkatukea. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie vaatii hallitusta turvaamaan laivanrakennuksen osaamisen Turussa. Kirjallisessa eduskuntakyselyssään hän vaatii telakkatuen korottamista ensi vuoden budjetissa"
    http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2044974/lapintie-vaatii-lisaa-telakkatukea

    Äänestä

  • ymmärtänyt kirjoitti:

    Tuissa ja tuissa. Lainaus 27.08.2010 Maaseudun Tulevaisuudesta:
    "Tanskan maatalous on kooltaan suurempi kuin Suomi ja Ruotsi yhteensä ja Ruotsi on puolestaan hiemen Suomea suurempi maatalouden liikevaihdossa. Suomi on puolestaan ykkönen maataloustuissa. Suomessa maksettiin kolme vuotta sitten 1,9 miljardia tukea, kun Tanskassa ja Ruotsissa tukipotti oli 1,1 miljardia."

    Ja sitten tuohon viestiisi
    "Mutta jos kaikilla muilla eu jäsenvaltioilla olisi maataloustuet, paitsi suomella, eihän se olisi tasavertainen asetelma. Kolme vaihtoehtoa: Suomessa olisi rajasuoja ja ei maataloustukia, maataloustuet eikä rajasuojaa, tai kaikki maataloustuet poistettaisiin kaikkialla maalmassa."

    kommentti. Nyt esimerkiksi Tanska ja Ruotsi opertoivat 99% vain EU-tuen varassa, nuo tukisummat ovat EUn maksamia. Sen sijaan meillä on tuosta 1,9 miljardista KANSALLISTA OMISTA VEROVAROISTA MAKSETTAVAA TUKEA 1,1 MILJARDIA ja EU-tukea vain 0,8 miljardia. Onko tasavertainen asetelma että muut pärjäävät EU-tuen varassa ja meillä 60% tukipotista on kansallista tukea. Nyt kun vielä huomioidaan tuon kansallisen tuen haittapuolet
    http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/
    eli täysin järjettömän tukieron takia maatalous on kannattavampaa pohjoisessa ja siksi tuotanto siirtyy pohjoiseen ja hiipuu etelässä niin eiköhän tuon KANSALLISEN TUEN poistaminen olisi vaan ihan hyvä juttu? Ei siis puhuta kaikkien maataloustukien poistosta vaan ainoastaan siitä että poistetaan kansalliset tuet niin on sitten tasavertaisella viivalla sekä pohjoinen että etelä naapurimaiden kanssa. Nythän tilanne on se että etelässä pitää tulla toimeen alemmilla tuilla kuin Ruotsissa ja Tanskassa 2013 jälkeen jos päätöksiä ei muuteta. Pohjoinen sen kun porskuttaa tukien varassa.

    Äänestä

  • vähän eroa kirjoitti:

    vaikka ne on julkisiksi julistettu maajussi pimittelee ja rohmuaa katteettomasti kansallisia ei muis mais maksella .

    kirjoitusta, tuskin hän pahastuu. Minusta hän kiteytti tuon kansallisten tukien maksamisen hyvin.
    " Eri maiden tuet olisi laskettu viitesatojen mukaan. Siitä johtuen esim. Ranskassa tuet ovat kolminkertaiset Suomeen verrattuna, ja tätä kompensoimaan on olemassa kansallinen tuki. Käytössä on siis systeemi että mitä suurempi hehtaarisato, sitä suurempi tuki hehtaaria kohti. Suomen jäsenyysneuvotteluissa viitesato painettiin todellisuutta paljon alemmaksi, ettei EU:n tarvitsisi maksaa Suomelle sellaisia tukia hehtaaria kohti kuin todellisuudessa olisi kuulunut"
    Loppupäästä löytyy juttu kokonaisuudessaan.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/7082340

    Sekä Esko Seppäsen kirjoitus:
    "Suomi on tehnyt huonon liittymissopimuksen, kun maatalous tulee maksuun meille itsellemme, kun taas kaikissa muissa jäsenmaissa sen maksaa suurimmalta osin EU. Suomi sai liittymissopimuksessa luvan maksaa omasta budjetista kansallisia tukia. joita liittymissopimuksen artiklojen numeroinnin mukaan nimitetään 141- ja 142-tueksi"
    http://www.vunet.org/viewarticle.pl?article=kotimaa/pub_artikkeli529.txt&printable=2

    Sinulta varmaan löytyy faktatietoa kansallisten tukien poiston seurausista. Kun jo nyt viljasta
    tuotto hehtaarilta oli miltei nolla. Nyt on väliaikaisesti korkeammat viljan hinnat, mutta niiden ei uskota pysyvän tuolla tasolla normaalisadoilla.

    Äänestä

  • , kirjoitti:

    On merkittävä pohjoisessa? Aluetukea? Vaikkapa c3:lla 100 hehtaaria ja 100 lehmää niin kansalliset kotieläintuet 120.000 euroa vuodessa ja peltotuet 60.000 euroa vuodessa. Noista peltotuistakin on vielä osa (lähes puolet?) kansallista tukea eli omasta budjetista tuollaiselle tilalle maksetaan noin 150.000 euroa. Etelässä vastaava tila saa lehmätukia noin 30.000 euroa ja peltotukia noin 60.000 euroa joista kansallisen tien osuus on jonkun verran pienempi kuin pohjoisessa. Tuosta ehkä 50.000 on kansalista tukea.

    Äänestä

  • Maausko kirjoitti:

    kirjoitusta, tuskin hän pahastuu. Minusta hän kiteytti tuon kansallisten tukien maksamisen hyvin.
    " Eri maiden tuet olisi laskettu viitesatojen mukaan. Siitä johtuen esim. Ranskassa tuet ovat kolminkertaiset Suomeen verrattuna, ja tätä kompensoimaan on olemassa kansallinen tuki. Käytössä on siis systeemi että mitä suurempi hehtaarisato, sitä suurempi tuki hehtaaria kohti. Suomen jäsenyysneuvotteluissa viitesato painettiin todellisuutta paljon alemmaksi, ettei EU:n tarvitsisi maksaa Suomelle sellaisia tukia hehtaaria kohti kuin todellisuudessa olisi kuulunut"
    Loppupäästä löytyy juttu kokonaisuudessaan.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/7082340

    Sekä Esko Seppäsen kirjoitus:
    "Suomi on tehnyt huonon liittymissopimuksen, kun maatalous tulee maksuun meille itsellemme, kun taas kaikissa muissa jäsenmaissa sen maksaa suurimmalta osin EU. Suomi sai liittymissopimuksessa luvan maksaa omasta budjetista kansallisia tukia. joita liittymissopimuksen artiklojen numeroinnin mukaan nimitetään 141- ja 142-tueksi"
    http://www.vunet.org/viewarticle.pl?article=kotimaa/pub_artikkeli529.txt&printable=2

    Sinulta varmaan löytyy faktatietoa kansallisten tukien poiston seurausista. Kun jo nyt viljasta
    tuotto hehtaarilta oli miltei nolla. Nyt on väliaikaisesti korkeammat viljan hinnat, mutta niiden ei uskota pysyvän tuolla tasolla normaalisadoilla.

    Tuossa
    http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti7.pdf
    on raportti jossa on pohdittu mitä tapahtuu maataloudelle erilaisissa vaihtoehdoissa.

    Aika pitkä mutta on analysoitu eri vaihtoehtoja ja mitä tapahtuisi. Mielenkiintoinen skenaario ja kehitys löytyy sivulta 55 kun joku aina sanoo että "tukiero mihinkään vaikuta". Mutta siis lainaus:
    "Skenaariossa 4 eli LIB-skenaariossa maidontuotanto ei kestäisi kansallisen tuen menetystä, vaan alenisi koko maassa tasolle 1,6 miljardia litraa (-28% vuodesta 2009) josta ab-alueella tuotettaisiin 450-460 miljoonaa litraa ja c-alueella 1100-1200 miljoonaa litraa."

    Nyt kun ajatellaan tämän päivän 2,2 miljardin maitolitran jakautumista niin se on suurinpiirtein että 0,5 ab-alueella ja 1,7 c-alueella. Ja kansallisen tuen poistaminen aiheuttaisi tuollaisen muutoksen jakaumaan! Ja tuki ei muka vaikuta! Kun ihan selvästi on nähtävissä tämä kehitys jossa korkeampi tuki saa aikaan paremman kannattavuuden ja maidontuotanto on siirtymässä c-alueelle. Mutta mielenkiinnosta kannattaa lukea koko juttukin?

    Mutta että kansallisen tuen poisto ei suinkaan lopettaisi maataloutta mutta tukien varassa pohjoisessa pöyritetyn maatalouden se lopettaisi. Kannattavat ja osaavat tilat jäisivät jäljelle sekä etelään että pohjoiseen. Nythän tukiero tiputtaa etelästä tiloja raa'asti pois, sellaisia tiloja joilla pohjoisempana vielä tehtäisiin hyvää tulosta. Tuo kansallisten tukien poisto vain tasaisi puntit mutta ei maatalous mihinkään loppuisi. Supistuisi Ruotsin tasolle mutta olisiko se muka joku katastrofi? Rakennekehitystä.

    Äänestä

  • Maausko kirjoitti:

    kirjoitusta, tuskin hän pahastuu. Minusta hän kiteytti tuon kansallisten tukien maksamisen hyvin.
    " Eri maiden tuet olisi laskettu viitesatojen mukaan. Siitä johtuen esim. Ranskassa tuet ovat kolminkertaiset Suomeen verrattuna, ja tätä kompensoimaan on olemassa kansallinen tuki. Käytössä on siis systeemi että mitä suurempi hehtaarisato, sitä suurempi tuki hehtaaria kohti. Suomen jäsenyysneuvotteluissa viitesato painettiin todellisuutta paljon alemmaksi, ettei EU:n tarvitsisi maksaa Suomelle sellaisia tukia hehtaaria kohti kuin todellisuudessa olisi kuulunut"
    Loppupäästä löytyy juttu kokonaisuudessaan.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/7082340

    Sekä Esko Seppäsen kirjoitus:
    "Suomi on tehnyt huonon liittymissopimuksen, kun maatalous tulee maksuun meille itsellemme, kun taas kaikissa muissa jäsenmaissa sen maksaa suurimmalta osin EU. Suomi sai liittymissopimuksessa luvan maksaa omasta budjetista kansallisia tukia. joita liittymissopimuksen artiklojen numeroinnin mukaan nimitetään 141- ja 142-tueksi"
    http://www.vunet.org/viewarticle.pl?article=kotimaa/pub_artikkeli529.txt&printable=2

    Sinulta varmaan löytyy faktatietoa kansallisten tukien poiston seurausista. Kun jo nyt viljasta
    tuotto hehtaarilta oli miltei nolla. Nyt on väliaikaisesti korkeammat viljan hinnat, mutta niiden ei uskota pysyvän tuolla tasolla normaalisadoilla.

    Mm tuosta
    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/08/fi_FI/maidontuotanto_kasvuu_rajusti_pohjois_pohjanmaalla/

    eli kun 141-tukea on jo pienennetty rajusti ja 142-tuki on ennallaan niin syntyneen tukieron vaikutukset alkavat näkyä. Jatkossa yhä rajummin. Näkyy tosin pääasiassa kotieläinpuolella ensin alkuun koska kansallisista tuista kotieläintuissa tuo ero on selkeä, peltotuilla eroja ei juuri ole.

    Äänestä

  • , kirjoitti:

    vaikka ne on julkisiksi julistettu maajussi pimittelee ja rohmuaa katteettomasti kansallisia ei muis mais maksella .

    Tanskan maatalouden taloudellinen tila on niin huono että maassa valmistellaan maatilojen hätäapu pakettia omista varoista ja eun:n on se hyväksyttävä pakkotilanteena ihan samoin kuin esim. kreikan talouden pelastusohjelma.jk.vaikka tuotanto olisi kuinka suurta tahansa jos menot ovat tuloja suuremmat on hätä äkkiä käsillä.

    Äänestä

  • ikävää tietoa joille kirjoitti:

    Tanskan maatalouden taloudellinen tila on niin huono että maassa valmistellaan maatilojen hätäapu pakettia omista varoista ja eun:n on se hyväksyttävä pakkotilanteena ihan samoin kuin esim. kreikan talouden pelastusohjelma.jk.vaikka tuotanto olisi kuinka suurta tahansa jos menot ovat tuloja suuremmat on hätä äkkiä käsillä.

    Ei sitten vaikuta? Vaikka Tanskan tuotanto on 2,5 kertaa Suomen ja tuet 1,1 miljardia ja meillä 1,9 miljardin tuet. Luuletko että jos Tanskalaiset saisivat Suomen tasoiset tuet eli arviolta lähes 5 miljardia vuodessa etteikö vaikuttaisi kannattavuuteen? Vuodessa. Joka vuosi. Siinä on tuollaiset kriisitukipaketit pientä tuon jokavuotisen EUn korkeimman tuen rinnalla...

    Äänestä

  • ymmärtänyt kirjoitti:

    "Nyt on rajat auki ja jos ei pysty tuottamaan kilpailukykyisellä hinnalla niin ongelmia tulee"
    Mutta jos kaikilla muilla eu jäsenvaltioilla olisi maataloustuet, paitsi suomella, eihän se olisi tasavertainen asetelma. Kolme vaihtoehtoa: Suomessa olisi rajasuoja ja ei maataloustukia, maataloustuet eikä rajasuojaa, tai kaikki maataloustuet poistettaisiin kaikkialla maalmassa.

    Kännykkäteollisuutella ei ole "kännykkatukia" siksi suomessakaan ei makseta nokialle ainakaan kovin paljon tukia.
    Mutta: miksi suomi maksaa laivojen rakentajille telakkatukia. Olisiko siis telakkatuet poistettava ja sanottava " ja jos ei pysty tuottamaan kilpailukykyisellä hinnalla niin ongelmia tulee"

    Kansan uutiset 11.11.2009 16.20
    "Lapintie vaatii lisää telakkatukea. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie vaatii hallitusta turvaamaan laivanrakennuksen osaamisen Turussa. Kirjallisessa eduskuntakyselyssään hän vaatii telakkatuen korottamista ensi vuoden budjetissa"
    http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2044974/lapintie-vaatii-lisaa-telakkatukea

    kato paskaläjä ja ota huomioon kansallisia ei maksella muualla kun suomes ,haist ja pask.

    Äänestä

vatsa on pohjatonsäkki jota täytyy täyttää joka päivä.Pohjaton säkki on kaikilla myös tämän palstan vailttajilla.

Äänestä
  • varsinkin törsien tuki säkki ei pohjaa löyry se on kankkulan kaivo joka ei koskaan täyty,törsä vaan kasvattaa oamisuuttaan veroeuroilla joka on laiton teko.

    Äänestä

Psykopaatti ei tunne häpeää.

Äänestä
  • psyköpaatti on kolme ässää näin se menee.

    Äänestä

JOPEN TYYLITÖN TAIDONNÄYTE TEHOTTOMUUDESTA
2 VUOSIKYMMENTÄ TURHAA PUHETTA TUKIEN POISTOSTA
ONKO TUET POISTUNEET....EI EI EI

Äänestä
  • Ei ole ja se kyllä näkyy kansantaloudessa.

    Äänestä

  • psykopaatit kolme ässää ovat ne jokka ei ole terveitä.hallitus kaadettava.

    Äänestä

  • kolme assää psyköpaatteja ja valehtelevat niin kuin siat konsanaan,tuet heti pois.

    Äänestä

Kumman typerää porukkaa kun se "törsä" vaan tekee laittomia tekoja mutta kukaan ei niihin puutu ja tee rikosilmoitusta.

Äänestä

Eduskunnat ja hallitukset vaihtuu mutta maataloustuet pysyy ja täällä niistä valitetaan. Ja siiten vielä "törsät" tekee "laittomia tekoja" ilman että kirjoittajatkaan täällä niistä eivät tee rikos ilmoitusta.

Joko meillä on vuodesta toiseen tyhmääkin tyhmemmät päättäjät ja raukkamaiset kirjoittajat.

Tai sitten meidän päättäjämme tietävät asioista enemmän kuin nämä kirjoittajat täällä.

Äänestä

Geeneilleen ei kukaan mitään voi. Kannuksen pitsanaamasta huomaamme, että vajakit tarvitsevat tukea jo vaippahousuina.

Äänestä
  • Ihan niinkuin sinäkin olet saanut tukea ihan vaippahousuisesta asti!

    Sähän olet keminmaalta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohjaton säkki kirjoitti:

On suuri häpeä että maataloutta harjoitetaan niin tehottomasti että tarvitaan miljardituet vuodesta toiseen .

Vielä suurempi häpeä on että maataloustukea edelleen maksetaan.

Maanviljelijältä menee monta vuotta ennenkuin oppii tuottavan toimintamallin. Laiskaksi maanviljelijä oppii keskimäärin yhdessä vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu