Kertokaapa mitä ovat nämä inkeriläiset paluumuuttajat? Itse olen ajatellut, että ovat niitä, jotka eivät sodan jälkeen lähteneet Venäjältä, vaikka suomalaisia olivatkin. Vanhempani tulivat Karjalasta evakkona, eivätkä jääneet rajan taa. Eli ovatko nämä inkeriläiset nyt sellaisia laiskoja, jotka eivät viitsineet silloin vaivautua? Ja nyt olisivat tulossa mielin kielin! Jos olen oikeassa, toivon, että pysyvät siellä missä tähänkin asti. Helppohan se nyt olisi tulla valmiiseen maailmaan. Korjatkaa, jos olen väärässä!
inkeriläiset?
paluumuuttaja?
9297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sodan aikana osa (suurin?) jäi rintamalinjan neukkujen puolelle.
Osa oli jo evakuoitu sisävenäjälle.
Saksalaisten valtaaman alueen inkeriläisista siirrettiin Suomeen arviolta 50000?
Aselevon jälkeen ME, SUOMALAISET pakkopalautimme heidät neukkulaan.
Osa ehti pakenemaan Ruotsiin, osa onnistui piilottelemaan Suomessa.
Suomalaisten rintamalinjojen takana ei inkeriläisiä ollut, vain omia paluuevakkoja.
Jos todella kuvittelet että sodan jälkeen neukkulan puolen ihmisillä, inkeriläisilläkään olisi ollut mahdollisuus maasta poistumiseen niin kauempana totuudesta et voi olla.
Kritiikkini paluumuuttoon kohdistan rajatapauksiin ja törkeisiin väärinkäytöksiin.
Suomalaisia sukujuuria etsitään vaikka miten kaukaa.
Sodan aikana vihollisen puolelta Suomessa punapartisaaneina toimineita neukkulaisia suomalaisia ja inkeriläisiä otetaan avosylin vastaan.
Vihollispropagandaa tehnyt ukko elätetään täällä hänen haukkumassaan vihollismaassa jo neukkulan aikaan.
Noista ryhmistä löytyvät kritiikkini kohteet.
Eivät likimainkaan kaikki mummelit halua muuttaa Suomeen sukulaissuhteista huolimatta.
Suomalaissyntyisiä, vanhempien mukana loikanneita lapsia ja heidän jälkeläisiään elää mm. Virossa ilman aikomustakaan muuttaa tänne.
Enoni vaimo on syntyisin inkeriläinen, ja hänen äitinsä veti vesikelkassa pienet lapset meren jäätä pitkin suomen puolelle. Miehensä oli sotavankina Suomessa, muttei hän sitä tiennyt. Olen tästä aiemminkin kirjoittanut.
Kun hän pääsi Suomen puolelle ja jäi rajavartioiden "haaviin", ei hän tiennyt olevan jo Suomen puolella. Kun hän puheesta kuuli rajavartioiden olevan suomenkielisiä, tuhat kiloa kiviä putosi rintakehästä onnistumisen ilosta.
Suomalaiset käynnistivät tutkinnat, ja sotavankien joukosta miehen etsinnän, josko olisi sattunut joutumaan suomalaisten vangiksi. Ja olihan mies suomalaisten vankina pappani huomassa joka hävitti tarkoitushakuisesti näiden inkeriläisvankien papereita.
Nyt näistä uskaltaa jo puhua, mutta heidän eläessään näistä ei uskaltanut hiiskahtaakkaan. Pappani oli kuuluia inkeriläisten sotavankien papereiden hukkaamisesta.
ollut hyvä ihminen.
Olisi vaan saanut olla tuollaisia pappoja sodanjälkeen myös alkuperäisille suomalaisillekin.
Paljon itseäni nuorempi on terv.k. lääkärini. Hän on erittäin asiantunteva ja pätevä ammatissaan. Olen iloinen että arpa? viskasi minut hänelle.
Ohikulkumatkalla jouduin käymään lääkärissä ja osui inkeriläissyntyinen nuorehko lääkäri. Oli kerrassaan mukavan oloinen. Ei ollut vielä oppinut suomalaisten ahneutta. Otti vain 25 €
Lue historiaa--- suomensuvut jne.
etten koskaan tähän mennessä ole ottanut selvää inkeriläisistä. Olen aina luullut, että vapaaehtoisesti jäi vät venäjän puolelle. Suvussani ei ole yhtään inkeriläistä. Vanhempani ja lähisukuni tulivat evakkona Viipurista ja sen lähiympäristöstä. Isäni vanhemmilta jäi Viipuriin iso kivinen kerrostalo. Kai he jotain korvausta Suomen valtiolta aikanaan saivat, mutta ei taatusti sitä, minkä arvoinen se oli. Isoäitini kyllä jotain puhui aikanaan asiasta, mutta ei oikein tullut kuunneltua. Vasta nyt olen alkanut kiinnostua suvustani ja kadun, etten ikinä tarpeeksi hyvin kuunnellut. Tietäisin nyt enemmän. Nyt on myöhäistä, kaikki ovat kuolleet, myös isäni ja äitini.
Niin täälläkin ollaan evakon lapsia. Koko elämäni olen kuunnellut evakkotarinoita ja Karjala juttuja. Vasta 10 vuotta sitten äitini kuoli 90:senä. Enää jäljellä vain häntä 19 vuotta nuorempi sisarensa, minun tätini, jolta jotain vielä voin kysellä. Aikanaan haastattelin äitinäi paljon C-kaseteille, mutta aika on syönyt, ettei niistä ole enää kuullut vuosiin, eli saanut ulos mitään. Olisin aikoinani kirjoittanut sanelukoneesta ne haastattelut tietokantaan, mutta eivät enää tulleet ulos nauhurista.
Nauhoja en ole hävittänyt, jos niitä jossain saisi purettua vielä. Inkeriläisistä itselläni oli aivan erilainen kuva. Historiaa en ole minäkään lukenut, mutta minulle on inkeriläisistä tullut kuva, että he ovat yksi heimo suomalaisia, mutta jostain syystä heidän asuinalueensa on ajautunut syvemmälle venäjän puolelle.
Siitä minulle ei ole muodostunut kuvaa, mistä syystä, mutta äitini kodissa vieraili inkeriläisiä, silloin kun vielä koti oli Karjalassa, ja äiti kertoi tarinoita inkeriläisistä ystävistä, jotka kertoivat varastaneensa kolhoosista viljaa päivän aikana ja haudanneensa säkit pelto-ojiin ja pimeän tullen käyneet ne pelto-ojista taas korjaamassa parempaan säilöön, ja sitten joku perheenjäsenistä kävi viljaa kaupittelemassa Pietarissa. Näin saivat vähän lisää rahaa.