Yle on taas uutisten keskipisteessä, kuten monesti aiemminkin.
Tällä kertaa Yle puhuttaa ja ärsyttää meitä suomalaisia Ylen "asiakkaita" siksi, että lupamaksu nousee taas ja peräti 14 euroa.
Ei ole kaukana se aika, kun moni eläkeläinen joutuu heittämään telkun ulos, kun rahat eivät yksinkertaisesti riitä.
Eläkkeet eivät nouse läheskään samassa tahdissa, kuin hinnat ja maksut.
Nyt jo on tiedossa, että sähkön hinta, vuokrat ja monet muut hinnat ja maksut nousevat.
Leikattu indeksi pitää huolen siitä, että eläkkeiden ostoarvo pienenee joka vuosi. Toisin sanoen ELÄKELÄISTEN ELINTASO LASKEE.
Onko mitään järkeä katsoa Ylen uusintoja ja uusintojen uusintoja aina vuosikymmenten takaa?
Onko mitään mieltä lähettää "uutisia" tunnin välein, kun ne "uutiset" ovatkin "vanhasia"?
Onko mitään järkeä siinä, että ohjelmista kuuluttaa monta "kuuluttajaa", vaikka ohjelmatiedot voi aina tarkistaa esim. tekstiteeveestä?
Onko mitään mieltä kerätä ns. kisastudioon joukkueellinen "kommentaattoreita" urheilukisojen aikana, kun katsojat ovat kiinnostuneita lähinnä urheilusuorituksista?
Ja niin edelleen.
Kysymyksiä voisi esittää vaikka kuinka paljon.
Kaikki sellainen turha sälä nimittäin maksaa ja kun Ylen tulot eivät riitä kattamaan kustannuksia, niin helppo nakki on, käydä katsojien, siis meidän kukkarolla.
Vaihtoehto on. Se on tiukka kustannusjahti ja kaikkien rönsyjen pois leikkaaminen. Rönsyjä, siis tarpeettomia kustannuksia on takuuvarmasti Ylessä ja paljon.
Jos Yleä johdettaisiin, kuten liikeyritystä pitää, se voisi hyvin pian alentaa lupamaksuja, kun toiminta mitoitettaisiin ja rajoitettaisiin vain "julkisen palvelun" tuottamiseen ja jakeluun.
Mutta kun poliitikot sählää Ylessä, niin se takaa sen, että kaikki järkevät muutokset katsojien kannalta on lähes mahdottomia.
Tällä kertaa Yle puhuttaa ja ärsyttää meitä suomalaisia Ylen "asiakkaita" siksi, että lupamaksu nousee taas ja peräti 14 euroa.
Ei ole kaukana se aika, kun moni eläkeläinen joutuu heittämään telkun ulos, kun rahat eivät yksinkertaisesti riitä.
Eläkkeet eivät nouse läheskään samassa tahdissa, kuin hinnat ja maksut.
Nyt jo on tiedossa, että sähkön hinta, vuokrat ja monet muut hinnat ja maksut nousevat.
Leikattu indeksi pitää huolen siitä, että eläkkeiden ostoarvo pienenee joka vuosi. Toisin sanoen ELÄKELÄISTEN ELINTASO LASKEE.
Onko mitään järkeä katsoa Ylen uusintoja ja uusintojen uusintoja aina vuosikymmenten takaa?
Onko mitään mieltä lähettää "uutisia" tunnin välein, kun ne "uutiset" ovatkin "vanhasia"?
Onko mitään järkeä siinä, että ohjelmista kuuluttaa monta "kuuluttajaa", vaikka ohjelmatiedot voi aina tarkistaa esim. tekstiteeveestä?
Onko mitään mieltä kerätä ns. kisastudioon joukkueellinen "kommentaattoreita" urheilukisojen aikana, kun katsojat ovat kiinnostuneita lähinnä urheilusuorituksista?
Ja niin edelleen.
Kysymyksiä voisi esittää vaikka kuinka paljon.
Kaikki sellainen turha sälä nimittäin maksaa ja kun Ylen tulot eivät riitä kattamaan kustannuksia, niin helppo nakki on, käydä katsojien, siis meidän kukkarolla.
Vaihtoehto on. Se on tiukka kustannusjahti ja kaikkien rönsyjen pois leikkaaminen. Rönsyjä, siis tarpeettomia kustannuksia on takuuvarmasti Ylessä ja paljon.
Jos Yleä johdettaisiin, kuten liikeyritystä pitää, se voisi hyvin pian alentaa lupamaksuja, kun toiminta mitoitettaisiin ja rajoitettaisiin vain "julkisen palvelun" tuottamiseen ja jakeluun.
Mutta kun poliitikot sählää Ylessä, niin se takaa sen, että kaikki järkevät muutokset katsojien kannalta on lähes mahdottomia.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jospa sitä on mahdoton johtaa näiden kaikki tietävien sählääjien ansiosta jotka saavat riidan aikaiseksi suurin piirtein kaikesta.
Tässäpä olisi hyvätohjeet uudelle pomolle, tosin se pomo ei taida tietää kuinka surkeiksi nämä meidän eläkkemme vuosien mittaan käyvät joten ei ole paljon vaihtoehtoja jos syöt, asut, käytät sähköä jne. niin kyllä telkkari on heitettävä pihalle eikä sittenkään rahat riitä.
korotus. Kyllä se hylätty 75 euron media maksu josta luovuttiin olisi minulle yksinelävälle mummolle sopinut.
Nyt nim. 10o syyttää asiallista aloittajaa riidan aloittajaksi. Aivan hyvä aloitus.
On niitä kaikenlaisia.
aika näyttää, on vaan muistissa mitä edellinen johtaja sai kokea, täälläkin kävi maininkeja.
vähennettävä. Aamuohjelmat erittäin tylsiä jos vertaa saksan ja ranskan televisoon.
Jos on totta että Ylellä yhteensä 3200 työntekijää ja niistä 400 ruotsinkielisellä Fst5 kanavalla niin siinä on taas turhia kuluja ja suositaan vain 5% vähemmistöä kun kanavaa katsoo vain 2 % väestöstä.
On järjetöntä että ulkomaantapahtumissa pieni Suomi lähettää suomen-ja ruotsinkielisiä tiimejä, teknikkoja ja toimittajia ympäri maailmaa suurilla kustannuksilla asumaan hienoissa hotelleissa viikkokausia. Luulisi että voisivat toimia yhdessä ja yhdellä kielellä.
Suomen Ylessä on enemmän henkilökuntaa kuin englannin BBC:ssä (Englannissa noin 70 milj.asukasta).
Ei ihme että täällä ei pärjätä ja tulee vaan uusintoja.
Alotus on hyvä. Näinhän se on, uusintoja joita kehuttiin loistaviksi ohjelmiksi, saadaan näin korotettua hintoja.
Se hylätty 75e ei varmasti olisi siihen jäänyt. Korotuksia olisi siihenkin tullut pikkuhiljaa myöhemmin jos jollakin verukkeella. Asioita kun voidaan muuttaa jos siltä näyttää.
Ei isotuloisten pussissa korotus missään tunnu. Sanoivathan sen jo NIIN pieneksikin. Pelejä pelaillaan monen euron hinnalla. Palkinnot taitavat olla ylimitoitettuja nekin. Mahtaako olla varaa...
Joskus silloin aikoinaan sanottiin radion ja television kuuluvan jokaisen kansalaisen käyttöön, pienellä lupamaksuilla. Olihan ohjelmia vähemmän ja vähemmän myös uusintojakin.
Paljon lähetetään ,mutta uutta vähän. Onhan sentään loistavan hyviä moneen kertaan nähtynä, tosin eipä tarvi avata, maksaa kyllä.
jäi numero pois se olisi pitänyt olla 175 euroa.
"Ylen turhaa väkeä" ja "kansa maksaa" on niin totta!
Milloin Suomessa vapaudutaan tuosta "paksusta taikinasta", ruotsalaissorrosta harteillamme?
Vuosisatoja ollt päällämme riistämässä!
eihän tuo 10o moittinut ketjun aloittajaa, vaan YLEn johtoa. Lukutaito hoi, sitä palstalla puuttuu !
on siellä tekoa?
Pääsihän kaunis Maria (ent. Matthes, o.s. Elo) naimisiin Jungnerin kanssa, sai mieheltään julkisen rakkausvideon ja tulee tanssimaan tähtien kanssa . Hän kertoi luopuvansa poliitisen oman uran haaveistaan miehensä uran vuoksi. Tasa-arvo ei ole toteutunut : on vain muutama mieskuuluttaja, yhdenkään nimeä en muista, en toisin monen naisenkaan. Ykkösen kuuluttajattaret istuvat somasti naisellisina sohvatyynyjen keskellä, kakkosella seisovat farkuissa jalat harallaan. Teija Sopanen on kuuluttajattarien kuningatar, Sirkka Timoskakin jäi mieleen, Tuula Rosenqvist, o.s. Usva, ent. Ignatius esiintyi Ruususena elokuvassa. Pitääkö tosiaan kuuluttaa ohjelmia ? Ainakin se täytyisi tehdä eleettömästi ja itseään korostamatta. Huoliteltu ulkonäkö on tietysti paikallaan.
Aputoimittaja saattaa olla tyytymätön, kun rönsyilen aiheen sivulle. Samaa mieltä olen eläkeläisten ostovoiman heikkenemisestä. Alle tuhannella eurolla sinnittelevälle korotus merkitsee isoa lovea toimeentuloon, mutta sitähän nämä isopalkkaiset eivät ymmärrä. Liikuntarajoitteiselle seniorille telkkari on ainoita kurkistusluukkuja maailmalle, kyllä moni Tykkää Niskavuori-uusinnoistakin.Samojen sarjojen ja uutisten jatkuva jauhaminen on katsojien aliarviontia. Taivaantulien uusia jaksoja on paljon mainostettu, mutta ensin ne vanhat näytetään uusintoina ja sitten vielä monta kertaa uusintojen uusintoina. Ehtii jo kyllästyä koko aiheeseen, ennen kuin uudet ja yleensä alkuperäisiä kehnommat jaksot näytetään. Erityisen ärsyttävää on se, että tulevia ohjelmia esitellään ja mainostetaan pikinä pätkinä, ei tiedä onko tämä nyt vain ennakkomainosta vai itse ohjelma.
Olen hiukan seuraillut kanadalaisessa omistuksessa olevaa Suomi TV:tä. Se mainostaa itseään, ettei esitä väkivaltaohjelmia lasten valveillaoloaikaan, muutenkin perhekeskeisyyttä.
Teija Sopanen vaatii satatuhatta euroa maksamattomia eläkkeitä. Huono tiedottaminen ollut syynä, kertoo IL.
ainakin olen viihtynyt.
Ikävä vain, että ohjelmatiedoissa SuomiTV:n ohjelmista ei ole kuvausta, jotta etukäteen voisi tietää esiintyjät.
Niiden tallennus ei ole koskaan onnistunut, en ymmärrä, miksi. Tosin nyt 12:n aikana en ole enää edes kokkeillutkaan.
Kuuluttajissa on pari sellaista, joista pidän, Anna-Liisa Tilus ja sitten se vaalea pitkätukkainen, jota ei nyt ole näkynyt aikoihin, onkohan loma hänellä vasta näin koulujen alettua, mietin.
Ehkä nämä pari vosivat jäädä, mutta menoja voisi muiden osalta minun mielestäni vähentää.
Mitenkään välttämättömiä eivät TV:ssä kuuluttajattaret mielestäni ole.
Jokin kaunis komistuskin voisi olla siellä! naisille silmäniloksi!
...
vapaa-ajoista! Pari kolme kuuluttajaa eivät voi korvata monien eri ohjelmien kuulutusta!
kesälomittajoiksi sitten sijaisia, takuulla löytyy mielellään siihen ryhtyviä.
Vakinaisia ei enempää kuin kaksi, vuoroilloin tai miten järjestänevätkään.
Lomien aikoina voisi olla ilmankin, eivät ole välttämättömiä,
ohjelmatiedot näkyvät TV:ssä menussa. useimmiten sieltä katson ja merkkaan tallennettavat.
ovatko teistä hänen silmänsä liian lähellä toisiaan, soukalla, n.s.
No, leikilläni kysyn,
tosiasiassa hailen hänen keskittyneisyyttään uuteen ihmiseen,
hyvää muistiaan ja selkeyttään.
Ongelmia on terapeutilla itselläänkin, - silti auttaa muita täysillä.
Melkein ikävöin häntä silloin kun en näe.
Joka ilta olen nukahtanut Paul Westonin katse mielessäni, sillä ohjelma
tulee juuri ennen nukkumaan menoani.
Sitä ennen olen pessyt jo iltapesut ja sonnustautunut 'iltapukuun', kuten
entinen naapurini asian ilmaisi. Pyjamaa tarkoitti.
Entiset jaksot tässä "Terapiassa" myöskin uusittiin kesän alussa,
ja niisä oli kyllä tosi hyviä näyttelijöitä, se voimistelija-tyttökin,
oikein ihmettelin hänen osasuorituksiaan.
Nyt eilenkin uusi jakso taas, Walter, vanhus, terapiassa.
Eräänäpäivänä oli nuori poika, joka pyysi päästä Paaulin luo asumaan,
sillä ei halunnut asua kummankaan eroavan vanhempansa kanssa.
Mutta Paul sanoi, että se on mahdotonta.
olis tuon voinut paremminikn tehdä.No ajatus on tärkein.
http://www.youtube.com/watch?v=ld_ZckHiglk
minusta se ei ollut mitenkään miinus- ( jos ei ) -merkkinenkään, ihan tavallinen.
Paul Weston sai eilen primitiivireaktion. Ja lopulta Gina myöskin.
Ei parhaita terapiaistuntoja, mutta katsoin.
Tämä ketju ei ole tarkoitettu TV-ohjelmien arvostelemiseksi, vaan lupamaksujen korotuksen arvostelemiseksi.
oli otsikko.
O T S I K O N alla on pysyttävä, ei alustuksen.
Kaikki viestini koskevat YLE:ä.
Joten: ota sanasi takaisin!
(Sitä paitsi: rönsyily on sallittu,
jos joku sellaista harrastaa.)
Sinun OMA viestisi ei pysynyt otsikon alla, joka siis oli:
"YLE puhuttaa ja ärsyttää"!
Sinun viestisi otsikoksi sopisi:
"Toisten palstalaisten viestien arvostelu" -
ja sehän EI pysy otsikon alla!
Ja on muutenkin palstan hyvän hengen vastainen.
"Parempi tippuvan räystään alla, kuin väittely "hullun" ämmän kanssa"
Mukaeltu A.Kiven näytelmästä; Nummisuutarit
Sain hyvät hymyt! Pysyit edelleenkin eri otsikon alla kuin tuo:
"Yle puhuttaa ja ärsyttää!"
Et pystynyt myöntämään, että olit väärässä!
Lue avaus.
Onko ymmärtämisessä vaikeuksia?
Osanottoni "ämmäsi" mielentilan johdosta!
Mutta en kyllä ihmettelekään,
kun hän sinun kanssasi joutuu elämään.
ja tuo nikki Puheenjohtaja** on väärässä.
( olisi siinäkin yksi n.s. "puheenjohtaja")
nikki "puheenjohtajan"tapaiset ilkeilijät, jotka ilman syytä yrittävät riitaa saada aikaan.
kyllähän sen kijoittajan arvaakin.
tuntematon kun panee pääsä puskaan.
Kyllä minustakin, jos otsikkona on 'YLE puhuttaa ja ärsyttäää' niin ohjelmat tulevat silloin mieleen,
ei ensimmäiseksi mikään muu, nuo uusinnat ja uusintojen uusinnat,
sekä viime talviset "hauskat", voi sitäkin Miitta-tätiä, ja mikä se oli että piti olla nauramatta vaikka mikä olisi. Eihän mitään sen kamalampaa voi enää keksiä.
Kansa ei anna anteeksi, jos sen käsityskyky arvioidaan vähälahjaisen tasolle. Kyllä kansa tietää.
...vähemmistöt ovat ilmeisesti loppu....
"Onko mitään järkeä katsoa Ylen uusintoja ja uusintojen uusintoja aina vuosikymmenten takaa?"
Ei niitä ole pakko katsoa. Uusintoja lähetetään koska niitä toivotaan, satoja toiveita joka viikko.
"Onko mitään järkeä siinä, että ohjelmista kuuluttaa monta "kuuluttajaa", vaikka ohjelmatiedot voi aina tarkistaa esim. tekstiteeveestä?"
Tai katsoa lehdestä!! Kummatkaan eivät maksa YLE:lle mitään, eihän....
"Onko mitään mieltä kerätä ns. kisastudioon joukkueellinen "kommentaattoreita" urheilukisojen aikana, kun katsojat ovat kiinnostuneita lähinnä urheilusuorituksista?"
Sitä kutsutaan katsojapalveluksi. Onko 2-3 henkilöä joukkueellinen ? Kaikki meistä eivät ole eri lajien asiantuntijoita...
"...kun toiminta mitoitettaisiin ja rajoitettaisiin vain "julkisen palvelun" tuottamiseen ja jakeluun."
Ja mitähän muuta YLE puuhastelee ?
"Kysymyksiä voisi esittää vaikka kuinka paljon."
Yksi hölmö kysyy enemmän kuin kymmennen viisasta ehtii vastaamaan.
juur niin se on, ei mitään järkeä, ei sitten missään.......
ruotsinkielisellä minivähemmistöllä on kokonainen kanava käytössään , miksei sitä kyseenalaisteta ?
...kun ei ole mitään syytä.
Silloin kun ruotsinkieliset ohjelmat olivat ykkösellä ja kakkosella siitä oli kova parku.
On se YLE vaan hurja firma !!
YLE ihan itse päättää mediamaksusta ja korotuksista, vai mitä ???
YLE päättää eläkkeiden suuruudesta, tai paremminkin pienuudesta,vai mitä ???
Kolmellakymmentätuhatta (30 000) henkilöä jätti muutama vuosi sitten lupamaksunsa maksamatta, muka jonkinlaisena protestina digitelkkarille.
Olisko näillä em. lintsareilla ( ne lähes 100 tuhatta muuta) jotain tekemistä maksun korotuksen kanssa ???
olemme saamattomia. Emme nosta tarpeeksi suurta mölyä mistään. Ruotsinkieliset ovat heti barrikaadeilla
huutamassa jos yksikin kielietu poistetaan tai ruotsinkielisiä ohjelmiä vähennetään.
Rahaa riittää Ylessä Fst:lle tämän hemmotellun vähemmistön vaalimiseen.
Nyt täytyy lopettaa ja mennä katsomaan ruotsinkielistä OBS:sia siellä on
kuulemma meidän kova pakkoruotsittaja OIKEUSMINISTERI Tuija Karvonen-Brax taas puolustamaan
suomalaisten ruotsitusta, koska tämä hullu laki niin määrää.
Ei kai Tuijalle tule mieleen että lakeja voi muuttaa.
että iänikuiset vanhat sarjat pyörivät jatkuvasti uusintoina. No, onhan siinä se etu, ettei tarvitse aikaansa niiden katsomiseen tuhlata. Siitäpä seuraa, että vuosimaksua TV:n katselusta pitäisi mieluummin pienentää kuin lisätä.
Palatakseni tuohon ruotsinkieliseen FST:en, ihmettelen, kuinka sen palkkalistoilla on yli 400 henkeä. Eikö nyt vähemmän porukkaa pystyisi toimittamaan vähemmistöporukalle ohjelmaa.
Samoin tuskin suomenkielisellä puolellakaan tarvittaisiin aina kaksi uutistenlukijaa, yksi voisi hyvin uutiset lukea,varsinkin kun mukana on aina infomateriaalia kuvina.
Luulenpa, että siellä alkaakin luuta lakaista turhaa pois. Näin ainakin ymmärsin uuden pääjohtajan puheista, vaikkakin hän siitä huolimatta oli sitä mieltä. että maksua pitää korottaa.
Minä katson melko vähän TV:a, mutta ei sitä ilmankaan osaisi olla, joten pakkohan se maksu on maksaa, minkä hinnaksi asettavat.
Parhaita ohjelmia ovat poliittiset palaverit. Tänäänkin eduskunnan täysistunto oli aivan hupaisaa katseltavaa. Samoin A-Plus, koskien peruskoulu-uudistuksia. Vaikka tuo koulujärjestelmä ei niin hirveästi kosketa enää tämänikäisenä, mutta lastenlasten vuoksi on hyvä vähän pysyä ajantasalla.
Kaikkia uudistuksia vastaan on aina hangoiteltu ja purnattu, mutta jonkin ajan kuluttua niihin on totuttu.
eduskunnan täysistuntoa, ja jälleen kerran kiinnitin huomiota Paula Lehtomäen selväjärkiseen ja maltilliseen ulosantiin.
Siinä meillä on nuori valveilla oleva, asiansa hallitseva naisministeri. Siinä minun mielityttöni:D