Tunkio 7.9.2010
Helsingin kaupungin kaksi lastensuojelun työntekijää on noussut puolustamaan työtään ja kirjoittavat, kuinka kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten suuri lukumäärä kertoo perheiden pahoinvoinnista (HS 7.9.2010).
Kirjoittajat moittivat, kun Hesari on julkaissut jutun, jonka aiheena oli sosiaalitoimen kirjausten oikeellisuus ja väärien tietojen korjaamisen vaikeus. Haastateltu perhe oli menettänyt kaksi lastaan myöhemmin aiheettomaksi osoittautuneen seksuaalisen hyväksikäyttöepäilyn takia. Lapset olivat saaneet vain hyvin rajoitetusti tavata vanhempiaan.
Lastensuojelun työntekijät Laurila ja Manelius kertovat, että 20 prosenttia asiakkaista hakeutuu itse lastensuojelun asiakkaiksi tilanteissa, joissa omat voimavarat eivät riitä monimutkaisen vyyhdin selvittämiseen. Kirjoittajat korostavat, ettei lastensuojelun asiakkuuden ja epäonnistuneen vanhemmuuden väliin tule panna yhtäläisyysmerkkiä. Lastensuojeluilmoitus on kuulemma kutsu yhteistyöhön. Kirjoittajat esittävät, että työtä ohjaa lainsäädäntö.
He kertovat, että työn lähtökohtana ovat ihmisten aito kohtaaminen, luottamuksellisen suhteen rakentaminen ja toiminnan avoimuus. He kertovat, että perheitä autetaan mahdollisimman pitkään avohuollossa ja että huostaanotto on äärimmäinen toimi, jonka tulee perustua vankkoihin kriteereihin.
He kertovat, että julkisen sektorin säästämispakko ja tehostamisvaatimus ajavat lastensuojelun työntekijät ahtaalle ja vastuunkantajiksi, vaikka palvelujen toimimattomuuden taustalla on päättäjien säästötoimet. Kirjoittajat kertovat, että asiakaslähtöisyys tulisi olla toimintaa ohjaava. Asiakkaan tulisi kokea, että juuri häntä on haluttu palvella mahdollisimman hyvin ja eri auttajatahojen sujuvalla yhteistyöllä.
Kirjoittajat ovat mitä ilmeisimmin koonneet ajatuksensa viranomaislähtöisistä hankkeista ja niiden tavoitteista. Muutoin kirjoitusta ei voi käsittää. Lain mukaan sosiaalitoimen asiakkaan tulisi saada hyvää palvelua. Viranomaisten tulee ilman muuta noudattaa lainsäädäntöä, ihmisoikeussopimuksetkin tulisi tuntea ja niitä huomioida. Lastensuojelun työntekijän tulisi kuunnella asiakastaan, eikä ryhtyä sotkemaan tämän asioita monimutkaiselle vyyhdelle saadakseen aikaan perusteet huostaanotolle. Lastensuojelun työntekijä ei kaiketi koskaan ole joutunut kantamaan vastuuta siitä, että on hajottanut perheen ja aiheuttanut lapselle mittaamatonta kärsimystä ja vahinkoa.
Jutun kirjoittajien tulisi olla huolissaan siitä, että vain 20 prosenttia asiakkaista tulee lastensuojelun asiakkaaksi omasta toiveestaan. Eikö se osoita erittäin suurta epäluottamusta lastensuojelun toimintaa kohtaan? Oletan, että näistäkin valtaosa katuu katkerasti sitä, että on aikanaan pyytänyt apua kuntansa lastensuojelusta. Auttajaksi itseään kutsuva taho on ajanut perheen ahdinkoon.
Maastamme puuttuu poliittista tahtoa saattaa lainsäädäntö sellaiselle tasolle, että se antaa suojan lapselle ja tämän vanhemmille.
Lastensuojelutyö on kuin haiseva tunkio, josta voi paljastua mitä laittomuuksia tahansa. Tunkio pitäisi avata, tuulettaa ja antaa uusien tuulien puhaltaa. Viranomaisia koskevat vastuusäännökset on saatettava kuntoon ja lapselle ja vanhemmille taattava oikeusturva viranomaistoimien suitsimiseksi.
Leeni Ikonen
varatuomari
http://www.knuutilaki.net/node/35
Helsingin kaupungin kaksi lastensuojelun työntekijää on noussut puolustamaan työtään ja kirjoittavat, kuinka kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten suuri lukumäärä kertoo perheiden pahoinvoinnista (HS 7.9.2010).
Kirjoittajat moittivat, kun Hesari on julkaissut jutun, jonka aiheena oli sosiaalitoimen kirjausten oikeellisuus ja väärien tietojen korjaamisen vaikeus. Haastateltu perhe oli menettänyt kaksi lastaan myöhemmin aiheettomaksi osoittautuneen seksuaalisen hyväksikäyttöepäilyn takia. Lapset olivat saaneet vain hyvin rajoitetusti tavata vanhempiaan.
Lastensuojelun työntekijät Laurila ja Manelius kertovat, että 20 prosenttia asiakkaista hakeutuu itse lastensuojelun asiakkaiksi tilanteissa, joissa omat voimavarat eivät riitä monimutkaisen vyyhdin selvittämiseen. Kirjoittajat korostavat, ettei lastensuojelun asiakkuuden ja epäonnistuneen vanhemmuuden väliin tule panna yhtäläisyysmerkkiä. Lastensuojeluilmoitus on kuulemma kutsu yhteistyöhön. Kirjoittajat esittävät, että työtä ohjaa lainsäädäntö.
He kertovat, että työn lähtökohtana ovat ihmisten aito kohtaaminen, luottamuksellisen suhteen rakentaminen ja toiminnan avoimuus. He kertovat, että perheitä autetaan mahdollisimman pitkään avohuollossa ja että huostaanotto on äärimmäinen toimi, jonka tulee perustua vankkoihin kriteereihin.
He kertovat, että julkisen sektorin säästämispakko ja tehostamisvaatimus ajavat lastensuojelun työntekijät ahtaalle ja vastuunkantajiksi, vaikka palvelujen toimimattomuuden taustalla on päättäjien säästötoimet. Kirjoittajat kertovat, että asiakaslähtöisyys tulisi olla toimintaa ohjaava. Asiakkaan tulisi kokea, että juuri häntä on haluttu palvella mahdollisimman hyvin ja eri auttajatahojen sujuvalla yhteistyöllä.
Kirjoittajat ovat mitä ilmeisimmin koonneet ajatuksensa viranomaislähtöisistä hankkeista ja niiden tavoitteista. Muutoin kirjoitusta ei voi käsittää. Lain mukaan sosiaalitoimen asiakkaan tulisi saada hyvää palvelua. Viranomaisten tulee ilman muuta noudattaa lainsäädäntöä, ihmisoikeussopimuksetkin tulisi tuntea ja niitä huomioida. Lastensuojelun työntekijän tulisi kuunnella asiakastaan, eikä ryhtyä sotkemaan tämän asioita monimutkaiselle vyyhdelle saadakseen aikaan perusteet huostaanotolle. Lastensuojelun työntekijä ei kaiketi koskaan ole joutunut kantamaan vastuuta siitä, että on hajottanut perheen ja aiheuttanut lapselle mittaamatonta kärsimystä ja vahinkoa.
Jutun kirjoittajien tulisi olla huolissaan siitä, että vain 20 prosenttia asiakkaista tulee lastensuojelun asiakkaaksi omasta toiveestaan. Eikö se osoita erittäin suurta epäluottamusta lastensuojelun toimintaa kohtaan? Oletan, että näistäkin valtaosa katuu katkerasti sitä, että on aikanaan pyytänyt apua kuntansa lastensuojelusta. Auttajaksi itseään kutsuva taho on ajanut perheen ahdinkoon.
Maastamme puuttuu poliittista tahtoa saattaa lainsäädäntö sellaiselle tasolle, että se antaa suojan lapselle ja tämän vanhemmille.
Lastensuojelutyö on kuin haiseva tunkio, josta voi paljastua mitä laittomuuksia tahansa. Tunkio pitäisi avata, tuulettaa ja antaa uusien tuulien puhaltaa. Viranomaisia koskevat vastuusäännökset on saatettava kuntoon ja lapselle ja vanhemmille taattava oikeusturva viranomaistoimien suitsimiseksi.
Leeni Ikonen
varatuomari
http://www.knuutilaki.net/node/35
Vastaukset 5
Vanhimmat
HS sivusi tärkeää asiaa kirjoittaessaan sosiaalihuollon rekisteritietojen oikaisemisen vaikeudesta (30.8.). Mitä tapahtuu, jos lastensuojeluviranomaisen virhekirjaukset perheen oloista ja lapsen tilanteesta siirtyvät tuomioistuimen ratkaisun pohjaksi?
Yleisissä tuomioistuimissa (käräjäoikeudet, hovioikeudet, korkein oikeus) tuomitsemisen pohjana ovat tosiseikat, joita oikeudenkäynnissä selvitellään erilaisin todistelukeinoin. Hallintotuomioistuimissa (hallinto-oikeus, korkein hallinto-oikeus) sen sijaan lähtökohtana on tuomioistuimen olettama viranomaisen päätöksen tai hakemuksessa esittämien perusteiden oikeellisuudesta.
Lastensuojeluasioissa tilanteen kärjistää se, että perheen asioita hoitavat epäpätevät, vaihtuvat työntekijät vailla laajapohjaista osaamista. Kun tällaista työntekijää pidetään hallintotuomioistuimessa lapsen edun erehtymättömänä ammattilaisena, kansalainen menettää luottamuksensa oikeuslaitokseen. Tämä on tuomioistuinlaitoksen uskottavuutta koskeva ongelma, kun tuomioistuin tällä tavoin itse heikentää sekä kansalaisen luottamusta viranomaistoiminnan oikeellisuuteen että tuomioistuinlaitoksen toimintaan.
Hallintolainkäytön kehittämistä pohtinut työryhmä on arvioinut, ettei hallintolainkäytössä ole vakavia ihmisoikeus- tai perusoikeusongelmia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin antanut Suomelle lukuisia tuomioita ihmisoikeusloukkauksista. Maamme sisäiset perusoikeuksia valvovat ylimmät laillisuusvalvojat ovat vuosien ajan kiinnittäneet huomiota epäkohtiin, joita hallinnossa tapahtuu. YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt huomion maamme sijaishuollossa olevien lasten valtavaan määrään (yli 16 000).
Oikeusministeriön työryhmältä on puuttunut asiakasnäkökulma, vaikka nimenomaan sen kautta kehittämistarpeet tulevat esille. Työryhmässä ei ole myöskään pohdittu, voiko itse oikeudenkäyntimenettely ja sen heikkoudet tuottaa vääriä ratkaisuja lasten asioissa. Lastensuojelutyön heikon tason ja ennakkoasenteisten työtapojen tulisi näkyä huomattavan suurina muuttuvina ratkaisuina hallinto-oikeuksien ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan hallintotuomioistuimet hyväksyvät miltei kaikki sinne tulleet huostaanottoa koskevat hakemukset.
Lastensuojeluviranomainen toimittaa hallinto-oikeudelle sekavaa aineistoa, jossa viranomaisen käsitykset, mielipiteet, omat ennakkoasenteet ja tosiseikat sekoittuvat toisiinsa ja muodostavat vakavan oikeusturvaongelman lapselle, tämän äidille ja isälle eli hallintotuomioistuimessa asioivalle kansalaiselle. Kaikki aineisto hyväksytään oikeudenkäyntiaineistoksi, ilman näytön ja todistusteemojen nimeämistä. Kansalaisen esittämä todistelu ohitetaan päätöksessä usein muutamalla rivillä.
Korkein hallinto-oikeus antaa perustelemattomia ratkaisuja, vaikka hallintolainkäyttölaki siihen velvoittaa. Oikeus perusteltuun ratkaisuun on lisäksi osa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaista vaatimusta oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä. Lienee selvää, että hallinto-oikeuden johtopäätös on todennäköisesti väärä, mikäli se uskoo yksittäiseen juttuun sisältyvät viranomaisen kirjaamat 102 virhetietoa eikä kykene löytämään tosiseikkoja. Kun lapsi ja hänen oikeutensa perhe-elämään on oikeudenkäynnissä kohteena, tulisi menettelyn olla laadukasta ja täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteerit.
Hallinto-tuomioistuimet ovat avainasemassa ohjaamaan lastensuojelutyötä, koska niiden päätöksillä voidaan vaikuttaa ja luoda paineita kuntiin järjestää lapsiperheille riittävät peruspalvelut. Lastensuojeluasioissahan useimmiten on kyse siitä, ettei perhe ole saanut riittävän laadukkaita peruspalveluja.
http://www.knuutilaki.net/node/34
TV2 tänääb keskiviikkona 8.9.2010 klo 22.50.
Letiarvostelu.
Suomen lapset keskellä säästöjä. Katso minuun pienehen kertoo elämästä porvoolaisen itätullin päiväkodissa. vuoden ajan. Päiväkoti on perustettu jo vuonna 1900, joten monien sitä käyvien lasten vanhemmat ovat saman kodin kasvatteja.
-Kyllä lasten kanssa aina toimeen tulee, mutta aikuiset ovat vaikeampia. Kaikessa pitää säästää jatkuvasti. Uusia sääntöjä ja määräyksiä tulee aina vain lisää. Yhdessä vaiheesssa kaupunki aikoo myydö päiväkodin arvokkaan tontin.
Lisää linkissä.
http://ohjelmat.yle.fi/dokumenttiprojekti/ohjelmisto/katso_minuun_pienehen
---
"He [Laurila ja Manelius] kertovat, että julkisen sektorin säästämispakko ja tehostamisvaatimus ajavat lastensuojelun työntekijät ahtaalle ja vastuunkantajiksi, vaikka palvelujen toimimattomuuden taustalla on päättäjien säästötoimet."
Uskomatonta huttua! Lastensuojeluun osoitettavien määrärahojen perusongelma on se, että lastensuojelukerroin lasketaan vain ja ainoastaan sen mukaan, kuinka monta lasta kunta huostaanottaa.
Missä kunnassa/kaupungissa kyseiset Helsingin Sanomien mielipideosastoon kirjoittaneet Laurila ja Manelius työskentelevät?
sosiaalitoimisto, Lassilan toimipiste
Kyllä me kaikki sossut kertoimen tiedämme. Tiedämme myös, että se ei vaikuta lastensuojelun saamiin resursseihin pätkääkään. Kunta saa rahat ja käyttää ne miten haluaa ja jos lastensuojelu tekee useita huostaanottoja, se saa niin kunnan talousihmisten kuin poliitikkojen haukut siitä, että lastensuojelu maksaa liikaa. Olen työskennellyt useassa kunnassa ja kaikissa on ollut aivan sama tilanne. Minustakin valtionosuussysteemiä pitäisi muuttaa, tällaisena se ei ole kenenkään etu.