Runoja ihania ketjussa entisessä
nyt taas monia uuteen etsimässä.
Nurkka tunteille valtaa antaa saa
se ajatuksin oloa helpottaa.
Mukavaa on nurkkaan istahtaa
mennä runojen maisemaan.
Runot usein surua helpottaa
hetkiä uusin silmin katsomaan.
Joku kertoo päivän tekemistään
toinen jostakin näkemästään.
Runot täynnä elämää tätä
älä siis laatikkoon runoa jätä.
On upeaa yhteinen hetki jakaa
senhän runonurkka takaa.
Riippuuhan kaikki kirjoittelijoista
ja mukavista lukijoista.
Runot nurkassaan kuiskailee
kyllä, kyllä tila riittänee.
Hienoa on seuraa saada
siispä posti tänne kaada.
nyt taas monia uuteen etsimässä.
Nurkka tunteille valtaa antaa saa
se ajatuksin oloa helpottaa.
Mukavaa on nurkkaan istahtaa
mennä runojen maisemaan.
Runot usein surua helpottaa
hetkiä uusin silmin katsomaan.
Joku kertoo päivän tekemistään
toinen jostakin näkemästään.
Runot täynnä elämää tätä
älä siis laatikkoon runoa jätä.
On upeaa yhteinen hetki jakaa
senhän runonurkka takaa.
Riippuuhan kaikki kirjoittelijoista
ja mukavista lukijoista.
Runot nurkassaan kuiskailee
kyllä, kyllä tila riittänee.
Hienoa on seuraa saada
siispä posti tänne kaada.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Eipä lennä posti
kyläl viel Kosti.
Keräilee laukkuansa
oottelee runojansa.
unelmissa uuet värit
syksyiset koreat.
Pakkasen puraistua
kauneus laskeutuu
lehdille puitten.
Kuja alla vaahtereiein
satumainen kauneus
syrämmenki pyörittää.
Kesä muistoihin pakkaa
syksy valtaa alaaa.
Viipuri oli lapsuutensa
ihanne,astioiden kilina
ravintolassa herätti pojan
mielenkiinnon. Ruoka oli maittavaa
ja salin valtavuus muistui mieleen
vielä vanhanakin. Divareista ostetut
kirjat venäläisten emiranttien myymiä
aarteita, Leo Tolstoista Dostojevskiin.
Ne hän ahmi, ympäristön ollessa
vihamielinen pojalle.Emirantin poika.
Sopeutui, mutta luki vain 1800-luvun
romaaneita, ja muodostui romantikoksi,
mikä kyllä oli viehättävä piirre. Pakeni ajoittain
kuvataiteeseen, kesti silti kovienkin liikemiehien
peiteyrityksiä, pani ministerinkin noudattamaan lakia.
Sanoi joskus olevansa väärällä vuosisadalla syntynyt.
En uskonut sitä, ei- seuraten aikaansa
tehden johtopäätöksiä, teräviä oivalluksia
ansaitsi monessa omaleimaisuudellaan
kaukana pelkästä romantikosta. Arvosti
rehellisyyttä, oli näkijä ja kannustaja.
Lämmin, suurpiirteinen vaatimattomien ihmisten ymmärtäjä.
Arvosti kyllä statusta,:) ympäröi itsensä kauniilla esineillä,
halusi vaimolleenkin ostaa arvokkaita koruja.
Ihmisenä suuri, joskus hieman diiva,- ymmärrettävästi.
Aina kauniisti käyttäytyvä, herrasmies syntyjään,
joka arvosti pöydän antimia, iloista seuraa---musiikkia!
Kuinka kaunis hän oli laulaessaan, innosta jalo pää nousten,
silmien säkenet valloittivat, vibraaton väristessä lauluissaan.
Hopean harmaat kiharat hiukset kehystivät hymyileviä kasvojaan.
Kuinka lempeästi--- hän minuun katsoikaan.
Rakkaudella muistolleen.
Sain antaa muutaman taulun Viipurin Taiteilijaseuran
Lahdessa pidettävään näyttelyyn, jonka suojelijana on
Martti Ahtisaari.
Syys
lopulla vuoden
syksyynkö
ilon tuoden
harakka naurullaan.
Kuihtuu kukat
kuihtuu vanhus
syys
elämän vanhus.
Keväällä
hänkin nuortuu
mieleltään.
Syys
nyt jo nukuttaa.
Kuin silkkiä hentoa voi ihokin olla
ei haittaa vaikka se rypistyy kauniisti.
Saa olla vanhakin herkästi aivan
ja väsyä saa alla työn ja vaivan.
Ei elämän kauneus silti lakkaa
voi mielikin olla kuin puita takkaan.
Mi ajatukseni lämmittää
ain jotakin siitäkin jäljelle jää.
Se sielussain soi, ja vaihtais en pois
minä tätäkään jaksoa elämän.
Kun siitä kiitän, niin tuskin riitän
sen vaatimaa mittaa täyttämään,
tämä eloni syys, ja ihmisyys.
Vaan antaa tulla, on ruska mulla
saa hehkumaan
viel' loistollaan.
Ja talven tullen, ja roudan maan
saan lepoon käydä ja uinumaan.
Taas kevään koiton kun nähdä saan
sen riemun silloin mä kanssas jaan.
On unelmissain sen aamun koitto
kuin kevään lintusten riemusoitto.
Vaipuenkin minä soisin suun
vielä lauluun tuon toukokuun.
Himmeenä päivät aukee
valo jo kortilla lienee.
Pikkulintu aial orapihlajan
komentelloo perhettää,
etelään lentelemään.
Ei, istuile keinul vaari,
ei muari villasaalissaa.
Kesä peijooni lähössä
toisel puoll maailmaa.
Ens vuonna taas tavataan
jos tääl viel keinue kuletaa.
Niin usein kai sanotaan
sanoja tunteisiin haetaan.
Runo on piristystä päivän
myös alkaneen illan, yöhäivän.
Hiljaista on nyt polulla
menoako on joka solulla,
ei ehdi tunteista kertomaan
lukijat joutuu oottamaan.
Syksyn värit mielen kirvoittaa
sanat ajatukset runoihin kirjoittaa.
Siispä vauhtitossut runon maahan
siis, iloa vielä olla saahan.
Nurkka kaikkien oma on
kiireessä nyt vähän sanaton.
Jos tarpeeton nurkka oisi,
tiedoksi kai lukijat sen toisi.
Pidän kovin runoista näistä
jotka tulleet on "omista päistä".
Siis jatkoa nurkkaan toivoilen
siksi arkaillen täs kyselen.
Hiljaa hyvää tulee niin
oisko vastaus kysymyksiin....
Kastepisara heijastaa
koko kaunista maailmaa
kirkkaankuulasta taivasta
ruusun punaa hohtavaa.
Sadepisara vilvoittaa
elähdyttää kuivan maan
puroina saa virtaamaan
meidät hulluttelemaan.
Kirkas kyynelpisara poskella
surusta, tuskasta, ilosta
pettymyksestä, kivusta
- se pois suukotetaan.
Satamaan rupesi
minä vaan kupeksin.
Huomena vasta on töitä
kotona mä vietän öitä.
Nyt ei tunnu kivalta
pikemminkin ivalta.
Tääll'on ihan ahdasta
oven suljen kahvasta.
Ei näy valoo,emmä tykkää
tällasen runonkin tähän lykkään.
Kukaan ei yksin aina viitti
voin mä silti sanoo, kiitti.
Omenaiset nurmikolla
punaposket lekottaa.
Kori täynnä on jo tuolla
tyttö nauraa hekottaa.
Suuhun omenia ahtaa
kaksin käsin pitelee
Kissa sammakkoa jahtaa
hiljaa tihkuu satelee.
Valo loistaa ikkunasta
hämäryys jo lasketuu
Pannukakku syötiin vasta
auto tielle kaareutuu.
Mummolan on tupa tuttu
astioita tiskailee
Lämmin villainen on nuttu
muistojaan nyt hymyilee.
Kiitää harjalla vaahtopäiden
mun tunteeni villi ja hurja.
Ei anna se syksyn säikyttää
kun mieleni ei ole nurja.
Kun sateensynkeät pilvet nuo
nyt yli pääni kiitää.
Niin ajatusteni vapaus tuo
vain omia ratojaan liitää.
Ne keinussa aallon kiitävän
lailla tuulen vauhtia saavat.
Ja ulapan laajana siintävän
jota sido ei mitkään kaavat.
Kuin meren aallot vapauteen
on luotu myös ihmisen sisin.
Ja matka omaan minuuteen
on matkoista kaikkein pisin.
Siks' iloiten harjalla aaltojen
saan ratsastaa aamutuimaan.
Ja saatanhan luotoa hyväillen
yli hulvahtaa kohtaan kuivaan.
Jätän jälkeeni pienet lammikot
ja pyrin taas vauhtiin huimaan.
Vaikka matkani määrää tiedä en
sillä lainkaan en mieltäni vaivaa.
Vain aalloilla eteenpäin keinuttelen
hyvän tuulen- ja avaran taivaan.
taitaa alkaa, ei jaksa nostaa jalkaa.
Kurkku kipee, yskää pakkaa
nenän erite ei juoksemasta lakkaa.
Kiva alkaa syksyn toimet
petissä maaten, päällä loimet.
Mummo tyrskii niistää pyyhkii.
Näin käy ku liikaa nyyhkii.
Olotila ohimenevä, jo huomenna paluu
normaaliksi ku oikeen haluu.
Palttoo päälle ja ulos
sitten se on menoks'.
nenää kutittaa
kauheasti aivastuttaa.
Entiä mitä kehua
juonpa mustaaviinimarja mehua.
Ulkona mummot kohtaa
kahvilaan polku johtaa.
Oliko kovakin lunssa sulla
mullekkin se aiko tulla.
Viinimarjamehua join kuumaa
se lunssan pois huumaa.
Mennyttä päivää muistelevat
kotiin kohta kulkenevat.
Sataa ja paistaa vuorottain
syksyinen päivä
nukuttaa jo sateen ropina
päiväunille,
hetkeksi torkkumaan.
Herättää säteet torkkuilusta
poissa pilvi musta.
Jokunen oranssilehti
lähivaahteraan ehti.
Vesipisarat pinnoilla kimmeltää,
vieno tuuli jo niihin ennättää.
Noin syksy merkkejä antaa,
puut kauniit puvut kantaa.
Hetken siinä loistavat,
sitten maahan putoovat.
Niin maat peittää värikylläisyys,
siis on tullut jälleen syys.
Kohta haravat heilua saa,
näkyy monta uutteraa
haravanheiluttajaa.
Kas, sitten jäämme oottamaan
tuota pyryä, joka lumella peittää maan.
Taisin edetä liian nopeasti,
vielä aikaa on tuohon lumeen asti.
Syksy hieman haikeaksi vetää,
kaipaamaan jää tuota mennyttä kesää.
Muistoihin jää nuo monet kauniit hetket
ja lämpimän suven ihanat retket.
Ikkunasta tässä katselen,
kuinka syystuuli yltyen
vaahteroita puistelee,
vettä pian satelee.
kylkiin sattuu,
ei auta lääke tohtorin
ei apu myöskään apteekin.
Kärsittävä on tauti tämä
kun se iskenyt on,
ei hellitä.
Viikon päästä, jos silloinkaan
köhä jatkuu ehkä pidempään.
Toivossa on hyvä olla
ehkä paranee pikku polla.
sunnuntai-iltapäivän vietin
Sienisanko täyttyi
ja marjasankokin
Ihastellen vaelsin
värihehku luonnon
tuntui aivan uskomattomalta
kuin pyhältä hartaudelta
kuin itsekin olisin osa jotain minua suurempaa
Korpin kronk kronk-kysymykseen vastasin samalla tavalla
ja ihmetellen se kysyi uudestaan
ihan kuin naurua olisi sen äänessä ollut
minäkin hymyilin ja
kiitin metsän hyvän mielen syysjuhlaa.
Makkuhuoneen rauha
ikkuna raollaan.
Kirja, kirjoittajan ajatus
omanani lahjana sain.
Vain eläytyen saan
peittoni suojassa
tuoksuvassa nauttia
kirjailijan maailmasta.
Tyynyn asetin, valon kehä
minä,ja tuo maailma
tuo onnen olemassaolosta.
Kääriydy sinäkin peiton onneen
ja hetken luet- jos siltä tuntuu.
Niin aamuun uuten, ja kumppanuuteen
voit herätä jos Luoja suo.
Amen.
Lyhyt paljon sanova
runollinen sana
oli vaan saatavana.
Totisesti, totisesti, hyvää toivoo amen,
uuteen päivään huomeneen.
Kaunis ajatus
kaikille ajatuksille.
Elämään jännitystä olotila tuo
on kiirehdittävä lääkärin luo.
Mikä lienee vaiva tämänmoinen
löytyskö tieto semmoinen.
Vaihtelua päiviin tasaisiin
näihin tuttuihin tavallisiin
käynnit lääkärissä tuovat
ja kasvoihin kipujuovat.
Vaan jännitystä elo tarvitsee
mieltä käynnit ravitsee.
Huomaa elossa olevansa
kun tuntee kipuilunsa.
Luonto lepoon asettuu,
puut jo värein pukeutuu.
Kohta ohi on sekin hetki,
alastonna seisoo, oksin tyhjin.
Maa routaan kohta ehtii,
orava ja pupu, turkin vaihtoon ryhtyy.
Kurkiaura tuolla lentää,
kohti etelää se entää.
Muuttolinnut matkaan lähteneet,
meidät tänne haikeina jättäneet.
Järvi kohta riitteen saa,
siitä valmis jäätymään.
Syksy harmaana, loskaisena tovin,
mieli maata usein viiltää kovin.
Kohta lumipeite maahan sataa,
meille uskon tulevasta takaa.
Ootan talvea ja pakkasöitä,
tähtein kimallusta, kuutamoita.
Näin se kulkee ihmismieli,
vuoron suruun, sitten iloon.
Aika vuoroin kesän, syksyn,
talven, jälleen kevään näämme.
Lapsuus, nuoruus, keskiikä, vanhuus,
niin kuin vuodenajat ikään.
Lähestyin varovasti nummella
olevaa avointa kaivoa.
Kurkistin syvyyteen ja hämmästyin.
Vesi väreili ja pulppusi tehden
pyörylöitä vallattomast.
Kirkas siniseen hohtava vesi kupli
pieniä ja suurempia palloja
jotka rikkoontuivat pinnalla.
Niistä "satoi" sateenkaaren värejä
ja yht'äkkiä vesi oli tyyni.
Niin kirkasta- kuroitin lähemmäksi
ja näin puhtaan hiekkapohjan.
Pieni kala ui ylöspäin
minä tavoitin sen katseen.
Tummansiniset silmät
eivät päästäneet omiani.
Aurinko peilautui veteen
silloin pieni kala hymyili.
Ajattelin sellaista että
jos voittaisin lotossa
jakaisin jokaiselle täällä
ainakin yhden millin
kun olen nyt tallin tillin.
Hieno päivä tänään.
Puut kauniit nään,
värit auringossa loistaa,
säteet lämpöä viel`hohtaa.
Talitintit, varpuset
sekä pienet hiirulaiset
kilvan tuossa hääräilee,
jyviäkö etsinee?
Kesyjä nuo hiirulaiset,
kuten pihan tintitkin.
Kynnyksylle tulevat,
siinä jyvää anovat.
Sovussa nuo elelevät,
tuossa rinnan piipertävät.
Mistähän nuo hiiretkin
tänne taasen piipahti.
Meillä eivät kurjet lennä,
eivät meidän maille ennä.
Meillä kyllä lentää hanhet,
taivahalla suuret parvet.
Pian nekin muuttavat,
tuulta hyvää odottavat.
Nyt jo joukot kokoontuvat,
lähtölupaa varttuvat.
Vuodenaika mikätahansa
on varsin mielenkiintoisa
Aina löytyy jotain uutta
Ihmettelyn aihetta.
Kello käypi kahtatoista
enkä jaksa kummoista
keskiyöllä kirjoitella,
mutta toivotella
jaksan HYVÄÄ YÖTÄ!
On loitsuttava julmat jutut
ei lopu köhä, ei tunne tutut.
Vastaan tullessa kääntävät pään
ei kohti, vaan kenties etelään.
Haistelevat kait tuulia kovin,
ajatuksissaan, lie nuo tovin.
Aika parantaa haavat moiset,
saavat ehkä köhä toiset.
Etelään linnutkin palaa
niin kai sinne ihmisetkin halaa.
Lämmintä ylle, palttoo päälle
huivi kaulaan, myssy löytyy joka säälle.
Värikäs tai harmaa, ehkä lippa otsalla
hyvä niin, kun löytyy makuun jokaiselle.
Oli kerran mies,
kukaties takinkääntäjä,
sanojensa vääntäjä.
Sanoi meille:
Runopalsta muualla,
menkää sinne kipin kapin.
Mutta kohta itse väsäs
runojansa tänne.
Miksi moista hääräs?
Kas, kun kukkona
hän kaikkialla
tahtoi olla.
Ketä kummaa tarkoitti
tuo joka runon väsäsi?
Kuka täällä kukkoilee,
kuka poies käskee?
En ole moista tavannut,
ehkä olen ohi kulkenut.
Tässä viivyn hetken verran,
taas tässä tämän kerran.
Jos tänne joku vielä eksyy
ja ihmetellen sitä kysyy,
miksi täällä virkailen,
yötä myöten aikailen.
HYVÄÄ YÖTÄ tulin sanomaan,
nyt, tietty, lähden nukkumaan.
;>)
Postiluukku kolahti
taisi olla hesari
joka minut herätti
katsoin taivaan rantaa
oudosti se punoitti
kun aurinko nousi
silmääni se viilsi
pois katseeni taas käänsi
virta nappulan nyt käsi löysi
täydeltä tuo runo nurkka näyttää
vielä siihen pitää runo laittaa
kahvi nyt jo tuolta tuoksuu
keittiöön nyt menen täyttä juoksuu
en itse onnu, runoni se vain ontuu.
Minäkin jo lehden hain
ja melkein sätkyn sain
on täälläkin jo käynyt halla
auton tuuliasi jääkerroksen alla
kesän viime ruusut kuurassa kiiltää
krassien nuokkuminen ihan sydäntä viiltää
villasukkia etsin jalkaan ja villatakkia päälle
olen vallan nyreissäni talvea enteilevälle säälle
mutta kunhan aurinko alkaa taas taivaalla paistaa
saa syksyn värejä ja kuulasta kirkasta ilmaa maistaa.
Katsoin taivaan rantaa
sen väri on retliini
väri jonka tuskin tunnen
onhan se niin fiini
tallentaisin sen
kamerani linssiin
jos en tietäisi
että hienommankin värin
Nyt tämä kone teki tempun
ajattelin antaa runolleni lempun
mutta näppylöistä väärin valitsin
nyt ehkä luullaan mitä lieneekin
aina joskus voi mennä pieleenkin.
oikein oli sihneet
oikeammat vielä vihneet
maltaat, humalat ja katajat
paras tuli siitä vierre
oikea on sahdin kierre.
Punaisia marjoja pihlajassa
tilhiväki hiprakassa,
liian monta marjapaukkua
otti äkkinäistä naukkua.
Harjoituslentoa huojuvaa
ja ujellusta soljuvaa,
nuoria touhu naurattaa
metsäpolulta he tuijottaa.
Pois linnut lennähtää
nuoret kotiin kiirehtää.
Väreillään luo sadunmaan
syksy aina uudestaan.
Stockalla hattuja soviteltiin
naurettiin ja hassuteltiin.
Kaikki käytiin läpi
mitään ei ostettu, mutta kahville
mentiin, törsättiin leivoksiin
ja juteltiin tunti ja haettiin uudet kahvit
Ajeltiin hiljaa lapsuuden maisemat ja
laulettiin kaikki lempilaulut! Voi
Luoja! kun tänään oli hieno päivä:D
Kesänkukkaa katselin
kädessäni sitä kääntelin.
Kauniin värinen
ruiskaunokki niin sininen.
Kesä kadonnut eilisen taa
uutta voi vain odottaa.
Voi kun ei olisi
valvomassa poliisi
Uskaltaisi puhua
ettei nousis huhua
Hiljaa täässä kuiskataan
ihan hiljaa ollaan vaan
Seinilläkin korvat on
ihan olen onneton
Nauraa en mä tohdi lain
nythän suuren riesan sain.
-Jäikö joku varjoon?
-kestikö kypsyminen kauemmin
-kun osa oli vielä keskeneräistä
-suuren leikkaajan tullessa niittämään.
-Antoiko hän armon heille, jotka eivät päässeet aurinkoon?
-Antoi, hän näki syyn ja seurauksen
-ainoastaan rikkaruohon hän karsi
-pois heitettäväksi.
-Niin tuli vilja kelvolliseksi uutisleipään
-jota saamme nauttia sadonkorjuun jälkeen.
mikä valuutta, kysellä sopii joka iikan
missä mennään mitä tehdään
ihmettely soppaan kauhan sotki.
Hui miten vietiin kiusausta
palkollisen harmaata hajua.
Pellolla on ihan taju
kun mieltä viilsi tympee haju.
mistähän se löyhkää
katolta, vihreeltä
ties miltä oudolta otukselta,
joka joka paikassa häärii...
Mielen onkaloita käärii
sietää hhmm..
jok' ikisen huumoria.
Niin se menee
yks tuhma, toinen tyhmä
kolmas, no jaa
arvatkaa....
Tätähän.
tätähän tämä
milloin puuttuu ähvä
tai on väärin kirjoitettuna kee
lienee sama kirjoitinko koolla tahi keellä
Suomen kieleen vieraat kuut ja sekin seta
kirjaimet pehmeät ja kovat
huonosti luontuvat
täthän tämä.
Tämä taivas tämä maa
onko jossakin parempaa.
En usko
sen aamun rusko
ja illan hehkeä loiste tää
sille lauluni väräjää.
Vain kulkija oon karun maan
sen maasta yhä voimaa saan.
Ja kansa sen, niin karu myös
se raatanut on aikain yös.
Ma sille lemmenlaulun tein
sen laulan yössä yksiksein.
Kuin liekki lämmin rinnassain ois
kotimaata antais en koskaan pois.
Niin hiljaa laulan mä yksiksein
ja hiljaa lähden mä sävelein.
Työmies kauniisti kannustaa
maata armastaan.
Lemmenliekit ja kaiho
upean tunteen kantaa.
Elämän monimuotoisuus
taivas ja avaruus
kappale kauneinta maailmaa
elämälle paljon antaa.
On, on runoja suuremmoisia
kaikesta mi ympärillä hyörii.
Eläimistä, luonnosta monenmoisia
kantaa ottavastikin ne pyörii.
Viihtyillään runonurkan penkillä
lueskellen kirjoittain monet hetket.
Ideoita tulvii katsellen ja lenkillä
myös sydämeen tehdyt retket.
Runoista kasvot hymyyn saa
ja myös pistää mietitimään.
Tunteitaan voi tuulettaa
antain lohtua tuo ikävään.
Runoistanne näin kiittelen
uudestaan näitä lukea voi.
Runoretkiin näin liitelen
uusia kuvia jo mieleen loi.
Hellästi peittelin Sinut
ja silitin otsaasi hiljaa.
Suukottelin silmäluomiasi kevyesti
ja katselin rauhoittunutta olemustasi.
Siirryin omalle puolelleni ja vain nautin rauhasta
ja hellyydestäni Sinua kohtaan.
Kätesi oli puoliavoinna minua kohti
ja rukoilin, että yösi olisi kivuton ja rauhaisa.
Siihen nukahdan itsekin, pakahduttavaan
onnen tunteeseen.Kiitos Jumalani, että
minulla on rakkaus.
Enkelinsiiven suoja
laskeutuu meille.
Niitä on paljon, joka taholla.
Jokaiselle niitä riittää.
Ne ympäröivät meidät hellään huomaansa,
antaen turvan ja unen niin rauhaisan.
Levitä rauhaisat siipesi ylleni
ja saan turvassa nukkua yöni.
nyt jos koskaan
tiet peittyä voi loskaan
aamulla jos ei säre päätä
kuitenkin pelätä voi mustaa jäätä
päätinkin jo vaihtaa talvi renkaat
enempää jahkaile en sen kaat
renkaat vaihtaa mamut
heidän kanssaan olen kamut.
Tuuli ujeltaa talven sanomaa
ylös alas takin lievettä heiluttaa.
Sormet kohmeessa keräilee
varastoon puutarha kalusteita
kantaa ukko parka sadatellen.
Tuulessa puut riisuu pukujaan
lehdet maassa tanssii viime tanssiaan,
niihin pomppien yhtyvät pienet rakeet
maahan pudoten ja sulaen.
Talvi saraniaan jo raottelee
koleaa, koleaa ukko yhä sadattelee.
Onnenhetken löydän
luona soman pöydän.
Pieni liekki valaisee
Liina siinä hohtelee.
Liekki kauniisti lepattaa
hyvä siihen on istahtaa.
Kaakaomuki ja pikkuinen pulla
saat Sinä viereeni siihen tulla.
Vai haluatko kuumaa makkaraa?
pianhan sen voin valmistaa.
Syödään ja sinappiin kastetaan
kaulakkain mennään nukkumaan.
Ulkona saa vaikka pakastaa
kunhan vaan toisiaan rakastaa.
Yö, eikä nukuta
yö, ajatus askartaa.
Yö, varjot keinuu
tuuli kumajaa.
Sataa räntää tiheästi
suurina riekaleina
ne maahan putoaa sulaen.
Yö, anna jo uni
aamu kohta sarastaa.
Metsän hongat huokuu humajaa
Tumma sini taivaan varjoaa
Harmaat pilvet liukuu yli taivaankaaren
Maahan rännän lumen heittää
Tuuli ulvoo viiman viskaa
Lehdet puista maahan riipoo
Takkiansa tiukemmalle kehon ympärille
lenkkeilijä kietoo
kaivatessaan kodin lämpöön
Huomenissa tarpeen lienee pipot tumput kaulaliinat
Antaa talven tulla
sopeudun taas siihen kyllä.
Muista joskus yksinäsi
Luojalla on lämmin käsi.
Yllä pilvein korkealla
kimmeltää tähdet taivahalla.
Tuikkii , loistaa, maahan entää
keijut radalla sen lentää.
Pienet tähdet uneen johtaa
sadun saaren niissä kohtaa.
Uskoa toivoa meihin valaa
lämpimästi yöksi halaa.
Hellyyden peitolla peittelee
lentosuukkoja heittelee.
Kimaltaa öinen tähtivyö
siunattu on mainen yö.
Mun hellani kylki on lämmiin niin
mä siihen nojaan aatoksin.
On ikkunain takana musta yö
sade ropisten ikkunaan lyö.
Viel' räiskyy viimeiset klapit nuo
ja lämpöä suloista tupaani tuo.
Teemukiini puhallan hiljakseen
ja muistan vaimoa askareineen.
Nyt yksin saan lieteni äärellä olla
ja taaplaa puita kartanolla.
Mutt' sieluni silmillä Hän on tässä
mukana hellani lämpimässä.
Aurinko koko terällään
on tullut tervehtimään.
Pakkasen pakoon ajeli
ja lämpöisempää saneli.
On lokauun keskipuoli
maa ei vettä huoli.
Tuulikin on untenmailla
linnutko siemeniä vailla...
Pian ilta hämäräänsä jakaa
nousee yöpilvi puun takaa.
Revontulet ovat kilpasilla
linnut puidenoksissa piilosilla.
Syksy talveksi pian katoaa
ja lunta tulla tupruttaa.
Punatulkut talvea kutsuilee
lehdet viimeisetkin putoilee.
Uusisana aika outo
painopaholaisen nouto
piti olla syksyn loppuessa
näin käy hoppuillessa.
Vastatuulessa tukka takana
takatuulessa tukka silmillä.
Sivutuulessa tukka toisella silmällä,
myssy päähän jo jouti.
pyörivätuuli, trompina kulki
sisäänsä katkenneita oksia sulki.
Hyvätuuli paras mieliala
huonotuuli itkevä pahaolo.
Myrskyisiä tuulia joka lähtöön,
loivina väreinä vilvoittaa.
Seurueeni sai mukaansa
söimme tartarleivän ja
keskustelimme ja keskustelimme.
Mistäkö? Taiteesta tietenkin....
Ei kirkosta, ei homoudesta, ei
ne ovat jo kauan olleet selviä meille.
On elettävä omilla ehdoilla, ja työ
on se joka luo aristokraatit.
Niitä vaan on niin harvassa.
Nostin maljan,- jaa mille?
Elämälle,-- ystäville.....
Tuuli nousee myrskyn voiman tunnustain,
lehdet lentää, marraskuuta ennustain,
aina syksyn tullen hiljaa suren vain,
miksi katoat pois, kesä, taaskin näin?
(Mielessä soi nyt Summertime): http://www.youtube.com/watch?v=1j6avX7ebkM&feature=related
Tuuli riipinyt on pensaikot
kuollut nurmi, paljaat koivikot,
odottaen uutta vaippaa ylleen
vedetkin jää alle jääpeitteen.
Pullasorsat lahdelmalla soutaa
veteen heitettyä leipää noutaa,
Nyt jo olis aika muuttaa pois
etelämpään siellä lämmin ois.
Miettein aamuisin nyt katson ikkunasta ulos,
pimeää, katuvalot loistaa.
Koivussa vielä keltaisena lehdet,
tuuli niitä karistaa.
Miten pimeys mieleen iskee,
tuoko masennuksen, alakulon?
Eikö mitä, päivä kohtaa valkeuttaan loistaa,
mielestä pimeimmätkin aatokset se poistaa.
Katson kauneutta kirkkaan päivän,
syksyn värityksen, maan ruskean, lunta oottavan.
Kohta pimeyden valta murtuu,
lumen valkeuteen hukkuu.
Pakkanen jo nenässäkin tuntuu, hieman nipistää,
ja poskiin punan nostaa.
Jalan alla lumi narskuu,
askel nopsaan tahtiin astuu.
Rikkautta tätä kaikille ei riitä,
pakkasia, hankia ja kuutamoita.
Ihanaa kun saamme, kotomaassa tässä,
kaikesta nauttia, siitä iloitkaamme.
Liikkuu tontut kohta
tarjooko lohta.
Pikkujoulut yllättää
pyrstölleenkö pyllähtää.
Ei pakkasta, ei lunta
tais olla vaan unta
koska alkavat
pikkujoulut hankalat.....
Aina syksyin
tilhit saapuu
tauolle vaahteraan
tuuhein töyhdöin
suurin parvin kaartaa
vielä etsii suuntaa
löytää vastatuulen
sovinnossa tilhit kaikki
löytää vaahterasta paikan
vähissä on pihlajassa marjat
suunta pohjoinen on nokat
siellä porojen on tokat
käymässä vain etelässä ovat.
Tulkaa taas runoilemaan kaikki ! Outoa että edellinen runo kertautui seuraavassa vastauksessa. Kuka alkais taas runonurkan vetäjäksi ?