Onko täällä ketään ko.rotua omistavaa? meille on tulossa kesäkuussa setterin pentu jota olisi tarkoitus käyttää sekä metsästykseen että näyttelyyn, olisi kiva vaihtaa kokemuksia rodusta jo etukäteen!
viivi
Irlanninsetteri..
1141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä valinta koiraksi kaiken kaikkiaan.Itselläni on 9- vuotias setteripoika. Monta kertaa on kyllä meinannut hermot mennä ja välillä on mennytkin eli melko pitkää pinnaa ko. rotu vaatii, mutta yhtä monta kertaa olen tullut siihen tulokseen, etten tuosta koskaan luopuisi. Setterit on herkkiä, älykkäitä, omapäisiä, mutta äärimmäisen ystävällisiä ja hyvätahtoisia.Turha villeys saadaan aisoihin lempeällä, mutta jämerällä koulutuksella ja mitä koulutuksella ei saada karsittua, iän karttuessa sekin korjaantuu. Nartut lie helpompia.Oma uros nimittäin alkoi rauhoittumaan vasta 5-vuotiaana.Metsästäjää ei minun koirastani tehty, mutta näyttelyissä ehdittiin muutama kerta käydä. Muuten koira on ollut lenkkikaverina ja kotikoirana ja sopii loistavasti siihenkin. Metsästyksestä settereillä olen kuullut vain sen verran, että kannattaa olla kärsivällinen. Setterit kuulemma kypsyy aika hitaasti metsähommiin, toisin kuin esim. spanielit. Ja jos neuvon saan antaa niin, älkää koskaan kouluttako setteriänne kovalla kädellä (niinkuin ei ylipäätään mitään koiraa). Omaani en ole koskaan joutunut kovasti kurittamaan ja se on iloinen, luottavainen ja uskollinen, mitä en uskoisi sen olevan, mikäli olisin sille kova ollut. Ne ovat niin herkkiä. Kerrassaan hieno valinta koiraksi, vaikka varmasti pentuvilleyden aikana tulet muutaman kerran valintaasi katumaankin, mutta usko minua, että vanhemmuuten setteri paranee kuin viini ja 9-vuotias setteri on todella ihastuttava kaveri.