Lontooseen..

heipä hei..ollaan lähdössä kaverin kanssa lontooseen. kumpikaan meistä ei ole siellä aiemmin ollut, joten olisinkin kysellyt siellä käyneiden mielipiteitä/neuvoja. esimerkiksi siitä, että mille kentälle kannattaa laskeutua? lippujen hinnathan tuntuvat vaihtelevan reilustikin kentän mukaan.

osataan kyllä liikkua ja on ennen reissattu, mietittiin vain että kuinka helppoa/vaikeeta se voi olla jos valitaan se halvin kenttä? siis sehän vois loogisesti olla kauimmainenkin. eli miten sujuu liikenne?

ja kertokaa muutenkin kokemuksia ja vinkkejä kaupungista..ollaan luettu kyllä ja otettu paljon selvää, mutta siellä käyneillä on luonnollisesti ehkä enemmän sanottavaa:).
5969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen lentänyt Lontoon kentistä Heathrow'iin, Gatwickiin ja Stanstediin. Nämä kentät taitavat ollakin lähinnä ne, joihin Suomesta pääsee. En ainakaan ole nähnyt esim. London City Airportiin tai Lutoniin lentoja järjestettävän.

Kaikki halpalentoyhtiöt lentävät Stanstedin kentälle, koska siellä on halvemmat lentokenttämaksut kuin ruuhkaisemmilla kentillä. Itse kentissä ei mielestäni ole kovinkaan merkittäviä eroja. Heathrow on toki suurin, mutta samat peruspalvelut löytyvät kaikista.

Heathrow'n kentältä pääsee kaupunkiin maanalaisella, jolloin säästää rahaa, mutta toisaalta matka on epämukavampi ja kestää kauan. Gatwickille tai Stanstediin metro ei kulje.

Molempiin kuitenkin pääsee nopeilla Express-junilla, joilla meno-paluu on hieman yli 20 puntaa per henkilö. Nuo ovat käytännössä tavallisia junia ja liikennöivät tihein välein kentille aamuvarhaisesta iltamyöhään. Express-juna kulkee myös Heathrow'n kentälle.

Bussillakin kentiltä ilmeisesti pääsee, mutten ole itse sitä koskaan kokeillut. Matka joka tapauksessa kestänee pitkään, koska etäisyyttä keskustasta kentille on reippaasti.

Kokonaisuudessaan saapumiskenttä kannattaa valita mielestäni lennon hinnan perusteella. Kaikista kaupunkiin pääseminen on yhtä helppoa.

Lisätietoja:
http://www.heathrowexpress.com/
http://www.gatwickexpress.com/
http://www.stanstedexpress.com/
http://tube.tfl.gov.uk/

Muuten kaupungista voisin suositella ehdottomasti Regent Palace Hotelia, joka on aivan West Endin keskustassa (n. 20 metriä Piccadilly Circukselta). Hotelli on hintaansa nähden varsin tasokas ja keskeinen sijainti on todella mukavaa, mikäli keskustan melu ei haittaa.

Hotelliin kannattaa katsoa tarjoushintoja erilaisten hotellinvälittäjien sivuilta. Itse onnistuin viime kesänä löytämään sellaiselta huoneen huomattavasti listahintaa edullisemmin.

Lisätietoja:
http://www.regentpalace.co.uk/
http://www.discountcityhotels.com/London/Hotels/Regent-Palace-Hotel-PiccadillyCircus-INFO.htm

Kaupungissa kulkemisesta sen verran, että mielestäni Visitor Travel Cardin ostaminen loman ajaksi kannattaa. Kortilla pääsee kulkemaan kaikissa julkisissa kulkuneuvoissa, joita tulee joka tapauksessa käytettyä paljon. Kävelymatkat paikasta toiseen ovat varsin pitkät.

Kortteja myydään eri "zoneille" (siis vyöhykkeille keskustasta lähtien). Zonejen 1-2 kortti riittää kaikkiin merkittäviin kohteisiin pääsemiseen (esim. Greenwich sijaitsee vielä zonen 2 puolella).

Jos tulette jostain syystä Heathrow'n kentälle ja haluatte tulla metrolla keskustaan, 1-2 zonejen kortilla pääsee maksamalla muutaman punnan lisämaksun (Heathrow sijaitsee muistaakseni zonella 6).

Lisätietoja:
http://www.ebookers.fi/specials/london_travelcard.html

Nähtävyyksistä suosittelen välttämään Toweria, joka on ylihintainen ja loppujenlopuksi melko tylsä. Sinne saa tosin jonkinlaisen opiskelija-alennuksen (saattoi olla peräti jopa lippu puoleen hintaan), mikäli opiskelijoita olette.

Vielä yksi vinkki: "Hienommissa" ravintoloissa (muissa kuin pubeissa, etnisissä jne.) on monesti Suomesta poikkeava käytäntö, jossa annoksen hintaan lisätään kaikki lisukkeet. Hinnat mainitaan yleensä pienellä jossain ruokalistan reunassa.

Itselleni meinasi käydä nolosti muutama vuosi sitten, kun tarjoilija kysyi, millä perunoilla haluan annokseni. Oletin luonnollisesti, että lisuke kuuluu hintaan. Käteistä oli melko vähän mukana ja kun lasku tuli, siinä olikin yllättäen pihvin lisäksi myös muutaman punnan hintaiset perunat mukana. Rahat riittivät onneksi juuri ja juuri laskun maksamiseen, mutta huonomminkin olisi voinut käydä.

Niin ikään ennen tilaamista kannattaa tarkistaa, kuuluuko paikallinen arvonlisävero (VAT) hintoihin - kokemukseni mukaan se yleensä kuuluu. Palvelu sen sijaan ei yleensä kuulu, ja tapoihin kuuluukin jättää laskun loppusummasta n. 10% verran tippiä.

Ylipäätään Lontoo on aivan mahtava kaupunki: käyminen kannattaa varmasti. Nimimerkillä "5 kertaa viimeisen 5 vuoden aikana vieraillut".

Lisätietoja:
http://www.visitbritain.com/suomi/home1.asp
http://www.londontown.com/

Äänestä
  • Itse olen ollut Finnairin charterilla
    joka laskeutui Lutoniin mutta siitä on
    tosin jo aikaa.

    Äänestä

  • uskomattoman upee tietopaketti, kiitos ihan mielettömästi. olet enkeli:).

    Äänestä

  • Finnairilla ja Britannialla on olut charterlentoja Helsingistä Lutoniin. Ei tosin enää muutamiin vuosiin.

    Finnair taitaa lentää nykyisin pelkästään Heathrown kentälle, BA lentänee sekä Hethrowiin että Gatwickiin. No, kyseisten yhtiöiden lennot ovat kaikki code shared eli yhteislentoja. Myös hinnat ovat kutakuinkin yhtä korkeat.

    Ryanair lentää päivittäin Tampereelta Stanstediin ja on ehdottomasti halvin yhteys Suomesta Lontooseen. Tampereen kentälle on suora bussiyhetys Helsingin ja Tampereen rautatieasemilta.

    Lontoon lentokenttien kaikki tiedot löytyvät seuraavasta linkistä. Mukana mm. bussiaikataulut Stanstedista Victorian asemalle. Bussi voi olla kannattava (ja myös aina halvempi) tapa tulla kentältä keskustaan mikäli hotelli on reitin varrella tai lähellä Victoriaa.
    http://www.baa.com

    Äänestä

  • Jasku kirjoitti:

    Finnairilla ja Britannialla on olut charterlentoja Helsingistä Lutoniin. Ei tosin enää muutamiin vuosiin.

    Finnair taitaa lentää nykyisin pelkästään Heathrown kentälle, BA lentänee sekä Hethrowiin että Gatwickiin. No, kyseisten yhtiöiden lennot ovat kaikki code shared eli yhteislentoja. Myös hinnat ovat kutakuinkin yhtä korkeat.

    Ryanair lentää päivittäin Tampereelta Stanstediin ja on ehdottomasti halvin yhteys Suomesta Lontooseen. Tampereen kentälle on suora bussiyhetys Helsingin ja Tampereen rautatieasemilta.

    Lontoon lentokenttien kaikki tiedot löytyvät seuraavasta linkistä. Mukana mm. bussiaikataulut Stanstedista Victorian asemalle. Bussi voi olla kannattava (ja myös aina halvempi) tapa tulla kentältä keskustaan mikäli hotelli on reitin varrella tai lähellä Victoriaa.
    http://www.baa.com

    ota bussi stratfordiin kuus puntaa, siitä kentän parkkipaikalta puolen tunnin välein kellon ympäri. 45 min matka aika. jatkoyhdeydet underground,yöbussit,päiväbussit,junat,jne.Se on parempi kuin victorian ruuhkat ja bussi halvempi.hauskaa vappua

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinh kirjoitti:

heipä hei..ollaan lähdössä kaverin kanssa lontooseen. kumpikaan meistä ei ole siellä aiemmin ollut, joten olisinkin kysellyt siellä käyneiden mielipiteitä/neuvoja. esimerkiksi siitä, että mille kentälle kannattaa laskeutua? lippujen hinnathan tuntuvat vaihtelevan reilustikin kentän mukaan.

osataan kyllä liikkua ja on ennen reissattu, mietittiin vain että kuinka helppoa/vaikeeta se voi olla jos valitaan se halvin kenttä? siis sehän vois loogisesti olla kauimmainenkin. eli miten sujuu liikenne?

ja kertokaa muutenkin kokemuksia ja vinkkejä kaupungista..ollaan luettu kyllä ja otettu paljon selvää, mutta siellä käyneillä on luonnollisesti ehkä enemmän sanottavaa:).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu