Miten selittää lapselle...

Tällaista ketjua en löytänyt lähimenneisyydestä, eli miten olette kertoneet lapselle lesboudestanne. Oletteko maininneet aiheesta päiväkodissa hoitajille tai koulussa opettajalle?

Itselläni on sellainen tilanne, että olen jokin aika sitten alkanut seurustella naisen kanssa (ensimmäistä kertaa elämässä). Miehestä, lapsen isästä, erosin pari vuotta sitten. Syy eroomme oli se, että kerroin pitäväni naisista. Koko eroprosessi oli melkoisen katkera ja sain kuulla kaikki "vitun lesbohuora" haukut siinä ohessa. Alkujärkytyksen jälkeen olemme pystyneet keskustelemaan asioista rakentavaan sävyyn. Meillä on yhteishuoltajuus, mutta tyttö asuu pääasiassa minun luonani. Olen pyytänyt, että ex-mieheni ei toistaiseksi puhuisi mitään minun suuntautumisestani tyttärellemme, koska hän ei sitä vielä 6-vuoden iässä täysin ymmärrä. Tähän asti kumppanini on ollut "äidin hyvä ystävä".

Vietämme paljon aikaa yhdessä kumppanini kanssa ja viimeaikoina hän on usein yöpynyt meidän luonamme. En tiedä onko tyttö puhunut meistä jotain päiväkodissa, mutta varmasti jotain on voinut sanoa. Mitään ei sieltä suunnalta ainakaan ole kantaunut minun korviini, eli ilmeisesti "Äidin kaveri Milla oli nukkuu äitin kanssa" -juttua ei ole vielä alkanut tulla. Tai sitten kukaan ei vain ole asiasta kysynyt.

Milloin ja missä vaiheessa olette kertoneet lapsellenne lesboudestanne ja miten se on häneen vaikuttanut. Miten päiväkoti, koulu ja muut tahot ovat asiaan suhtautuneet, vai oletteko asiaa edes kertoneet?

Mielelläni kuulisin kokemuksia.



Ja loppuun vielä. Laitan saman viestin bi-palstalle, vaikka itseni miellän lesboksi (myöhäisheränneeksi sellaiseksi kylläkin). Eli minua ei siis tarvii ohjata muualle!!
4370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

äidin hyvän ystävän tulisi riittää, niin kauan kuin lapsi kysyy tarkemmin asiaa. Päiväkodin, koulun ym ei tarvitse tietää kenen vieressä nukut. Eiköhän nykyisin ole jo niin valveutunutta väkeä noissa paikoissa, että ymmärtävät jos lapsi kertoo äidin nukkuvan hyvän ystävän vieressä. Jossain vaiheessa lapsi varmaan kysyy jotain, siihen kuuluu vastata rehellisesti, että "Milla" on äidille rakas ihminen. Asiasta puhumisen kieltämistä en kannata, sillä silloin siihen tulee joku salailun leima ja lapsi on enemmän ymmällään. Ammattilaisten kuuluu suhtautua asioihin neutraalisti. Itselläni oli jo aikuinen lapsi, kun "heräsin" todellisuuteen. Lapseni sanoi, että kyllä hän on sen vaistonnut jo kauan, vaikka itsekkään en myöntänyt itselleni todellisuutta siinä vaiheessa. Lapset jo pienestä pitäen vaistoavat ja havainnoivat niin paljon asioita, ettei aikuinen sitä aina tajuakaan. Hyvin se menee, sitten kun aika koittaa, lapset eivät onneksi ole muotteihin kangistuneita, aikuisten mottipäisistä periaatteista kiinnipitäviä kalkkiksia.

Äänestä

Hyvä kommentti jo tuo edellinenkin, joten eipä siihen ole mitän oikeastaan lisättävää.

Itse en pienille lapsilleni selostanut mitään koska en ole kokenut olevani seksielämästäni velvollinen lapsilleni tilittämään.Ei ne heterotkaan omasta seksielämästään toitottele, miksi minä?

Lastentarhassa eikä koulussa ei tarvitse mitään kertoa, paitsi jos kumppanisi esim hakee lapsia tarhasta tai koulusta, niin ilmoittaa vaan että näin ollaan sovittu.

Jos lapsesi sitävastoin kysyy sinulta jotain että miksi M nukkuu aina sinun vieressä, voi sanoa että olemme kumppaneita ja kumppanit nukkuvat yhdessä.Pussailut ja muutkin huomionosoitukset saa lastenkin aikana näyttää tietenkin ihan kuin muutenkin näyttäisit.LApset ovat onnellisia jos äiti on onnellinen ja voi hyvin.Muistaa vaan hellitellä lapsia myös etteivät koe jäävänsä syrjään.

Anna puolisollesi myös aikaa ja tilaa touhuta yhdessä lapsien kanssa ilman että itse änkeät mukaan.Silloin lapset oppivat luottamaan kumppaniisi koska äitikin luottaa.Vastuuta tai kasvatusta ei tarvitse jakaa mutta on hyvä että lapset arvostavat,kunnioittavat elämässäsi olevaa ihmistä ja rakkautta.

Yhdessä oleminen, perheenä kulkeminen, asioista puhuminen tuo turvallisen olon teille kaikille.
Toki jos halut niin mikään ei estä sinus kertomassa opettajille suuntautumisestasi mutta minusta se ei nyt vaan ole niin mitenkään ihmeellistä.Muistetaan että meitä lesboja löytyy niin lastentarhan kuin opettajakunnankin piiristä.

Äänestä

Lapsille on hyvä kertoa asiat hänen ikäkauteensa sopivalla tavalla. Asia voi aihettaa hänelle hämmennystä, jos asioita salataan taikka jätetään kertomatta. Isommilla lapsilla vaikuttavat kaverisuhteet. Kaverit kysyvät perheestä ym. Itse olemme antaneet lapsen päättää, mitä kertovat kavereilleen. Toinen tyttäristä kertoo niin kuin asia on ja toinen sanoo puolisoani äidin kämpikseksi. Kouluun taikka tarhaan asiaa ei tarvitse kertoa. Itse työskentelen opettajana. Itse en ole omien lasteni opettajille kertonut elämäntilanteestani.

Äänestä

tarvitse selitellä kenellekään mitään. Miksi pitäisi? Jos aloittaisit uuden suhteen miehen kanssa, kuinka toimisit silloin? Sama asia.

Koska olet ratkaisusi tehnyt, muut sopeutuu siihen. Se on teidän elämä. Aina löytyy ihmisiä, jotka ei hyväksy muiden ratkaisuja, mutta se on heidän ongelma. Samoja vaikeuksia kohtaavat heterotkin, kaikki on suhteellista. On vain ihana asia, että voitte rakastaa toisianne uuden kumppanisi kanssa ja siinä ei ole mitään selitettävää kenellekään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lesboäiti kirjoitti:

Tällaista ketjua en löytänyt lähimenneisyydestä, eli miten olette kertoneet lapselle lesboudestanne. Oletteko maininneet aiheesta päiväkodissa hoitajille tai koulussa opettajalle?

Itselläni on sellainen tilanne, että olen jokin aika sitten alkanut seurustella naisen kanssa (ensimmäistä kertaa elämässä). Miehestä, lapsen isästä, erosin pari vuotta sitten. Syy eroomme oli se, että kerroin pitäväni naisista. Koko eroprosessi oli melkoisen katkera ja sain kuulla kaikki "vitun lesbohuora" haukut siinä ohessa. Alkujärkytyksen jälkeen olemme pystyneet keskustelemaan asioista rakentavaan sävyyn. Meillä on yhteishuoltajuus, mutta tyttö asuu pääasiassa minun luonani. Olen pyytänyt, että ex-mieheni ei toistaiseksi puhuisi mitään minun suuntautumisestani tyttärellemme, koska hän ei sitä vielä 6-vuoden iässä täysin ymmärrä. Tähän asti kumppanini on ollut "äidin hyvä ystävä".

Vietämme paljon aikaa yhdessä kumppanini kanssa ja viimeaikoina hän on usein yöpynyt meidän luonamme. En tiedä onko tyttö puhunut meistä jotain päiväkodissa, mutta varmasti jotain on voinut sanoa. Mitään ei sieltä suunnalta ainakaan ole kantaunut minun korviini, eli ilmeisesti "Äidin kaveri Milla oli nukkuu äitin kanssa" -juttua ei ole vielä alkanut tulla. Tai sitten kukaan ei vain ole asiasta kysynyt.

Milloin ja missä vaiheessa olette kertoneet lapsellenne lesboudestanne ja miten se on häneen vaikuttanut. Miten päiväkoti, koulu ja muut tahot ovat asiaan suhtautuneet, vai oletteko asiaa edes kertoneet?

Mielelläni kuulisin kokemuksia.



Ja loppuun vielä. Laitan saman viestin bi-palstalle, vaikka itseni miellän lesboksi (myöhäisheränneeksi sellaiseksi kylläkin). Eli minua ei siis tarvii ohjata muualle!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu