Jos olet ollut pitkään parisuhteessa uusperheessä kertoisitko siitä ajasta. Erityisesti kompastuskivistäsi ja miten niistä selvisit.
Haluaisitko muuttaa jotain tai olisitko jälkeen päin ajatellen tehnyt jotain toisin?
Usein sanotaan, että ajankuluminen auttaa. Aika ei kuitenkaan kulu nopeammin, kun sitä odottaa. Miten olet osannut "vain olla ja odottaa?"
Haluaisitko muuttaa jotain tai olisitko jälkeen päin ajatellen tehnyt jotain toisin?
Usein sanotaan, että ajankuluminen auttaa. Aika ei kuitenkaan kulu nopeammin, kun sitä odottaa. Miten olet osannut "vain olla ja odottaa?"
Vastaukset 39
Vanhimmat
että otin uuden miehen jolla on poika edellisen naisensa kanssa.Menimme keväällä avioon ja nyt minua välillä ahdistaa kovasti tämä liitto.En ole enää varma rakastaako mieheni minua vai tuliko poikansa kanssa vain "valmiiseen"pöytään.Enpä minäkään voi muuta kuin antaa ajan kulua ja odottaa.
Voi kun olisi se kristallipallo, niin tietäisi.. vaikeinta on joskus vain odottaa. Voimia!
Meillä on kuusi vuotta takana uusperhe-elämää, ja koko ajan vaan paremmin menee.
Aluksi oli tottakai haasteita kun tavat oli erilaiset, mies oli opettanut etälapsensa saamaan tahtonsa läpi kaikessa, ja hyppi lastensa pillin mukaan, kun omallani lähilapsena oli tiukat säännöt ja kuri.
Eri säännöillä mentiin aluksi, pikuhiljaa opetellen uutta. Kun muutettiin yhteen sanoin miehelle että minusta on oikeutettua että kaikkia lapsia kohdellaan tasavertaisesti on sitten etä- tai lähilapsi.
Se on oikeastaan ainoa asia josta aluksi oli pientä vääntöä, mutta sen suhteen ei ole huomautettavaa ollut enään vuosiin. Toki etälapset osallistuvat esim kotihommiin minimaalisesti, mutta se on minustakin ok. Eiväthän he ole täällä sotkemassakaan kun satunnaisesti.
Toinen ongelma, on sitten ollut nää ext . Omani kanssa sain sukset kulkemaan samaan suuntaan kolmisen vuotta sitten, kaikki asiat sovitellaan hyvässä hengessä eikä tarvitse riidellä. Hänellä on myös uusi kumppani, joka huomioi lastana ihanteellisesti. Miehen ex yrittää edelleen laittaa kapuloita meidän rattaisiin ja tuo miehen ex on varmaan viimeisin asia josta suhteessamme on napinaa tullut. Mies on onneksi tajunnut senkin ettei voi hyväksyä sitä että meidän parisuhde/perhe-elämä kärsii hänen exnsä takia, joten tostakin ongelmasta on päästy eroon.
Elämä on uomissaan, elän elämäni parasta aikaa, minulla on puoliso joka pitää minua joka ainoa päivä hyvänä, ja kertoo kuinka tärkeä olen. Rakastan häntä suunnattomasti. Oma lapseni pitää erittäin paljon miehestäni, onhan hän joskus sanonut että mieheni ja mieheni lapset ovat hänelle rakkaita. Mieheni lapset taas ovat minulle rakkaita, ja välimme ovat lämpimät.
Mielestäni kompastuskivistä selviää vain sillä että parisuhde on kunnossa ja rakkautta riittää. Toista pitää kunnioittaa. Asiat pitää puhua ja pelisäännöt sopia. Jos molemmilla on lapsia, lasten kunnioittaminen ja tasapuolinen kohtelu on tärkeää.
Molempien pitää ottaa vastuu omien exnsä kanssa asioimisesta, ja kantaa vastuu siitä ettei ex hankaloita perhe-elämää.
Noin se menee. Pikkuhiljaa oppien ja opetellen, asioista avoimesti ja rakentavasti puhuminen on tärkeää. Helpottaa asioiden loksahtamista kohdilleen. Täytyy arvostaa omaa ja toisen menneisyyttä, mutta samalla ymmärtää että se on mennyttä. Olen huomannut että yhteisen historian rakentaminen on tärkeää. Siksi kai se aika onkin niin tärkeää. Vuosien myöstä muodostuu yhteisiä muistoja ja yhteisiä kokemuksia, ne yhdistävät. Kannattaa otta yhteisiä valokuvia ja säilyttää ne, joista on hauskoja muistoja.
Uusperheessä olen ollut nyt 8 vuotta ja on totta, että suhde vahvistuu koko ajan. Osin tähän vaikuttaa myös se, että on yhdessä selviydytty uusperheen haasteista.
kysymyksiä, huomaa että kokemattomia ihmisiä on liikkeellä...ei kukaan oikeesti kysele perhe elämästä etukäteen... millasta on olla vaimo, kertokaa niin mietin menenkä naimisiin vai en??? Hih teinitkö asialla...
Aloittaja on selkeästi älykäs, koska osaa kysyä oppiakseen ja peilatakseen toisten kokemuksia. Hän haluaa oppia ja onnistua suhteessaan. Se on arvostettavaa. Sinun vastauksesi motiivi tosin on vähemmän mairitteleva. Ehkä sinunkin kannattaisi kysyä apua siihen, miten pääset eteenpäin. Empaattisuutta ja tahdikkuutta voit opetella esim. erilaisissa keskustelupiirissä. voit myös kysyä keskusteluapua esim. osoitteesta www.mehilainen.fi
opittavaa ja paljon,
yhdestä asiasta voisit aloittaa, nimittäin oikein kirjoitustaidosta.
No tuollakonstilla ei pitäisi sitten tehdä mitään virheitä.. miksi muuten kysellä fiksummilta. Aika jännä tapa aloittaa suhde miehen kanssa...
heh huh hoh huh kun oot tyhmä....
Lissun persoona nro 325 on samaa mieltä lissun persoonan 2750 kanssa.
tollakonstilla.....
lissu on tyhmä
Olen ollut uusperheessä seitsemän vuotta. Saman katon alla asumme minä, avopuolisoni, sekä nuorempi teini-ikäinen tyttäreni. Vanhempi tyttäreni on jo muuttanut pois, asui vain vähän aikaa tässä nykyisessä muodostelmassa(oli muuttanut pois ennen yhteenmuuttoamme, mutta muutti muutamaksi kuukaudeksi takaisin "äidin luo" oman asuntonsa putkirempan vuoksi). Mieheni lapset asuivat omillaan jo yhteen muuttaessamme, mutta nuorempi heistä alkuun kävi esim. pesemässä pyykkejään "meillä" yhteenmuuttomme jälkeen. Miehen lapsilla on nyttemmin jo omia lapsia, joten uusperhemummoilen.
Olimme seurustelleet noin puoli vuotta kun muutimme yhteen. Kummankin erosta oli vasta noin vuosi. Eli aika kiirettä pidimme... toisaalta tämä vaihtoehto oli taloudellinen, ja säästihän se tavallaan kummankin aikaa ja elämää sillä tavalla, että kun kuitenkin halusimme yhdessä olla, niin tuli ne itsenäistyvät ja vastaitsenäistyneet nuoret siinä vahdittua ja vedettyä mukaan... Jälkeenpäin ajatellen olisin voinut olla vähän vähemmän itsekäs ja vähän enemmän maltillinen sen yhteenmuuton kanssa. Lapsethan joutuivat aika isojen muutosten keskelle hyvin nopeasti. Toisaalta en sitten vaan olisi voinut, tarvitsin arkeeni toista aikuista ja keskustelukumppania ja peilaamista kaikkien murkkuriitojen suhteen. Avopuolisoni oli omiensa kanssa monenlaista tahimista jo käynyt (ihan avioliittonsa aikana; he kun ehtivät saada jo lapsensa pois pesästä ennen eroaan) joten minulle oli hänen kokemuksestaan ja rauhastaan (kyllä tää vielä järjestyy...) valtava apu. Avopuolisoni on liikuntavammainen, joten luulen, että hänelle on vastaavasti ollut paljon "hyötyä" ja helpotusta suhteessa lapsenlapsiinsa minusta, kun kerran olen terve. Pikkuisten kanssa touhuaminen kun tarvitsee jonkun liikuntakykyisenkin yleensä joukkoon.
Olemme oppineet että uusperheessä ensiksi arin, toiseksi arin ja kolmanneksi arin paikka lyödä toista tai tulla lyödyksi on omat lapset. Neljänneksi arin on exät. Äidit, isät ja siskot on suurin piirtein paperia näihin juttuihin verrattuna. Onneksi olemme pystyneet puhumaan asioista avoimesti, rakastamme toisiamme ja haluamme tukea toisiamme myös vanhempina (ja jopa niiden exien vanhemmuutta siinä määrin kuin se nyt millään lailla on enää meidän käsissä... eli eihän se paljon ole, mutta kyllä sen vähänkin saa pilattua jos on oikein hölmö).
Testamentti ja lakiasiat on syytä olla kunnossa koko ajan. Tämä oli meillä tiedossa alusta asti, mutta asiat vain jotenkin jäi... kaipa se ihminen ei niin mielellään ajattele kuolemistaan tai rakastettunsa kuolemaa yleensäkään. Puolitoista vuotta sitten kävin niin lähellä kuolemaa, että on ihme että elän ja potkin. Sen jälkeen kävimmekin sitten lakimiehellä pari kertaa ja kaikki toivomamme tuli puhuttua kunnolla läpi ja laitettua paperille. Ja selvitettyä myös kaikille nuorille. Minusta nämä omaisuusasiat on todella hyvä säätää kuntoon ja puhua auki ennen kuin on varsinainen tilanne päällä ts. jompi kumpi heitti veivinsä ja yhteistä omaisuutta ihmetellään jälkeenjääneellä porukalla, surun keskellä.
Tekstissä on kyllä ilman kiihkoa esitetty se oleellinen. Tuo on niiiiin tottta, että arin asia on lapset. Samoin testamenttiasiat on hyvä tehdä, jos asuu yhdessä. Meillä ei ole keskinäsitä testamenttia, koska kummallakin on omat kiinteistöt. Asumme minun talossa, mutta jos kuolla kupsahdan, miehellä on oma paikka minne mennä.
naimisissa olevaan mieheen, nyt menossa 2 vuosi, ja ootan koska mies eroo, jotta elämämme helpottuu.
Toisaalta mikään ei muutu mies on mun ja lapset luultavasti tulevat meille asumaan.
Mies haluisi olla lasten huoltaja, ja minusta tulisi toinen huoltaja.
Salassa siksi, koska halusimme varmistaa rakkautemme näin että se kestää kaiken. Myös tulevan ex vaimon kiukun tulee kestämään.
Myös lasten muutto meille on ex vaimolle rankka paikka, mutta uskon hänen ajan kanssa selviivän.
Mies on kyllä valmis eroomaan, mutta minä jarruttelen, näennäisesti, ettei hän kuvittele että minä toivon että hän eroo, saa ihan itse toimia.
Odotan uusperheemme alkua innolla, kun mulla ei ole lapsia itsellä, niin hauskaa alkaa perustaa perhettä, vaikka lapsetkin ovat jo valmiina.
Luultavasti ostamme ex vaimon ulos talosta, jotta pääsemme remontoimaan sitä mielemme mukaisesti ennen ensikesää. Lapsetkin pääsevät omaan kotiin ja näin helpottaa heitäkin minun rooli heidän elämässään, kun tutustumme toisiimme ja minusta tulee äiti.
olen salasuhteessa jo neljättä vuotta. Meilä on molemmilla pitkät omat liitot myös mukana, mutta viihdymme salassa yhdessä. Tarkoitus ei ole mennä yhteen, mutta niin kauan ollaan salassa kun paljastutaan. Mutta näyttää siltä että homma toimii, kun molemmat olemme toisillemme luotettavia. KUmpikaan ei puhu kenellekkään. Olemme rakastuneita eikä tästä helposti pääse eroon.
En halua miehen lapsia sillä en jaksa alkaa kasvattamaan kun omat ovat jo aikuisia. Minusta lasten kuuluu olla äidin luona eikä velvottaa muiden kasvatettavaksi, ja siihen se menisi jos yhteen mentäisi, mutta en halua alkaa paikailemaan muiden virheitä.
BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Teette juuri sitä mikä on mielestäni pahinta mitä toiselle ihmiselle voi tehdä. Toivon kyllä, että miehen tuleva ex on sen verran topakka ja päättäväinen nainen että kun suhteenne paljastuu niin hän pistää töpinäksi. Hankkii avioeron, ostaa talon mieheltä kodiksi itselleen ja lapsilleen. Ja tekee myöhemmin talosta juuri itsensä ja lastensa näköisen kodin. Lasten kannalta yhteishuoltajuus ja säännölliseset tapaamiset ovat tärkeitä mutta ensisijaista on että lasten elämä jatkuu turvallisesti tutuissa ympyröissä eronkin jälkeen.
Minulle oli maailmanloppu tieto ex:n salasuhteesta mutta kun pahimmasta surusta selvisin niin minusta tuli vahva ihminen. En todellakaan lähtenyt mihinkään omasta kodistani eikä ex edes ehdottanut että hän ottaisi lapset. Erosta pian neljä vuotta ja voin katsoa itseäni peilistä tyytyväisenä ja sanoa; että olet huippu nainen. Toivottavasti tällainen on miehesi tuleva ex.
toi vastaus on ihan tän provoilijan perjantaikännijuttuja. Joko siellä on joku wannabekakkonen, ihastunut kakru, joka toivoo jotain jota ei saa, tai sitten siinä erovaiheessa oleva exä, joka saa jotain tyydytystä tommoisesta paskan kirjoittamisesta, Oli kumpi vaan, sääliksi käy, mutta todellisuuden kanssa tolla "odotan innolla aikaa" jutulla ei ole mitään tekemistä. Joten, ollos huoleton, ja tsemppii wilma.
se on sallittua. Ootan vaan kun mies kyllästyy omaan perheensä, eikä se ole kaukana. Ensi kuussa mennään yhdessä laivalle... ollaan kuin pariskunta, vain vaimo ja lapset ei tiedä. Se riittää, jos ei tuu mitään ei tuu, mitä sitten? Onhan noita varattuja miehiä muitakin ei tämä yksi.
Mulle ei tee mitään vaikutusta onko varattu vai ei, kunhan on mun tyyppiäni, muu on ilmaa mulle.
SONTAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
varattu mies kiikarissa mutta kakarat saa jättää exmuijalleen.Miksi me alkaisimme niitä hyysäämään.Omat lapseni ovat jo aikuisia ja en ala äitipuoleksi miehen kakaroille mistään hinnasta.
BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Pistä kuule nyt se korkki kiinni ja lähde välillä vaikka lenkille.
BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAaaa
hyvä ettei tarvinähä sen ukon naamaa joka päivä, ei kyllästy. Sääli tiety lapsia kohtanmutta rasittavaa exää ei yhtään. Se on niin itseään täynnä oleva ihminen ettei osaa lapsiaankaan hoitaa, miten lie osannut niitä tehdä.
Mutta se ei mua ikuta, kunhan pysyy äitinsä luona, ettei mun ja mun tulevan miehen tarvi niitä alkaa enää elättään.
En vaan jaksa kasvattaa vieraita lapsia siisteiksi ja yhteiskuntakelpoiseksi, se on äitinsä tehtävä, siksi en halua häiriköitä meille.
AA?
Voisi auttaa. Sinua.
Ja mihinm inä tarvitsen auttamista? Luullakseni olen pärjännyt tosi hyvin ilman minkäälaista apua tähän asti. ON lapsia ja lastenlapsia, on töitä, on auto, koti mökki ja ystäviä... nyt on toinen mies joka kohta eroaa minun takia!
Kerros mikä on AA, en ole kuullut siitä. Käytätkö sinä paljonkin AA apua?
voi voi sua
BLAAAAAAAAAAAAAAAAA
BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
lissu - paska - blaa-
ei sun tarvitse, on sinusta varmasti parempaankin. Yritä sentään. Tämä ilmaisu on todella säälittävää, ei se edes jaksa ärsyttää. Luulisi että tuolla energialla otetaan itsestä niskaan ja mennään siihen suuntaan mihin elämä on viedäkseen? -vai onko sinulla raukalla semmoinen olo et mitään ei voi enää millekään (eikä ole kykyjä eikä sanoja käsitellä sitä mikä on vaikeaa,,, siis muuta kuin nää lissu ja blaa ja mikä se oli se kolmas.)
Toivon että tää on epätoivoinen wannabeuusio. Tai sitten lapseton exä.
Koska mitä välii on kellään jolla ei ole lapsia, loppujen lopuksi. Haaskat hoitakoot itsensä. Äidit ne on jotakin.
lissu olet sairas paska
onneksi pian
koneesi tuhoutuu kun viinalastisi/oksennuksesi/kusesi päätyy näppikselle...
maksasi poksahtaa
joudut tai pääset piirimielisairaalaan hoitoon (ehkä paras sulle)
et osaa enää kirjoittaa edes sitä blaata ja lissuu...
tajuutko että täällä jotkut oikeastikin yrittää keskustella ja sinä olet kyl dille...
Haloo lapsilla on jo äiti ja vaikka mies mitä sinulle juttelisi, niin lapset jäävät kyllä yleensä äidin luokse asumaan. Pettäjä lähtee ja perhe jatkaa elämäänsä. Toivottavasti rakastat miestä vielä sittenkin, kun hän onkin ilman perhettään. lapsetkan eivät aina anna tuollaista anteeksi.
Kompastuskivi on juuri se uusikko! Hän sotkee perheen asiat niin täydellisesti, että ei ole ihme, että ex vaimo, lapset ja mies joutuu mielentervystoimistoon useimmiten, kun eivät saa enää hoitaa omia aisioita niin kuin haluaa.
Mies on niin vietävissä kun uusikko tulee, kun pelkää jäävänsä yksin.
Miksi niitä uusikoita sitten pitää esitellä exäll ja lapsille, eikö riitä että mies kärsii, pitääkö lastenkin kärsiä ja exän?
Meillä ei koskaan ole miehen uusia suhteita nähty eikä meille ole koskaan tulleet, koska laitoin rajat heille, että meille ei ole asiaa, eikä me haluta heitä tänne sotkemaan.
lissulla taas yksinäinen vl.Vedä lissu kunnon lärvit niin vähän helpottaa.....
Mikä sua juimittaa? Sekö etä sinut on jätetty etkä uskalla tehdä kuin lissu?
Vastaan alkuperäiseen kysymykseen. Liki 30 vuotta ollaan oltu yhdessä. Vaikeuksien kautta voitoon. Sitä se elämä yleensäkin on. Olen olut itse kypsymätön paikoin, ja paikoin jotkut muut. Lapselapsia on nyt yhteensä 8. Aluksi meinasivat alun ongelmat uudelleen virittyä. Vauvat tuovat muistoja. Se vaihekin on eletty. Elämä monimuotoisessa perheessä jatkuu,,,