Varoitus

Sain tässä varoituksen että kuulemma varsinkin viikonloppuisin asunnossani esiintyy muita häiritsevää toimintaa. Myönnän että pari kertaa bileet on saattaneet lipsahtaa keskimääräistä kovaäänisemmiksi ja myöhäisemmiksi, MUTTA pariin viikonloppuun olen ollut kipeänä tai poissa kämpiltä, ja ihmettelenkin että varoitus tuli nyt. Ja tiedän myös että seinänaapuriin on muuttanut vähän itseäni nuorempia henkilöitä jotka ovat tosiaan omien kuulohavaintojeni mukaan (kun viikonloppuna olen maannut itse sängyn omana kipeänä) paiskoneet ovia ja huutaneet käytävässä tupakille juosten. Myös musiikkia on kuulunut. Niinpä onkohan mahdollista että heidän rientonsa nyt meni minun piikkiin? Kuinkahan hövelisti noita varoituksia jaetaan, ja "tarkistetaanko" tuota todellista melunlähdettä mitenkään tarkasti? Jos joku ala/-yläkerran naapuri nyt tästä on vetässyt herneet nenäänsä niin voihan se sekoittaa huoneistoista kuuluvat äänet, varsinkin kun nämä viereiseni naapurini ovat nyt varsin tuoreita tulokkaita.

En tiedä saako tästä kiihtyneessä mielentilassa kirjoitetusta tekstistä mitään kukaan irti saati osaako vastata, mutta mietityttää ja raivostuttaa suorastaan jos saan syyt niskoille noilta nulikoilta. Isännöitsijän kanssa en viitsi keskustella asiasta vielä tarkemmin, myönnän nimittäin kuitenkin osuuteni esimerkiksi parin kuukauden takaisiin meluhaittoihin, yleensäottaen olen kuitenkin varsin sopuisa ja hiljainen eläjä.

Lopuksi vielä, sekin ärsyttää että ei ole voitu suoraan tulla koputtamaan oveen ja kehottamaan olemaan hiljempaa vaan heti ensin isännöitsijälle urputettu. Eli ihmiset hyvät sanokaa ensin suoraan (vaikka nimettömän lapun muodossa postilaatikkoon) naapurillenne ajatuksenne hänen äänekkäistä elintavoistaan, hän ei niitä voi lukea päästänne.
5484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kuka tietäisi , mitä eroa vai onko ollenkaan huomautuksella ja varoituksella

Äänestä

Pyydä tarkemmat ajankohdat häiriöistä, voihan ne häiriöt olla muutaman viikon takaa.

Itse sain koirani haukunnasta varkoituksen 3kk sen jäkeen kun kyseinen koira oli sairautensa vuoksi lopetettu.

Äänestä

Valinta sinun asua kerrostalossa ? aina on joku valitus menossa joko sinun toimesta tai jonkin toisen.

Äänestä

"Lopuksi vielä, sekin ärsyttää että ei ole voitu suoraan tulla koputtamaan oveen ja kehottamaan olemaan hiljempaa"

Ei tästä ole kauan aikaa kun eräs kerrostalossa asuva mies meni valittamaan yläkerran naapurin meluamisesta ja sai kiitokseksi puukon vatsaansa. Hilkulla että ei kuollut.

Jos yläkerrassa olisi meluisat bileet ja mekkalaa joskus puolenyön jälkeen niin en tasan tarkkaan mene sinne oveen koputtelemaan ja kehottelemaan! Lauma ympäripäissään olevia pässejä, siinähän kerjää verta nenästään.

No nimettömän lapun voisin ehkä laittaa, mutta varmaankin tekisin vaan suoraan valituksen isännöitsijälle.

Äänestä

"Lopuksi vielä, sekin ärsyttää että ei ole voitu suoraan tulla koputtamaan oveen ja kehottamaan olemaan hiljempaa vaan heti ensin isännöitsijälle urputettu."

Pienvuokranantajana olen kerran joutunut tuohon ottamaan kantaa.
Kännisen porukan toppuutteluyritykset keskellä yötä ei johda yleensä
mihinkään, päinvastoin, painavat naaman mieleensä ja seuraa kostoja,
autoa töhritään ja postiluukusta tulee törkeyksiä.
Kokemuksen mukaan vaan suoraan poliisit paikalla jotta saa todistajia
ja perästä isännöitsijän kautta varoitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naapuruston mölyäjä? kirjoitti:

Sain tässä varoituksen että kuulemma varsinkin viikonloppuisin asunnossani esiintyy muita häiritsevää toimintaa. Myönnän että pari kertaa bileet on saattaneet lipsahtaa keskimääräistä kovaäänisemmiksi ja myöhäisemmiksi, MUTTA pariin viikonloppuun olen ollut kipeänä tai poissa kämpiltä, ja ihmettelenkin että varoitus tuli nyt. Ja tiedän myös että seinänaapuriin on muuttanut vähän itseäni nuorempia henkilöitä jotka ovat tosiaan omien kuulohavaintojeni mukaan (kun viikonloppuna olen maannut itse sängyn omana kipeänä) paiskoneet ovia ja huutaneet käytävässä tupakille juosten. Myös musiikkia on kuulunut. Niinpä onkohan mahdollista että heidän rientonsa nyt meni minun piikkiin? Kuinkahan hövelisti noita varoituksia jaetaan, ja "tarkistetaanko" tuota todellista melunlähdettä mitenkään tarkasti? Jos joku ala/-yläkerran naapuri nyt tästä on vetässyt herneet nenäänsä niin voihan se sekoittaa huoneistoista kuuluvat äänet, varsinkin kun nämä viereiseni naapurini ovat nyt varsin tuoreita tulokkaita.

En tiedä saako tästä kiihtyneessä mielentilassa kirjoitetusta tekstistä mitään kukaan irti saati osaako vastata, mutta mietityttää ja raivostuttaa suorastaan jos saan syyt niskoille noilta nulikoilta. Isännöitsijän kanssa en viitsi keskustella asiasta vielä tarkemmin, myönnän nimittäin kuitenkin osuuteni esimerkiksi parin kuukauden takaisiin meluhaittoihin, yleensäottaen olen kuitenkin varsin sopuisa ja hiljainen eläjä.

Lopuksi vielä, sekin ärsyttää että ei ole voitu suoraan tulla koputtamaan oveen ja kehottamaan olemaan hiljempaa vaan heti ensin isännöitsijälle urputettu. Eli ihmiset hyvät sanokaa ensin suoraan (vaikka nimettömän lapun muodossa postilaatikkoon) naapurillenne ajatuksenne hänen äänekkäistä elintavoistaan, hän ei niitä voi lukea päästänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu