Miten talutat koiraasi?missä koira kulkee?vetääkö koira?miten olet opettanut koiralle hihnakäytöstä?
Mitä pennulta 6kk voi vaatia hihnassa..miten koiran tulisi kulkea?
Mitä pennulta 6kk voi vaatia hihnassa..miten koiran tulisi kulkea?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Fleksillä, piiitkällä sellaisella. Koira kulkee puolta jota määrään, oikeaa tai vasenta(tuntee nimeltä), vapaasti edellä tai sivulla(jos erikseen määrään). Ei vedä enää.
Puolten nimet opetettu kumpikin omana jaksonaan, viikko meni kumpaankin, tuolloin toinen oli se nimeltä mainittu ja sitä pitkin pyrittiin kulkemaan koko ajan eikä toista puolta mainittu mitenkään tuona aikana. Puolten nimiä voi vahvistaa kotona laittamalla kaksi namia vierekkän ja ilmaista niille nimet, oikea ja vasen. Luvan kanssa saa ottaa nimeltä mainitun. Väärä yritys estetään peittämällä ja kertaamalla. Muista katsoa asiaa koiran kannalta vasen ja oikea, eli sinun oikeasi on, kotona kun vastatusten olette, koiralle vasen ja päinvastoin(lähinnä siis kotiharjoittelussa).
Vedonpoisto-opetus tapahtui perinteisellä hihnalla, joka oli todella lyhyenä. Sitä päästettiin sitä myöden kun koira kulki levollisesti vierellä ja otettiin takaisin vapauksia jos alkoi vetää. Lisäksi kevyt nykäys ilmaisi että nyt hurjastellaan liikaa. Vetämiseen vaikuttaa paljon myös se että lähdettekö koiran aloitteesta vai sinun, eli lähdön on syytä tapahtua suoraan kun koira herännyt ja/tai ainakin rauhallisella valmistautumisella.
Nämä asiat voi pikkuhiljaa opettaa koiralle jo nyt. Kuta nuorempana koira oppii siistit tavat, sen miellyttävämpää sen kanssa on kulkea.
Opeta koira heti pentuna kävelemään tavallisessa hihnassa, niin ei tarvitse Flexin jälkeen opettaa koiraa erikseen olemaan vetämättä.
Mä olen iiiiiiiihan ehdottomasti Flexiä vastaan. Vaarallinen kapistus liikenteessä ja erittäin epäjohdonmukainen kapistus koiran kasvatuksellisesti.
Itse olen kolme pentua nyt kasvattanut ja AINA olen edellyttänyt että koira kulkee hihnassa vetämättä. Jos koira vetää - minä pysähdyn. Suomenajokoiralla homma oli äärimäisen pitkäveteistä ja kärsivällisyyttä kysyvää puuhaa. Nykyisen koirani (8kk) kanssa olen menetellyt niin, että koira ei saa mennä edelleni, vaan se palautetaan aina ihmisen rinnalle. Takana ja sivulla saa kulkea hihnan verran.
Vielä sanoisin, että jo 7-viikkoiselta pennulta voi vaatia. Pennun kanssa luodaan suhde ja rajat. Ethän kai antaisi pienen lapsenkaan 3-vuoden ikään juosta ja riehua päättömästi, enne kuin opeteltaisiin sääntöjä. Minkä pienenä oppii, sen... Tiedäthän ;).
Hopsan... Olipas railakkaasti sanottu, että 7-viikkoiselta pennulta voi vaatia! Kuka sille on mitään hihnakäytöstä siihen mennessä opettanut, että sitä voi vaatia? Pennulta voi vaatia vasta sitten, kun sille on jotain opetettu. Opettamisen kyllä voi aloittaa heti, kun pentu kotiutuu, mutta alkuopiskelut ovat aina enemmän leikkiä, joiden varjolla opetellaan pikkuhiljaa sitä, että ihminen ylipäätään määräilee koiraa. Ja aikaa myöten opetellaan sitten oikeita taitoja, kuten hihnakäyttäytymistä. Koska sitten oikeasti voi vaatia, se riippuu koirasta ja ennen kaikkea omistajasta. Pentujen oppimisessa ja keskittymiskyvyssä on isoja eroja, mutta omistajan kärsivällisyys ja johdonmukaisuus ovat ne asiat, joiden varassa homma kulkee tai kaatuu.
Aloittajan kysymyksiin, meillä vajaa 6-kuukautinen pentu opettelee vieläkin hihnäkäyttäytymistä. Muuten menee suht hienosti, mutta ihmisten ja eläinten ohittaminen on vaivalloista, koska avarasydämisen pennun pitäisi mielestään päästä kaikkia tapaamaan. Kaunista kävelyä on harjoiteltu pikkupennusta lähtien ja sitä sovelletaan ihan "normien" mukaan eli koira kulkee vasemmalla puolella, siis kävelysuunnassa tien varressa ojan puolella. Opetusmetodina sama kuin lisanellillä, pysähtyminen, jos pentu vetää. Ja tämän pennun kanssa matkan edistyminen on ajoittain ollut tooosi hidasta eli paljon sillä on ollut menohaluja, mutta alkaa pikkuhiljaa olla omistajan kanssa samaa mieltä. Ja alusta lähtien kaikilla pennuilla on kunnon hihnat. Ostettiin meillekin aikanaan flexi, kun ne markkinoille tulivat ja siellä se pölyttyy tarpeettomana kaapissa. Yhtään isompaan koiraan flexillä ei ole mitään hyötyä, pikkurotuihin ehkä, vaikken ymmärrä, miksei niitäkin voisi opettaa kulkemaan oikeassa hihnassa nätisti.
Tuo fleksi on vihonviimeinen kapistus, se pitäisi lailla kieltää. Omilla koirillani ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan.Todella vaarallinen ja jälki voi olla rumaa, kun se hyvin käyttäytyvä rekku saa päähänsä käyttäytyäkin huonosti. Tuttavani sai ikuisen vamman, kun fleksinarun päässä ollut koira, iso koira, ryntäsi yli tien polkupyörän eteen, siinä ei isämeidän rukous auttanut, vaan tuli ikäviä seuraamuksia koiran omistajalle ja pahaa jälkeä tuttavalleni. Tuokin koira oli tottelevainen, hyvin koulutettu, eikä koskaan ennen ryntäillyt tielle, omistajan kertomuksen mukaan. Koira on aina kuitenkin koira, se pitää muistaa joka paikassa.
Että vihoviimeinen kapistus. Päinvastoin. Kokeile itse niin huomaat. Mutta ERITTÄIN tärkeää on että koiran tulee olla hanskassa. Myönnän, se ei ole aina aivan helppoa, mutta onnistuu kun siinä päättää onnistua.
Meillä ei ole ollut mitään ongelmia tuon kanssa, kulkee missä käskee, niin mikä on ongelma? Tai minkä pitäisi olla?
Fleksi on vaarallinen, vaikka sinulla ei vielä ole ongelmia sen kanssa ollut. Itsellä fleksihihna lukkiutui kun hihna oli pitkänä. Se ei enää kelautunut takaisin ja oli vaara, että koira juoksee ties minne.
Olen myös nähnyt miten pyörätiellä kävi samoin toiselle koiranulkoiluttajalle. Itsellä oli erittäin hyvälaatuinen fleksi eikä mikään halpisversio, joten enpä luota niihin enää, vaan nykyisin mennään kunnon nahkahihnan kanssa.
Ei sitten tullut mieleen tuossa lukkiutumistilanteessa kutsua koiraa luokse, ja kelata se ulkonaoleva hihnamäärä fleksin rungon ympärille, ja antaa koiralle lupa kulkea vain lyhyellä?
On siis meilläkin tota tapahtunut ja se toimii merkkinä siitä että vaihtoaika lähestyy. Se kun on hiukan teknisempi vempain kuin tavan remmi, eikä ole mitenkään huoltoystävälliseksi suunniteltu.
Muistitko muuten koskaan vetää sitä nyöriä kelalta kuivumaan sateisen lenkin jälkeen? Sillä kun pidentää käyttöikää miltei yhtä paljon kuin hyväkäytöksisellä koiralla.
Tavallinen hihna on koiran kiusaamista varten, fleksin kanssa ulkoilusta koirakin voi nauttia. Nyt nautit vain sinä.
Kaupungin keskustassa perinteinen on parempi. Myös meillä käytössä siellä.
Tietenkin kutsuin koiran luokse fleksin lukkiuduttua ja onneksi koira tottelee hyvin. Sen sijaan tuo pyörätiellä tapahtuneessa toisen koiranomistajan tilanteessa koira ei totellut ja aiheutti vaarallisen tilanteen pyöräilijöille. Hienoa, jos sinulla homma sujuu. Et kuitenkaan voi varauksetta sitä kaikille suositella, sillä kaikki koirat eivät aina tottele. Fleksi ei todellakaan sovi taajama-tai kaupunkialueille yleisille teille, vain metsään tai muuhun rauhalliseen maastoon.
Meillä 3,5m nahkahihna, toimii erinomaisesti kaupunkioloissa. Fleksin käytössä harkintaa, maaseudulla ok.
Riippuu koirasi luonteesta? Ja erityisesti siitä, mitä ja miten hyvin sinä olet osannut opettaa. Jos opetat väärin ja huonosti, et voi vaatia mitään.
Reilun puolivuosikkaan tulee jo hallita perusteet (oma mielipiteeni), mutta en odota täydellistä käytöstä, asioita, lähinnä kohtaamistilanteita harjoitellaan vielä, mutta vetäminen ja muut on pääosin jo oltava poisopittuna. Tai meillä ei varsinaisesti anneta koiran edes oppia vetämistä. Keinoina jo ihan alusta asti se, että vetämällä ja riuhtomalla ei tapahdu mitään mielenkiintoista, mutta kun koira kulkee kauniisti, niin kehuja ja nameja tulee... Idea pähkinänkuoressa. Sivulla kulkemisen alkeet harjoitellaan aina irrallaan. Siis ihan pennusta asti, houkuttelemalla sekä naksuttimen avulla. Vasta kun koira osaa käskyn, otetaan hihna mukaan. Pentu oppii todella nopeasti, toki välillä tulee takapakkia, mutta pentuna hyvin opittu palaa mieleenkin nopeasti, kun uhmaikä iskee.
Koiran kulkemispuoli vaihtelee tilanteen mukaan, meillä sillä puolella taluttajaa, mistä kädestä hihna kulkee. Sama käsky, oli puoli mikä hyvänsä. Hiukan edellä tai takana, sillä ei ole merkitystä tavallisella lenkillä, kunhan homma hoituu. Säntäilyä ja puolen vaihtoa edes hajun perässä ei sallita.
Eli pähkinänkuoressa; Lenkkeilyn pitää olla jo sujuvaa ja turvallista tuon ikäisen kanssa. Tuolloin harjoitellaan jo kovasti koirien yhteislenkkejä, eli perusteet ensin "yksi koira kerrallaan". Kun koira osaa ne, niin vasta sitten aloitellaan yhteiset lenkit perheen muiden koirien kanssa.
Ehdottomasti talutushihnalla, flexit, eieieieiEI. Niissä koira saa kulkea miten lystää, sitten kun sen vaaditkin kävelemään niin lyhyellä kuin suinkin flexin hihnan saat, ihmettelet että mites se nyt noin vetää. Hihnassa koiraan saa kunnon kontaktin, kun hihna on sinun kädessäsi, ja voit väännellä kättä miten lystäät.
Koira kulkee vapaana, kaduilla ja vilkkaamilla paikoilla kiinni, sinne asti saa mennä mihin hihna ylettää, kaduilla yleensä kävelytän ihan vieressä.
Ei vedä, ellei vastaan tule joku iloinen koira jonka luokse on pakko päästä tervehtimään. Pitäisi kitkeä tuokin pois.
Hihnakäytöstä, jaa-a, tein valtavan virheen käyttäessäni aluksi pennulla valjaita. Iso koira kun on, valjaissa on mukava vetää, eivät purista ja tulee vain mukavaa vastusta. Koiraan ei saa kontaktia niin helposti, eikä sen menemisiä tai käyttäytymistä hallitse kun veto kohdistuu aina sellaiseen alueeseen, joka ei koiraa haittaa. Panta kiristää kaulasta ja koiran pään saa helposti vedettyä pois paskakasoista haistelemasta. Eli siis vaidoin yksinkertaisesti kaulapantaan. Valjaat ei pennulla ehtineet olla kuin reilun viikon, nekin siksi että kotona ei ollut vielä pennulle sopivaa pantaa, valmiiksi ostettu oli liian iso, josta nokkela pentu veti helposti päänsä pois, onse valjaistakin onnistunut livistämään, monta kertaa... Nykäisin vain hihnasta kun hihna kiristyi, pysähdyin, ja jatkoin kunnes koira oli paikoillaan. Työtä se ei hirveästi vaatinut, panta oikeastaan opetti koiran.
Noh, puolen vuoden ikäiseltä nyt voi vaatia sitä, ettei vedä ärsykkeettömällä alueella (pissat, muut hajut, ihmiset, muut koirat, ihanat kävyt, kivet, suuret äänet, isot autot...) juurikaan ollenkaan. Vierellä kävelyn osaaminen on kanssa hyvä juttu, tietenkään pennun ei tarvitse osata kävellä hievahtamattakaan ohi toisesta koirasta tai ihmisistä. Pieni vetäminen muutaman kerran lenkissä suuri ärsykkeisellä alueella, ihmisiä, koiria, hajuja ja kaikennäköstä uutta, ei tietenkään haittaa. Vuoden ikäisen kuvittelisi jo osaavan olla vetämättä, ja mennä myös ohi koirista ilman että joutuu kamppailemaan pysyäkseen pystyssä jne.
Mulal on sekä flexi että normi hihna. Kumpaakin tulee käytettyä, pennusta asti ollut hihna käytössä ja flexin hankin nyt kesällä kunnkoira täytti neljä. Hihnassa kulkee yleensä vierelläni tai hieman edelläni, flexin kanssa ei koskaan haahuile kauas, kulkee vierellä ilman että pyydän, välillä käväisee pissillä/kakalla/nuuskimassa(me kuljetaan niin että siinä on penkka sitten koirani ja sitten minä) ja palaa sitten vierelle kulkemaan vaikka flexissä pääsisi pidemmälle. Ohikulkevat ihmiset jättää huomioimatta, samoin mopot yms. Koirien kanssa tahtoisi leikkiä ja silloin pidän flexin lukitusnappia pohjassa(mulla on periaate, että kun ollaan kävelyllä muita ei moikkailla, vapaana ollessa saa), tai jos ollaan hihnan kanssa liikkeellä niin otan vierelle kulkemaan.