Linuxin suosion syy

Linux-hihhulithan on vuosia hehkuttaneet, kuinka Linux on milloin vuoden, kahden vuoden tai sadan vuoden päästä Windowsin tasolla. Tällaista kehitystä ei ole kuitenkaan tapahtunut,eikä tule tapahtumaan.
Tosiasiahan on, että ainut järjellinen motiivi käyttää Linuxia on se, että sen saa ilmaiseksi. Jos Linuxin hinta olisi vaikka 100 euroa, niin kuinka moni sen ostaisi? EI KUKAAN! Kuitenkin, jos käyttöjärjestelmä olisi niin hieno, kuin mitä Linux-hihhulit hehkuttavat, niin tuo 100 euroa olisi pikku raha ja siitä maksettaisiin mielellään tuo hinta. Valitettavasti todellisuus on vaan aivan toista mitä Linux-hihhulit hehkuttavat.Toinen motiivi on,että hihhulien täytyy ensin asentaa linukka koneelle, jolla sitten haetaan netistä ware-Windows.

Hyvää alkanutta syksyä.
41487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

" Jos Linuxin hinta olisi vaikka 100 euroa, niin kuinka moni sen ostaisi? EI KUKAAN!"

Ei voisi olla enemmän totta, eihän linuks paskat kelpaa edes ilmaiseksi kuin kouralliselle fanaatikkoja.

Äänestä
  • Kukaan ei maksaisi? Itse kulutin työpaikan euroja läjäpäin juuri uusiin investointeihin, osa laiteostoja, osa softaa. Linux-pohjaisia käyttöjärjestelmiä useampikin, eikä yhtään Windowsia. Windows saa pysyä poissa täältä käsittämättömän hankalan ylläpidon, epävakauden ja turvattomuuden takia.

    Haluaisitko kommentoida jotain vielä tähän?
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9300703/45678557

    Äänestä

..että Linux on ohittanut Windowssin tason jo todella kauan sitten, jo ennen NT:tä.

Tässä pitää aina muistaa, että Linux ei ole käyttöjärjestelmä, vaan sen ydin. Linuxiin liitetään käyttöjärjestelmäalusta, mahdollisia ohjelmia ja työpöytäympäristö (Graafisissa distroissa) ja näistä eri kokonaisuuksista syntyy jakelu, Linux-käyttöjärjestelmä.

Näitä Linux-käyttöjärjestelmiä on sulautettuihin järjestelmiin, hyvin pieniä käyttiksiä ja palvelin- sekä palomuurikäyttöön, kotikäyttöön ja yrityskäyttöön. Jakeluita on lukematon määrä. Osa niistä on maksullisia, kuten Red Hat Enterprise -lisenssi. Sitä hintaa maksetaan mielellään monessakin paikassa.

Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä on ylivertainen windowssiin nähden kaikilla mahdollisilla tavoilla. Toisin kuin windows, se on muokattavissa ihan miksi vain haluaa.

Tällaisissa asioissa suosio ei ole määräävä tekijä siinä, kuinka hyvä tai huono käyttöjärjestelmä on, vaan markkinat määräävät. Oletko huomannut, että valmiita kaupan tietokoneita ei yleensä saa edes vaatimalla Linux-käyttöjärjestelmällä, vaan mukaan tulee väkisin windows ja sen tarvitsemat tietoturvasoftat. Jos menet töihin vaikka jonkun isomman firman konttoriin, niin et saa linuxia työkoneellesi tai jos saat, niin et voi sitä ainakaan yrityksen verkossa käyttää. Koska ne ovat usein liisinkikoneita ja niiden tuesta ja usein myös yrityksen tietoverkosta vastaa iso IT-talo (Esim. IBM tai Fujitsu), niin he ovat jo valmiiksi sopineet, että tuen piiriin kuuluvat koneet ovat windows-koneita ja vain tuen piiriin kuuluvat koneet päästetään yrityksen domainiin. Tämä taas on globaali sopimus, joka on tehty microsoftin kanssa.

Eli kysymys on yksinkertaisesti microsoftin toiminnasta, joka on markkina-aseman väärinkäyttöä. Tästä huolimatta, toisin kuin windows, Linux on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan sekä koti- että yrityspuolella. Yhtenäkään vuonna ei ole tapahtunut kasvun laskua. Huolimatta siitä, että siirtyminen Linuxiin on globaaleilla sopimuksilla yritetty tehdä mahdottomaksi.

Äänestä
  • Totuus "miellyttävää" kuulla hihhulin korvaan ?

    Äänestä

  • P C D S kirjoitti:

    Totuus "miellyttävää" kuulla hihhulin korvaan ?

    Kyllä minä tiedän ihan objektiivisen totuuden koko asiassa, minä en ole omiin viesteihin vastaileva "tietäjä" tupauuno, joka haukkuu käyttöjärjestelmiä, joita ei osaa käyttää ja joka luulee osaavansa käyttää windowsia. Sanon vain asioiden tolan muita lukijoita varten, jotka lukevat näitä pahan olon purkauksia ja sapenoksennuksia palstalla.

    Korvaani ei kuulu onneksi näitä jonninjoutavuuksia peräkamarissa kasvavien ämpäripäiden ja kaivossa uimaan opetelleiden tuulipukuterroristien suusta, koska he itsekin tietävät, ettei heillä ole kompetenssia minkäänlaiseen yksittäisen softan testaukseen, saatikka käyttöjärjestelmän. Silmiini kyllä osuu näitä provokatiivisesti kirjoitettuja paatoksia, mutta en minä niistä provosoidu. Tunnen toisinaan myötähäpeää ja toisinaan pidättelen hymyäni kommenttien surkuhupaisuuden johdosta. Se typeryys ja tuskaisuus, joka niistä paistaa läpi, saa usein huvittavia muotoja. Peukalo keskellä kämmentä olevat nenänkaivajat haluaisivat siirtyä linuxiin, mutta puutteellisen pätevyyden vuoksi pysyvät taskubiljardissa siellä äitimuorin helmoissa.

    Äänestä

  • atk-lm kirjoitti:

    "ATK" hihhulit maltaisivat hiukan sitä "suuripulia" linuxsen ylistyksestä, niin kuka tietää vaikka joku "muuttaisikin" linux systeemiin, mutta sinun kaltaiset tuppimunat pilaa koko kiintymyksen linux systeemiin siirtymisestä, sillä ei ole tarvetta vaihtaa käyttistä, niin kauan kun Windows seiska toimii kiitettävästi, jota en voi sanoa linux rypistyksistä, oli sen nimi sitten Ubutubu tai Fedora, JOTEN ...............?

    Jos Windows 7 toimisi kiitettävästi, minulla ei olisi töitä. Sen sijaan saan olla töissä tälläkin hetkellä.

    Enkä minä Linuxia mitenkään aktiivisesti ylistä. Mutta sanon tosiasiat siellä, missä ne pitää sanoa. Aivan erityisesti silloin, kun linuxista levitellään valheellista tai virheellistä tietoa.

    En näe tälläkään palstalla juurikaan Linuxia ylistäviä aloituksia. Päinvastoin. Vuodatuksia siitä, kuinka huono Linux on. Sellaisilta ihmisiltä, jotka sitä eivät ole juuri käyttäneetkään, jos lainkaan. Win 7:ää ylistetään paljon enemmän. Ja vuoron perään listataan uutisia windowsin tietoturvaongelmista. Ei siinä ole mitään rakentavaa.

    En kyllä ymmärrä, miten Linuxin "ylistäminen" vaikuttaisi päätökseen siirtyä käyttämään sitä. Taitaa olla esteenä haluttomuus oppia uutta. Minä saan sitä harjoittaa jatkuvasti. Ostin säästöilläni 6-vuotiaana ensimmäisen tietokoneeni, C64:n, ja opettelin sitä käyttämään lukemalla ison Basic-komentojen kirjan läpi. Tästä syystä osasin sujuvaa englantia jo 10-vuotiaana. Sitten kaikki romahti, PC valtasi markkinat. Opettelin parikin paksua DOS-raamattua pitkän ajan. Sitten kaikki romahti, tuli windows 95, kaikki opettelu piti taas aloittaa alusta. Hetken aikaa opettelin macin käyttöä, jonka sain halvalla, vasta korkeakoulussa tutustuin kunnolla linuxiin ja sittenhän sitä sai kahlata paksua Unix-raamattua läpi, kun piti opetella tekemään päätteellä Shell-skriptejä ja käyttämään tekstipohjaisia GCC-kääntäjiä ohjelmien tekoon. Tässä auttoi kova kokemus DOS:in käytöstä. Omaksumista toki haittasi, että samaan aikaan piti lukea useaa eri matematiikkaa, aalto- ja atomifysiikkaa, kvanttifysiikkaa, suurtaajuustekniikkaa jne.

    Voit ehkä kuvitella, miksi minusta on turhauttavaa, kun joku tulee haukkumaan Linuxia sen takia, että on liian typerä saadakseen siinä edes printteriä toimimaan. Ei pitäisi olla kovin suuri kynnys kenellekään siirtyä windowsin käytöstä noihin lasten linuxeihin, kuten Ubuntuun, tehty niin windowsmaiseksi käyttö kuin olla voi.

    Äänestä

  • Vista_fani kirjoitti:

    "Yhtenäkään vuonna ei ole tapahtunut kasvun laskua."
    Kuukausissa kyllä...

    http://www.aijaa.com/v.php?i=6688649.jpg

    joopa joo... marketshare = microsoftin kätyri...

    Äänestä

  • sdfdfgg kirjoitti:

    joopa joo... marketshare = microsoftin kätyri...

    Ja se nyt on selvä, että ei hihhulit negatiivista mainosta, joten ........ ?

    Äänestä

  • P C D S kirjoitti:

    Ja se nyt on selvä, että ei hihhulit negatiivista mainosta, joten ........ ?

    Tuohon tilastoon uskovat vain tyhmät ja fanaattiset windowshihhulit ;)

    Äänestä

Oikeassa !
Olen täysin samaa mieltä ...............................

Äänestä

Linuxin suosio ei laske ikinä yhtä alas kuin mitä Windowsin suosio on.

Äänestä
  • Jopas vitsin "murjaisit" , Mr. ATK- dip-stik .... heko heko .............

    Äänestä

joka kumpuaa osaamattomuudesta ja tietämättömyydestä.

Kun minäkin 57-vuotias ukko Win98:sta asti kamppailtuani epäluotettavien ja epävakaiden Windowsien kanssa opin Linuxin jakelujen käytön, ja erittäin hyviksi ja vakaiksi totesin, niin luulisi siihen, eli uuden oppimiseen kykenevän nuorempienkin.
Vertailupohjaa omaan 98:sta alkaen kaikista Windowseista 7:aan asti.

Linux-pohjaisena se pyörii oikeastaan koko internet, kun palvelimista ylivoimainen enemmistö toimii Linux-alustalla. Windowsien varaan sitä ei voi jättää kaatumaan.
Kansa sitten maksaa jopa 100 euroa Windowseista, kun muuta ei tiedä eikä osaa, ja tietoturvan ja päivitysten kanssa räpeltäminen jatkuu...

Äänestä
  • Linux hankitaan juuri siksi, että se on ilmainen ja jotta sitten päästään warettamaan Windows.Hihhulien mielestä sellaiset ovat typeriä idiootteja, jotka maksavat jostakin tuotteesta vaikka on ilmainenkin tarjolla. Linux-hihhulien ajatusmaailmassa kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.Myymälävarkaudetkin johtuu juuri tästä.
    Onko rehellisyys mielestäsi typeryyttä? Samalla logiikalla kaljaa kaupasta ostavat ovat typeriä idiootteja, kun kun maksavat siitä, vaikka sitä saisi öisellä kilikalillakin ilmaiseksi.
    Yksi vallitseva standardi vain hyödyttäisi käyttäjiä,kaikki laitteet toimisivat kaikilla,ohjelmat,tiedostot jne...,Windows onkin mainio esimerkki millainen standardi parhaimmillaan voisi olla.

    Äänestä

  • _Tietäjä_ kirjoitti:

    Linux hankitaan juuri siksi, että se on ilmainen ja jotta sitten päästään warettamaan Windows.Hihhulien mielestä sellaiset ovat typeriä idiootteja, jotka maksavat jostakin tuotteesta vaikka on ilmainenkin tarjolla. Linux-hihhulien ajatusmaailmassa kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.Myymälävarkaudetkin johtuu juuri tästä.

    Mulla on töiden puolesta ylläpidettävänä järjestelmiä, joiden pitää olla vuodessa sen viiden ysin (99,999% ajasta) verran tavoitettavana. Mitäpä luulet, kuinka monta Windows-palvelinta on käytössä?

    Linux ja Solaris täällä pöhisee, vaikka maksaakin ihan oikeita euroja.

    "Windows onkin mainio esimerkki millainen standardi parhaimmillaan voisi olla. "

    :DD

    Äänestä

  • _Tietäjä_ kirjoitti:

    Linux hankitaan juuri siksi, että se on ilmainen ja jotta sitten päästään warettamaan Windows.Hihhulien mielestä sellaiset ovat typeriä idiootteja, jotka maksavat jostakin tuotteesta vaikka on ilmainenkin tarjolla. Linux-hihhulien ajatusmaailmassa kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.Myymälävarkaudetkin johtuu juuri tästä.
    Onko rehellisyys mielestäsi typeryyttä? Samalla logiikalla kaljaa kaupasta ostavat ovat typeriä idiootteja, kun kun maksavat siitä, vaikka sitä saisi öisellä kilikalillakin ilmaiseksi.
    Yksi vallitseva standardi vain hyödyttäisi käyttäjiä,kaikki laitteet toimisivat kaikilla,ohjelmat,tiedostot jne...,Windows onkin mainio esimerkki millainen standardi parhaimmillaan voisi olla.

    "Linux hankitaan juuri siksi, että se on ilmainen ja jotta sitten päästään warettamaan Windows."

    Tuon typerämpää väitettä en kyllä ole eläessäni kuullut. Se Windowshan on lähes aina valmiiksi asennettuna, kun ostaa koneen kaupasta. Ihanko tosissasi tuon heitit.

    "Yksi vallitseva standardi vain hyödyttäisi käyttäjiä,kaikki laitteet toimisivat kaikilla,ohjelmat,tiedostot jne...,Windows onkin mainio esimerkki millainen standardi parhaimmillaan voisi olla."

    Ei se ole mikään standardi, että on vain yksi valmistaja markkinoilla. Valmistajia voi miten paljon tahansa ja kaikki toimii keskenään, jos kaikki noudattavat sopimusta jonkin järjestelmän toiminnasta, Tätä nimitetään standardiksi.

    Äänestä

  • _Tietäjä_ kirjoitti:

    Linux hankitaan juuri siksi, että se on ilmainen ja jotta sitten päästään warettamaan Windows.Hihhulien mielestä sellaiset ovat typeriä idiootteja, jotka maksavat jostakin tuotteesta vaikka on ilmainenkin tarjolla. Linux-hihhulien ajatusmaailmassa kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.Myymälävarkaudetkin johtuu juuri tästä.
    Onko rehellisyys mielestäsi typeryyttä? Samalla logiikalla kaljaa kaupasta ostavat ovat typeriä idiootteja, kun kun maksavat siitä, vaikka sitä saisi öisellä kilikalillakin ilmaiseksi.
    Yksi vallitseva standardi vain hyödyttäisi käyttäjiä,kaikki laitteet toimisivat kaikilla,ohjelmat,tiedostot jne...,Windows onkin mainio esimerkki millainen standardi parhaimmillaan voisi olla.

    kottanu windows 98 ohjelmia ajella seiskalla.

    Siinä sulle standardia, kun joka kerta ostat uudet ohjelmat käyttöjärjestelmän mukaan.

    Äänestä

  • ####¤¤¤¤#### kirjoitti:

    kottanu windows 98 ohjelmia ajella seiskalla.

    Siinä sulle standardia, kun joka kerta ostat uudet ohjelmat käyttöjärjestelmän mukaan.

    "Ei se ole mikään standardi, että on vain yksi valmistaja markkinoilla. Valmistajia voi miten paljon tahansa ja kaikki toimii keskenään, jos kaikki noudattavat sopimusta jonkin järjestelmän toiminnasta."

    Miksi ei sitten toimi linukassa.Windows on käytännön standardi.laitevalmistajan ensisijainen tarkoitus on ,että laite toimii Windowsissa ja ehkä MACissä.Peräkamarin pojat koodaavat sitten linukalle ajuria jolla toimii ehkä puolet laitteen ominaisuuksista.

    Standardi.
    Mikään standardilaitos ei ole sitä hyväksynyt.
    Jos ohjelmat tehtäisiin jonkun standardin mukaan
    ne myös toimisivat kaikissa, myös vanhoissa windowseissa.

    Eikä tämä ole tietenkään microsoftille kannattavaa.
    Koitappa avata vanhoja 98 tiedostoja.

    Äänestä

  • katkerasti pettynyt kirjoitti:

    Standardi.
    Mikään standardilaitos ei ole sitä hyväksynyt.
    Jos ohjelmat tehtäisiin jonkun standardin mukaan
    ne myös toimisivat kaikissa, myös vanhoissa windowseissa.

    Eikä tämä ole tietenkään microsoftille kannattavaa.
    Koitappa avata vanhoja 98 tiedostoja.

    "Koitappa avata vanhoja 98 tiedostoja"

    Kokeileppa 13 vuotiasta linukkaa.Siirryin 95:sta suoraan Xp ja siitä Win7:aan.Noin 8 vuotta per käyttis,siitä voi laskea paljonko maksaa per kuukausi.On se kallista.Toki jos Ubuntusta pitäisi 100€ pulittaa puolen vuoden välein,kun ei sillä käytännössä saa kuin uuden taustakuvan,niin kaliiksihan se tulisi.Linuxin käyttäjäthän ovat tätä warettaja-sukupolvea.Levyä ei osteta,sen saa imutettua netistä,ilmaiseksi,samoin ware-Windowsin. Muidenhan on tehtävä kaikki tiedän hihhulien puolesta ja kannettava valmiina eteenne. Ilmaiseksi tietenkin. Kiitokseksi sitten herjaatte ja uhkailette.

    "Linuxin käyttäjäthän ovat tätä warettaja-sukupolvea"

    Jasso, enpä tuota tiennyt itsestäni.

    Kotona Mac ja Linux, töissä Linux ja Solaris. Rahasta ei ole kiinni, en vain halua käyttää aikaa ja rahaa toimimattomaan sontaan, en töissä enkä kotona.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Ajelen vaan windows-seiskalla ! Kyllä rikkailla "kelpaa"....................................

    Äänestä

  • _Tietäjä_ kirjoitti:

    Linux hankitaan juuri siksi, että se on ilmainen ja jotta sitten päästään warettamaan Windows.Hihhulien mielestä sellaiset ovat typeriä idiootteja, jotka maksavat jostakin tuotteesta vaikka on ilmainenkin tarjolla. Linux-hihhulien ajatusmaailmassa kaikki pitäisi saada ilmaiseksi.Myymälävarkaudetkin johtuu juuri tästä.
    Onko rehellisyys mielestäsi typeryyttä? Samalla logiikalla kaljaa kaupasta ostavat ovat typeriä idiootteja, kun kun maksavat siitä, vaikka sitä saisi öisellä kilikalillakin ilmaiseksi.
    Yksi vallitseva standardi vain hyödyttäisi käyttäjiä,kaikki laitteet toimisivat kaikilla,ohjelmat,tiedostot jne...,Windows onkin mainio esimerkki millainen standardi parhaimmillaan voisi olla.

    Windows vaan ei ole standardi.

    Äänestä

  • _Tietäjä_ kirjoitti:

    "Ei se ole mikään standardi, että on vain yksi valmistaja markkinoilla. Valmistajia voi miten paljon tahansa ja kaikki toimii keskenään, jos kaikki noudattavat sopimusta jonkin järjestelmän toiminnasta."

    Miksi ei sitten toimi linukassa.Windows on käytännön standardi.laitevalmistajan ensisijainen tarkoitus on ,että laite toimii Windowsissa ja ehkä MACissä.Peräkamarin pojat koodaavat sitten linukalle ajuria jolla toimii ehkä puolet laitteen ominaisuuksista.

    "Miksi ei sitten toimi linukassa."

    Niin mikä ja missä? LSB on standardoitu ISO:ssa ja siksi samat standardinmukaiset ohjelmat toimivat kaikissa LSB yhteensopivissa käyttöjärjestelmissä.

    LSB onkin ainoa standardi HTML CSS ECMAScriptin ohella tietokoneohjelmille.

    Äänestä

  • _Tietäjä_ kirjoitti:

    "Koitappa avata vanhoja 98 tiedostoja"

    Kokeileppa 13 vuotiasta linukkaa.Siirryin 95:sta suoraan Xp ja siitä Win7:aan.Noin 8 vuotta per käyttis,siitä voi laskea paljonko maksaa per kuukausi.On se kallista.Toki jos Ubuntusta pitäisi 100€ pulittaa puolen vuoden välein,kun ei sillä käytännössä saa kuin uuden taustakuvan,niin kaliiksihan se tulisi.Linuxin käyttäjäthän ovat tätä warettaja-sukupolvea.Levyä ei osteta,sen saa imutettua netistä,ilmaiseksi,samoin ware-Windowsin. Muidenhan on tehtävä kaikki tiedän hihhulien puolesta ja kannettava valmiina eteenne. Ilmaiseksi tietenkin. Kiitokseksi sitten herjaatte ja uhkailette.

    "Kokeileppa 13 vuotiasta linukkaa"

    LSB standardi on vuodelta 2001-2002, vuonna 2005 otettiin käytäntö, että kaikista muutoksista ilmoitetaan vähintään 6v etukäteen ja silloin tehtiin ainoa yhteensopivuutta muuttanut muutos joka koski C :lla kirjoitettua binääriyhteensopivuutta. Sorsatasolla mitään ei särjetty.

    Vuonna 2008 taisi olla ISO standardoitu, että sitten ei ole odotettavissa muutoksia kymmeneen vuoteen, eli joskus 2018 sitten seuraavan kerran.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Windows vaan ei ole standardi.

    Tuolaiset 1% luomat standardit eivät ketään kiinnosta,jos kiinnostaisi epästandardeja laitteia ei olisikaan ja kaikki toimisi Linuxissa,tuota päivää saa hihhuli odottaa.Microsoft on luonut oman standardin jonka 92% käyttäjistä mielellään valitsee.Joka laitteen mukana tulee Windows-ajurit klikklik ja toimii.

    "Joka laitteen mukana tulee Windows-ajurit klikklik ja toimii. "

    Miksi sitten vähänväliä kysellään apua kun joku ajuri ei suostu asentumaan johonkin Windowsiin tai juuri sille versiolle ei löydy ajuria. Kaverilla on reilu kuukausi sitten ostettu tulostin, ihan laatumerkkiä, joka ei toimi Win 7:ssa koska ajuri ei suostu asentumaan siihen (sikäli outoa että Vistaan se asentuu ja tulostin toimii siinä). Tuota tulostinta on kokeiltu muutamassa linuxissa ja kaikissa toimii hyvin, jopa paremmin kuin Windowsissa (esim. "borderles printing" eli tulostus laidastalaitaan ilman valkoisia marginaaleja toimii Windowsissa vain valokuvapaperille, linuxeissa kaikille papereille).

    " klikklik ja toimii." niin siis tarkoitat: klik klik, buuttaus, klik klik, buuttaus, klik klik.... toimiskohan se jo. MIKSI Windows vaatii buuttauksen yksinkertaisenkin peruslaitteen tai ohjelmiston asennuksessa ?????

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Vuonna 1991 Linux oli samalla lähtöviivalla Windows 3.0:n kanssa. Tänään, 19 vuoden jälkeen, Windowsilla on n, 92% markkinaosuus ja Linuxilla vain n. ~1%.

    Jos ilmainen Linux todella on kaikin puolin ylivertainen Windowsiin verrattuna, miksi se ei ole syrjäyttänyt sitä jo vuosia sitten? Miksi ihmiset edelleen valitsevat maksaa Windowsistaan eivätkä huoli Linuxia edes ilmaiseksi? Missä viipyy Windows-käyttäjien massamuutto Linuxiin, jota on toitotettu tapahtuvaksi jo 90-luvun puolivälistä lähtien?

    Mahtaakohan Linux sittenkään olla niin täydellinen kuin suurella äänellä möykkäävä 1% Linux-vähemmistö mielellään antaa ymmärtää? Mikä siinä mättää?

    Äänestä

  • _Tietäjä_ kirjoitti:

    Tuolaiset 1% luomat standardit eivät ketään kiinnosta,jos kiinnostaisi epästandardeja laitteia ei olisikaan ja kaikki toimisi Linuxissa,tuota päivää saa hihhuli odottaa.Microsoft on luonut oman standardin jonka 92% käyttäjistä mielellään valitsee.Joka laitteen mukana tulee Windows-ajurit klikklik ja toimii.

    No luettelepas kaikki Microsoftin tekemät ISO-standardin mukaiset "standardit", kykenetkö?

    Äänestä

  • //kierrättäjä\\ kirjoitti:

    Vuonna 1991 Linux oli samalla lähtöviivalla Windows 3.0:n kanssa. Tänään, 19 vuoden jälkeen, Windowsilla on n, 92% markkinaosuus ja Linuxilla vain n. ~1%.

    Jos ilmainen Linux todella on kaikin puolin ylivertainen Windowsiin verrattuna, miksi se ei ole syrjäyttänyt sitä jo vuosia sitten? Miksi ihmiset edelleen valitsevat maksaa Windowsistaan eivätkä huoli Linuxia edes ilmaiseksi? Missä viipyy Windows-käyttäjien massamuutto Linuxiin, jota on toitotettu tapahtuvaksi jo 90-luvun puolivälistä lähtien?

    Mahtaakohan Linux sittenkään olla niin täydellinen kuin suurella äänellä möykkäävä 1% Linux-vähemmistö mielellään antaa ymmärtää? Mikä siinä mättää?

    "miksi se ei ole syrjäyttänyt sitä jo vuosia sitten"

    Koska sinunlaisia on tällä planeetalla aivan liikaa. Suosittelen Linkolan kuuria.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    No luettelepas kaikki Microsoftin tekemät ISO-standardin mukaiset "standardit", kykenetkö?

    Googlaa ne itse jos haluat tietää ..................

    http://www.google.ca/search?source=ig&hl=en&rlz=&=&q=let me google that for you infinite loop&aq=1&aqi=g10&aql=&oq=Let me google that for &gs_rfai=

    Äänestä

  • //kierrättäjä\\ kirjoitti:

    Vuonna 1991 Linux oli samalla lähtöviivalla Windows 3.0:n kanssa. Tänään, 19 vuoden jälkeen, Windowsilla on n, 92% markkinaosuus ja Linuxilla vain n. ~1%.

    Jos ilmainen Linux todella on kaikin puolin ylivertainen Windowsiin verrattuna, miksi se ei ole syrjäyttänyt sitä jo vuosia sitten? Miksi ihmiset edelleen valitsevat maksaa Windowsistaan eivätkä huoli Linuxia edes ilmaiseksi? Missä viipyy Windows-käyttäjien massamuutto Linuxiin, jota on toitotettu tapahtuvaksi jo 90-luvun puolivälistä lähtien?

    Mahtaakohan Linux sittenkään olla niin täydellinen kuin suurella äänellä möykkäävä 1% Linux-vähemmistö mielellään antaa ymmärtää? Mikä siinä mättää?

    Linux ei ole käyttöjärjestelmä, eikä se ollut valmis vuonna 1991. Linux tuli valmiiksi vuonna 1994. Ensimmäinen tuotantokäyttöön tehty työasemakäyttöjärjestelmä joka käytti Linuxia tuli valmiiksi joskus 1997, eli liian myöhään kun ei ollut standardia.

    Ensimmäiset standardinmukaiset tuotantokäyttöön tehdyt käyttöjärjestelmät jotka käyttivät Linuxia, tulivat joskus vuonna 2003.

    "Miksi ihmiset edelleen valitsevat maksaa Windowsistaan eivätkä huoli Linuxia edes ilmaiseksi?"

    Google myy 200000 Linuxia päivässä.

    "Missä viipyy Windows-käyttäjien massamuutto Linuxiin, jota on toitotettu tapahtuvaksi jo 90-luvun puolivälistä lähtien?"

    Windowskäyttäjät ovat ostaneet Linuxia vuosikausia ja Linux on nykyisin maailman yleisin tietokoneohjelmisto. Windows on vähemmistössä.

    Äänestä

  • //kierrättäjä\\ kirjoitti:

    Vuonna 1991 Linux oli samalla lähtöviivalla Windows 3.0:n kanssa. Tänään, 19 vuoden jälkeen, Windowsilla on n, 92% markkinaosuus ja Linuxilla vain n. ~1%.

    Jos ilmainen Linux todella on kaikin puolin ylivertainen Windowsiin verrattuna, miksi se ei ole syrjäyttänyt sitä jo vuosia sitten? Miksi ihmiset edelleen valitsevat maksaa Windowsistaan eivätkä huoli Linuxia edes ilmaiseksi? Missä viipyy Windows-käyttäjien massamuutto Linuxiin, jota on toitotettu tapahtuvaksi jo 90-luvun puolivälistä lähtien?

    Mahtaakohan Linux sittenkään olla niin täydellinen kuin suurella äänellä möykkäävä 1% Linux-vähemmistö mielellään antaa ymmärtää? Mikä siinä mättää?

    Osoittaa jo suoranaista järjen köyhyyttä verrata ydintä valmiiseen pöytäkoneen käyttöjärjestlemään.

    Asia vain sattuu olemaan niin, että suurin osa Linuxin ympärillä pyörineestä toiminnasta ei ole edes tähdännyt Microsoftin hävittämiseen maan päältä, vaan pikemminkin vaihtoehtoisen ja täydentävän ratkaisun luomiseen. 2000-luvulla ilmestyivät ensimmäiset edes jotenkin vakavasti otettavat Linux-pohjaiset ehdokkaat Windowsin korvaajaksi.

    Linux-ratkaisujen suurin käyttö on palvelimissa ja sulautetuissa järjestelmissä. Niissä kiertävät isot rahat. Internetin keskeisissä järjestelmissä käytetään enimmäkseen Linuxia sekä muita unixinsukuisia systeemejä. Suurin osa supertietokoneista pyörii Linuxilla. Tehotyöasemissakin Linuxeja näkee. Massoihin vetoavaa työpöytä-Linuxia ei ole ainakaan tähän mennessä näkynyt, mutta se ei tarkoita sitä, että Linux olisi pelkkää marginaalihippien puuhastelua, saatikka kuolemassa.

    Laitteet ja ohjelmistot valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Se Kitumarketin rämä-Acer ei ole palvelinkone, eikä siihen asennettu Windows 7 Starter ole palvelinkäyttöjärjestelmä. Toki Windows-palvelimiakin on olemassa paljonkin. Niissä vain käytetään Windowsin palvelinversioita ja kunnollista rautaa.

    Äänestä

  • UPDATE_9190661 kirjoitti:

    "Massoihin vetoavaa työpöytä-Linuxia ei ole ainakaan tähän mennessä näkynyt, mutta se ei tarkoita sitä, että Linux olisi pelkkää marginaalihippien puuhastelua, saatikka kuolemassa."

    Unohdit Androidin ja Ubuntun. MeeGo alkaa vaikuttaa kohta.

    Android ja MeeGo eivät ole työpöytäjärjestelmiä, vaan mobiilikäyttöjärjestelmiä. Asiakaskäyttöjärjestelmiä kuitenkin. Ubuntu ei nähdäkseni ole erityisesti vedonnut massoihin, vaikka sillä onkin ihan kohtuullisesti käyttäjiä.

    Äänestä

  • Mr. Google kirjoitti:

    Googlaa ne itse jos haluat tietää ..................

    http://www.google.ca/search?source=ig&hl=en&rlz=&=&q=let me google that for you infinite loop&aq=1&aqi=g10&aql=&oq=Let me google that for &gs_rfai=

    "Windowskäyttäjät ovat ostaneet Linuxia vuosikausia ja Linux on nykyisin maailman yleisin tietokoneohjelmisto. Windows on vähemmistössä."

    Eipä löytyny Mustasta pörssista eikä Anttilasta...

    Äänestä

  • XP. kirjoitti:

    Taas yksi täysin teknistä sivistystä vailla oleva juntti, joka kuittelee, että ne markettien rämä-Acerit toimivat pyhästä hengestä. Tietotekniikkaa on muutakin.

    Äänestä

  • UPDATE_9190661 kirjoitti:

    Taas yksi täysin teknistä sivistystä vailla oleva juntti, joka kuittelee, että ne markettien rämä-Acerit toimivat pyhästä hengestä. Tietotekniikkaa on muutakin.

    Kuvittelen vaan,että sieltä suuri osa kansasta tietotekniikkansa hankkii,

    Äänestä

  • UPDATE_9190661 kirjoitti:

    Android ja MeeGo eivät ole työpöytäjärjestelmiä, vaan mobiilikäyttöjärjestelmiä. Asiakaskäyttöjärjestelmiä kuitenkin. Ubuntu ei nähdäkseni ole erityisesti vedonnut massoihin, vaikka sillä onkin ihan kohtuullisesti käyttäjiä.

    Androidia myydään miniläppäreissä ja kohta tableteissa ja MeeGo on juurikin ladattavissa miniläppäreihin (mutta miksei toimisi isommissakin koneissa), että kyllä ne työpöytäkäyttöjärjestelmiä ovat.

    Ubuntu on kyllä vedonnut massoihin mutta sillä on huono saatavuus esiasennettuna mikä rajoittaa menekkiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

_Tietäjä_ kirjoitti:

Linux-hihhulithan on vuosia hehkuttaneet, kuinka Linux on milloin vuoden, kahden vuoden tai sadan vuoden päästä Windowsin tasolla. Tällaista kehitystä ei ole kuitenkaan tapahtunut,eikä tule tapahtumaan.
Tosiasiahan on, että ainut järjellinen motiivi käyttää Linuxia on se, että sen saa ilmaiseksi. Jos Linuxin hinta olisi vaikka 100 euroa, niin kuinka moni sen ostaisi? EI KUKAAN! Kuitenkin, jos käyttöjärjestelmä olisi niin hieno, kuin mitä Linux-hihhulit hehkuttavat, niin tuo 100 euroa olisi pikku raha ja siitä maksettaisiin mielellään tuo hinta. Valitettavasti todellisuus on vaan aivan toista mitä Linux-hihhulit hehkuttavat.Toinen motiivi on,että hihhulien täytyy ensin asentaa linukka koneelle, jolla sitten haetaan netistä ware-Windows.

Hyvää alkanutta syksyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu