Olettehan kuulleeet tarinoita ihmisten lemmikeistä, minäkin kerroin Aku-kissan elämänkaaresta.
Lemmikkejä hoivataan ja hellitään, joskus toki jätetään kissapoika kylmään syksyyn kuolemaan.
Luonnonkansojen piirissä vetäytyivät vanhukset yksinäisyyteen kuolemaan kun tunsivat voimiensa vähentyneen. Myös norsut, jotka edustanevat jonkunlaista viisautta eläinkunnassa, tekevät samoin.
Entäs me ihmiset? Aktiiviaikainen elämämme on 65-vuotta, jonka jälkeen siirrymme eläkkeelle. Loput ajasta on terveydestä riippuen kohtalaisen hyvääkin aikaa, yksilöstä riippuen.
Perintötekijöistään, sairauksistaan ja vammautumisistaan riippuen joutuu ihminen ennenaikaiseen vannhuuteen. Vanhuus merkitsee suurta yksinäisyyttä kun ikätoverit ovat kuolleet. Asiaa on mahdoton korjata. Kun se pahuksen Alzheimer vielä keksi sen lopullisen höppänyystilan eli Alzheimerin taudin on ihminen lopullisesti kaput.
Ihmistä ei edes vanhuksena kohdella kunnioittavasti ei edes hyvin. Vanhainkodin vuodeosastolle jouduttuaan ei anneta edes ihmisarvoa.
On tunnettua, että lääkkeitä annetaan niin paljon, että vanhus pysyy vuoteessa ja siten helpommin hoidettavana. Nestettäkään ei anneta koska silloin joudutaan vaihtamaan vaippoja.
Kissat ja koirat viedäänlääkäriin saamaan pistos, joka lppettaa kelvottoman elämän. Ihmisellä ei tuota suoda kuin joissain maissa. Missään se ei ole hyväksyttyä mutta siitä ei rangaista jos se tapahtuu omasta tahdosta ja lääkärien valvonnassa.
Kauhistunut ilme on levinnyt omaisteni kasvoilla kun ole kertonut, etten aio maata ulosteitteni ja virtsani keskellä viimeisiä vuosiani.
Joku on myös vihjaissut, etten silloin enää tajua tilaani. Kauhistus!
Lemmikkejä hoivataan ja hellitään, joskus toki jätetään kissapoika kylmään syksyyn kuolemaan.
Luonnonkansojen piirissä vetäytyivät vanhukset yksinäisyyteen kuolemaan kun tunsivat voimiensa vähentyneen. Myös norsut, jotka edustanevat jonkunlaista viisautta eläinkunnassa, tekevät samoin.
Entäs me ihmiset? Aktiiviaikainen elämämme on 65-vuotta, jonka jälkeen siirrymme eläkkeelle. Loput ajasta on terveydestä riippuen kohtalaisen hyvääkin aikaa, yksilöstä riippuen.
Perintötekijöistään, sairauksistaan ja vammautumisistaan riippuen joutuu ihminen ennenaikaiseen vannhuuteen. Vanhuus merkitsee suurta yksinäisyyttä kun ikätoverit ovat kuolleet. Asiaa on mahdoton korjata. Kun se pahuksen Alzheimer vielä keksi sen lopullisen höppänyystilan eli Alzheimerin taudin on ihminen lopullisesti kaput.
Ihmistä ei edes vanhuksena kohdella kunnioittavasti ei edes hyvin. Vanhainkodin vuodeosastolle jouduttuaan ei anneta edes ihmisarvoa.
On tunnettua, että lääkkeitä annetaan niin paljon, että vanhus pysyy vuoteessa ja siten helpommin hoidettavana. Nestettäkään ei anneta koska silloin joudutaan vaihtamaan vaippoja.
Kissat ja koirat viedäänlääkäriin saamaan pistos, joka lppettaa kelvottoman elämän. Ihmisellä ei tuota suoda kuin joissain maissa. Missään se ei ole hyväksyttyä mutta siitä ei rangaista jos se tapahtuu omasta tahdosta ja lääkärien valvonnassa.
Kauhistunut ilme on levinnyt omaisteni kasvoilla kun ole kertonut, etten aio maata ulosteitteni ja virtsani keskellä viimeisiä vuosiani.
Joku on myös vihjaissut, etten silloin enää tajua tilaani. Kauhistus!
Vastaukset 29
Vanhimmat
...maata terveyskeskuksen vuodeosastolla muovitetussa vuoteessa lääketokkurassa. Oi Luoja, anna minun jäädä mieluummin auton alle silloin, kun vielä pystyn liikkumaan omin neuvoin.
Nykyiseltä pääministeriltämme ja hallitukseltamme tuskin riittää ajatustakaan vanhusten asialle tai kiduttajille.
Jotenkinhan asioiden on oltava. Nyt ne ovat näin.
Monet ikääntyneet henkilöt viettävät eläkevuosiaan varsin aktiivisina, osallistuvat monennäköisiin tapahtumiin ja toimivat vielä 85v eri yhdistyksissä. Myöhäisiän terveydentilanne riippuu varsin monista tekijöistä, näen kun 70v tulee mittariin on huomioitava iän mukana tulevat "rapistumiset".
Ketjun aloittaja viittasi lemmikkeihin joiden on eri tutkimuksissa pitävän omistajansa vireyttä yllä. Voi helliä kissaa tai koiraa, lemmikkien ulkoiluttaminen pitää liikkumisen kunnossa, laiskuuskin häviää kun on lemmikkiä hoidettava ja ulkoilutettava kun sen kerran on hoiviinsa ottanut. Yksineläjälle lemmikki on suoranainen terapeutti.
Luonnekin jollakin tavalla pehmenee iän mukana, jos ei muuten niin joku terveydellinen ongelma antaa aihetta itsetutkiskeluun, olen tai tulen olemaan toisinaan asiakkaana yleisen terveydenhuolto järjestelmän piirissä, aina oman tilanteen mukaan. Saan koppavia vastauksia tk:n henkilökunnalta kysyessäni itseäni askarruttavista asioista, en ehkä löydä tietä tai olen eksyksissä terveydenhuolto järjestelmän viidakossa, joka tänä päivänä on tosi monimutkainen. Mutta yksi ohje on hyvä, ei pidä alistua koppavien edessä on pidettävä puolensa vaikka sitten nokka pokkaa harjoittamalla. Meillä on oikeus vaatia ja saada asiallinen palvelu kaikissa tilanteissa, olemme saman arvoisia kansalaisia nuorempien ikäryhmien kanssa.
Toivon pääseväni mahdollisimman nopeasti lentojoukkoihin joutuessani arvaamattoman krempan aiheuttamaan tilanteeseen suoraan lähtöviivalle. Toivomus voi olla turha mutta voihan lähtötilanteestakin haaveilla, vai kuinka.
voi tietää? Ihan turhaahan silloin on maalata itselleen synkimmän mahdollisen lopun. Meistä kukaan tiedä ratkeaako päänupissa jokin, antaako sydän periksi vai riutuuko lopun aikansa syövän runtelemana.
Ja kuka on sanonut, etteikö vuodepotilaskin sopeudu olemaan avuton muiden autettavana? Ääritapaukset otetaan aina esikuviksi yleistäen.
Tuohon Ruuneperin liioitteluun, etteikö nestettä anneta, suhtaudun ihan viileästi!
Illalla ei toki pidäkään enää suotta juoda, jotta turhalta lainehtimiselta välttyisi niin potilas kuin hoitajat!
On tietenkin tapauksia, jossa ei vanhus ymmärrä juoda itse, vaikka varmaan ilta-aterian yhteydessä tuodaan mehulasi pöydälle.
Silloin ei paljon ole tehtävissä. Kaikki mikä pitkittää hiipuvaa elämää on silloin turhaa.
Realististisesti on asiat nähtävä, sen jouduin toteamaan itse vanhustyössä olleena,samoin kuin oman aviopuolisoni viimeisellä viikolla ennen kuolemaa.
Mutta--- elämähän on tässä ja nyt, uusi aamu ja iltakin tulee taas, jokaisen meistä se on rämmittävä loppuun, kuka mitenkin:D ... heippa
jossa on pari sataa jäsentä, ja heistä jotkut ovat juuri eläköityneitä, pari vanhinta ovat jo päässeet yli sadan vuoden iän.
Kun olen katsellut sitä kaikkein vanhinta miestä, muutamia vuosia yli sadan, hänen tullessaan ja istuutuessaan paikalleen kokouksessa, olemme usein sanoneet, ettei uskoisi ikäisekseen, ehkä 8-kymppiseksi luulisi tai 85-vuotiaaksi korkeintaan. Suora ryhti, siisti puku aina päällään. tukkaakin, vaaleata. Kyllähän ikääntyminen niin yksilöllinen tapahtuma on, ettei mitään rajaa!
Onneksi kalenteri ei ole ainoa mittari!
Yritän hoitaa itseni ja asiani niin, että itse pystyisin hoitamaan itseni loppuun saakka, rasittamatta läheisiäni, ystäviäni tai muita. Toivottavasti iloakin heille tuottaen vielä pitkään.
Se on loppuvaelleukseni tavoite.
ihmisen on tuotettava vain iloa läheisilleen. Vanhankin on oikeus kiukutella ja valittaa, on me uhma- ja murrosikäisten kiukut kestetty. Ei voi valita loppuelämän laatua, sairastua vakavasti kun voi ihan nuorenakin. Turhaan hoetaan, että pitäisi tehdä kaikkensa pärjätäkseen omillaan hamaan hautaan. Vuodepotilaankin elämä voi olla itselle ja muille antoisaa, siinä henkiset arvot korostuvat.Tyypillistä länsimaista vanhusten halveksuntaa lietsoa nuorukkuuden merkitystä.Vanha saa näyttääkkin vanhalta .Se on paljon kauniimpaa kuin värjätty ja leikelty maaleilla ja pakkeleilla peittely.
ja olisit vain luonnollisella ja terveellä tavalla kaunis!
ÄLÄ kuiteskaan viitsi kiukutella! Se ei sinua hyödytä.
milloin olisi aika lähteä. Olen nähnyt läheisteni vanhusten kärsivän sairaalahoidossa kuukausia ennen kuolemataan. Olivat 82 ja 87 vuotiaita.
Minä 77 vuotiaana olen tähän asti ollut terveenä pikku sairauksia lukuunottamatta, mutta kuukausi sitten eräänä päivänä huomasin etten jaksanutkaan polkea mäkeä ylös pyörällä kuten aina ennen, senjälkeen myös ovat väsyttäneet nuo Tuomiokirkon rappuset joita ylös pystyin ennen rivakasti kävelemään.
Nyt eilen hammaslääkärissä pelästyin kun yht´äkkiä hampaisiin oli tullut erilaisia korjaustarpeita. Olen kai hiljalleen hajoamassa.
Olen jo vuoden verran yrittänyt välttää kaiken uuden ostamisen ja kaiken turhan rojun hävittämään.
Kyllä todella haluaisin tietää milloin olisi hyvä aika luopua tästä elämästä ennenkuin sairastuu kyvöttömäksi huolehtimaan itsestään. Ehkä se aika on nyt.
Kun ihminen lähemmäs 80 tuntee "hajoavansa hiljalleen" kun ei jaksakaan polkea mäkeä ylös niinkuin ennen,
ja pelästyy, kun hampaissa on korjattavaa, alkaa olla lähes naurettavaa epärealismia! Moni on tuossa iässä jo menettänyt omat hampaansa, puhumattakaan onko monia mäkiä ylös pyöräileviä! Tunnetusti Tuomiokirkon portaat ovat pitkät nousta, moni sydänsairas väsyy jo nuorempana niitä kivutessaan.
Pitäisi osata olla kiitollinen noinkin hyvästä kunnosta, eikä miettiä milloin olisi aika lähteä!
Pateettista on lukea: *Ehkä se aika on nyt!* Huh, huh kaikkea sitä joutuu lukemaan
lukea tuota "milloin lähtee pois", sillä elämä on alkanut rasittaa ja tulla niin vaikeaksi etten jaksaisi kauan näin elää jos ei tästä parane.
Niinhän me ihmiset teemme: hajoamme pikku hiljaa!
Mutta kuulostaa, että et ole vielä ihan lähtemässä: pyöräily ja portaat ;D hieno sinä!
Isot halit - jatka päiviäsi!!!
on myöskin kotisairaanhoito vanhuksille, joiden elämä ja selviäminen on sairauden vuoksi käynyt kohtuuttoman vaikeaksi. Oman asuinkunnan terveyskeskus informoi mahdollisuudesta saada käytännön apua. Se on vanhan ja sairaan ihmisen tukemista päivittäisissä askareissa, lääkityksen kotiintuomista ja
tilanteen kartoittamista.
Usein jo piristää pelkkä läsnäolokin potilasta, kun hän kokee, ettei ole yksin vaikeuksineen, vaan on ihmisiä sillekin alalle antautuneita. Olen henkilökohtaisesti saanut tavata näitä kotisairaanhoitajia, jotka kävivät kotonamme mieheni sairauden loppuvaiheessa.
Lämminhenkisiä ja osaavia kaikki, ehkä sopisi Sinunkin tilanteesi jossakin vaiheessa.
Et sinä yksin ole. Monen ajatukset ovat kanssasi. Annan edes sen lohduttaa itseäsi!
Kiitos, että toit iltaiset ajatuksesi lohdutuksekseni.
Toivon, että saatte elää elämenne päivät kanssaihmisten kunnioitusta, rakkautta ja lämpöä tuntien.
Osallistuin veljeni saattohoitoon hänen Alzheimeria sairastavan vaimonsa kanssa. Heti sairastuttuaan parantumattomaan syöpään, hän toivoi pikaista loppua. Hän oli selväpäinen loppuun saakka, joten kävimme kahden kesken läpi menneet ja tulevan.
Viimeisenä iltana hyvästelimme. Sitten menin veljeäni hoitavan ihmisen luokse. Kysyin tietääkö hän, että veljeni haluaa kuolla. Hän nyökkäsi sanoen, että lääkityksen voimme lopetaa, muuta emme voi tehdä. Voitteko tehdä sen niin ettei hän joudu kärsimään, kysyin? Voimme jättää kipulääkityksen päälle, hän sanoi.
Tehkää niin, sanoin!
Seuraavana aaumuna sain ilmoituksen veljeni kuolemasta.
Tuollaiseen miäkin haluaisin päästä, omaehtoiseen lähtöön kun kyvt ihmisarvoiseen elämään ovat menneet.
Onko saattohoitopaikkoja saatavissa ja minkälaisin kustannuksin?
Jos pois haluava tulee tällaiseen lähtöhoitoon, hän voisi saada lähdön valtion kustannuksella. Pelkät eläkekulut takaavt sen, että kustannuksia säästyy kun vuodet muutetaan päiviksi.
On turha syyttää terveysviranomaisia, jotka henkilökuntavajauksin ja puuttellisissa oloissa suorittavat raskasta tehtäväänsä, palkkakin on oelmaton.
Eutanasian, josta itseasiassa on kysymys, avulla säästyisivät eläkemarkat ja ja kalliit hoitokulut, pelastaisimme vielä valtiontaloudenkin.
Lääkäriliitto on asian hyväksynyt, poikkeuksena Arkkiatri. Piispat ja papit ovat tietysti vastaan kun eivät muutakaán ymmärrä.
Kannattamani "varhaiskupsahdus" voisi pienentää syntitaakkaakin kun muutama perkele jäisi kärsivältä lausumatta.
En osaa sanoa miten saattohoito milläkin paikkakunnalla on järjestetty. Veljeni kuului sotaveteraaneihin ja hänellä kyllä hoito oli ilmaista. En voi muuta kuin kehua, hänellä oli aina huone varattuna kotikäyntien jälkeen kaupungin sairaalassa. Hoitajat toimivat kaikin puolin hienosti ja ammattitaitoisesti.
Sen tulin huomaamaan, kuten kertomuksestani käy selville ettei parantumattomasti sairaan tarvitse jäädä kitumaan, mikäli kaikki osapuolet ovat yksimielisiä.
muuttunut terveydentilassasi, että vallan saattohoitoa kaipailet? Minusta tuntuu, että paras olisi kun
joku apu-amalia kävisi hoitamassa raskaampia hommia?
Eikö paikkakunnalla ole saatavissa sellaisia, tai järjestön kautta johon kuulut? Antaisit plikalle lempinimen
Amalia, niin ties kuinka hauskalta se yhteistyö tuntuisi:D Mietippä asiaa...
Kerroin vanhusten tilanteesta yleisesti.
tuon tuppautujan suhteen. Kaikki omat ja miehiinsä ja koko suvun asiat lärpättää ja tunkee täälläkin toisten elämään.
Kaltaisellesi on varmaan tuntematonta, niin avoimuus kuin toisista ihmisistä välittäminen.
Niin rumasti tulkitsit aidon huolestumiseni!
sittenhän 99 % tämän palstan kirjoittajista ei ole aidosti huolestuneita toisista palstalaisista (onko se muuten edes kohteliasta) eikä avoimia. Mitähän mahtavat salata, kun en minä ainakaan tiedä kenestäkään muusta mitään enkä välitäkkään tietää.
Rakel Liehun ensimmäisen teoksen runoa:
Elämä on olemassa koska rakastan sitä.
Nuorena rakastin elämää vain itsessäni, rakastin
itseäni enemmän kuin elämää: en siis elänyt,
sangen tavallista. Entä sitten, kun olet avannut
kaikki lukot itsessäsi elämälle? Rajatut päiväsi
ovat menneet. Kuolema työntää virta-avaimensa
vanhaan ajopeliin, ja ylitämme rämisten
rajaviivan.
...
Rakel Liehu:
Elämä on suuri jäljiltäeksytys, tai kuin temppuileva
etana jonka sarvista loitsunlukija voi lukea vain
oman herkkäuskoisuutensa. Mutta kaiken tämän jälkeen,
kun kirjoituskoneesi on ollut viikkoja huputettuna,
tulee muuan ilta, kevään runsaat pilvet lähtevät
hämärässä liikkeelle, ja alaston metsä värisee
kaukaa tulleiden lintujen kirkkaasta laulusta.
Se on taas siinä, halu elää. Se on niin hillitön,
että olevaa maailmaa vasten sekin on kärsimystä.
...
(katkelma)
...
Korjasin jo.
Hyvää sunnuntaita!
Ketjun aloittajan otsikko on "Ihminen ja lemmikit". Toistaiseksi olen luopunut lemmikki ajatuksesta, syykin löytyy, liikun - matkustelen paljon ja se rakas hauveli joutuisi vieraisiin oloihin joka ei lie niin hauvelista hauskaa
Kokemusksesta tiedän, aikoinaan jätin hauvelini "täysihoitolaan", kun menin hakemaan sitä pois hauveli juoksi suoraan luokseni alkoi hyppiä ja nuolaisi kättäni varmistaakseen emäntänsä tuoksun. Kotona se vahti pitkään jokaista askeltani, kiehnäsi ympärilläni. Aamuisin tuli vuoteen viereen, milloin kaapaisi käpälällään tai haukahti, malliin herääppäs nyt haluan ulos. Mukava seuralainen. Ikää tuli hauvelillekin ja luopuminen Tessusta oli tosi vaikeaa. Vieläkin kaiholla muistelen Tessua.
Sitten nämä kaksijalkaiset lemmikit, ihmettelen eivät he kauan luonani viihdy, viimeistään silloin häipyvät kun ilmoitan etten halua sitoutua, ystävänä voisimme olle. Ei kulu aikaa kauan kun puhelin lakkaa soimasta - jäähyväisten aika oli tullut. Minussa taitaa olla aika paljon vikaa kun ei kolahda tai johda ystävyyteen vaan jään hyvän päivän tutuksi.
että vieläköhän kirkoissa rukoillaan, että varjele minua äkkikuolemalta. En ole pitkään aikaan kuullut sitä ja olen ajatellut, että se on jätetty pois juuri sen vuoksi, että on olemassa niin paljon näitä surkeita kertomuksia vanhusten hoidosta ja yksin kuolemisista.
Minä ainakin rukoilen, että saisin äkkiä kuolla kupsahtaa kun se aika tulee enkä mielelläni menisi mihinkään saattohoitoon. Moinen hoito tuntuu aika kammottavalta. Mennä nyt kuolemaa vartavasten odottelemaan, mutta lienee joissakin tapauksissa ainoa vaihtoehto.
Ruuneperi puhui noista lemmikeistä. Ne ovat ihania, mutta en uskalla enää ottaa sellaista, koska luopuminen on niin raskasta ja surullista. Koiramme kuolemasta on n. 20 vuotta ja yhä minua itkettää, kun sen valokuvaa käsittelen tuossa kaapin päällä. Tyttäreni koiraa kaipaan myös, sen pois menosta on n.10 vuotta. Rakas sekin minulle oli.
Nyt tyttärelläni on kaksi kissaa ja ne luultavasti elävät kauemmin kuin minä. Mukavia nekin ovat, mutta olen enemmän koiraihminen.
Ollaan iloisia, että vielä tässä kirjoitellaan ja toivottavasti aamullakin vielä silmämme avamme.
Hyvää yötä!
Eräs tuttavani asuu Kustaan Kartanossa vanhan lemmikkinsä (pieni tunnistamaton valkoinen koira) kanssa, tekevät joka päivä kolme kertaa lenkkiä kauniissa Oulunkylän maisemissa.
Tuo lemmikki on hänellä hyvä liikunnan ylläpitäjä, molemmat liikkuvat hiukan ontuen ja hitaasti, siis heille sopivalla vauhdilla, mutta on varmasti ollut suurena apuna tämän henkilön kunnon ylläpitäjänä.
Aamulla klo 7 alkaa tämä lemmikki ääntelemään äänekkäästi sängyn vieressä, yhdessä sitten ulos oli helle tai pakkanen.
Ihminen ei ole silloin yksin kun tämä yhdistelmä vain toimii.
Voihan se lemmikki olla mikä hyvänsä laji, ainakin on lupa puhua ääneen tälle, eikä silloin kukaan voi sanoa että puhuu yksikseen.
vaikka pienenä kyllä sekä kisuliinit että koira lemmikkeinäni olivat.