Meidän koira sai pari viikkoa sitten pennun ja oikestaan jo parin päivän päästä synnytyksestä alkoi tuntua ettei sitä niin kovin pennun hoito kiinnostaisi. Kävi kyllä syöttämässä ja huolehti muutenkin mutta ei ollut aluksikaan mikään ylihuolehtivainen mamma. Uutta pesäpaikkaa koitti kaivaa vähän sinne sun tänne ja oli vähän levoton. Nyt tuo levottomuus ja läähätys kuitenkin lisääntyi niin huomattavasti että käytin koiran lääkärissä. Ultrassa ei näkynyt mitään erikoista ja verikokeet oli ok, mutta lämpöä oli ja vuoto tuoksahti pahalta niin sai kuitenkin kuurin mahdollisen kohtutulehduksen varalta ja lisäksi särkylääkettä. Lääkäri vaan lähtiessä mainitsi että oireet saattaisi viitata kalkin puutokseenkin mutta ei usko siihen kun narttu on kuitenkin iso kokoinen ja pentuja tosiaan vaan tuo yksi. Nyt ollaan siis pari päivää syötetty antibioottia ja tuntuu että hetkeksi nartun olo helpottaa ja on normaali, mutta sitten iltaa kohden varsinkin muuttuu taas levottomaksi eikä käy katsomassa pentua muuta kun pakolla. Meinasin katsoa miten tämä yö menee ja viedä viikonlopun aikaan päivystävälle lääkärille jos tuntuu että muutosta parempaan ei näy. Itse olen koittanut netistä katsella tietoa tuosta kalkin puutoksesta ja itseasiassa oireet täsmäisi siihen. Jos täällä vaan on jollain kokemusta asiasta niin mielelläni kuulisin kuinka muilla on oireillut ja kuinka siitä on selvitty. Ja kuinka tuo ylipäätänsäkin todetaan, onko se vaan oireiden perusteella vai onko mahdollista nähdä esim.verikokoeista? Koira ei ole ainakaan vielä ihan krampannut, ainoastaan tuota lääkätystä ja levottomuutta. Ja pesän tekoa, yölläkin pitäisi päästä monta kertaa ulos vaan pesäpaikkoja katsastamaan. Ja tosiaan kun lääkekuuri on alkanut vasta toissapäivänä niin silläkään en tänään vielä lääkärille vienyt, sieltä kun olisi helposti tullut vastaukseksi että kuuri kun on vasta aluillaan niin odotellaan nyt että se vaikuttaa.
Kalkkikramppiko?
karo-07
0178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.