Kaappituhnut

Moni ikivelkainen pienessä läävässä kärvistelevä "omistusasuja" onkin itse asiassa ns. kaappituhnu, joka ei ole uskaltanut vielä tunnustaa väriään. Kaappituhnu on ostanut kuplahintaisen lätin ympäristön painostuksesta eikä uskalla tulla ulos kaapistaan ja todeta maailmalle "nyt kannattaa odottaa ja ostaa vasta romahduksen jälkeen".

Itsekin olin tällainen kaappituhnu, mutta rohkaistuin ja myin omani pois törkeällä kuplahinnalla ja muutin vuokralle odottelemaan. Uusi Nokian toimitusjohtajakin näyttää esimerkkiä muille hankkimalla vuokrakämpän aloittaessaan pätkätyönsä firman toimarina.

Kun tuhnut tulevat yleisemminkin ulos kaapeistaan, alkaa romahdus jollaista ei paatuneinkaan tuulipuku olisi osannut kuvitella. Ja niin alkavat pankit vaatia lisävakuuksia ja vanha kaava toistuu jälleen...
7138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taas yksi onneton "myin kuplahinnalla ja siirryin odottelemaan" -tyyppi. Näitähän on vuosien varrella nähty, palstan arkistoista voisi kaivaa monta kaltaistasi typerystä. Yhteistä heille kaikille lienee, etteivät ole mitään hyötyneet rommauksen odottelemisestaan. Päinvastoin, jokainen vuokralla vietetty kuukausi vaatisi yhä isomman romahduksen että kannattaisi. Mitä ei tietenkään ole näköpiirissä lähivuosina.

Veikkaan että tämäkin viestiketju kaivetaan joskus 2014 esille, ja naureskellaan että olipas "fiksu" manööveri tuo vuokralle siirtyminen...

Äänestä
  • Taidat olla aika hermostunut, koska koit tarpeelliseksi nimitellä. Ymmärrän kyllä, sillä monella on tällä hetkellä hätäkakka housussa ja paniikki päällä. Mistä saada lisävakuuksia rommauksen tultua, entä jos tulee töistä kenkää eikä uutta yhtä hyväpalkkaista työpaikkaa enää löydykään? Enpä todellakaan haluaisi olla tuulipuvun housuissasi juuri nyt.

    Äänestä

  • ulos kaapista kirjoitti:

    Taidat olla aika hermostunut, koska koit tarpeelliseksi nimitellä. Ymmärrän kyllä, sillä monella on tällä hetkellä hätäkakka housussa ja paniikki päällä. Mistä saada lisävakuuksia rommauksen tultua, entä jos tulee töistä kenkää eikä uutta yhtä hyväpalkkaista työpaikkaa enää löydykään? Enpä todellakaan haluaisi olla tuulipuvun housuissasi juuri nyt.

    Tälläinen muuli, kun imetty tyhjäksi ja annetaan kenkää? Ei ole, kuin pullojen kerääjäksi.

    Äänestä

  • muulipaha? kirjoitti:

    Tälläinen muuli, kun imetty tyhjäksi ja annetaan kenkää? Ei ole, kuin pullojen kerääjäksi.

    Mitä muuta menee kuin kaljaa ja pilvee?

    Äänestä

  • kyselijä---_ kirjoitti:

    Mitä muuta menee kuin kaljaa ja pilvee?

    ostin vuosi sitten omakotitalon. myin kaksion pois kun tuli perheenlisäystä. 5km lahden keskustasta ja 109000 lainaa. mua ei tommoiset pikkulainat hetkauta. nyt on hieno paikka järven rannalla.

    Äänestä

  • muulipaha? kirjoitti:

    Tälläinen muuli, kun imetty tyhjäksi ja annetaan kenkää? Ei ole, kuin pullojen kerääjäksi.

    Vuokralaisesta hän eroaa siinä, että hänellä on oma asunto, asumiskulut muutaman satasen kuussa ja vuokralaisella kulut tonni vastaavasta.

    Äänestä

Noksun uusi toimari hankkinee senverran että joku 3-4 tonnin kuukausivuokra on piinatseja..

Ja jos aikoo olla vain muutaman vuoden Suomessa , miksi ostaa omaa?

Toki jos se tykkääkin olla täällä niin melko varmasti ostaa Räkältä sen talon kuleksimasta, nimittäin:

Se Nyt Vaan On Tyhmää Maksaa Vuokraa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulos kaapista kirjoitti:

Moni ikivelkainen pienessä läävässä kärvistelevä "omistusasuja" onkin itse asiassa ns. kaappituhnu, joka ei ole uskaltanut vielä tunnustaa väriään. Kaappituhnu on ostanut kuplahintaisen lätin ympäristön painostuksesta eikä uskalla tulla ulos kaapistaan ja todeta maailmalle "nyt kannattaa odottaa ja ostaa vasta romahduksen jälkeen".

Itsekin olin tällainen kaappituhnu, mutta rohkaistuin ja myin omani pois törkeällä kuplahinnalla ja muutin vuokralle odottelemaan. Uusi Nokian toimitusjohtajakin näyttää esimerkkiä muille hankkimalla vuokrakämpän aloittaessaan pätkätyönsä firman toimarina.

Kun tuhnut tulevat yleisemminkin ulos kaapeistaan, alkaa romahdus jollaista ei paatuneinkaan tuulipuku olisi osannut kuvitella. Ja niin alkavat pankit vaatia lisävakuuksia ja vanha kaava toistuu jälleen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu