Kun lukee tai kuulee

ilpittore

ajatuksia, joihin mielellään yhtyy, on reaktiona usein: olipa hyvä kirjoitus/puhe. Siis: olipa hyvä kirjoitus HS:n kulttuuriosiossa tiistaina 7.9. Otsikolla "Taidepuhe on usein höpöhöpöä" Kaisa Heinänen kirjoittaa täyttä asiaa. Ingressissä hän sanoo saman vielä toisella tavoin: "Kuvataiteessa tuotetaan valtavat määrät tekstiä, joita tavallisen katsojan on vaikea ymmärtää."

Aika laajassa kirjoituksessaan Heinänen tukeutuu vahvasti taidehistoroitsija ja tietokirjailija Satu Itkoseen, joka on paitsi asiasta puhunut ennenkin myös kirjoittanut kirjan "Selkoa nykytaiteesta". Heinäsen tekstiä on ilo lukea sikälikin, että siinä esille tulevat asiat ovat hyvin näkyneet aiemmin tälläkin palstalla (valitettavasti myös omissa teksteissäni). Heinäsen lainaukset varustan merkillä (H) ja Itkosen (I), kiinnostuneet löytänevät koko tekstin HS:sta tai netistä itsekin. Siis:

"Kuvataidealalla on totuttu briljeeraamaan sanoilla. Tyhmän tai popularisoijan leiman saa helposti. ... Usein esitetään erilaisia väitteitä maailmasta, mutta niitä ei perustella. Tai puhutaan yksityisistä kokemuksista yhteisinä."(I) "Puhutaan konteksteista, prosesseista, ja strategioista. ...Myös anglismit ja muut vierassanat kukoistavat.(H) "Eikö suomen kieli riitä?"(I)

"Mitäänsanomaton höpöhöpö elää etenkin gallerioiden näyttelytiedotteissa. ...Pahimmillaan teksti alkaa elää omaa elämäänsä ja tekstin ja taideteosten yhteys katoaa."(H) "Nykytaiteen ammattilaisille tekstin tuottaminen tuntuu olevan pakkomielle. Eikö teos ehkä ole olemassa ilman sitä taustoittavaa kirjoitusta? Onko teos huono, jos se ei avaudu ilman kirjallista ohjetta?(I)

Heinänen lainaa edelleen kuraattori-tutkija Mika Hannulaa, joka kirjoitti taidepuheesta "pahana viruksena ja vitsauksena, josta ei pääse eroon millään totutuilla lääkkeillä" ja että "Taidepuhe ei viittaa mihinkään, eikä liikuta ketään, mutta silti sitä täytyy olla paikalla ja massiivisesti - kuin siistinä äänitapettina, joka ei saa häiritä liikaa".

Virkistävää ja ajatuksia antavaa tekstiä; en todellakaan ole ymmärtänyt, miksi kuvataiteilijoiden ylimalkaan välttämättä täytyy liittää teostensa esittelyyn tekstejä. Se on arvostelijoiden tehtävä, jos katsovat sen haluavansa tehdä. Kuva on kuva on kuva, eikä ole katsojan vika jos se ei avaudu ilman tekstiä. Mutta ei, sekavaa selostusta ja tyhjänpäiväisiä aforismeja, jopa "runon" pätkiä tarjotaan kylkiäisinä näyttelyluetteloille. Ollaan joskus niin "filosofisia" sielunvireiden tulkkeja, että ainoaksi vaikutelmaksi jää naurettava yksinkertaisuus. Artikkelissa Itkonen kertoo yrityksistään tulkita tekstejä, joista avoimesti sanoo, ettei edes ammattilaisena ymmärrä niitä, ja ihmettelee, miten sitten tavallinen katsoja.

Heinäsen artikkelissa ei puututa laisinkaan niihin videoihin, joita joskus esitetään näyttelyn ohessa taiteilijan työskentelystä. Niissä hän pääsee tekstejä moninkertaisemmin sanoin paitsi kertomaan asiallisesti tekemisestään myös päästämään suustaan sellaista sanamössöä, jossa ei ole päätä eikä häntää.

Aivan edellä olevaan liittymättä totean vielä, että kävin Habitare-messuilla vartavasten katsomassa siellä olevan taidemessut. Se oli poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen katsaus sekä kotimaisten että muutaman ulkomaisen gallerian tarjonnasta. Jos vastaava on esillä tulevissa Habitare-messuilla, niin kannatta kyllä käydä vilkaisemmassa jos se sattuu matkan varrelle.

0

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        235
        3011
      2. Muovikassikartelli

        Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
        Talousrikokset
        14
        1692
      3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

        Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
        Maailman menoa
        9
        1368
      4. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        103
        1226
      5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        129
        1221
      6. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        75
        1127
      7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        1042
      8. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        58
        1035
      9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        947
      10. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        135
        932
      Aihe