Kysyin alkuvuodesta, onko kellään kokemusta ko. merkin digikameroista. Ei ollut, joten kävin ostamassa sellaisen, jo pääsiäisen alla. Nyt, kun olen puolisen vuotta käyttänyt ja ~parituhatta kuvaa ottanut, niin jo jotain tiedän kamerasta. Lähdin sillä mielellä ostamaan, että ehkäpä saan lelun tai rihkaman, mutta katsotaan nyt, mitä se on. Kaikki kokemukseni ovat kyllä osoittautuneet positiisiksi yllätyksiksi.
Kun monet ovat kertoneet, kuinka suosikkimerkeistä on löytynyt pikseli- ym. vikaisia yksilöitä ja monet ovat muuten hajonneet ja renkanneet tekniikaltaan, niin Pentaxissa ei ole ollut mitään ongelmia.
Teknisen alan henkilönä, olen tottunut arvostamaan ennenkaikkea toimivuutta ja luotettavuutta. Ja tarkkoja kuviakin tällä saa. Kun olen mökillä ottanut makrokuvia kukista, niin ovat oikein teräviä. Kun olen joitain tälläisiä laittanut tutuille sähköpostin liitteeksi, niin onpa minulle sanottu; "Sinulla täytyy olla hyvä kamera". :-D
Lisäksi olen ottanut kuvia vanhoista paperikuvista ja siirtänyt koneelle. Nekin onnistuvat hyvin. Hämärässäkin saa hyviä kuvia. Samoin lähes pimeässä, jos vain tukee kameraa johonkin, valotuksen ajaksi.
Tällä saa jotain HD-tasoista videokuvaa, mutta enhän minä sellaista mihinkään tarvitse, että se on vain joku turha joutavuus kamerassani. Onhan siinä myös paljon muitakin toimintoja, joita tuskin tarvitsen.
Kysyin muuten maahantuojalta, että miksei tätä merkkiä mainosteta lainkaan? Vastasivat, että Pentaxilla ei ole omaa maahantuojaa ja edustusta, että he nyt ovat ohessa sitäkin alkaneet tuomaan, mutta ettei mitään erityistä mainostamista ole.
No, tässä ei totisesti makseta merkistä. Se sopii hyvin. Realismin huomioiden, voi todeta, että varmaan lähes kaikista kalliimmista kameroista löytyy parempia ominaisuuksia, joihinkin tarkoituksiin. Meikäläisen käyttöön (ja digikameran käytön opetteluun) tämä on kuitenkin paras mahdollinen. Luotettava peli hintaan 59,50€ :-)
Pentaxilla kuvailen
5
306
Vastaukset
- lalallalal
voihan tätä tehdä ;)
Ja kun sanoi sisko sulla NIIN hieno kamerakin, ota nyt nämä hääkuvat. Ehdotin soittamaan kotona HIENOLLLA pianolla sitten kakkua leikatessaan ihan itse. Ja suuttui.- Digitys
Tuo vastaus oli erinomainen, sillä aina kun joku hankinta närästää jotakuta, se todistaa, että hankinta on parempi kuin hyvä :-D
- toimiikin
Digitys kirjoitti:
Tuo vastaus oli erinomainen, sillä aina kun joku hankinta närästää jotakuta, se todistaa, että hankinta on parempi kuin hyvä :-D
Mulla myös halpa malli, eri merkki tosin. Hyvin on pelittänyt. Pokkareissa sama kun kännyissä, että perusmallit toimii mutta mitä enemmän niihin laitetaan tingentangeleita, niin sitä useemmin on korjaamolla.
Tossa taas nimim. "lalallalal" nähtiin, näillä sivuilla loikkii niitä, joilta äiti ottanut tutin liian pian pois ja henkisen puolen ikä korkeintaan 12 vee, vaikka muuten olis vaikka mitä.
tuohon:
-"Sinulla täytyy olla hyvä kamera". :-D-
että
sinun täytyy olla hyvä kuvaaja :)- Digitys
Kiitos silti kehuista. Pidän kuitenkin itseäni amatöörinä, mutta kokeilunhaluisena.
Olen kyllä todennut, että tällä digi-kameralla saan kuvattua sellaista, johon noilla minun kinofilmikameroilla ei pystynyt.
Täytyy sanoa, että nyt kun olen päässyt digikameran makuun, niin ei ole sanottu, ettenkö hankkisi toistakin digikameraa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1891316
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570