Eli kysymys kuuluu, että voiko liian pienen suuttimen tuomaa laihaa seosta kompensoida lisäämällä lorauksen öljyä tankkiin? Tehon puutetta tämähän ei paranna mutta leipomisen ennalta ehkäisyyn toiminee?
öljyseos
asdderdasder
4158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Laiha seos palaa pitkään ja kuumana. Se polttaa venttiilit. Se polttaa öljyn pois myös sylinterin seinämistä. Hyvässä lykyssä männän päällinen tulee niin kuumaksi että polttoainekin syttyy omia aikojaan. Lisäksi mäntä laajenee kuumudesta. Siispä voi leipoa kiinni.
Öljyn lisääminen polttoaineen sekaan auttaa tietenkin voiteluun. Huonopuoli koko asiassa on se ettei se muuta polttoaineseosta. Siispä se ei alenna palotilan lämpötilaa, se ei pelasta venttiileitä ja öljy myös palaa huonosti, siispä tästä syntyy myös karstaa. Karsta pienentää palotilaa. Puristukset nousee, sytytyskipinä pienenee, täydellinen palaminen heikkenee. Tämä tuottaa lisää karstaa ja käyntihäiriöitä. Kun karstaa on tarpeeksi voi karstan palanen tippua männän päälle. Tämä yhdistettynä laihaan seokseen ja tuloksena on reikä männässä.
Tämä oli siis ääripää mietiskelyä.
Mikäli et halua sitä suutinta vaihtaa niin itse tukkisin ilman saantia. Näin saat muutettua seoksen rikkaammalle. Rikas seos on aina parempi kuin laiha jos pitää valita.
Uskon että aloittaja puhuu kakstahdeista ja kakstahtiöljyn lisäämisestä bensan sekaan.
Perusidea ei muutu vaikka olisi 2 tai 4-tahtinen. Laiha seos palaa kuumana ja pitkään. Jos on 2-tahtinen niin ei venttiilit pala mutta muut asiat kyllä pätevät.
Perusidea on kyllä ihan sama molemmissa, mutta sylinterinkannessa ja öljyissä on eroa. Parempi otsikko tälle kysymykselle olisi ihan "Seos". Mutta ihan sama kumpi on, laiha seos tuhoaa koneen.