HUOMIO kaikki piipunhatun ja savunhajun kanssa kamppailevat

Antero 1971

Meillä on ollut n. 5v piipunhattu suuren piipun päällä rintamamiestalossa, ja neljä ensimmäistä vuotta kärsimme melkoisista ongelmista savunhajun tunkeutumisen suhteen. Varsinkin välikaudella takoista tuli HYVIN vahvasti savunhajua hormeista muihin huoneisiin, vaikka kuinka piti ikkunoita selällään korvausilman vuoksi lämmitettäessä. Olin jo valmis heivaamaan koko hatun pois, mutta onneksi hoksasin nostaa hattua, eli laitoin n. 25cm korkeat jatkopalat piipunhatun varsiin.

Ja ongelma poistui kokonaan, enää ei tule minkäänlaista savunhajua sisään, ei edes näin välikaudella, eikä tarvitse pitää ikkunoitakaan auki.

Eli HUOM suurten piippujen omistajat - piipunhattujen tulee nähtävästi olla tarpeeksi korkeita myös suhteessa pinta-alaan, muuten savu jää leijailemaan hatun alle ja imeytyy takaisin sisälle aivan liian helposti

11

5780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vai viritys

      Todennäköisesti taloa on tilkitty niin paljon kuin on pystytty, eikä korvausilmaa tule mistään sille tarkoitetusta rööristä. Nyt kun sitten takkaa poltatte, niin korvasilma otetaan sieltä mistä sitä helpoiten tulee, eli painovoimaisen ilmanvaihdon poistohormeista. Tulletushormit toimivat siis väärään suuntaan ja imevät savua katolta sisään.

      Oikea vaihtoehto olisi lisätä korvausilman saantia.

      Täällä siis piipunahttu ja raikas ilma.

      • on

        melkoinen veto hormissa, ellei avoimista ikkunoista tule riittävästi korvausilmaa. Äkkiä matot ruuveilla lattiaan, ettei vaan mene imun mukana hormiin...


    • ml213.

      Erikoisesti tuulisella ilmalla hormin päähän/sisään voi muodostua pyörteitä, jolloinka hormin seinämiä myöten ilma virtaa alas päin.Siis kylmässä hormissa ja lämmitystä aloittaessa.

      • Uunilämmittäjä

        Ikkunat tulee olla auki tuulen puolella. Jos ikkunat on auki tuulensuojan puolella niin tuuli saattaa imeä sisäilman ulos ikkunasta. Näin on käynyt mökillämme.

        Olen samaa mieltä muiden kirjoittanien kanssa että korvausilma tulee järjestää muuten kuin ikkunoita auki pitämällä. Talvipakkasella lämmitys ikkuna auki kuulostaa hölmöläisen hommalta.

        Näkemättä on paha sanoa koska aloittaja ei ehkä ole huomannut selostaa olennaisia asioita.


      • ml213.
        Uunilämmittäjä kirjoitti:

        Ikkunat tulee olla auki tuulen puolella. Jos ikkunat on auki tuulensuojan puolella niin tuuli saattaa imeä sisäilman ulos ikkunasta. Näin on käynyt mökillämme.

        Olen samaa mieltä muiden kirjoittanien kanssa että korvausilma tulee järjestää muuten kuin ikkunoita auki pitämällä. Talvipakkasella lämmitys ikkuna auki kuulostaa hölmöläisen hommalta.

        Näkemättä on paha sanoa koska aloittaja ei ehkä ole huomannut selostaa olennaisia asioita.

        Meillä tuuletusikkuna on säädetty korvausilman antaja tulisijan lämmityksen ajaksi. Kylmä ilma,- etenkin talvisin ohjataan katonrajaan ja sieltä se laskeutuu ja lämpenee.Näin vedontunnetta on minimoitu lämmityksen aikana.
        Yleensä, jos taloon rakennusvaiheessa suunnitellaan korvausilman ventiiili, niin sen sijainti tulee suunnitella tarkoin ja erikjoisesti huonoida sen helppo käytöisyys ja riittävän suuri.Esim. pienellä 100mm räppänillä ei saa riittävästi korvausilmaa hyvään palamiseen. Toisaalta puut saa häviämään kyllä pienemmälläkin hapetuksella.


      • Anonyymi

        Siksi hattu pitää olla AINA reilusti korkealla,35-40 cm piipusta.
        Kaiken maailman tietämättömät menevät tekemään vaarallisia virheitä piipun hatun kanssa.
        Ihmiset joutuvat hengittämään häkää.
        Puut palavat kituuttamalla,tulisija ja hormit nokeentuvat tarpeettomasti.
        Nokipalon vaara väijyy,pahimmillaan
        rakennuspalo seuraa.


    • Anonyymi

      Olen ihmetellyt miksi piipunhatit on niin matalia.Räystäät, ymt laudat heti mustana ja tiilet alkoi halkeilemaan.äEi mitään järkeä,korkeammat sais olla. T.Mökin emäntä

    • Anonyymi

      Selvähän se on kun savu ei pääse nouseen ylös.

    • Anonyymi

      Piipun on muurannut puuhapete.

    • Anonyymi

      Juuri oikea ratkaisu kasvattaa hatun korkeutta. Savukaasun nopeus piipussa on todella suuri. Kun se törmää esteeseen, muodostuu piipun päähän "pato".
      Takan sytytysvaiheessa on hyvä avata hieman tuuletusikkunaa ja sammuttaa ilmanvaihto kone ja lieden huippuimurit tai tuuletin, jos sellainen on. Kun palo on päässyt käyntiin, voi ikkunan sulkea, imu takassa repii kyllä korvausilmaa pienimmästäkin raosta ja tässä puhutaan nyt varaavasta luukullisesta takasta. Avotakka on eri asia, se vaatii korvasilmaa huomattavasti enemmän toimiakseen moitteetta.

    • Anonyymi

      Joo ja tulee matalasta hatusta johtuen kivasti myös naapuriin ne savut!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe