ITELLAN LUKITTAVA

POSTIKÄRRYNSÄ MYÖS RIIHIMÄELLÄ! Ainakin keskusta-alueella liikkuu postinjakaja, jolla ei edes ole lukittavia paikkoja posteille. Postin mennessä jakamaan taloon postejaa, jäävät postit siihen kaikkien saataville. Tämä on asiakkaan kannalta turvallisuusriski.


"Käpylässä sattui harvinainen tapaus keskiviikkona, kun kaksi miestä sai käsiinsä postilähetysten jakolaatikon avaimen.

Tilanne teki todennäköisesti varkaan, sillä avain jäi postinjakajalta hetkellisesti vartioimatta laatikon lukkopesään, ja miehet tyhjensivät laatikon salamannopeasti. Saaliikseen miehet saivat kymmenille ihmisille osoitettuja posteja.

Poliisi tavoitti miehet myöhemmin. Tutkinnanjohtaja Pekka Korhonen ei suostu tutkinnan tässä vaiheessa paljastamaan, kuinka kaksikon jäljille päästiin. Postit sen sijaan ovat edelleen kadoksissa.

- Kuulusteluita käydään. Eiköhän se motiivi lähinnä taloudellisella puolella ole. Yleisöä pyydetään ottamaan yhteyttä Itellaan, jos posteja löytyy roskalaatikosta tai muualta.

Varkaustapaus sattui osoitteessa Käpyläntie 1. Itella tiedotti asukkaita tapahtuneesta. Yhtiö kehotti postinsa menettäneitä ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun.

- Kyseisessä kohteessa on neljä rappua ja viisi kerrosta, joten meitä asukkaita on aika paljon. Itse odotin tiliotetta, jossa on kaikki tiedot, mitä tarvitsee, kommentoi ilman postia jäänyt asukas, joka pelkää väärinkäytöksen mahdollisuutta.

Asukas aikoo ottaa Itellaan yhteyttä.

Etelä-Suomen aluejohtajan Hannu Kaihilahden mukaan tapaus on erittäin harvinainen. Vastaavia varkauksia sattuu vuositasolla yhdestä kahteen. Itella on saanut postitta jääneiltä muutamia yhteydenottoja.

- Jokainen yhteydenotto arvioidaan tilannekohtaisesti ja hyvitykset ovat normaali tuote-ehtojen mukaiset. Kyseessä oli normaali päiväposti, jossa kulkee lehtiä, laskuja ja mainoksia.

Käytännössä korvauksia maksetaan välittömistä menetyksistä eli esimerkiksi saapumattomasta aikakausilehdestä maksetaan lehden irtonumeron hinta.

Keskiviikon postilähetyksiin kuuluvat muun muassa Aku Ankka sekä Kirkko ja kaupunki.

* Sanna Jompero, Vartti"
1332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin jättää Lasitehtaan alueellakin polkupyörällä liikkuva postinjakaja rappuun mennessään sen "postilaukkunsa" sepposen selälleen, jopa silloinkin kun sataa vettä. Aika välinpitämättömiä näyttää nämä jakajat olevan kantamansa postin suhteen, samoin niitä posteja työnnellään jatkuvasti vääristä luukuista sisälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tärkeäpointti kirjoitti:

POSTIKÄRRYNSÄ MYÖS RIIHIMÄELLÄ! Ainakin keskusta-alueella liikkuu postinjakaja, jolla ei edes ole lukittavia paikkoja posteille. Postin mennessä jakamaan taloon postejaa, jäävät postit siihen kaikkien saataville. Tämä on asiakkaan kannalta turvallisuusriski.


"Käpylässä sattui harvinainen tapaus keskiviikkona, kun kaksi miestä sai käsiinsä postilähetysten jakolaatikon avaimen.

Tilanne teki todennäköisesti varkaan, sillä avain jäi postinjakajalta hetkellisesti vartioimatta laatikon lukkopesään, ja miehet tyhjensivät laatikon salamannopeasti. Saaliikseen miehet saivat kymmenille ihmisille osoitettuja posteja.

Poliisi tavoitti miehet myöhemmin. Tutkinnanjohtaja Pekka Korhonen ei suostu tutkinnan tässä vaiheessa paljastamaan, kuinka kaksikon jäljille päästiin. Postit sen sijaan ovat edelleen kadoksissa.

- Kuulusteluita käydään. Eiköhän se motiivi lähinnä taloudellisella puolella ole. Yleisöä pyydetään ottamaan yhteyttä Itellaan, jos posteja löytyy roskalaatikosta tai muualta.

Varkaustapaus sattui osoitteessa Käpyläntie 1. Itella tiedotti asukkaita tapahtuneesta. Yhtiö kehotti postinsa menettäneitä ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun.

- Kyseisessä kohteessa on neljä rappua ja viisi kerrosta, joten meitä asukkaita on aika paljon. Itse odotin tiliotetta, jossa on kaikki tiedot, mitä tarvitsee, kommentoi ilman postia jäänyt asukas, joka pelkää väärinkäytöksen mahdollisuutta.

Asukas aikoo ottaa Itellaan yhteyttä.

Etelä-Suomen aluejohtajan Hannu Kaihilahden mukaan tapaus on erittäin harvinainen. Vastaavia varkauksia sattuu vuositasolla yhdestä kahteen. Itella on saanut postitta jääneiltä muutamia yhteydenottoja.

- Jokainen yhteydenotto arvioidaan tilannekohtaisesti ja hyvitykset ovat normaali tuote-ehtojen mukaiset. Kyseessä oli normaali päiväposti, jossa kulkee lehtiä, laskuja ja mainoksia.

Käytännössä korvauksia maksetaan välittömistä menetyksistä eli esimerkiksi saapumattomasta aikakausilehdestä maksetaan lehden irtonumeron hinta.

Keskiviikon postilähetyksiin kuuluvat muun muassa Aku Ankka sekä Kirkko ja kaupunki.

* Sanna Jompero, Vartti"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu