Lääkärit eivät kuusikymppisen vaivoja ota tosissaan. Arvelevat, että ne on niitä vanhuuden kremppoja, jotka hoituu hiekkahoidolla. Minun selkäsärkyyn ei löydy muuta apua kuin burana 600.
Lääkärit
Hilda Kotola
16173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
En enää usko että selkäkipuihini apua löytyisi. Särkylääkkeitä on oikea arsenaali, vatsa ei tahdo kestää ja ei ne mitään edes auta.
Minä ainakin olen saanut asiallista hoitoa selkäkipuihin. Lääkkeitä kylläkin, mutta myös lähetteen fysioterapiaan. Sieltä sain avun ja nyt on hyvä olla.
Tosin jouduin melkein vaatimalla vaatimaan lähetteen, mutta sinnikkyys tuotti tuloksen.
Ei saa antaa periksi.
Sain lähetteen lääkäriltä fysioterapiaan 10 kertaa, KELA maksoi suurimman osan. Apu löytyi ja nyt on hyvä olla, selkä ei enää vaivaa.
Unohda särkylääkkeet.
ei kela sentään suurinta osaa maksa. Jonkun osan maksaa, mutta se on kokosummaan nähden aika vähän. Mutta jos olet työterveyden kautta, sitten voi olla eri asia.
En ole kuulunut työterveyshuoltoon enää moniin monituisiin vuosiin. Menin lääkäriin, valitin selkäkipuja (todellisia), sain lähetteen fysioterapiaan ja oma osuuteni oli yllättävä pieni.
Tosi kuin mikä.
lähetteen fysioterapiaan, mutta en terveyskeskuksesta! Olin vielä silloin töissä ja meillä oli ihana työterveyslääkäri. Vaikkakin oli terveyskeskuksen palveluksessa.Tästä on aikaa jo parikymmentä vuotta. Myös 2-tyypin diabeetekseni ei ollut hallinnassa ja hän tunnusti suoraan, että hän ei mahda sille mitään. Kirjoitti lähetteen sairaalan sisätautipoliklinikalle. Siellä oli oikea, ihan oikea diabeteslääkäri. Sen jälkeen kun en ole enää töissä ollut, olen käynyt terveyskeskuksessa. Mikään ei hoidu. Kaiken huippu oli kun talvella kaaduin ja ranteeseen sattui, menin terveyskeskuspäivystykseen. Voisi sanoa sen niin, että suorastaan nauroivat minut ulos. En siis päässyt näyttämään rannetta. Asia hoitui sitten arkipäivänä, onneksi ei ollut murtumaa. Kipeä oli ja turvoksissa. Olisi ollut mukavaa jos silloin olisi otettu röntgen ja todettu asia, ettei olisi tarvinnut valvoa yötä syöden särkylääkettä ja miettien, onkohan murtunut. Tiedättekös, että ei lääkärillä ole mitään valtaa, vaan vastaanottoavustajalla. Eihän lääkäri edes saa tietää asiasta jos ei potilas valita. Onneksi ainakin täällä pääkaupunkiseudulla saa nykyään valita mihin menee päivystykseen. Jos vielä joskus joudun, valitsen kyllä jonkin muun paikan. Voi tietysti olla niin, että on sama meininki, mutta ei se ainakaan pahemmaksi muutu. Mamut kyllä muuten pääsivät sisään lääkärin puheille, vaikka ei heillä näkynyt mitään vaivaa olevan. Eipä näyttänyt mihinkään koskevan. Sanoinkin, että ilmeisesti päivystykseen pääsevät mamut ja kuolleet. Kantasuomalaisen täytyy olla kuollut, ennenkuin kannattaa päivystykseen yrittää. Koeta siinä sitten hyväksyä näitä mamuja! Jos olisi varaa, kävisin yksityisellä, vaan kun ei ole.
Kyllä lääkärit huomioivat 60:sen oireet moninverroin paremmin ja huolellisemmin kuin ollessani 30:nen tai 40:nen tai viisikymppinen.
Mitä selkäonglemiin tulee, niin ne on niin moninaiset, ettei niitä ratkota yhdellä ja kahdella lääkärikäynnillä Suosittelen sua käymään lääkärillä http://www.google.fi/search?hl=&q=jussi timgren&sourceid=navclient-ff&rlz=1B3PBFA_fiFI259FI259&ie=UTF-8 siis mieluusti fysiatrilla.
Saatat saada myös kotiläksyä, miten itse hoitaa ja mitä itse voit tehdä asian eteen, joka taisi unohtua siltä lääkäriltä jolla kävit? Unohtuiko?
Joo, selkään voi tehdä itsekkin suunnattoman paljon. Onko selkäsi tutkittu? Onko magneettikuvattu?
Mulla on pari kertaa magneettikuvattu. Ostin terapiapallon lääkärin suosituksesta, jolla sain välilevyn pois puristuksista kotona. Nyttemmin hoidan selkää magneettipatjalla nukkumalla. Se pitää selän kivuttomana ja lihakset rentoinan, etteivät välilevypullistumat uudelleen jää puristuksiin. Mulla siis useampia välilevypullistumia.
On melkosen paljon liikkeitä, joita itse voi selän hoitamiseksi tehdä, mutta jos niitä ei koskaan kukaan ole Sulle näyttänyt, voi olla, että hakuammuntana voi tehdä enemmän vahinkoa. Hakeudu siis sellaisen asiantuntijan pakeille, joka näyttää ja opastaa, mitä itse teet kotona.
Maasta vedot ja monipuolinen vatsajumppa.
Kaikessa pystysuuntaisessa kehon liikkeessä selän asennon oikea hahmotus ja kylmällä selällä kumara-kiertynyt-köyry asennon välttäminen.
Ja muulloinkin!
Kipeän selän kuntoutuksesta en tiedä koska siitä ei ole lainkaan kokemusta.
Olen käynyt vuosittain syyskuussa tarkastuksessa ja labrakokeissa.
Nyt, varatessani aikaa, katsoi hoitsu viime syksyn tietoja ja kieltäytyi ajan varauksesta vedoten vuoden takaisiin, erinomaisiin lukemiin.
Onko tämä uusi tapa "eläkepommin" ratkaisuun?
Odotetaan ihmisen sairastumista ja sitten hoidetaan oireita, ei tautia?
Tämän ikäisellä ukolla saattaisi hyvinkin ilmetä vuoden aikana sisäkaluissa vaikka mitä ähkyä.
Soitto toiseen numeroon antoi sentään mahdollisuuden PSA-kokeeseen ja maksan tarkistukseen.
Ensinmainittu on lähinnä mielenkiintoni kohteena.
Kun oikea olkapääni oli kelvottomassa kunnossa tarjosi tk-lääkäri siihen tulehduskipulääkettä ja kehoitti käymään useammin kaupassa kevyemmän kassin kantamisen vuoksi.
En sanonut mitään mutta samoja aikoja vedin maasta 180kg. Siinä ei olkapää haitannut.
Urheilulääkärin lähetteellä kuvauksiin ja leikkaukseen.
Nejä aukkoa, titaania jänteen uudelleen kiinnitykseen, hiontaa, hoonausta, luun talttausta ja irtomöykyn pois möyhentämistä.
Puolen vuoden jälkeen oli olkapää erinomaisessa kunnossa.
Lääkärintarkastusta tarvitessani käyn vastaisuudesakin yksityisellä.
Labrakokeet, niiltä osin kuin saan, teetätän kunnallisessa, muut yksityisellä.
Tietenkin koettelee pieneläkeläisen perhebudjettia mutta johonkin järjestykseenhän asiat on laitettava.
Ja eikun uudelleen revittämään olkapäätä, eihän se ole mies eikä mikään muuten, eikö niin? Näin menetteli meidän ukkeli. Kun olkapään katennut jänne korjattiin, meni kohta 3 kk:n päästä naapurin pellolle heittelemään paaleja traktorin kärryyn. Eihän se ole mies eikä mikään, jos tuommosta ei tee!
Ja sillä seurauksella, että olkapäätä alko särkee. Ihmetteli, et vasta leikattu olkapää ja nyt jo särkee. Minä ukkeliinia kyöräämään Oravan Sakarille uudelleen. Kas, ei ollu kyllä kuvaajia eikä ihmisjoukkoja hurraamassa!
Nyt pultattiin oikein kunnolla kiinni, mut jännettä ei voi uudelleen tehdä, ja loppuuhan se, ei sitä rajattomasti voi lyhentää. Joten nyt tuli isännälle aika kovat ukaasit, mitä saa tehdä, ja mitä ei, ja "järkeä saa käyttää".
Ukkosi kohdalla.
Aikaisemmin asennoiduin samalla lailla.
Koskekoon perkele mutta kyllä kulkee.
Nyt uskoin kuitenkin kipusignaaleja enkä tehnyt tarkoituksella mitään kipurajaa ylittävää.
Refleksin omaisia liikkeitä kuitenkin esiintyi.
Täysin turhanpäiväine tieto mutta minulla, oikeakätisellä, on koostumusanalyysissä vasemman käsivarren lihasmassa 4g oikeaa suurempi.
Hauis on hieman lyhentynyt mutta tällä vähäisellä esteettisellä kauneusvirheellä ei ole elämääni haittaavaa ulottuvuutta.
Siis voiko käydä laboratoriossa terveyskeskuksessa vaikka muuten käy yksityisellä lääkärillä? Labrakokeethan ne juuri usein ovat kalleimmat. Voiko siis yksityilääkärin lähetteellä käydä terveyskeskuksen laboratoriossa? Mites niitten vastausten kanssa? Ei ennen vanhaan voinut käydä!
Kyllä voi käydä, ainakin meidän pitäjässä.
Yksityislääkäri kirjoittaa lähetteen ja sitten vaan lappujen kanssa labraan.
Aikanaan tulee lasku ja tulokset kotiin. Sitten vain kiikutan ne omalle lääkärille.
Tässä terveyskeskuksessa on laboratoriotoiminta ulkoistettu ja monessa kaupungisa toimiva firma hoitaa labratutkimukset.
Teetän terveyskeskuksessa ne kokeet jotka ne suostuvat tekemään.
Loput kokeet sekä lääkärintarkastuksen teetän yksityisklinikalla.
Lekuri oli viimeeksi 78E ja kokeet muistaakseni 32E/kpl.
Sekä yksityinen silmälääkäri että ortopedi antoivat lähetteet keskussairaalaan mutta käännätin ne sieltä yksityisklinikoille sovittuani niiden kanssa operaatioista.
En siis mene yksityisen lähetteellä labroihin, vain leikkauksiin.
Meilla saa käydä ykistyislabrat TK:n labrassa, mutta laskuttavat ykistyistaksan mukaan.
Täällä Ruotsissa ainakin kutsutaan tutkimuksiin vähän liian usein, toisaalta melkein ilmasta, samoin lääkkeet.