Aloitin nyt syksyllä opinnot ammattikorkeakoulussa ja pääosin kaikki on mennyt ihan kivasti. Jotenkin tuntuu kuitenkin kauhean yksinäiseltä vaikka olenkin päällisin puolin tutustunut muihinkin opiskelijoihin. Alakaan ei tunnu oikein omalta ja solukämpässä asuminen ahdistaa..
Muilla samoja tuntemuksia vai olenko vain joku epäonnistunut epäsosiaalinen hylkiö :D? Miten keksiä esim. uusia harrastuksia tai tavata enemmän ihmisiä? Meillä ei koulussa ainakaan noita opiskelijabileitä kummemmin ole :(
Muilla samoja tuntemuksia vai olenko vain joku epäonnistunut epäsosiaalinen hylkiö :D? Miten keksiä esim. uusia harrastuksia tai tavata enemmän ihmisiä? Meillä ei koulussa ainakaan noita opiskelijabileitä kummemmin ole :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä myös minä myös! Aivan mahdottoman yksinäinen olo on, vaikka tuntuu, että Facebookin kaverimäärä on kasvanut kohisten ja oon monille ihmisille kuitenkin jutellu. Kaikki tuttavuudet on kuitenkin jääny pintatasolle ja osa ihmisistä ei edes osoita suurempaa kiinnostusta minua kohtaan. Masentaa. Yritän vain miettiä opiskeluja, jotka ovat se pääasia nyt.
Ihmettelen vain kummasti, miten sosiaalinen ja positiivinen ihminen ei tunnu löytävän true kavereita, mutta ne negatiiviset vittuilijat keräävät ympärilleen suuren kaverilauman. Luotan vain siihen, että kaikki järjestyy aikanaan ja oikeat ihmiset kyllä vielä tulevat vastaan.
Omassa koulussani opiskelijajuhlia kyllä on ja niissä voi tietenkin aina törmätä uusiin ihmisiin. Kannattaa katsella jotain muita harrastus/tapahtumajuttuja paikkakunnalla. Kyllä useimmissa vähänkin isoissa (opiskelija)kaupungeissa onneksi järjestetään jonkin verran yhteisöllistä toimintaa.
Et ole yksin, onneksi en minäkään. Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin.
not alone- nimimerkillä kirjoittanut väitit että me negatiiviset vittuiliat keräämme ympärillemme suuren kaverilauman. Ei pidä paikkaansa. Minä olen aina yksin koska olen negatiivinen vittuilija joka ei osaa keskustella järkevästi mistään aiheesta. Älä puhu paskaa sulla on kaikki hyvin!
vai ruvetaanko kavereiksi me kaksi?
ps. facebookissa 30 kamua
Kuulostaa niin tutulta! Itse aloitin myös opiskelut yliopistossa, ja vaikka tosiaan facebookin kaverilista kasvaa, niin en koe juurikaan päässeeni sisälle mihinkään kaveriporukkaan. Uusia tuttavuuksia oon saanut joo ja jutellu monille, mutta silti tuntuu jotenkin erakolta :D Mut luotan siihen et ajan myötä niitä parempiakin kavereita löytyy ku nyt on menny vasta niin vähän aikaa... ajattelin et jos yrittäis vaikka jonkun ainejärjestön tms. toimintaan mukaan niin tutustuis ihmisiin lisää.
"Ihmettelen vain kummasti, miten sosiaalinen ja positiivinen ihminen ei tunnu löytävän true kavereita, mutta ne negatiiviset vittuilijat keräävät ympärilleen suuren kaverilauman."
Olen ihmetellyt samaa! Itse en puhu kenestäkään pahaa selän takana tai kohtele ihmisiä kuin ilmaa, mutta silti olen epäsuosittu ja minua kohdellaan juuri noin.
Olkaa onnellisia, teillä sentään on paljon uusia facebook-kavereita ja olette vasta fukseja, kyllä se siitä! Itse en sen sijaan ole vuosienkaan opiskeluiden jälkeen saanut yhtään kaveria, jota näkisi opiskeluiden ulkopuolella. Paskemmalta tuntuu se, kun itse olen laittanut monille facebook-kaveripyyntöjä ja suurin osa kieltäytyy :( En edes näytä kummalliselta, nörtiltä tai epäsiistiltä, joten en usko, että ulkonäkö karkottaisi ihmisiä. Lisäksi heitän usein läppää ja yritän siten parantaa ilmapiiriä. En kuitenkaan fanita sellaisia tyyppejä, jotka ovat suosittuja kusipäitä, joten heitä varmaan ihmetyttää, kun eivät saa huomiota minulta, ja jotkut narsistit saattavat sitten puhua minusta paskaa selän takana. En tiedä, tällaisia olen pohdiskellut...
Olen ollut paljon järjestötoiminnassa mukana, mutta sieltäkään en ole ystäviä löytänyt. Yksi tyttö jopa järjesti bileet, jonne kutsui kaikki muut samasta järjestöstä, paitsi minut, vaikka olen hänen fb-kaverinsa :(
Pitäisikö tässä sitten alkaa hiljaiseksi lampaaksi, joka määkii "lauman johtajan" tahdissa, että pääsisi mukaan porukoihin..? Ei huvita alentua sellaiseen, koska olen aina tottunut ajattelemaan omilla aivoillani ja uskaltanut olla oma itseni.
Mun asenne..mä menin korkeakouluun opiskelemaan. En hakemaan kavereita, enkä hyväksyntää, vaan hakemaan pääomaa, sitä mitä mä tartten mun elämässä vuosia eteenpäin, jotta ei siivoojaksi tarvitse ryhtyä. Olen oma kamala itseni ja tuntuu, että ihmisiä vain sikiää ympärillä. Kokeilkaapa tätä asennetta, niin avot, meinaa kaveripiiriin tunkea sitä sun tätä..ihan mukavia kaikki, mutta keskityn vain opiskeluun.
Kyllä kai se siitä. :) haluaisin sanoa jotain lohduttavaa mutta en oikein osaa. Itse olin peruskoulussa ja lukiossa sellainen ulkopuolinen, oli oma hyvä kaveriporukka toki, mutta en koskaan saanut ns. suosituilta kutsuja bileisiin tai muutakaan huomiota. Toisaalta siitä voisi syyttää sitä, että olin ylipainoinen. Kai se on sitten luonnollista, etten sopinut suosittujen maailmankuvaan, poikien varsinkaan. Tosin saattoi olla omasta asenteestakin kii, taisin olla aika vittupää teininä :D Nyt olen yliopistossa ensimmäistä vuotta, ja vaikka ei tosiaan mullakaan ole löytynyt mitään sydänvystäviä vielä (toisaalta vasta kuukausi opiskelua takana...) niin silti tuntuu mukavalta; jotenkin sovin porukkaan. Kukaan ei ole minua kummemmin jättänyt huomiotta, paitsi yksi tutori ehkä, mutta en ole sitä miettinyt. Olen itse aktiivisesti mukana järjestämässä pippaloita ja muuta toimintaa, ja bilekutsuja satelee sitten vastaavasti mullekin. Parin tytön kanssa on vietetty aikaa koulun ulkopuolellakin, ollaan käyty kahvilla ja leffassa ja muuta. Ainakin tällä hetkellä jaksan olla vielä positiivinen, että löydän oikeita ystäviä, enkä pelkkiä kavereita. Toisaalta parhaista parhain ystävä jäi 500 kilometrin taa, mutta yhteyttä pidetään toki joka päivä.
Niin ja ps, olen edelleenkin n. 30 kiloa ylipainoinen nuori nainen. Jos minä onnistun kuulumaan vuosikurssin kermaan kauniiden tyttöjen kanssa, niin miksette tekin lopulta löytäisi sitä omaa kaveriporukkaa :)