Päivähoitopaikoilla on yhä merkittävämpi rooli huostahullun lastensuojelun yhteistyökumppaneina ja ilmiantajina. Ainakin kahdessa tällä palstalla ja laajemminkin dokumentoidussa tapauksessa turha huostaanotto käynnistyi päiväkodista tai ainakin päiväkodin ilmoituksella oli merkittävä rooli huostan toteuttamisessa. J.P. Roosin mukaan Helsingissä toimii perhepäivähoitaja, joka on toimittanut jo viisi lasta lastensuojelun kynsiin ja järjestänyt yhden lapsen isälle myöhemmin aiheettomaksi todistetun vankeustuomion.
Jämsänkoskelaisen päiväkoti Koivulinnan huostaan johtanut lastensuojeluilmoitus tehtiin" lounasnälästä".
Karstulalaisen päiväkoti Tippamäen molempien lasten huostaan johtanut lastensuojeluilmoitus tehtiin, koska toisella lapsista oli ollut" vähän vaikeampaa".
Hyvät palstalaiset, kertokaa kokemuksenne huostahulluista päivähoitopaikoista, jotta vanhemmat osaisivat varoa niitä.
Huostahullu päivähoito
7
1749
Vastaukset
- Varpuset vahtii
"Joskus lastensuojelun asiaan puuttumista ei kuitenkaan ole mahdollista välttää, esimerkiksi kun päivähoidosta tehdään ilmiantoja lastensuojelulle (tähänhän kannustetaan). Eräässä eteläsuomalaisessa kunnassa toimii perhepäivähoitaja, joka on tehnyt jo viisi ilmiantoa hoitolapsistaan. Lastensuojelu on ottanut kaikki vakavasti; ensimmäinen ilmiannettu joutui jopa istumaan syyttömänä vankilassa, mutta nyt tilanne on onneksi muuttunut (ks. Suomela 2005). Mitään anteeksipyyntöjä tai itseoikaisutoimia ei tietenkään ole nähty."
http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/vaaryyskirja.htm- hohhoijakkaa
Päiväkoti Tippamäki teki lastensuojeluilmoituksen, jossa kerrottiin epämääräisesti, että TOISELLA lapsista on ollut viime aikoina vaikeampaa. Toisella, ja molemmat lapset lähtivät tuon lastensuojeluilmoituksen vuoksi kiireellisesti huostaan (sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen, epäpätevä tosin).
Sen jälkeen lapset ovat päässet käymään kotonaan kerran tai kaksi. He ovat viivähtäneet perhekodin sijaisvanhempien kanssa kotonaan vain pari-kolme tuntia.
Niin, ja tietäisittepä mitä päiväkoti Tippamäen (sijaitsee Karstulan keskustassa) lastenhoitajat ryhtyivät sosiaalityöntekijälle kirjelmöimään näistä lapsista! Huh, huh! Ne tekstit ovat hurjinta, mitä olen ikinä lukenut, Keski-Suomen lastensuojelun moniammatillisen työryhmän lausunnon lisäksi. Yhteistyö pelasi sosiaalityöntekijän ja muun koneiston välillä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813 - Päiväkoti kampittaa
hohhoijakkaa kirjoitti:
Päiväkoti Tippamäki teki lastensuojeluilmoituksen, jossa kerrottiin epämääräisesti, että TOISELLA lapsista on ollut viime aikoina vaikeampaa. Toisella, ja molemmat lapset lähtivät tuon lastensuojeluilmoituksen vuoksi kiireellisesti huostaan (sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen, epäpätevä tosin).
Sen jälkeen lapset ovat päässet käymään kotonaan kerran tai kaksi. He ovat viivähtäneet perhekodin sijaisvanhempien kanssa kotonaan vain pari-kolme tuntia.
Niin, ja tietäisittepä mitä päiväkoti Tippamäen (sijaitsee Karstulan keskustassa) lastenhoitajat ryhtyivät sosiaalityöntekijälle kirjelmöimään näistä lapsista! Huh, huh! Ne tekstit ovat hurjinta, mitä olen ikinä lukenut, Keski-Suomen lastensuojelun moniammatillisen työryhmän lausunnon lisäksi. Yhteistyö pelasi sosiaalityöntekijän ja muun koneiston välillä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813Päiväkodeissa pääsee kollektiivinen pöljyys valloilleen. Minäkin tiedän muutamia tapauksia. Henkilökunta tyytyy puhumaan lapsista ja heidän vanhemmistaan selän takana, kysymättä asioita vanhemmilta suoraan. Kun tietoa ei hankita, ovat johtopäätökset täysin väärät.
Ryhmässä, naisten kanssa toimiminen, on tärkeämpää, kuin tieto ja asioiden selvittäminen. Pahan puhuminen lujittaa yhteishenkeä. Päiväkodissakin, valitettavasti.
Olen helpottunut, ettei lapseni ole enää päivähoitoiässä. Olisi ikävä jättää lapsi koko päiväksi epäluotettavien ja holtittomien typerysten hoidettavaksi.
Tulipa kuulkaa käytyä viime keväänä hovioikeudessa asti puolustautumassa, kun päiväkodin hoitaja oli haastanut minut käräjille. Huonostihan siinä kävi, hoitajalle. Joskus kirjoitan vielä siitäkin. Ei näitä juttuja uskoisi, jos ei olisi itse elänyt näitä läpi.
Päiväkodin hoitaja aloitti jokaisen puheevuoronsa hovioikeudessa, että päiväkodin johtajan mukaan... Päiväkodin johtaja neuvoi... Päiväkodin johtaja sanoi.... Päiväkodin johtaja kannusti... No, eihän tuollainen tietenkään voi upota yhteenkään tuomariin oikeudessa. Sehän oli heti käsitettävissä ajojahdiksi.
Nuo tyypit ovat vielä yksinkertaisiakin. Olen hämmästynyt. (Ja tietysti vähän järkyttynytkin.) - Tiedoksi.
Päiväkoti kampittaa kirjoitti:
Päiväkodeissa pääsee kollektiivinen pöljyys valloilleen. Minäkin tiedän muutamia tapauksia. Henkilökunta tyytyy puhumaan lapsista ja heidän vanhemmistaan selän takana, kysymättä asioita vanhemmilta suoraan. Kun tietoa ei hankita, ovat johtopäätökset täysin väärät.
Ryhmässä, naisten kanssa toimiminen, on tärkeämpää, kuin tieto ja asioiden selvittäminen. Pahan puhuminen lujittaa yhteishenkeä. Päiväkodissakin, valitettavasti.
Olen helpottunut, ettei lapseni ole enää päivähoitoiässä. Olisi ikävä jättää lapsi koko päiväksi epäluotettavien ja holtittomien typerysten hoidettavaksi.
Tulipa kuulkaa käytyä viime keväänä hovioikeudessa asti puolustautumassa, kun päiväkodin hoitaja oli haastanut minut käräjille. Huonostihan siinä kävi, hoitajalle. Joskus kirjoitan vielä siitäkin. Ei näitä juttuja uskoisi, jos ei olisi itse elänyt näitä läpi.
Päiväkodin hoitaja aloitti jokaisen puheevuoronsa hovioikeudessa, että päiväkodin johtajan mukaan... Päiväkodin johtaja neuvoi... Päiväkodin johtaja sanoi.... Päiväkodin johtaja kannusti... No, eihän tuollainen tietenkään voi upota yhteenkään tuomariin oikeudessa. Sehän oli heti käsitettävissä ajojahdiksi.
Nuo tyypit ovat vielä yksinkertaisiakin. Olen hämmästynyt. (Ja tietysti vähän järkyttynytkin.)Lapsiasiavaltuutetun sivustolla tietoa ja linkkejä useille eritahoille.
Toiminta.
Aloitteet.
Perustietoa.
Julkaisut. Mediaktsaus.
Lapsen oikeudet.
Linkki sosiaaliportin svuille ja Lastensuojelulakiin.
http://www.lapsiasia.fi/lapsiasiat/kysymyksia_ja_vastauksia/kysymys/view/1438187
---- - Pääpiru.
Tiedoksi. kirjoitti:
Lapsiasiavaltuutetun sivustolla tietoa ja linkkejä useille eritahoille.
Toiminta.
Aloitteet.
Perustietoa.
Julkaisut. Mediaktsaus.
Lapsen oikeudet.
Linkki sosiaaliportin svuille ja Lastensuojelulakiin.
http://www.lapsiasia.fi/lapsiasiat/kysymyksia_ja_vastauksia/kysymys/view/1438187
----Laitoin kerran aikaisemmin johonkin keskusteluun, tämän, mutta linkki ei auennu. Mikäli ei aukea nytkään Googlaa >lapsiuhri tutkimus
- monta syytä
Pääpiru. kirjoitti:
Laitoin kerran aikaisemmin johonkin keskusteluun, tämän, mutta linkki ei auennu. Mikäli ei aukea nytkään Googlaa >lapsiuhri tutkimus
"Kirjoittajat panevat merkille, että heidän tuloksensa ovat ristiriidassa aiemmin saatujen kanssa (esim World Report on Violen, 2006). He kirjoittavat "tulos eroaa pääilmeeltään kansainvälisestä tutkimuksesta, jossa kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia pidetään riskiryhmänä väkivaltakokemustan osalta".
Kirjoittajat kuitenkin päättelevät, että "yllättävä" tulos johtuu siitä, että Suomessa on lainsäädäntö, joka määrittelee laitostyöntekijöiden koulutusta ja pätevyyttä toisin kuin monissa muissa maissa". Sijaisperheiden osalta tulos taas kertoisi siitä, että "sijaisperheiden valinnassa ja tukemisessa on onnistuttu".
Voisiko yllättävä tulos johtua siitä, että sijaishuoltolaitoksen tai -perheen arvostelu johtaa välittömästi tiukkoihin lasten ja vanhempien tapaamisrajoituksiin tai tapaamisten estämiseen ja sabotointiin? Tai siirtoon toiseen laitokseen entistä kauemmaksi lapsen kotoa?
Tai siitä, että lastensuojelulaitosten tai -viranomaisten toimien arvostelu leimaa bioperheen "yhteistyökyvyttömäksi", jonka seurauksena huostaa jatketaan loputtomiin?
Tai siitä, että saadakseen lapsensa ulos esim. vieri,- intensiivi- tai jarruhoidon nimellä tarjottua epämääräistä puoskarointia harjoittavista laitoksista vanhempien on vaiettava väärinkäytöksistä ja nähtävä lapsissaan "edistymistä"kuten intensiivihoidosta selvinnyt äiti kirjoittaa:
"Ainoa tapa saada lapsi ulos tuollaisesta paikasta on alkaa itsekin harrastaa valehtelua. Vaikka lapsen vointi huononisi jatkuvasti, on tajuttava alkaa valehdella, miten "ihan selvästi siinä ja siinä suhteessa lapsen vointi on parempi".
- Anonyymi
Tuo Salminen-Lahtinen on ihan kahjo (lue epäpätevä) täydennys siksi, että ei mene kunnianloukkauksen puolelle. Kyseinen naikkonen vahvistaa kaiken tutustumatta asiaan. Albertin suhteellisuusteorioiden määritelmä tehdään uudelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391