lapsi sekstailee

Annatteko minkä ikäisen jo harrastaa seksiä? Yhdyntää, suuseksiä
71195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lapsi harrastaa jos harrastaa, ei sitä pysty kontroloimaan. Eihän kukaan pysty lastaan vahtimaan koko ajan. Tosin voihan sitä yrittää puhua että koska olisi hyvä aika harrastaa, mutta ei ne aina tottele.

Äänestä

Meillä harrastetaan tanssia ja musiikkia; lasketaanko seksi todella harrastukseksi?

Äänestä
  • kuullut puhuttavan seksin harrastamisesta? Mitä te sitten teette kun harrastatte seksiä? Halaatte tosi lujaa? Panette? Nussitte? Ette siis harrasta seksiä? Etkö ole kuullut edes omina kouluaikoinasi tälläisestä puhuttavan?

    Äänestä

Tottahan toki lapset alkaa jossain vaiheessa harrastamaan sekstailua, runkkailua, nussimista ja muuta sellaista sukupuolielämään liittyvää. Me laitettiin lastemme luottaviksi ja katsottaviksi materiaalia josta sai tietoa asioista omin päin lukemalla tai katselemassa videoita. Ja selsvästi jutut kiinnosti nuoriamme ja jossain vaiheessa sitten otimme asiat kahden kesken juttusille ja keskustelimme asioista niiden oikeilla nimillä. Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu siltä että toimimme oikein. Ainakin lapsemme ovat kahden kesken kiitelleen meistä molempia siitä, että olimme aikoinaan seksiasioissa avoimia. Tietenkin järjestimme heille myös tilaisuuksia olla yksin ja tai ystävänsä kassa kotona tai mäkillämme ja harrastaa seksiä ihan rauhassa.

Äänestä

alle kolmenkympin!
Siihen asti parempi potkia mummoja,kiusata toisia ja ampua koulukavereitaan

Äänestä

Seksi on luonnollista ja henkilökohtainen yksityisasia.
Jos nuorella on seurustelukumppani ja hän tuntee luonnollista halua tyydyttää seksihalua niin siihenkö pitää lupa kysyä?
Aivan kuin tässä kysyttäisiin "annanko luvan mennä ostoksille?" "annanko luvan lähteä harrastamaan seksiä?"
Kysyykö nykynuoriso muka vanhemmiltaan "saanko harrastaa seksiä?" ihan kuin seksi olisi verrattavissa shoppailuun,kaupungilla hengailuun,harrastuksiin ym..
Tottakai asioista on hyvä puhua jos nuori tuntee tarvetta/halua puhua vanhempien kanssa seksistä,suhteista,tunteista.
Mutta ei ne vanhempien neuvot ja ohjeet ole aina niitä parhaita ja oikeita,teini-ikäiset alkavat olla jo siinä iässä kun tekevät omia ratkaisuja ja valintoja yksityisasioissaan.

Äänestä
  • itse alottaisin seksivalistuksen siinä 11-13 vuotiaalle.
    kertoisin faktat.
    ja pyrkisin siihen että siitä puhuttaisiin avoimesti ja lapsi uskaltaisi kysyä.
    ja kun tyttö on 14-16 niin kysyisin tarvitseeko e-pillerit.
    jne.
    mitä enemmän kiellät ja hannaat sitä enempi ne nuoret sitä tekevät !
    toiset alottavat jo todella nuorina toiset haluavat odottaa....
    mutta hyvä siitä on puhua :)
    ja valistaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rick_0 kirjoitti:

Annatteko minkä ikäisen jo harrastaa seksiä? Yhdyntää, suuseksiä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu