Täällä on satanut eilisillasta lähtien, kuitenkin lämmintä on tutkan mukaan 15 astetta. Minusta sade on kodikasta kun kuuntelee ropinaa ja ajattelee viime kesän helteitä. Kävin jopa kävelyllä sateenvarjon kanssa, paljon pudonneita lehtiä. Se vaan on ikävää, että kohta puut ovat alastomia mutta näin me siirrymme vuodenajasta toiseen. Olisi kamalaa jos helteitä jatkuisi 5 kk, tuskin olisin onnellisempi Espanjan Aurinkorannikolla. Onko täällä sellaisia muuttolintuja ollenkaan vai kaikkiko ollaan paikoillaaan kesät talvet ?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
pian kauneimmillaan.
Tänä vuonna nähdään maaruskakin ;)
Mutta...mihin ne sienet katosi?
Ehkä ne sienet tulee vielä jollei pakkanen yllätä. Minun on sanottava etten ole koskaan käynyt katsomassa ruskaa vaikka olen siinä halmeilla asunut. Jotenkin veri on aina vetänyt etelän suuntaan. Nyt voisi olla toisinkin päin kun on nähnyt etelän voisi lentää pohoiseen.
Olen varsinainen muuttokorppi, keväät Hollannissa, kesät mökkeilijä välillä kirkonkylä- ja korpimökki, syksyllä jonnee minne nokka osoittaa, Lappiin, Kreikkaan, Tukholmaan, tänä sykynä eli parin viikon päästä taas Hollantiin. Olen puolivuotta vuodesta liikekaannalla. Espanjan aurinkorannat tuli lasten kanssa kierreltyä, joten ne ovat koluttu enkä sinne kaipaile. Uusia haasteita on niin paljon, että mahtaako kaikkia paikkoja keretä läpikäymään elämän aikana. Nyt iskemme kaksi kärpästä kerralla pysähdymme Riikassa matkalla Amsterdamiin, joten se kohde tulee minulle pongattua uudelleen. Olen käynyt siellä entisen neuvostovallan aikana.
Kannattaa käydä myös Tsekinmaalla;Praha on kaunis kaupunki ja paljon nähtävyyksiä. Hollanissa en ole ikinä käynyt mutta nyt nuo Euroopan kaupungit kiehtoo. Tukholmassa ollaan kerran eksytty ja soitettiin Suomeen tuttavalle joka oli siellä vuosia asunut. Heko heko, hän opasti meidät pois kaupungista, taxi olisi ajanut saman asian mutta kun tuo seikkailumieli valtaa.
No baltian reitti on ajettu ja Puolassa, liettuassa ja Latviassa on hirveät pellot. Sinne kai jääkausi vei kaiken mustan mullan. Suomessa se on pienet ja kiviset.
Vierailin Prahan keväässä vuonna 2005. Matkan nimi mainoksissa oli Prahan kevät ; ) Laskeuduimme lentokentälle juuri ennen lumimyräkkää. Toinen Suomesta tullut lentokone ei päässyt heti alas lumipyryn takia vaan kierteli Prahan yllä tunnin.
Ei lumimen Praha mitenkään huono jutska ollut, olin varustautunut lämpimillä vaatteilla ja turkilla. Tutustuimme Prahan vanhaan kaupunkiin ja matkasimme myös sisämaahan tutustuen mm. tsekkiläisen kristallin valmistukseen, mukaan lähti kaunis karahvi. Eräänä iltana istuin tuttavani kanssa ravintolan terasilla lämpölamppujen alla kaljalla lunta satoi hiljalleen maahan. Tarjoilija otti valokuvan meistä kuva sai nimekseen Prahan kevät ; )
Puolassa en ole käynyt joten se kuuluu tulevaisuuden bongattaviin kohteisiin.
Prahassa paikallinen ystävä meitä auttoi. Kieli kun on ihan peestä. Pikkupoika otti sorsia kiinni ja asuntoautolla oltiin Prahan melkein keskustassa, mikä sen joen nimi nyt oli, Olutta sai jokapaikasta ja tuoreita sämpylöitä. Mentiin sitten lähtiessä syömään. No, eihän siitä listasta mitään irti saanut. Tilattiin kaksi kalleinta (eivät olleet kalliita) annosta ja ajateltiin, kai niitä voi syödä ja hyvin meni kaupaksi. Tämä on sitä matkailijan matematiikkaa, ottaa tai jättää.
astetta näytti lämpömittari tänään, kesäiseltä jopa tuntui.
Ikinä en lähtisi mihinkään Aurinkorannikoille, jos johonkin matkustan, niin Irlantiin tai Englantiin
nummille kuljeskelemaan. Tai sitten Lappiin.
Olen kanssasi vähän samoilla linjoilla kun olen sen etelän nähnyt. Roskia tienvieret pullollaan ja kuumaa kuin helvetissä. Vaatetta on helppo lisätä mutta kun tulee se vähentämisen paikka niin mistäs vähennät, juot vaan...
en ole edes nähnyt, mutta voin kuvitella millaista siellä on, tytär asui vähän aikaa Espanjassa.
En pidä kuumasta ilmasta, parempi on raikas tunturituuli jos valita saa. Ja nythän on aivan ihana syksyilma,
ruskaa puissa ja jaksaa puuhastella ulkonakin.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Mietin niitä jotka varasivat loman kesän helteisimpään ajankohtaan ja saivat kenties vettä niskaansa no, tämä on niitä luonnonihmeitä. Haluaan raikkaisiin tuuliin ja kauniitten kukkien äärelle. Olen nähnyt Edelvaissin kun se kukkii juuri lumen sulaessa, kaunista.
Syksystä pitää nauttia, raikkaat tuulet lentävät lehdet, värikkäät. Sienet, marjat ja kaikki. Mitä muuta voi kaivata. Puhdas luonto ja purot ovat täällä seuranani niin ja sienet.
syksystä, usko pois, kaikesta huolimatta.
Hyvää syksyn jatkoa sinulle!
Matkalistallamme on ollut Dublin, mutta taitaa jäädä listan hännille sillä poikani ja hänen morsiammensa tekivät juuri matkan Englantiin ja Irlantiin. Kaupunkina he pettyivät Dubliniin. Irlantilisuutta he eivät kaupungista aistineet vaan tyypillisen Eurooppalaisen cityn. Tosin he tekivät retken maaseudulla ja nummia ja merenrantaa löytyi, mutta tuulisia ja tuiki kylmiä ; ( Itse asuin kesän 1980 Skotlannissa, kiertelin Englantia ristiin rastiin. Ihania seutuja varsinkin Skotlannin pohjoisosat.
ja tuulista on Irlannissa, olen lukenut kaksi Hanna Tuurin kirjoittamaa kirjaa Mayon seuduilta.
Hän pitää siellä puutarhakoulua miehensä kanssa, muistaakseni Mayossa sataa yli 250 päivänä vuodessa, mutta voi olla useampanakin, en muista tarkkaan.
Seutu on kuitenkin kaunista ja etenkin Irlannin puutarhat kiinnostaisivat, toinen kirja kertoo juuri niistä.
Seutu sopisi muutenkin minulle, kun en pidä kuumasta :))
Skotlannissa olisi mukava käydä.
Kiitos samoin sinulle, puolukanpoimintapäiviä mutta varo käärmeitä.
Saattaa olla niin, tuulista ja kylmää, mutta niin on Norjassakin käsittääkseni. Siellä maaseudulla haluaisin todella olla oli olosuhteet mitkä tahansa. Nyt olen kateellinen sinulle kun olet saanut vaellella siellä. Ennemmin tuulista ja kylmää kuin hellettä.
Ainuan kokemukseni Norjasta sain kesällä 1979. Olin kesätyössä Kiirunassa ja tein päivämatkan Narvikiin. Oli jumalaton hellepäivä. Isuimme kaupungin keskustan suihkulähteen reunalla ja vilvoittelimme jalkoja vedessä ;)
iloitsee sateista siksi, että se pitää ukkoset kaukana, sitoo pölyä yms ja on oikeesti syys ja kohta se aurinko taas paistaa
Siu G J , menikö se nyt oikein tai väärin. Ukkosistakaan en minä perusta mutta sade on raikastavaa, ei paha ollenkaan. kun ajattelee noita lentäviä lehtiä, mikä niiden tarkoitus on, ei asfaltille putoaminen ainakaan ja sitten tulee kiinteistöhuollon pojat, apuva. Syksyisessä metsässä on ihana kävellä, vaikkei aurinko paistaisi ollenkaan.
kotimatkalla harmitti et satoi vettä, kun oli yks puu niin vahvasti punainen koko komeudessaan ja taustapuut vihertävänä kehyksenä, vaan siin ois menny kännykkä uusiks, huomenna maahan on jo pudonnut useampi lehti ja sävyt alkaneet rusehtaa ...
Älä nyt, pieni sade ei haittaa. Lehdet ovat kauniita vaahteranlehdet erittäin, niistä voisi tehdä taulun. Otetaan syksy vastaan naisissa tuumin se on kaunis vuodenaika.
Välillä on satanut, onneksi.
Hyvä syksy on ollut ja nautin puiden värien muutoksista.
Joskus kun oikein kunnolla sataa niin kierrän talon ympäri kun tuntuu että se voisi tulla katosta läpi.
Ämpäri kädessä hiippailen ja katson joko tulee tippoja jostain :))
Ei sentään kyllä katto kestää, antaa sataa vaan. Enkä minäkään sokeria ole.
Huvitti, sinun sankko shousi sillä tapanani oli kesällä jos satoi kerätä rännistä tulevat sadevedet saunavedeksi, olen kuullut sadeveden terveellisestä vaikutuksesta hiuksiin. ; )
Syksyn lehtiä olen kerännyt ja pannut painon alle koska aloitin tänään posliininmaalauskurssin. Tarvitsen tarkat värisävyt ja mallit. Minulla on vanhoja valkoisia arabian lautasia jotka saavat syksysarja nimen ja kauniit ruskan värit. Ekat menevät huomenna ensimmäiseen polttoon ; )
Minäkin siitä nautin ja syksyn tuoksusta, pihlajanmarjoista ja sienistä. Olemmeko julmia kun kesän vehreys häviää ? En tiedä, ei minun mielestäni tässä on kirjoa ruusunmarjoista omenoihin. Olin Turussa viime syksynä käymässä ja siellä laitettiin liiat omenat sankoon portin pieleen. Niitä sai ottaa. Kiva tapa, voisi levitä muuallekin.
taitaa olla muutto meneillään, ja karhut katselee pesäpaikkaa
Tänään kastuin matkalla toisessa kaupungissa ja se harmitti, koska vaatetus ei ollut alkuunkaan sille kelille tarkoitettu. Mietin, että tällaista tämä on hyvässä lykyssä ensi kevääseen asti.Siis sadetta ja vaan sadetta.
Mutta kotona ollaan miltei ympäri vuoden. Nyt ei ole varaa matkustaa, mutta koetanpa sitten olla sisältäni iloisempi ja luovempi. Toivotaan niin!
Tosin haaveilen, jos sentään halpislento edes Saksaan joulumarkkinoille. Ne ovat kivoja ja niissä tulee joulumieli.
Noo minäkin mietin laitanko villakangastakkia vai tuulipukua. Tuulipuku voitti. Matkustetaan nojatuolissa ja sitten kun on varaa niin muuten, Haaveilu on aina hyvä numero ykkönen, sitä kannatan.
Onko vielä Suomessa Ruska-juhla?
En tiedä.
Tottakai on. Tossa 02.10.2010 moiset vietetään ja "kullutettaan" laskulohta. Pittäis olla täysikuu, mutta käyhän se pimmeessäkin..-:)