Kuka korvaa?

Jos lapsi päiväkodissa ollessaan vahingoittaa toisen omaisuutta, esim. pihalla olevaa autoa?
124825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

pihalla ole autoja?
Autot ovat päiväkodin parkkipaikoilla ja siellä lapsestaan on vastuussa vanhemmat.
Jos siellä tapahtuu vahinko menee se vanhempien vakuutuksesta tai omasta pussista.

Äänestä

Esim. heittää päiväkodin pihalta hoitoaikana kiven parkkipaikalla olevaan autoon? Jos vanhemmat ovat paikalla, he korvaavat. Jos vanhemmat eivät ole paikalla on asia monimutkaisempi. Periaatteessa alaikäinen lapsi on korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta. Yleensä vanhemmat hoitavat asian, ettei se kasva korkoa kunnes lapsi pystyy itse korvaamaan vahinkonsa.

Äänestä

Meillä oli muutama vuosi sitten juuri tilanne, missä lapsi heitti hoitoaikana kiven toisen vanhemman autoon ja siihen tuli klommo. En nyt varmasti muista, mutta muistelisin, että päiväkodin vakuutuksesta/kaupunki maksoi korjauslaskun, koska lapsethan ovat hoitoaikana päiväkodin vastuulla. (Meillä myös sääntö, että tapahtuneet vauriot kuvataan digikameralla, ettei makseta muita vikoja).

Äänestä
  • Sosiaaliportti.fi sosiaalialan ammattilaiaille:

    Lapsi rikoksentekijänä tai uhrina
    Alle 15-vuotias rikoksentekijä

    Rikoslaissa määritellyt teot ovat alle 15-vuotiaidenkin tekeminä rikoksia, vaikka alle 15-vuotiaana rikoksen tehneen asiaa ei käsitellä oikeudessa, eikä hänelle tuomita rangaistusta. Alle 15 -vuotiaaseen rikoksentekijään voidaan kuitenkin kohdistaa lastensuojelullisia toimenpiteitä. Alle 15-vuotiaat voivat myös olla sovittelun osapuolina.

    Vahingonkorvausvelvollisuudella ei ole alaikärajaa ja lapsena tehdyn rikoksen vahingonkorvauksia voi joutua maksamaan vielä aikuisenakin. Korvausvelvollisuus ei riipu siitä, onko rikoksentekijä tuomittu rangaistukseen. Korvausvelvollisuutta voidaan sovitella, jos täyden korvauksen määrääminen alaikäisen lapsen maksettavaksi olisi kohtuutonta.

    Vakavissa tapauksissa rikosasia tulisi saattaa poliisin tutkittavaksi riippumatta tekijän iästä.

    Ps. Mill kaupungilla on varaa pitää vakuutusta, joka "muka" korvaa lasten tekemät vahingot?

    Äänestä

  • laki... kirjoitti:

    Sosiaaliportti.fi sosiaalialan ammattilaiaille:

    Jos päiväkoti-ikäinen heittelee kiviä ja niillä vahingoittaa toisen autoa, niin se ei ole rikos vaan se on tuottamuksellinen vahinko. Sellaisia varten on vastuuvakuutukset ja ne eivät edes paljoa maksa. Käytännössä jos yleensä on vakuutus, niin siinä on vastuuvakuutus mukana, jos sitä ei välttämättä halua pois. Eli päiväkodin vakuutus korvaa tuollaisen tapauksen.

    Äänestä

  • Vakuutusasiamies kirjoitti:

    Ei korvaa kaikissa kaupungeissa. Meillä sattui tuollainen tapaus jokunen vuosi sitten. Parkkipaikalla ollut auto oli yhden hoitajan auto. Ei sen, joka oli ulkoiluvuorossa lasten kanssa. Auton omistajan omasta pussista meni kaikki, ei korvanneet vanhemmat, ei päiväkodin vakuutus eikä kaupunki.

    Perhepäivähoitajana kysyin kerran asiasta ohjaajaltani, että kuka korvaa jos joku hoitolapsista vaikka heittää kivellä autoa liikkuessamme jossakin. Ei osannut vastata. Ainoa mikä tuli selväksi oli, että kaupungilla ja päivähoitossa ei sellaista vakuutusta ole. On vain vakuutus joka korvaa jos lapselle sattuu tapaturma.

    En tiedä sitten korvaisiko lapsen oma vakuutus, vanhempien ottama, jos tällaista tapahtuu päivähoidon aikna. Loppupelissähän aina vastuu lapsistaan ja heidän tekemisistään on vanhemmilla.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Liitolla on vakuutus tällaisia tapauksia varten perhepäivähoitajille.
    Omavastuu siinäkin tietenkin on, mutta sitä kautta kannattaa lähteä asiaa kyselemään jos vahinko sattuu.
    Vakuutus korvaa myös hoitajan omaisuudelle sattuneet hoitolasten aiheuttamat vahingot. Omavastuu siinäkin tietenkin.

    Sitä en osaa sanoa, miten helposti tai pitkin hampain korvauksia myönnetään.

    Äänestä

  • vakuutus kirjoitti:

    Tiedän että liitolla on vakuutus nimenomaan hoitajan omaisuuteen nähden, jos hoitolapset särkevät jotain. Omavastuu poislukien tietenkin. Ulkopuolisille aiheutuneista vaihingoista tässä kuitenkin oli kyse.

    Jhl: Irtaimistovakuutus perhepäivähoitajille

    "Vakuutuksesta korvataan hoidettavana olevan lapsen perhepäivähoitajan omalle omaisuudelle aiheuttama vahinko."

    Tämäkin vakuutus on otettu vain siksi, että pph:t ovat ennen joutuneeet maksamaan omasta pussistaan nämä "työtapaturmat", jos vanhemmat eivät ole korvanneet. Kaupungilla ei ole tällaisia vakuutuksia.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Tiedän että liitolla on vakuutus nimenomaan hoitajan omaisuuteen nähden, jos hoitolapset särkevät jotain. Omavastuu poislukien tietenkin. Ulkopuolisille aiheutuneista vaihingoista tässä kuitenkin oli kyse.

    Uusimmassa motiivissa:
    Vakuutuksesta korvataan henkilö- ja esinevahinkoja, joita mahdollisesti aiheutuu toiselle perhepäivähoitajan työssä, jos olet vahingosta korvausvastuussa.
    Lisäksi perhepäivähoitaja kuuluu irtaimistovakuutuksen piiriin. Se korvaa vahinkoja, joita hoidettavana oleva lapsi aiheuttaa omalle omaisuudellellesi.

    Äänestä

vanhemmat tietysti

Äänestä
  • tekisin näin. en tiedä kattaako mikä vakuutus jam inkä vahingon. mutta jos ei mikään vakuutus korvaa tms.
    hoitoaikana sattunut vahinko kun minä olen läsnä korvaisin itse...mutta kun vanhemmat paikalla he ovat silloin vastuussa ja korvausvelvollisia.

    vastuu lapsesta sirrtyy vanhemmalle kun tämä tulee lapsen viereen ja hoitaja näin luovuttaa lapsen vanhemmalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

7+15 kirjoitti:

Jos lapsi päiväkodissa ollessaan vahingoittaa toisen omaisuutta, esim. pihalla olevaa autoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu