Rakkaani

RAKKAANI


NYKYISYYS


Rakkaani, hiljaa hiipii halla. Minulla on kylmä. Lumi peittoaa maan ja pakkanen piirtää muurin ovelleni. En pääse lentämään viellä.

Minä kuiskailen sinulle tulevaisuuteen, sinä odotat minua siellä. Sinulla on kevät, aurinko, onnellisuus ja tulevaisuus. Annat ne minulle, meille, mutta ei viellä, viellä en ole valmis. Minäkin odotan.

Olen innoissani, kohta voin aloittaa elämän, kohta voin uskaltaa. Olen ahkera, rakennan korttitaloa, joka ei kaatuisi, rakennan tasapainoista elämää ja valmistaudun, kerään menneisyydestäni palapelin palasia ja yritän muistaa, miten ne kootaan yhteen. Teen itsestäni vahvan, että minä voin kohdata sinut, sillä tiedän, että pienikin tuulenvire voi kaataa korttitalon.

MENNEISYYS


Rakkaani, kun me kohtaamme, älä pelästy. Minä en ole täydellinen. Minulla on menneisyys. Siellä minä itken ja olen mustan verhon takana, ikkunoistani ei tule valoa. Siellä ei ole nykyisyyttä, eikä tuleivaisuutta, ainoastaan menneisyys. Siellä sydämeni särjetään ja siipeni rikotaan yhä uudelleen. Siksi me emme voi kohdata viellä. Minun pitää korjata siipeni yksin. Tehdä itsestäni eheä.

Elämä satutti, olin silloin viellä pieni. En kokonainen, en edes ihminen. Mutta kun me kohtaamme, olen jo valmis. Et edes tiedä, että minä kannan menneisyyttä mukanani.


TULEVAISUUS

Rakkaani, on tulevaisuus ja kaunis aurinkoinen päivä. Vesi kimmeltää sinisenä ja minä hymyilen. Sinä näet minut, minä olen olen ystävien kanssa. Me kohtaamme kuumalla hiekalla ja sinä puhut hassusti. Me sulamme toisiiimme. Me luomme luottamuksen, tasa-arvon, kunnioituksen ja rakkauden. Se on osa meitä. Meissä asuu rakkaus ja me rakennamme siitä yhteisen pesän, joka on lämmin. Rakkaani, tulevaisuus on meidän.
1226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko se kirje, josta kerroit?
Minulleko se on?

Jos olet Hän :)
Kyllä minä odotan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Miu- kirjoitti:

RAKKAANI


NYKYISYYS


Rakkaani, hiljaa hiipii halla. Minulla on kylmä. Lumi peittoaa maan ja pakkanen piirtää muurin ovelleni. En pääse lentämään viellä.

Minä kuiskailen sinulle tulevaisuuteen, sinä odotat minua siellä. Sinulla on kevät, aurinko, onnellisuus ja tulevaisuus. Annat ne minulle, meille, mutta ei viellä, viellä en ole valmis. Minäkin odotan.

Olen innoissani, kohta voin aloittaa elämän, kohta voin uskaltaa. Olen ahkera, rakennan korttitaloa, joka ei kaatuisi, rakennan tasapainoista elämää ja valmistaudun, kerään menneisyydestäni palapelin palasia ja yritän muistaa, miten ne kootaan yhteen. Teen itsestäni vahvan, että minä voin kohdata sinut, sillä tiedän, että pienikin tuulenvire voi kaataa korttitalon.

MENNEISYYS


Rakkaani, kun me kohtaamme, älä pelästy. Minä en ole täydellinen. Minulla on menneisyys. Siellä minä itken ja olen mustan verhon takana, ikkunoistani ei tule valoa. Siellä ei ole nykyisyyttä, eikä tuleivaisuutta, ainoastaan menneisyys. Siellä sydämeni särjetään ja siipeni rikotaan yhä uudelleen. Siksi me emme voi kohdata viellä. Minun pitää korjata siipeni yksin. Tehdä itsestäni eheä.

Elämä satutti, olin silloin viellä pieni. En kokonainen, en edes ihminen. Mutta kun me kohtaamme, olen jo valmis. Et edes tiedä, että minä kannan menneisyyttä mukanani.


TULEVAISUUS

Rakkaani, on tulevaisuus ja kaunis aurinkoinen päivä. Vesi kimmeltää sinisenä ja minä hymyilen. Sinä näet minut, minä olen olen ystävien kanssa. Me kohtaamme kuumalla hiekalla ja sinä puhut hassusti. Me sulamme toisiiimme. Me luomme luottamuksen, tasa-arvon, kunnioituksen ja rakkauden. Se on osa meitä. Meissä asuu rakkaus ja me rakennamme siitä yhteisen pesän, joka on lämmin. Rakkaani, tulevaisuus on meidän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu