Vaikeeta

Juuri nyt en opiskele enkä käy töissäkään joten aikaa riittäisi koiralle.

Eli kun olin vielä lukiossa niin ajattelin ottaa pienen koiran koska se olisi vaivattomampi monin tavoin, cavalieri oli siis mielessä. Nyt taas kun on paljon aikaa niin jospa sittenkin ottaisin sen sakemannin (nartun tietenkin) josta olen kauan haaveillut :) Aika riittäisi kunnolliseen koulutukseen yms.

Toisaalta nyt olisi enemmän aikaa opettaa pieni koira nopeammin sisäsiistiksi.. kyllä, tälläisiä mietin. Ei hyvää päivää taas.

Isot koirat on aina ollut minun mieleeni. Silti tuntuisi että pieni olisi parempi mutta haluni kouluttaa on hyvin suuri joten mietin että täyttäisikö cavalieri sen "aukon"? Sakemannia kuitenkin täytyy kouluttaa lähes koko ajan ja harrastus mahdollisuudet on laajemmat..

Tiedän että yritän päättä TÄYSIN kahden eri rodun välillä joita ei missään nimessä voisi (tai edes saisi) vertailla keskenään tai miettiä niiden väliltä.

Sakemanni on siis haave rotuni, pitäisikö se jättääkin haaveeksi tässä vaiheessa? Kuinka haastavia ne loppujen lopuksi on, siis oikeasti? Jättäen huomioimatta nuo "hulluja tappajia" kommentit joita on saanut jo ihan kyllästymiseen asti kuunnella.

Mitä mieltä? Mitä pitäisi tehdä?

Auttakaa mua järjestämään pääkoppa järjestykseen.. asiallisesti.. kiitos.
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No sakunarttu on perusluonteeltaan aivan eri luokkaa kuin uros. Keskimäärin nartut purevat vähintään 30 kertaa pienemmällä todennäköisyydellä kuin urokset. Mutta liikuntaa ja aktivointia nartutkin tarvitsevat paljon: tosin jotkin yksilöt voivat olla rauhallisempiakin: erot ovat suuresti yksilöllisiä.

Äänestä
  • Ensinäkin tämä on aivan väärä paikka tuollaiselle kysymykselle :) en tarkoita pahaa,vaan olisi rakentavampaa.Kysyä tuo vaikkapa kyseisen rodun kasvattajilta,silti sanon mielipiteeni.Olen kuullut tälläistä sanottavan ,ja se pitää todella hyvin paikkaansa"jos mietit kahden rodun välillä,ja toinen on niistä on saksanpaimenkoira.Niin ota se toinen rotu,koska saksanpaimenkoira rotu valintana tulee olla itsestään selvyys".Minun mielestäni cavalier on mitä parhain koira,ja yksikään koira ei ole helppo kouluttaa.Älä astu kerralla liian suuriin kenkiin,vaan aloita varovaisemmin.Koiran koulutus,sosiaalistaminen,aktivointi,harrastamiset jne.vaatii paljon energiaa/aikaa sinulta itseltäsi pitää koira tyytyväisenä,ja nyt puhun yleensäkkin kaikista koirista.Se on suuri sitoomus,vastuu,ja kun sille polulle astuu alkuun se on aina raskas :)Minusta sinun pitäisi tosiaan tutustua cavalieriin tarkemmin rotuna,ja ottaa yhteyttä sinua kiinnostaviin kasvattajiin :D"mieti järjellä,älä tunteilla"tee järkevä ratkaisu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Circleoflife kirjoitti:

Juuri nyt en opiskele enkä käy töissäkään joten aikaa riittäisi koiralle.

Eli kun olin vielä lukiossa niin ajattelin ottaa pienen koiran koska se olisi vaivattomampi monin tavoin, cavalieri oli siis mielessä. Nyt taas kun on paljon aikaa niin jospa sittenkin ottaisin sen sakemannin (nartun tietenkin) josta olen kauan haaveillut :) Aika riittäisi kunnolliseen koulutukseen yms.

Toisaalta nyt olisi enemmän aikaa opettaa pieni koira nopeammin sisäsiistiksi.. kyllä, tälläisiä mietin. Ei hyvää päivää taas.

Isot koirat on aina ollut minun mieleeni. Silti tuntuisi että pieni olisi parempi mutta haluni kouluttaa on hyvin suuri joten mietin että täyttäisikö cavalieri sen "aukon"? Sakemannia kuitenkin täytyy kouluttaa lähes koko ajan ja harrastus mahdollisuudet on laajemmat..

Tiedän että yritän päättä TÄYSIN kahden eri rodun välillä joita ei missään nimessä voisi (tai edes saisi) vertailla keskenään tai miettiä niiden väliltä.

Sakemanni on siis haave rotuni, pitäisikö se jättääkin haaveeksi tässä vaiheessa? Kuinka haastavia ne loppujen lopuksi on, siis oikeasti? Jättäen huomioimatta nuo "hulluja tappajia" kommentit joita on saanut jo ihan kyllästymiseen asti kuunnella.

Mitä mieltä? Mitä pitäisi tehdä?

Auttakaa mua järjestämään pääkoppa järjestykseen.. asiallisesti.. kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu