Onko Rodoksella liikkeellä vatsatautia???

Huolestunut...

Atlantica aegean parkiin ois tarkoitus lähteä ja siellä ainakin alkukesästä riehunut kauhee vatsapöpö. Vieläkö sitä siellä liikkeellä? Entä yleensä koko saarella? Pieni lapsi lähdössä mukaan....

24

9634

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvää matkaa

      oltiin aegean parkissa heinäkuussa eikä merkkiäkään mistään taudeista

    • Rhodoksen kolossi

      Lomailimme Finnmatkoilla Kalithea Horizonissa elokuun alussa, jolloin hotelliin iski ankara vatsatautiepidemia. Vaikka NORO-virusta on epäilty, emme toistaiseksi ole saaneet virallista vahvistusta asiasta. Hotellissa sairastui useita satoja ihmisiä perheemme lisäksi, eikä epidemia ollut edes ensimmäinen kerta. Itärannikolla vastaavia tapahtumia on ollut viimeisen runsaan vuoden aikana useita, ja valitettavasti juuri Atlantica-hotelli on ollut vaikeuksissa asian johdosta. Kalitheassamme sairasteltiin siinä määrin (ankaraa oksentelua mm hotellin vastaanotossa), että mm britit ovat kampanjoineet oikeustoimia ongelman johdosta. Perheemme oli sairaana n kolmen viikon ajan taudin alkamisesta, mutta kotimaassa tehdyt välittömät laboratoriotestit eivät onnistuneet paljastamaan ongelmaa - ehkä onneksi emme saaneet niitä pahimpia "pöpöjä". Huono vointi muistutti kyllä sairastamaamme NOROa, mutta oireet kestivät paljon pitempään. Hotellissa ollessamme saimme toki lääkintähuoltoa matkavakuutuksen myötä. Reklamaatio matkatoimistoon ei johtanut minkäänlaisiin kompensaatiohin, vaikka perustellusti toimme esille jo paikan päällä oppaille epäilyksemme hotellin (4 ) hygieniaan liittyvistä ilmiöistä (valtava kärpästen määrä, vedenpuhdistamo pensasaidan takana). Finnmatkat ovat kuitenkin luvanneet informoida asiasta, mutta kuten todettua, toistaiseksi mitään erityistä syytä ei ole julkisesti esitetty. Odottelemme yhä.

      Vaikuttaa kuitenkin siltä, että muuten mukavat All inclusive-konseptit ja suuri hotellin koko altistavat myös mikrobiologisen ilmaston myötä ongelmille. Rodoksen itärannikolla esiintyvät ongelmat eivät voi olla pelkkää sattumaa. Perheemme on kokenut matkaseurue, lomailemme tasokkaissa kohteissa ja nytkin käytimme kaikkia mahdollisia hygienia-apuja ja tarkkailimme suuhun pistämäämme; silti lopputuloksena tällä kertaa katastrofi. Ehkä pitäydymme jatkossa pienemmissä ja korkeatasoisissa hotelleissa. Vaaraahan ei voi aina välttää, mutta tässä tapauksessa ehkä eniten harmittaa tuo tietämättömyyden varaan jääminen mahdollisen saadun terveyshaitan suhteen sekä Finnmatkojen palautteessaan useaan kertaan painottama toimintatapa olla korvaamatta mitään kenelle muullekaan. Aiemmista onnnistuneista matkoista huolimatta sinänsä kohteliaaseen sananparteen verhottu kielteinen kanta vaihdattanee kyllä matkanjärjestäjää sekä kohdetta jatkossa. Seuraan innokkaasti, mihin tapahtumat johtavat!

      Onnistunutta ja tervettä reissua, jos kumminkin Rodos houkuttaa! Olisi toki mielenkiintoista kuulla, onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia alueelta; kirjoitelkaa! Haastattelin ruotsalaista ja ranskalaista perhettä hotellissamme, heillä kun oli sama surkea kohtalo kuin meilläkin. Aikoivat tehdä jonkinlaista "ryhmävalitusta" Fritidsresoria/StarTouria/Finnmatkoja silmällä pitäen......

    • Anonyymi

      Vain kaksi vatsatautia n. 30 kertaa käymisen aikana Rodoksella

    • Anonyymi

      Tultiin eilen Rodokselta. Mieheni kanssa sairastettiin rankka ripuli/oksennustauti. Oli muitakin tapauksia.

      • Anonyymi

        Täällä sama juttu. Nyt kotiin menossa. Vaimo alkoi ja minä lopetin . Oli jo hilkulla että kotimatka siirtyy.


    • Anonyymi

      Moni sairasti pahan ripuli- ja oksennustaudin syyskuun eka viikolla, kuten minä ja mieheni. Nyt ollaan kotona vielä huonokuntoisia.

    • Anonyymi

      Parhaillaan lomalla Rodoksella ja useat sairastuneet. Ripulia ja oksentelua. Joillakin kuumetta. Itsekin sain taudin. Nyt lepäillään huoneessa ja odotetaan josko tauti menisi ohi. Pyysin siivoojia desinfioimaan kylpyhuoneen, mutta eivät tunnu ymmärtävän asian tärkeyttä.

      • Anonyymi

        Sama juttu, paraikaa Rodoksella.
        Tiistai-iltana tultiin ja perjantai-aamuna mies oksennus-/ripuli taudissa, kuumetta.
        Vieläkin ripuloi neljättä päivää.
        Viime syksynä sama juttu.
        15-20 kertaa käyty ja kahdella viimeisellä kerralla kyseinen tauti iskenyt.
        Ensi vuonna suuntautuu matka jonnekin muualle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama juttu, paraikaa Rodoksella.
        Tiistai-iltana tultiin ja perjantai-aamuna mies oksennus-/ripuli taudissa, kuumetta.
        Vieläkin ripuloi neljättä päivää.
        Viime syksynä sama juttu.
        15-20 kertaa käyty ja kahdella viimeisellä kerralla kyseinen tauti iskenyt.
        Ensi vuonna suuntautuu matka jonnekin muualle.

        14.9 alkoi vatsatauti Rhodoksella keskustassa. Nyt 19.9 kotona ja jatkuvaa pahoinvointia edelleen. Onneksi ripuli ja oksentelu loppunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        14.9 alkoi vatsatauti Rhodoksella keskustassa. Nyt 19.9 kotona ja jatkuvaa pahoinvointia edelleen. Onneksi ripuli ja oksentelu loppunut.

        Sama täällä. Tultiin Rhodokselta 13.9. Minä ja mies sairastettiin siellä ja muu perhe kotona. Onneksi lennolla kotiin ei kukaan sairastellut. Me oltiin Tuin All iclusive hotellissa Ixiassa.


    • Anonyymi

      TUI syöttää Puolan tulvapelloilta kasvaneita viljoja. Kyseiset viljat ovat myyntikiellossa, mutta tuottajat myivät halvalla, koska eivät luota siihen, että EUn tuet ohjautuisivat heille saakka.

      Tyypillistä eurohömppää.

    • Anonyymi

      Onko siellä vielä minkälainen tilanne? Näkyykö julkisilla paikoilla?

      Vähän kammottaa lähteä reissuun, kun hankala tuota on vältelläkään.

    • Anonyymi

      Samat ajatukset, kun yllä olevalla. Lähtö edessä , emme tällä hetkellä innolla odota reissua !

    • Anonyymi

      Meilläkin lähtö juuri tänään. Ystävä on siellä juuri ja sanoi, että heillä ei ole tilanne näkynyt mitenkään. Eivät toki ole olleet missään isoissa hotelleissa kaupungissa vaan syrjemmässä pienissä rauhallisissa hotelleissa.

    • Anonyymi

      Meillä lähtö sunnuntaina edessä ja diabeetikko lapsi matkassa mukana, ei naurata...

    • Anonyymi

      Tervehdys ! Miltä Rodoksen tilanne vatsa taudin suhteen on? Lähtö viikonloppuna !
      Hotelli on Kallithea kylässä . Lapset jo lähtö kuopissa!

    • Anonyymi

      Norovirus Pandemia vaikuttaa kaikkialla Välimeren ja Kanariansaarien lomakohteissa.

      Itse tuon juuri kokeneena en enää lähde viikoksi jonottelemaan toiletteihin. Koko hotellin kaikilla vierailla ja osa henkilökuntaakin. Naapurit palasivat samaan aikaan Teneriffalta, aivan sama tilanne sielläkin.

      Matkatoimistojen antama lausunto yksittäitapauksista on TÄYSI VALHE !

    • Anonyymi

      Rodoksella 19-26.9 Toisena päivänä oksensin, ripuloin ja kuumetta . Tosi raju norovirus. Mies sairastui pari päivää myöhemmin. Cactushotellin henkilökunta huolehtii hyvin. Aventours matkatoimiston mielestä ei ole epidemiasta kyse. Elektrolyytti jauhe auttoi hyvin toipumisessa. Tein epidemiasta THL.n epidemialääkärille.

    • Anonyymi

      Norovirus hellittää, kun talvi koittaa ja viikkoturistit kaikkoaa

    • Anonyymi

      Atlantica agean park:ssa ollut 3 tapausta noin kk sitten, sen jälkeen ei ainuttakaan tapausta. Ongelma tuntuu oleva Rodoksen kaupungissa, ja isoissa hotelleissa.

      • Anonyymi

        Itse asustelin yksityisen omistamassa huoneistossa ja takuu varmasti taudin sain erään ravintolan paskasta moussskasta. Huoneiston omistajakin, syntyperäinen Rodoslainen sanoi että syylliset tähän tautiin löytyy juurikin ravintoloista, jotka syöttää ihmisille vanhentunutta ja väärin säilöttyä ruokaa. Tottakai se sitten leviää hyvin noissa suuremmissa hotelleissa.
        Eli arpapeliä mistä tuon taudin saa tai ei saa, vaimonikaan ei sitä saanut vaikka minä sain.


    • Anonyymi

      Puolalaiset viljat, jotka tulva pilasi, piti tuhota. Kävi kuitenkin niin, että välimeren maat ostivat viljaerän.

      Nyt kärsitään tuosta dilemmasta.

    • Anonyymi

      On...

    • Anonyymi

      Norossa ei oo hauskaa tallustaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      467
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe