millä perusteella

luot tuntemattomasta ihmisestä mielikuvan en nyt tarkoita ainoastaan täällä palstalla vaan yleensäkkin elämässä kun tapaat ihmisen joka on sinulle täysin tuntematon.
80640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Olemuksen perusteella, keskustelun taidolla, siinä se kai on.

Äänestä
  • olemuksen mää käsitän just olemuksena enkä sellaisena miltä ihminen näyttää ja keskustelutaitojakin on varmaan lähes niin paljon kun on ihmisiäkin tuskin kahta toisensa kopioo löytyy.

    Äänestä

Oonkohan vähän outo, mutta en kertakaikkisesti luo minkäänlaisia mielikuvia tuntemattomasta ihmisestä.
Oon sanonutkin, että kuljen ihmisten ilmoilla hevosmaiset silmäsuojukset molemmin puolin silmiä, enkä pahemmin tarkkaile muiden touhuja tai olemusta.
Mielikuvat ihmisestä tulee pikkuhiljaa, kun vähän enemmän henkilön kanssa puhuu. Se mitä sieltä huulten välistä tulee, niin se antaa jonkinlaisia mielikuvia, että minkä tyyppinen ihminen on (kuten onko ulospäin suuntautunut, hiljainen, ujo, vähäsanainen tms.)
Vältän mielikuvia, koska on aivan liian suuri vaara erehtyä. Minulla menee tosi pitkä aika, ennen kuin tutustun ihmisiin. Johtuu tietysti omasta itsestäni, olen suhteellisen pidättyväinen immeinen.

Äänestä
  • ihmisistä onkin aika vaikee luoda mielikuvaa harvemmin sitä kuitenkin niin hiljaisia ihmisiä on että on tilanteessa kun tilanteessa tuppisuuna mää oon ihan samaa mieltä että mielikuvien luominen voi osoittautua täysin vääräksi ja toisia ihmisiä on vaan helpompi lähestyä kun toisia oliskohan siihen syynä just se pidättyväisyys ainakin yhtenä syynä.

    Äänestä

johon olen tutustunut melko hyvin parin vuoden aikana.
Sisäinen ääni ja intuitio ratkaisee paljon, olit aikoinaan ensimmäisiä palstalla minulle vastanneita
ja siitä se lähti, kehittyen ystävyyteen, jota en usko minkään voivan murtaa.
Olemme melko erilaisia, mutta yhteistä on niin paljon, että homma toimii :))
Viime viikolla keskustelin täsät aiheesta toisen palstaystävän kanssa ja sanoin, että kaikki ne ihmiset jotka täältäkin olen ystäviksi saanut, on "mustatuntuu" mielikuvan perusteella ystäviksi valikoituneet.
Livessä löydän ystävät samoilla tuntumilla, jo ensitapaamisella tiedän, tuleeko tästä ihmisestä "minun ihminen",
jonka kanssa kaikki sujuu, myös kinastelu ;)

Äänestä
  • mieleen olen kerran elämässäni tavannut ihmisen työasioissa jonka kanssa jutellessani tuntui kun olisi jutellut itsensä kanssa huomasimme molemmat sen ja juteltiinkin siitä sillon tosesin etten mää nyt varmaan niin paskamainen tyyppi ookkaan kun joskus voi ihmisten arvosteluista aistia ystäväni ovat jokainen omaa luokkaansa niinkuin sääkin vapaa aikaa saatan silloin tällöin viettää oman ammattikuntani kanssa mutta ystävyys ei kiitos liekkö siinä syynä just se vääristyny ensivaikutelma :(((

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    mieleen olen kerran elämässäni tavannut ihmisen työasioissa jonka kanssa jutellessani tuntui kun olisi jutellut itsensä kanssa huomasimme molemmat sen ja juteltiinkin siitä sillon tosesin etten mää nyt varmaan niin paskamainen tyyppi ookkaan kun joskus voi ihmisten arvosteluista aistia ystäväni ovat jokainen omaa luokkaansa niinkuin sääkin vapaa aikaa saatan silloin tällöin viettää oman ammattikuntani kanssa mutta ystävyys ei kiitos liekkö siinä syynä just se vääristyny ensivaikutelma :(((

    voi olla tuttava vaikka vuosikymmeniä eikä ystävyyttä synny, jokuhan siinä mättää.
    Usein luottamuspula, ellen voi luottaa ihmiseen, vaikea häntä on ystäväksikään hyväksyä.
    Tuttujen kanssa höpistään niitä näitä, ystävien kanssa mennään paljon syvemmälle.
    Erilaisuus ei välttämättä yhdistä eikä erota, sehän voi olla hyvä lisä ystävyyteen.
    Sääkin oot omaa luokkaasi, parasta A-ryhmää :))

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    tohon toiseen aloitukseen viimeinen rivi laitto mut hihitteleen =))))

    Äänestä

En millään perusteella. Mielikuva syntyy ihan itsestään, mutta se voi kyllä muuttua vaikka millä perusteilla.

Äänestä
  • ettei oo niin jyrkkä vaikka ensivaikutelma vois syntyä jossain ikävässä tilanteessa niin sitä pystyy muuttamaan.

    Äänestä

...jotka toinen sanoo ovat minulle tärkeitä...

Olen hyvä kuuntelija ja sillä mitä toinen sanoo, on minulle suuri merkitys mielikuvan luomisessa.

Äänestä
  • tää elämäni paras suhde syntyny sanoista.

    Äänestä

koetan olla luomatta minkäänlaista mielikuvaa.
Intuitiivisesti, kyllä tiedän tulenko toimeen vai en.
Mutta mielikuva...se on vaarallinen.
Ei pitäis koskaan OLETTAA toisesta mitään...

Äänestä
  • pitäs koskaan olettaa jonkun asian perusteella.

    Äänestä

  • 'vaarallisia'? Ei kai, koska niitä kuitenkin syntyy - intuitiivisesti, kuten itsekin kerrot.
    Näillä palstoilla vähemmän kuljeksineena olen nyt näinä ns. avoimien ovien päivinä katsellut gallerioita ja huomannut muodostelevani kirjoittajahahmoja.
    En välty ajatukselta, että suljettu profiili vaikuttaa tylyltä ja omahyväiseltä. Ihmistähän se ei sinänsä kuvaa, oli vaikka miten kauniita kuvia. Kuin persoona olisi piiloutunut häpeämään jotain?

    Äänestä

  • tiiustelen kirjoitti:

    'vaarallisia'? Ei kai, koska niitä kuitenkin syntyy - intuitiivisesti, kuten itsekin kerrot.

    tuli semmoinen mieleen että yleensä ihminen joka tuo vahvasti omia mielipiteitään esille mielletään itsekkääksi omaan napaan tuijottavaksi muista välittämättömäksi ihmiseksi mutta onko se näin voiko ihminen joka pitää puoliaan olla välittävä ja rakastava toisten asiat omiensa edelle laittava.

    ne mielipiteet perustuvat, tapa esittää oma kantansa vaihtelee. Joku tulee kuin höyryjyrä, toinen keskustelee hillitymmin. Puoliaan pitävä ihminen on kunnioitettava, onhan hän mielestään oikeassa omassa näkemyksessään.
    Ailahtelevia ihmisiä en oikein osaa arvostaa.

    Äänestä

  • Lukiessani ketjua tuli mieleeni ensi tapaaminen mieheni veljen vaimon kanssa. Komea, pitkä ja arrogantin oloinen nainen seisoi miehensä rinnalla miehen taidenäyttelyn avajaisissa vastaanottamassa kutsuvieraita. Kun astuin hänen eteensä tervehtiäkseni häntä, hän katsoi minua nenävartta pitkin ja kysyi hyvin koppavasti "Do you speak English? " Tilanteiden hallitsijana otin vastaavan ilmeen ja asennon ja vastasin hyvin pitkällä äänteellä "of course..... I speak English" ja kättelin rouvan hakien tervetuliaismaljan.

    Seuraavana päivänä menimme päivälliselle pariskunnan kotiin ja voi kuinka hyvät kaverit meistä tulikaan. Kaksi humoristia, jotka ymmärsivät tilanteiden vaatimien roolipelien käytösmallit ja säännöt sekä koomiseksi muuttuneen tilanteen tervehtiessämme toisiamme edellisenä iltana.

    Mielikuvat ihmisistä syntyvät automaattisesti kun astumme suljettuun tilaan ja joudumme kommukoimaan tuntemattomien kanssa. Henkilöiden taustatiedot luovat myös erilaisia etukäteis mielikuvia, jotka usein romuttuvat lähemmän tuttavuuden jälkeen.

    Miksi mielikuvat vahvistuvat riippuvat kemioiden yhteensopivuudesta tai sopimattomuudesta.

    Äänestä

  • tiiustelen kirjoitti:

    'vaarallisia'? Ei kai, koska niitä kuitenkin syntyy - intuitiivisesti, kuten itsekin kerrot.
    Näillä palstoilla vähemmän kuljeksineena olen nyt näinä ns. avoimien ovien päivinä katsellut gallerioita ja huomannut muodostelevani kirjoittajahahmoja.
    En välty ajatukselta, että suljettu profiili vaikuttaa tylyltä ja omahyväiseltä. Ihmistähän se ei sinänsä kuvaa, oli vaikka miten kauniita kuvia. Kuin persoona olisi piiloutunut häpeämään jotain?

    ihan katsojan korvien välissä, miten tulkitsee gallerian sulkemisen.
    Todennäköisimmin ihminen, jolla on jotain hävettävää, ajattelee muidenkin häpeävän...
    Ihmisellä kun on taipumus arvostella muita itsensä mukaan.
    Minä en koe suljettua galleriaa torjuvaksi, ajattelen silloin, että ihminen haluaa suojella yksityisyyttään ja ystäviään.
    Varsinkin sellaiset, jotka kirjoittelevat palstoille.
    Täytyy muistaa, että vain kymmenesosa niin tekee...
    En oikein ymmärrä miks tuntemattomien pitäis päästä toisten galleroihin--muodostamaan mielipiteitään täysin tuntemattomista? Jos palvelu antaa mahdollisuuden itsensä suojaamiseen, niin....

    Mielikuvien muodostaminen on vaarallista sikäli, että sinä kohtelet ihmistä sen mukaan, mihin sinun mielikuvasi osoittaa ;))
    Voisin kertoa näiltäkin palstoilta miljoona esimerkkiä, mut se olis liian henkilöönkäyvää..

    Äänestä

  • tiiu*** kirjoitti:

    ne mielipiteet perustuvat, tapa esittää oma kantansa vaihtelee. Joku tulee kuin höyryjyrä, toinen keskustelee hillitymmin. Puoliaan pitävä ihminen on kunnioitettava, onhan hän mielestään oikeassa omassa näkemyksessään.
    Ailahtelevia ihmisiä en oikein osaa arvostaa.

    oma näkemyksensä asioista ja jokaisen näkemys on arvokas ja varmaan sille henkilölle just oikee ja mun mielestä ihminen joka pystyy sanomaan eriävän mielipiteensä on arvostettava ja taas sellaisia ihmisiä jotka kerta toisensa jälkeen lyttää toisen ihmisten mielipiteet lyttyyn en osaa arvostaa.

    Äänestä

  • Anjaniina. kirjoitti:

    ihan katsojan korvien välissä, miten tulkitsee gallerian sulkemisen.
    Todennäköisimmin ihminen, jolla on jotain hävettävää, ajattelee muidenkin häpeävän...
    Ihmisellä kun on taipumus arvostella muita itsensä mukaan.
    Minä en koe suljettua galleriaa torjuvaksi, ajattelen silloin, että ihminen haluaa suojella yksityisyyttään ja ystäviään.
    Varsinkin sellaiset, jotka kirjoittelevat palstoille.
    Täytyy muistaa, että vain kymmenesosa niin tekee...
    En oikein ymmärrä miks tuntemattomien pitäis päästä toisten galleroihin--muodostamaan mielipiteitään täysin tuntemattomista? Jos palvelu antaa mahdollisuuden itsensä suojaamiseen, niin....

    Mielikuvien muodostaminen on vaarallista sikäli, että sinä kohtelet ihmistä sen mukaan, mihin sinun mielikuvasi osoittaa ;))
    Voisin kertoa näiltäkin palstoilta miljoona esimerkkiä, mut se olis liian henkilöönkäyvää..

    äkkinäinen näkemyksesi, että ihmisiä kohdeltaisiin mielikuvien mukaan? Ja minkäpä niille ajatuksilleen voi, aika paljastaa.
    Luultavasti et itsekään heti paukauta tapaamallesi äklön oloiselle puolitutullekaan mitä mietit tai näet?

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Lukiessani ketjua tuli mieleeni ensi tapaaminen mieheni veljen vaimon kanssa. Komea, pitkä ja arrogantin oloinen nainen seisoi miehensä rinnalla miehen taidenäyttelyn avajaisissa vastaanottamassa kutsuvieraita. Kun astuin hänen eteensä tervehtiäkseni häntä, hän katsoi minua nenävartta pitkin ja kysyi hyvin koppavasti "Do you speak English? " Tilanteiden hallitsijana otin vastaavan ilmeen ja asennon ja vastasin hyvin pitkällä äänteellä "of course..... I speak English" ja kättelin rouvan hakien tervetuliaismaljan.

    Seuraavana päivänä menimme päivälliselle pariskunnan kotiin ja voi kuinka hyvät kaverit meistä tulikaan. Kaksi humoristia, jotka ymmärsivät tilanteiden vaatimien roolipelien käytösmallit ja säännöt sekä koomiseksi muuttuneen tilanteen tervehtiessämme toisiamme edellisenä iltana.

    Mielikuvat ihmisistä syntyvät automaattisesti kun astumme suljettuun tilaan ja joudumme kommukoimaan tuntemattomien kanssa. Henkilöiden taustatiedot luovat myös erilaisia etukäteis mielikuvia, jotka usein romuttuvat lähemmän tuttavuuden jälkeen.

    Miksi mielikuvat vahvistuvat riippuvat kemioiden yhteensopivuudesta tai sopimattomuudesta.

    pitäis mennä mutta mulla on sellainen vois sanoo vaikka huono puoli että mulla nousee karvat pystyyn kun tapaan noita nenänvarttaan pitkin katsovia ja se jää sit siihen tietysti on eri juttu jos sattuu oleen joku ns sukulainen kyllähän sellaisessa tilanteessa jokainen normaali ihminen osaa käyttäytyä minäkin mutta täytyy sanoo etten luo koskaan minkäänlaisia mielikuvia taustatiedoista vaan sit vasta oman mielikuvani kun tapaan ihmisen ja tutustun häneen.

    Äänestä

  • tiiu*** kirjoitti:

    äkkinäinen näkemyksesi, että ihmisiä kohdeltaisiin mielikuvien mukaan? Ja minkäpä niille ajatuksilleen voi, aika paljastaa.
    Luultavasti et itsekään heti paukauta tapaamallesi äklön oloiselle puolitutullekaan mitä mietit tai näet?

    ja niin tuttua toi ettet paukauta tapaamalle äklölle törmään tohon aika usein ystävien kanssa kun ne kertoo mulle jotain jostain ne sanoo just tollei vaikka mää suora oonkin niin rajansa kaikella =))))

    Äänestä

  • tiiu*** kirjoitti:

    äkkinäinen näkemyksesi, että ihmisiä kohdeltaisiin mielikuvien mukaan? Ja minkäpä niille ajatuksilleen voi, aika paljastaa.
    Luultavasti et itsekään heti paukauta tapaamallesi äklön oloiselle puolitutullekaan mitä mietit tai näet?

    äklöjäkin ihmisiä?
    Kuten sanoin, pyrin olemaan muodostamatta mielikuvia..

    Äänestä

  • Anjaniina. kirjoitti:

    äklöjäkin ihmisiä?
    Kuten sanoin, pyrin olemaan muodostamatta mielikuvia..

    teennäiset ihmiset on vähän äklöjä. :)

    Äänestä

  • Anjaniina. kirjoitti:

    äklöjäkin ihmisiä?
    Kuten sanoin, pyrin olemaan muodostamatta mielikuvia..

    monenlaisia esim semmoisia jotka ei pidä hygieniastaan ollenkaan huolta suomeks sanottuna haisevat pahalle on ne aika äklöjä tietysti siellä on joku sairauskin takana ja pitää ymmärtää ja sit niitä jotka valehtelee koko ajan niitä jotka pettää koko ajan jne jne...

    Äänestä

Tarkoitan kiroilua, anatomian erittelyä ja mielestäni yperää herjaamista leimaantuvat päässäni omaan ryhmäänsä.

Käytännön elämässä kokonaishamo ja perusilme muokkaavat ensivaikutelman.
Hyväntuuliseen, ryhdikkääseen hahmoon muodostuu väistämättä myönteinen asenne.

Äänestä
  • että hyväntuulista ja ryhdikästä myönteistä ihmistä on helpompi lähestyä kun hiljaista itseensä käpertynyttä mutta silti näistä kahdesta ihmistyypistä saattaa löytyä hyvin paljon samaa kun laittavat omat parhaat puolensa yhteen ja pyrkivät eroon huonoimmista puolistaan.

    Äänestä

pidä paikkaansa. Minä luon mielessäni mielikuvia äänen perusteella. Joillakin henkilöillä on erittäin miellyttävä puhelinääni. Sitten kun tapaa tällaisen henkilön, huomaa luoneensa täysin vääränlaisen kuvan ihmisen ulkoisesta olemuksesta. Samoin radiotoimittajat, heidät varmaan valitaan miellyttävän äänen perusteella, heissäkin mielikuvani ovat menneet täysin metsään :D

Äänestä
  • huomannu sitä että jos oot saanu ihmisestä puhelimessa jonkun tietyn kuvan niin se ei enää sit vaikutakkaan mitään sen henkilön ulkoinen olemus vaan se henkilö on se johon sää oot puhelimessa ns tutustunu mulle on ainakin käyny näin jos olisin tän puhelintuttavuuden tavannu livenä ensin niin se olis voinu mennä ohi pelkällä hyvää päivää linjalla.

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    huomannu sitä että jos oot saanu ihmisestä puhelimessa jonkun tietyn kuvan niin se ei enää sit vaikutakkaan mitään sen henkilön ulkoinen olemus vaan se henkilö on se johon sää oot puhelimessa ns tutustunu mulle on ainakin käyny näin jos olisin tän puhelintuttavuuden tavannu livenä ensin niin se olis voinu mennä ohi pelkällä hyvää päivää linjalla.

    Nih, ja mitä sillä ulkoisella olemuksella on tekemistä sen äänen kanssa? Pitäisikö sen antaa jotenkin vaikuttaa, eihän ihmistä muutenkaan arvioida ulkoisen olemuksen perusteella, vai viivotin taskussako kuljet, mittaat ja arvioit joka sentin...

    Jos on vaikka äänen perusteella luonut mielessään kuvan pitkästä, komeasta, tummasta, seksikkäästä miehestä ja tavatessa huomaakin hepun olevan tuskin olkapäähän ulottuvan pullonpohja-laseja käyttävän hiirulaisen, niin sen keskustelun käy vain omassa mielessään, että oho, eipäs ollutkaan sitä mitä kuvittelin. Se on kuitenkin tosiasia, että jos tuosta hepusta on saanut miellyttävän käsityksen puhelimessa, niin ei se miellyttävyys-käsite hänestä kuitenkaan mihinkään katoa tapaamisen jälkeen :)

    Äänestä

  • lottamari_1 kirjoitti:

    oonpa huomannu että tietyntyyppisille ihmisille sillä on suurikin merkitys ja tietyissä tilanteissa =))))

    Äänestä

  • _LuutaHilta_ kirjoitti:

    Jos on vaikka äänen perusteella luonut mielessään kuvan pitkästä, komeasta, tummasta, seksikkäästä miehestä ja tavatessa huomaakin hepun olevan tuskin olkapäähän ulottuvan pullonpohja-laseja käyttävän hiirulaisen, niin sen keskustelun käy vain omassa mielessään, että oho, eipäs ollutkaan sitä mitä kuvittelin. Se on kuitenkin tosiasia, että jos tuosta hepusta on saanut miellyttävän käsityksen puhelimessa, niin ei se miellyttävyys-käsite hänestä kuitenkaan mihinkään katoa tapaamisen jälkeen :)

    tilannetta just ajoin takaa mutten jaksanu kirjoitella niin pitkää tarinaa =))))

    Äänestä

on ollut etäkeskusteluja puhelinjärjestelmän avulla, sitten tuli videoneuvottelut tai meno paikanpäälle, ihan oikeita ihmisiä tapaamaan.
Palaverien jälkeen, illanistujaisissa olen huomannut että arvioitu ulkonäkö pettää usein, mutta arvioitu luonne, paljon harvemmin.
Palavereissa, tietysti, pyritään pysymään asiassa, mutta jokunen heitto tai vitsintynkä sielläkin sallitaan, ja nuo pienet asiat taitavat olla niitä joilla on katetta, äänikään ei aina osu luonteeseen.
H.

Äänestä
  • ääni osu luonteeseen mutta se tapa miten sitä ääntä käytetään ja ne asiat mitä sillä viestitetään ja äänessä on tietty väri no tää äänen väri on vähän ihmisen persoonastakin riippuvainen kyllä siitä äänestä jotain luonteenpiirteitä kumminkin löytyy jos on joku oikeen perus negatiivinen ihminen tuskin sen ääni on reipas ja iloinen tai no en tiiä en oo ainakaan vielä törmänny moiseen =))))

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    ääni osu luonteeseen mutta se tapa miten sitä ääntä käytetään ja ne asiat mitä sillä viestitetään ja äänessä on tietty väri no tää äänen väri on vähän ihmisen persoonastakin riippuvainen kyllä siitä äänestä jotain luonteenpiirteitä kumminkin löytyy jos on joku oikeen perus negatiivinen ihminen tuskin sen ääni on reipas ja iloinen tai no en tiiä en oo ainakaan vielä törmänny moiseen =))))

    ääneni suhde luonteeseeni on ok.
    Ääneni suhde ulkonäkööni...saattaa vähän ontua.
    Mitenkähän se on kaupan ihmisillä?
    Nelkytkuus ja seittemänkymmentä, pankki vai luotto?
    Olkaa hyvä.
    Hyvää päivää, laitanko pakasteet muovipussiin?
    jne...
    Joskus tuntuu että kassalla ei minua puhuttele kaunis nainen, vaikka siltä näyttääkin.
    Sama tekoreippaankimeä ääni sieltä pääsee, vaikka oletin saavani pehmeän kehräävää palvelua.
    Koulutettu, nopea hymykin saa joskus kavahtamaan, "nyt se kyllä puraisee!!"
    En nyt tässä tarkoita ketään erityisesti, mutta voisiko olla että kotipuhelimeen vastataan: Ja mitähän teille saisi olla?
    En minäkään, kyllä, ole moiseen törmännyt.
    Ja tämä äänenkuva iskee naamaan heti kun astun kauppaan, vaikka en vielä nähnyt yhtäkään kassaa.
    Sit, meitin Prismassa kaikuu pehmeä, virolaistyyppinen, ällänlällätys, toisessa päässä sitten kauheita yrityksiä ääntää ää.

    Yhdestä asiasta olen satavarma. Minun marketissani saavat, vähänkin naisen näköiset naiset, kuulla juuri sellaista kehräystä mitä odottavatkin, noilta nuorilta, ruskeilta kassapojilta.

    Jo pitkään olen ihmetellyt, miksi vain naiset ajavat tasa-arvoa?

    :)
    H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    melkoista ammattitaitoa kaupan kassoilta osaavat hymyillä aidosti ja ovat aidosti ystävällisiä asiakkaille eivätkä istu päivästä toiseen väkinäinen hymy naamalla mää oon aina ihaillu yhden mun ystävän ammattitaitoa tarjoilijana tulee siihen tiskille kuka vaan mistä vaan niin aina se onnistuu hoitaan sen työnsä sille niinkun se olis koko päivän odottanu että juuri se asiakas tulee ja että se olis sen päivän kohokohta että se näkee just sen asiakkaan siellä ravintolassa tää on tätä ammattitaitoa mutta saattaahan se vaatia jonkinverran luonnettakin ja sitäpaitsi ei sitä tasa arvoa tarvi enää ajaa se on jo olemassa poikkeuksena tietysti tietyt ikäryhmät ;)))))

    on nyt tullut ymmärretyksi.
    Heitän kuitenkin yhden tarinan tähän.
    SIlloin kun Keski-Suomessa vielä eli ihmisiä, minulle tärkeitä, kävin siellä useankin kerran kesässä.
    Paikkakunnan S-Marketissa oli yksi tyttö kassalla, pelailin siinä pelejä, odottaessani että kassansa on vapaa.
    Nuori neito oli ihan äitinsä näköinen ja luonteinen. Keveät askeleen kantoivat kaljakassini autolle ja vihellellen ajelin takaisin mökille.
    Vieläkin vietän siellä, viikon kaksi, vaan jo toissakesänä oli neito kadonnut.
    Oli varmaan lähtenyt jonkun Battery-pojan mukaan.
    Ja hyvä niin, niin sen elämän täytyy mennäkin.
    95v. saatan siellä kaupassa törmätä johonkin 50v, tietokonepelejä ostelevaan mummoon, joka tuntuu tutulta.

    kantoi sun kaljakassin autolle uskoisko tota taitaa olla satua =)))

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    kantoi sun kaljakassin autolle uskoisko tota taitaa olla satua =)))

    voi ymmärtää tai ymmärtää hauskasti?
    Kyllä se olin minä jonka askeleet olivat keveät.
    Ihan kuin 15v. jotain.
    :)
    H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    voi ymmärtää tai ymmärtää hauskasti?
    Kyllä se olin minä jonka askeleet olivat keveät.
    Ihan kuin 15v. jotain.
    :)
    H.

    nuoruuden rakkauden muisto sellaista joka saa vanhemmankin miehen askeleet keveneen suorastaan saattaa pää leijua pilvissä sama se on kyllä meillä vanhemmilla naisillakin =)))

    Äänestä

Se muodostuu hyvin nopeasti. Tietyn aikaa se muuttuu ja kehittyy, mutta varsin nopeasti se saavuttaa tason mihin se jää. Ja jos sen jälkeen lähtee sitä vängällä muuttamaan, tekee lähes aina virheen.

Äänestä
  • se mullakin mutta joskus on joutunu kyllä muuttamaan mieltään ei kyllä vängällä ja parempaan suuntaan.

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    se mullakin mutta joskus on joutunu kyllä muuttamaan mieltään ei kyllä vängällä ja parempaan suuntaan.

    No palstasta ei pitänyt puhua, mutta esimerkiksi jos tuon pullamössöavaajan näkisin, en voisi millään välttyä pitämästä häntä laiskana, aloitekyvyttömänä lusmuna joka haluaisi vain hyväpalkkaisen viran ilman mitään oikeaa työtä. En ymmärrä miten tämä maa pärjää jos tuollaisia on kokonainen sukupolvi.

    Äänestä

Vaikee kysymys minusta.
Kun en voi sanoa etten sitä mielikuvaa heti tekisi. Minusta se tulee kysymättä.
Mutta sen ei tarvi olla lopullinen. Kun ihmisen oppii tuntemaan se voi muuttua puoleen tai toiseen.
Jos kätellään niin kyllä se kuinka kunnollinen / taikinamainen ote on vaikuttaa.
Myös katse on tärkeä, osuuko yhteen vai ei. Tuleeko itselle hymy luontevasti vai huomaako ettei ollenkaan hymyilytä. Hassua oma hymyni vaikuttaa siihen koska silloin jos hymyilen niin minut on voitettu.
Tietysti jos jossain hautajaisissa tai vastaavassa tilanteessa tapaa ensimmäistä kertaa on tilanne eri.

Mutta aikaa myöten sitten huomaa olko kuitenkaan kaikki totta.

Äänestä
  • jännä juttu se taikinamainen ote on aikas vastenmielinen mutta jos miettii kyllä siihen liittyy useesti myös sellainen iloton katsekkin ois kiva tietää miltä taikinaisesta kättelijästä tuntuu kun tarttuu hänen käteensä sellaisella kunnon otteella =))))

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    jännä juttu se taikinamainen ote on aikas vastenmielinen mutta jos miettii kyllä siihen liittyy useesti myös sellainen iloton katsekkin ois kiva tietää miltä taikinaisesta kättelijästä tuntuu kun tarttuu hänen käteensä sellaisella kunnon otteella =))))

    On muuten todella vaikeeta kätellä taikinaa :))
    Siinä menee iteltäkin halu ottaa kunnon otetta, mutta kun se on tapana niin siitä tuleekin nopea puristus vain.
    Ja totta on ton katseenkin kanssa, harvoin ole tavannut iloista taikina otetta. Paitsi joskus kun ollut reumasta tai muusta sairaudesta kyse.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    lukunsa joiden joilla on sairaus mutta ne onkin poikkeuksia niillä on kumminkin pääsääntöisesti iloinen ilme.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    On muuten todella vaikeeta kätellä taikinaa :))
    Siinä menee iteltäkin halu ottaa kunnon otetta, mutta kun se on tapana niin siitä tuleekin nopea puristus vain.
    Ja totta on ton katseenkin kanssa, harvoin ole tavannut iloista taikina otetta. Paitsi joskus kun ollut reumasta tai muusta sairaudesta kyse.

    ilt.töihin, tapasin ensi kertaa yhden henkilön, hällä oli muuten tosi taikina tervehdys, ojensi kätensä, mut puristusta ei ollenkaan, kyllä meni tervehdys hetki nopeesti ohi, oli tosi inhottavaa):

    Mikähän tääl muuten häikkää? Vippas äsken miut näiltä sivuilta ulos, nyt kun kirjotan tätäki, kursori väreilee oudosti):

    Äänestä

  • old_profile_52010 kirjoitti:

    Täyty tulla kattomaan tuliko toi äskeinen viesti ollenkaan eilen tänne.
    Palloa pyöritti sitten heitti pois koko kaksneloselta, enkä kovin kauaa enää jaksanut yrittää joten sammutin koko koneen.

    Äänestä

  • Käytän sanaa tutina ja olkoot vaikka kuinka leuhka vastaus, niin näen nopeasti ihmisistä mitä he ovat. Se pettää harvoin ja olen vanhemmiten alkanut rohkeasti luottamaan tutinaani. Tästä oli mulle nuorempana runsaasti ongelmia, koska sanoa paukuttelin mitä tutina toi tullessaan mieleeni. Koin hankalaksi suostua toimimaan sen mukaan, mitä ihmiset haluavat itsestään viestittää tai olemuksellaan kertoa ja nyt osaan pitää turpani melkein aina kiinni, antaa toisen vaan olla ja mennä hänen ehdoillaan.

    Jos tulee toinen "tutinatyyppi" vastaan sen näkee jo pitkältä. Ei se ystävyydeksi suoraan välttämättä mene, jos ei muuten mene kemiat yksiin, mutta helpottaa yhteisten asioiden hoitamista oikealla kielellä.

    Tutinataitoa voi kehittää, minkä vuoksi luotan siihen tätä nykyä täysin myös työtehtävissä.

    Jos tästä joku sai tolkkua, niin hyvä on. Mikään hihhuli en todellakaan yritä olla.

    Äänestä

  • tanj a kirjoitti:

    Käytän sanaa tutina ja olkoot vaikka kuinka leuhka vastaus, niin näen nopeasti ihmisistä mitä he ovat. Se pettää harvoin ja olen vanhemmiten alkanut rohkeasti luottamaan tutinaani. Tästä oli mulle nuorempana runsaasti ongelmia, koska sanoa paukuttelin mitä tutina toi tullessaan mieleeni. Koin hankalaksi suostua toimimaan sen mukaan, mitä ihmiset haluavat itsestään viestittää tai olemuksellaan kertoa ja nyt osaan pitää turpani melkein aina kiinni, antaa toisen vaan olla ja mennä hänen ehdoillaan.

    ihmisten käyttävän sanaa tutina mulla on sellainen tutina määkin yleensä kyllä nään ihmisestä mikä se on ja harvoin mullakin pettää tietysti sillon jos on taitava huijari kysymyksessä mutta ne tapaukset säilyy hyvin mielessä enkä toista kertaa mee ainakaa samanlaiseen oikeessa oot kyllä siinä ystävyydessäkin tarvitaan sitä kemiaa niinkun rakkaudessakin koska jotainhan siinä tarttee olla että toisista tulee ystäviä ja toisista ei vaikka olisivat kuinka hyviä tyyppejä.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Täyty tulla kattomaan tuliko toi äskeinen viesti ollenkaan eilen tänne.
    Palloa pyöritti sitten heitti pois koko kaksneloselta, enkä kovin kauaa enää jaksanut yrittää joten sammutin koko koneen.

    ootpas sää ollu aikaisin liikkellä mää olin vielä ihan täydessä unessa ja ihan tonne kahdeksaan asti elikkä kellon soittoon eilen illalla tosiaan kyllästy siihen pallonpyörimiseen oli niin hidasta :((((

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    ootpas sää ollu aikaisin liikkellä mää olin vielä ihan täydessä unessa ja ihan tonne kahdeksaan asti elikkä kellon soittoon eilen illalla tosiaan kyllästy siihen pallonpyörimiseen oli niin hidasta :((((

    Se syy siihen erittäin suureen vihaisuuteni on kun olivat päättäneet että minä teen pelkkää aamua jouluun asti.
    Ja lupaus oli aiemmin että pääsen takaisin viiteen vuoroon joka on kolmivuoroista se helpoin.
    Ja kaikkein paras mun "Kropalleni". Aamut pelkästään ei koska aamu alkaa kuudelta ja lähden kävelemään viiden jälkeen ja koska haluan herätä kunnolla ennen töihin lähtöä niin herään neljän aikaan.
    Ja tämä asia on vielä hoidossa koska otan selvän siitä kuka möhli annetun lupauksen.

    Mutta en anna sen pilata koko elämääni koska nyt soi Tuulia Myllyojan cd soittimessani.
    Sain kaksi tuntia pekkasta jotka vietin salilla ja saunassa.
    Nyt on tyttö hyvällä tuulella.
    Mutta asiat töissä ei suinkaan vielä loppuun käsiteltyjä.

    Äänestä

  • tanj a kirjoitti:

    Käytän sanaa tutina ja olkoot vaikka kuinka leuhka vastaus, niin näen nopeasti ihmisistä mitä he ovat. Se pettää harvoin ja olen vanhemmiten alkanut rohkeasti luottamaan tutinaani. Tästä oli mulle nuorempana runsaasti ongelmia, koska sanoa paukuttelin mitä tutina toi tullessaan mieleeni. Koin hankalaksi suostua toimimaan sen mukaan, mitä ihmiset haluavat itsestään viestittää tai olemuksellaan kertoa ja nyt osaan pitää turpani melkein aina kiinni, antaa toisen vaan olla ja mennä hänen ehdoillaan.

    Jos tulee toinen "tutinatyyppi" vastaan sen näkee jo pitkältä. Ei se ystävyydeksi suoraan välttämättä mene, jos ei muuten mene kemiat yksiin, mutta helpottaa yhteisten asioiden hoitamista oikealla kielellä.

    Tutinataitoa voi kehittää, minkä vuoksi luotan siihen tätä nykyä täysin myös työtehtävissä.

    Jos tästä joku sai tolkkua, niin hyvä on. Mikään hihhuli en todellakaan yritä olla.

    Jotkut ihmiset on herkkiä, kuka millekin eikä siinä todellakaan ole kyse hihhuluudesta.
    Onhan intuitiokin sellainen herkkyys juttu jota voi kehittää joka asiassa jos kuuntelee itseään.
    Intuitio voi iedä todella oudoille kujille (hyvässä mielessä) jos sitä suostuu kuuntelemaan.
    Mulla on itellani kokemuksia sen kanssa toimimisesta ja joskus olen pyörittänyt itselleni päätä että miksi taas teen näin tai menen tonne, mutta jos en sitä kuuntelisi niin se jäisi harmittamaan. Ja monet hyvät kokemukset jäisi kokematta.
    Ehkä sillä on tekoa sen tutinan kanssa. Koska muutama ihminen jolle olen meinannut avata sieluani mutta on se joku tullut joka on sanonut "ole hiljaa nyt" ja itsekseni mietin mitäsä tää on, mutta se on selvinnyt kyllä sitten aikaa myöten.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Se syy siihen erittäin suureen vihaisuuteni on kun olivat päättäneet että minä teen pelkkää aamua jouluun asti.
    Ja lupaus oli aiemmin että pääsen takaisin viiteen vuoroon joka on kolmivuoroista se helpoin.
    Ja kaikkein paras mun "Kropalleni". Aamut pelkästään ei koska aamu alkaa kuudelta ja lähden kävelemään viiden jälkeen ja koska haluan herätä kunnolla ennen töihin lähtöä niin herään neljän aikaan.
    Ja tämä asia on vielä hoidossa koska otan selvän siitä kuka möhli annetun lupauksen.

    Mutta en anna sen pilata koko elämääni koska nyt soi Tuulia Myllyojan cd soittimessani.
    Sain kaksi tuntia pekkasta jotka vietin salilla ja saunassa.
    Nyt on tyttö hyvällä tuulella.
    Mutta asiat töissä ei suinkaan vielä loppuun käsiteltyjä.

    kun kerran on vuorotyöhön tottunu ja vielä tykkää siitä niin sit paiskastaan yhteen vuoroon ja vielä aikaiseen aamuun mutta pidä puoles uskon että osaat sen =))))

    Äänestä

vaikee,,, Tapaan paljonki tuntemattomia henkilöitä etenkin työssäni, siellä erottaa tosi nopeasti ihmisistä yhtä ja toista. Mut kyllähän se on niin, ettei hätiköiden pidä tiettyä mielikuvaa ihmisestä luoda, sen nimittäin olen huomannut joitakin kertoja, se voi heittää ihan toiseen laitaan, mitä olen aatellut:))))

Äänestä
  • toisenlaista sun työssäs siinä joutuu niin lähelle ihmistä kehittyy varmaan aikas hyväksi ihmistuntijaksi lähelle ihmistä määkin joudun työssäni kassa vaan välissä mutta se on niin erillaista jotain määkin oon oppinu töissäni ihmisistä kootut selitykset niistä vois kirjoittaa vaikka pienen kirjan =))))

    Äänestä

se mielikuva syntyy vasta jutustelun jälkeen. Aika nopeasti jutustelun perusteella erottaa mm. sen, onko ihminen aito, vai teennäinen. Myös ilmeet ja eleet kertoo paljon. Katsooko puhuessaan silmiin jne.

Äänestä
  • ihmisen kanssa on tosi hankala keskustella joka katsoo olkapään tai pään yli puhuessaan oon käyny kattoon yhtä näytelmääkin jossa yksi näyttelijä nainen katsoi vastanäyttelijän pään yli kun keskusteli tämän kanssa aika hassun näköistä ihmettelin vaan ettei ohjaaja ollu puuttunut asiaan.

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    ihmisen kanssa on tosi hankala keskustella joka katsoo olkapään tai pään yli puhuessaan oon käyny kattoon yhtä näytelmääkin jossa yksi näyttelijä nainen katsoi vastanäyttelijän pään yli kun keskusteli tämän kanssa aika hassun näköistä ihmettelin vaan ettei ohjaaja ollu puuttunut asiaan.

    Mutta jos toinen on kaks metrinen ja toinen metrinen, niin aika hankala siinä on silmiin tapittaa. Molemmilla väsyy niska.
    Siinä tapauksessa olis parein jutella istualtaan :=))

    Äänestä

  • Yxitypy kirjoitti:

    Mutta jos toinen on kaks metrinen ja toinen metrinen, niin aika hankala siinä on silmiin tapittaa. Molemmilla väsyy niska.
    Siinä tapauksessa olis parein jutella istualtaan :=))

    =)))))

    Äänestä

Katson millä tyylillä ihminen tulee paikalle ,sitten puheet ja lopuks onko puheet ja teot synkassa.

Äänestä
  • ihan ensimmäiseks hampaita varmaan siitä näkee paljon meinaan siitä suusta jossa ne hampaat on onko se hymyilevä vai roikkuuko suupielet alaspäin =))))

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    ihan ensimmäiseks hampaita varmaan siitä näkee paljon meinaan siitä suusta jossa ne hampaat on onko se hymyilevä vai roikkuuko suupielet alaspäin =))))

    Tehrä luonnossa tuttavuutta kun näkee toisen ja sen ruumiinkielen,se on muuten kiva ala opiskella sil ihmisellä on paljon tahattomia liikkeitä.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Tehrä luonnossa tuttavuutta kun näkee toisen ja sen ruumiinkielen,se on muuten kiva ala opiskella sil ihmisellä on paljon tahattomia liikkeitä.

    toisilla enemmän toisilla vähemmän jotkut ärsyttääkin ja ihmettelee että miks ei kukaan on sanonu mitään ja toiset toistelee joitain sanoja tämän tästä en tiedä eikö ihmiset sit yleensä välitä kun itsestään ja antaa toisten toimia miten hassusti tahansa =))))

    Äänestä

Nsimmaiset sekunnit ovat aikaa jolloin muodostan pikaisesti mielikuvan ihmisestä,mikäli tapaan hänet kasvotusten.Puhetyyli,ääni,kuin kovaa hän puhuu.Puhuuko hitaasti tai älyttämän nopesti.Kaikkein tärkein on kase kontakti ja siitä päättelen onko hän rehellinen.Ääärimmäisen oudodsti pukutuvasta ihmisestä on vaikeaa muodostaa mitään mielikuvaa lyhyessä ajassa.

Naisesta muodostan mielipiteen edellä mainituilla kriteereillä,mutta täytyy ottaa huomioon myös ujous,kun ei aina tarkoita silmiin katsomisen välttely epärehellisyyttä,vaan vastakkaisen sukupuolen silmiin katsominen on vain liian haasteellista,tai naisen mielestä väärän singnaalin antamista..On totta sekin,jos kaunis nainen katsoo puhuessaan suoraan silmiin,usein miehen polvet notkahtaa jo pelkästään jännitteen vuoksi,mikä vastakkaisen sukupuolen edustajien kohdatessa Aina on:)

Esimerkiksi jos,tapaan mies puolisen henkilön,jolla on huivi päässä,solmittuna taakse ja korvis,tai lävistys,ehkä suuri tatska..Selvä tapaus,hän on ns. venkula.

Minulle käy melkein aina näin yleisillä paikoilla,missä pitää odottaa,tai jonottaa... Muutamaan kymmeneen ihmiseen mahtuu aina,vähintään yksi,kälä,kälä,läpä,tyyppi,joka haluaa olla kaikkien huomion kohde.Hän pitää ääntä yllä tauotta,nauraa omille jutuilleen kovaäänisesti ja irvailee joskus kavereilleen muka salaa,jos hän huomaa jotain poikkeavaa,sairaan tai vanhuksen..Ja tämä ad-hd tyyppi pitää teatteriaan täysin rassukka selvin päin.Nopeasti arvioisin että hänellä on itsetunnossa huolestuttavia puutteita,eikä minulta tulisi hymyn värettäkään vaikka hän putoaisi laivan kannelta mereen,sillä säälin meren eläviä..

Olen kyllä huono ihmistuntija,mutta näillä mennään.Täällä muodostan mielikuvan ihmisestä pitkällä aikavälillä,seuraten edesottamuksia,mutta harvoin tuon mielipiteeni julki,sillä jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja se on vaan hyväksyttävä:)))

Sorkke,kun tuli pitkä.

Äänestä
  • tarina mutta mielenkiintoista tekstiä sen takia luin alusta loppuun ajatuksella enhän muuten olis aloitustakaan tehnyt jos ei asia olis mielenkiintoinen.

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    tarina mutta mielenkiintoista tekstiä sen takia luin alusta loppuun ajatuksella enhän muuten olis aloitustakaan tehnyt jos ei asia olis mielenkiintoinen.

    Mitä tuli kirjoitettua.Kommenttia lähettäessäni oli ongelmia,eikä millään lähtenyt eetteriin tää sepostus ja siinä oli aikaa katsella puuttuvia kirjaimia..huomasin alkulönneissä olevan virheen,painoin peruuta nappia ja koko viesti katosi..En tiennyt tämän lainkaan onnistuneen ja ajattelin että en varmasti osaa uudelleen sillisoppaani kirjoittaa..Mukava kuulla että kiinosti:)

    Äänestä

että ihminen päättää heti ensi sekunneilla tavatessaan uuden ihmisen onko kyseinen henkilö pätevä ja lämmin. Vaiko sitten epäpätevä ja kylmä. Uskon tuohon, se sujuu inuitiivisesti väittäköön kuka mitä vaan.

En perehtynyt kaikkeen jo kirjoitettuun. Tuo vaan tuli mieleeni asiasta.

"koskaan et saa toista tilaisuutta tehdä ensivaikutelmaa" :)

Äänestä
  • toi sun viimeinen rivisi se on niin totta.

    Äänestä

on aina se, jolloin luon ihmisestä "kuvan" ja se on loppujen lopuksi aina pitänyt paikkansa. Siis, vaikka mielikuva ihmisestä on välillä muuttunut toiseksi niin lopuksi se palaa siihen ensimmäiseen mielikuvaan, joka sitten on kuitenkin ollut se todellinen. Itselleni.

Äänestä
  • huijas kerran yksi mies ensitapaamisessa toista ei sit tullukkaan oli niin mukava kiltti ja ystävällinen näytti passinsa ja kaikki ei ollu luottotiedossä häiriöitä kun poliisin kanssa asiasta keskustelin niin totesivat että näyttää olleen viimeiset vuodet säilössä sen takia ei oo luottohäiriöitä kyllä niitä mestareita osuu joka alalle onneks ei tullu takkiin kun yhdeksänkyt ekee =)))) nyt hymyilyttää sillon otti päähän että piti mennä halpaan mutta näitä sattuu.

    Äänestä

mielikuvani eräästä henkilöstä. Melkein vuoden puhelimessa jutustelujen jälkeen tapasin hänet eilen ensimmäisen kerran. Mielikuvani hänestä oli äänen perusteella hieman tukevahko noin 55 henkilö, silmälasein varustettu ja pikkuisen kuivalla huumorilla varustettuna.
Mitä ollakkaan, sieltä tulikin esiin -40 vilkkuvasilmäinen, jäntevä, erinomainen vitsinkertoja.

Äänestä
  • vaan jutella asiaa sen vuoden aikana kun olit saanu niin väärän kuvan ;))))

    Äänestä

  • viivatiina kirjoitti:

    vaan jutella asiaa sen vuoden aikana kun olit saanu niin väärän kuvan ;))))

    erittäin kuivia ja asiallisia , keskimäärin 1 1/2 minuutin mittaisia :))

    Äänestä

  • RIMMIR kirjoitti:

    erittäin kuivia ja asiallisia , keskimäärin 1 1/2 minuutin mittaisia :))

    päässy vielä vauhtiin niin lyhyessä ajassa ;)))))

    Äänestä

ei voi välttää, etteikö ulkoinen olemus kokonaisuutena vaikuttais, mutta vasta kun tuntematon avaa suunsa, voi jotain kuvaa muodostaa.
Meen vielä asian viereen sen verran, että pahimpia on ihmiset, jotka muodostaa kuvan tuntemattomasta henkilöstä toisten puheiden perusteellaa, eli tietty ennakkokuva ennen tapaamista. Sehän on sitte jokaisen oma moga, joka sen kuvan antaa vaikuttaa..

Äänestä
  • Tapasin viime talvena naisen, jonka olen tuntenut jo vuosia, mutta vain poikani kaverin äitinä.
    Ulkoisesti harmaahiiri ja syrjään vetäytyvän oloinen. En ihmetellyt kun hänen mies löysi kauniin uuden vaimon ja jätti naisen.

    Mutta mitä löytyikään tämän ihastuttavan naisen sisältä. Upea keskustelija, älykäs, sarkasinen humoristi, joka osasi nauraa itselleen ja elämälleen, hänen ulkonäkönsäkin muuttui silmissäni viehättäväksi. Jouduimme sattumalta yhteiseen tilaan, istuimme neljä tuntia vierekkäin odotellen junaa aika kului kuin siivillä.

    Olen usein ajatellut ottaa häneen yhteyttä sillä pidin hänestä, mutta kuinka tämä elämä heittelee ja yhteyden otot jäävät aikomuksiksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

viivatiina kirjoitti:

luot tuntemattomasta ihmisestä mielikuvan en nyt tarkoita ainoastaan täällä palstalla vaan yleensäkkin elämässä kun tapaat ihmisen joka on sinulle täysin tuntematon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu