Lyhyesti oma taustani: takana 1xIVF yksityisellä (Väestöliitto) ja toinen suunnitteilla sillä aikaa kun jonotan kunnalliseen (Naistenklinikka). Diagnoosi: vaikea/vaikeahko endometrioosi. Onko kokemusta hoitojen eroista? Ja kummasta on lykästänyt jos molemmilla puolilla hoitoja? Oman yksityisklinikan nettisivuilta luin onnistumis-% olevan alle 40 vuotiailla noin 28 % (v. 2008-1009) mutta Naistenklinikan papereissa sanotaan 30-40%. Koska yksityiset klinikat ottavat asiakkaikseen liki kaikki, olisi pienempi onnistumis-% ihan looginen sillä kunnallisessa käsittääkseni harjoitetaan suht selektiivistä toimintaa (mm. max 3 x ja alle 39 v). Kirjallisen hoitojen kuvauksen perusteella vaikuttaisi myös siltä että julkisella tehdään hoidot hieman pidemmän kaavan mukaan eli "varmemman päälle"? Mutta eikös kaikki käytetyt lääkkeet ja menetelmät ole samat eli onnistuminen ei sinällään pitäisi olla paikasta kiinni? Väkisin vaan on käynyt mielessä että yksityisille klinikoille epäonnistumiset eivät ole niin huono juttu kuin julkisille joille ne ovat lisäkulua uusintahoitojen muodossa (yksityisille sen sijaan lisätuottoa..). En siis tarkoita etteikö kaikkea mahdollista tehtäisi molemmissa paikoissa hyvin ja oikein mutta julkisella onnistumispaineet ovat selkeäasti suuremmat. Siis molemmilla puolilla hoidoissa olleiden ja jommasta kummasta plussanneiden kertomuksia&kokemuksia kiitos!
IVF-hoitojen onnistumiset yksityinen vs. kunnallinen
8
4015
Vastaukset
- mm
Hei, Me oltiin ensin naistenklinikalla hoidoissa, jossa tehtiin kaikki mahdolliset tutkimukset sekä 3 inseminaatiota. Lapsettomuuden syyksi ei muuta syytä olla löytynyt kun myös tuo endo. IVF hoitoihin meidät siirrettiin Väestöliiton hoitoon ja vaikka aluksi vastustin jälleen uusia lääkäreitä oli tuo siirto lottovoitto. Hoito on aivan eri luokkaa vaikka ostopalveluna tehtiinkin: aina voi soittaa ja kysyä, vastauksia tuli kysymättäkin ja kyseessä ei ollut sairaala vaan siellä todellakin haluttiin auttaa.
Hoitoprosenteista en tiedä, mutta en epäile hetkeäkään, että niitä ei kiinnostais hoidon lopputulos vaan kyllä siellä tunnuttiin toivovan onnistumista miljoona kertaa enemmän kun naistenklinkikalla koskaan. Meillä ensimmäisen IVF:n tuoresiirto ei onnistunut, mutta ensimmäinen PAS sitten odottelee tuolla vatsassa, että pääsis maailmaan parin viikon päästä.
Eli jos voisin valita, niin valitsisin Väestöliiton mennen tullen!
Onnea hoitoihin ja älä luovu toivosta vaikka välillä epätoivo iskeekin! - ....................
Kyllä minun näkemykseni on aika päinvastainen kuin sinun. Siis että kyllä yksityisellä puolella välitetään potilaasta huomattavasti enemmän, kuin julkisella. Enemmän yksityiseltä puolelta saa sen mielikuvan (lähinnä keskusteluista täällä palstalla, myös oma kokemus), että he haluavat tehdä kaikkensa, jotta hoidot onnistuisivat. Julkisella puolella mennään enemmän vakiokaavan mukaan, tehdään ne perushoidot, jotka kaikille ja sitten nostetaan kädet pystyyn. Oma käsitykseni on, että yksityisellä puolella räätälöidään hoidot enemmän tilannekohtaisesti. Pakkohan heidän on, kun asiakkaat maksavat hoidostaan ja hoidot todella ovat kalliita.
Ja ei, lääkkeet ja hoitomuodot eivät ole samoja julkisella ja yksityisellä puolella. Kyllä yksityisellä puolella on enemmän vaihtoehtoja käytössä, maksava asiakas saa haluamaansa hoitoa. Julkisella tosiaan yleensä käydään vain se vakiopatteristo läpi ja siinä se. Ja julkisella puolella potilas ei voi vaikuttaa hoitojen kulkuun yhtä paljon, kuin yksityisellä.
Itse aloitimme hoidot julkisella, mutta ekan IVF:n tuoresiirron jälkeen loikkasimme yksityiselle, jossa hoitoja sitten jatkettiin palaamatta koskaan julkiselle puolelle. Meille tehtiin kolmas IVF pitkällä viljelyllä minun aloitteestani. Lääkäri ei olisi ottanut asiaa puheeksi vielä siinä vaiheessa hoitoja, mutta suostui siihen, kun itse otin asian puheeksi. Tästä hoidosta saimme tuloksena lapsen. En tiedä, onko yhdelläkään julkisella klinikalla mahdollista edes saada alkioille pitkää viljelyä. Tämä siis esimerkkinä siitä, kuinka yksityisellä puolella maksava asiakas voi itse vaikuttaa hoitojen kulkuun.- endo_not_fun
Kiitokset kokemuksista, lisää mielellään kellä vaan on molemmista kokemusta.
Kaiken järjen mukaan yksityisten klinikoiden pitäisi olla asiakasorientoituneempia ja varmasti ovatkin mutta koska jokainen lisähoitokerta on heille puhdasta lisätuloa niin väkisin tulee mieleen että voisiko hoitojen alkuun käydä niin että lähdetään vähän "kokeilemaan" ja vasta 3. kerran kohdalla (joka monelle jonkinlainen kipuraja ainakin tiiviiseen tahtiin tehtynä) todella mietitään miten raskautumisen todennäköisyyttä voidaan maksimoida. Julkisella puolella tällaiseen "ei ole varaa" vaan alusta lähtien on mentävä maksimoiden. Sitä en epäile yhtään etteikö julkisen toiminta olisi hyvin liukuhihnatyyppistä ja itselle sopivien käyntiaikojen saanti voi olla heikkoa jne. Nyt lähinnä olen kiinnostunut onnistumisista että miten ja kummalla puolella se sitten lopulta onnistui.
Päinvastaista mieltä, kerroit että 3. hoito tehtiin pitkällä viljelyllä yksityisellä sinun aloitteestasi. Olen itse miettinyt samaa koska 1. hoidossamme ongelmana oli hitaasti jakautuneet solut ja jotenkin pelkään että samaa tulee toistumaan (miksei toistuisi?). Oman selvitykseni mukaan julkisella ei tehdä pitkiä viljelyitä eli se olisi joka tapauksessa yksityisen heiniä. Onko tuo kuinka paljon kalliimpaa kuin "normiviljely" (2-3 pv)? Ja se miksi niitä ei helposti lähdetä klinikan puolelta suosittelemaan liittyy kai siihen että kun soluja viljellään pidempään niin siirrettävien määrä vähenee usein (ehkä ikään kuin "päivä päivältä" tyyliin)? Ja pahimassa tapauksessa ei olekkaan sitten mitään siirrettävää..? Plus että pidemmällekkään jakautuneen solun kiinnittymisestä ei ole mitään takeita (varsinkin kun on endon vuoksi toksiineja kehossa)? Kuinka pitkä viljely teille tehtiin ja saatiinko lisäksi jotain pakkaseen vai miten homma menee? Kiitos sinulle mielettömästi jos vielä jaksat vastailla! Jos saisin kaivettua lisädataa tästä pidemmästä viljelystä nyt suht pikaiseen niin otan sen puheeksi lääkärin kanssa jos sitä voisi harkita jo 2. hoitoon?!
Ja vielä tarkennuksena aloitukseeni että en missään nimessä ole ollut tyytymätön yksityisen klinikan palveluun, päinvastoin. Mutta niin kauan kuin toivottua tulosta ei saada aikaiseksi mukava palvelu ja ymmärtävät ihmiset eivät ihmeemmin lämmitä. Ja koska yksi hoito kaikkineen on aina rankka niin mitään "kokeiluja" ja "toivotaan parasta" (näin siirron tehnyt lääkäri sanoi minulle.. josta jo arvasin että tuskinpa onnistuu..) tyylistä ei todellakaan jaksaisi jos unohdetaan rahapuoli joka sitten oma lukunsa. - päinvastaista mieltä
endo_not_fun kirjoitti:
Kiitokset kokemuksista, lisää mielellään kellä vaan on molemmista kokemusta.
Kaiken järjen mukaan yksityisten klinikoiden pitäisi olla asiakasorientoituneempia ja varmasti ovatkin mutta koska jokainen lisähoitokerta on heille puhdasta lisätuloa niin väkisin tulee mieleen että voisiko hoitojen alkuun käydä niin että lähdetään vähän "kokeilemaan" ja vasta 3. kerran kohdalla (joka monelle jonkinlainen kipuraja ainakin tiiviiseen tahtiin tehtynä) todella mietitään miten raskautumisen todennäköisyyttä voidaan maksimoida. Julkisella puolella tällaiseen "ei ole varaa" vaan alusta lähtien on mentävä maksimoiden. Sitä en epäile yhtään etteikö julkisen toiminta olisi hyvin liukuhihnatyyppistä ja itselle sopivien käyntiaikojen saanti voi olla heikkoa jne. Nyt lähinnä olen kiinnostunut onnistumisista että miten ja kummalla puolella se sitten lopulta onnistui.
Päinvastaista mieltä, kerroit että 3. hoito tehtiin pitkällä viljelyllä yksityisellä sinun aloitteestasi. Olen itse miettinyt samaa koska 1. hoidossamme ongelmana oli hitaasti jakautuneet solut ja jotenkin pelkään että samaa tulee toistumaan (miksei toistuisi?). Oman selvitykseni mukaan julkisella ei tehdä pitkiä viljelyitä eli se olisi joka tapauksessa yksityisen heiniä. Onko tuo kuinka paljon kalliimpaa kuin "normiviljely" (2-3 pv)? Ja se miksi niitä ei helposti lähdetä klinikan puolelta suosittelemaan liittyy kai siihen että kun soluja viljellään pidempään niin siirrettävien määrä vähenee usein (ehkä ikään kuin "päivä päivältä" tyyliin)? Ja pahimassa tapauksessa ei olekkaan sitten mitään siirrettävää..? Plus että pidemmällekkään jakautuneen solun kiinnittymisestä ei ole mitään takeita (varsinkin kun on endon vuoksi toksiineja kehossa)? Kuinka pitkä viljely teille tehtiin ja saatiinko lisäksi jotain pakkaseen vai miten homma menee? Kiitos sinulle mielettömästi jos vielä jaksat vastailla! Jos saisin kaivettua lisädataa tästä pidemmästä viljelystä nyt suht pikaiseen niin otan sen puheeksi lääkärin kanssa jos sitä voisi harkita jo 2. hoitoon?!
Ja vielä tarkennuksena aloitukseeni että en missään nimessä ole ollut tyytymätön yksityisen klinikan palveluun, päinvastoin. Mutta niin kauan kuin toivottua tulosta ei saada aikaiseksi mukava palvelu ja ymmärtävät ihmiset eivät ihmeemmin lämmitä. Ja koska yksi hoito kaikkineen on aina rankka niin mitään "kokeiluja" ja "toivotaan parasta" (näin siirron tehnyt lääkäri sanoi minulle.. josta jo arvasin että tuskinpa onnistuu..) tyylistä ei todellakaan jaksaisi jos unohdetaan rahapuoli joka sitten oma lukunsa.Juu, hyvin tunnut olevan perillä pitkästä viljelystä sinäkin :) Itsekin otin kovasti selvää asioista omin päin, kun tuntui, että lääkärit eivät itse oikein tehneet aloitteita vaan itse piti osata kysellä ja ehdotella ...
Tosiaan näin on, että pitkää viljelyä ei herkästi suositella, koska siinä on riskinä, ettei siirtoon ollenkaan päästä, jos alkiot yksitellen lakkaavat jakautumasta viljelyn edetessä. Täytyy siis olla hyvä määrä munasoluja ja alkioita, jotta pitkään viljelyyn ylipäätään kannattaa lähteä. Toisaalta, kun alkioita viljellään labrassa pidempään, vältytään siinä mielessä "turhilta" alkionsiirroilta, että voi olla, etteivät ne alkiot olisi jatkaneet kohdussakaan, jotka labrassa lakkaavat kehittymästä. Ja JOS blastokysti-alkioita saadaan labrassa, tiedetään, että ne ovat sitten varmasti vahvoja ja hyvälaatuisia. Siksi raskauden todennäköisyys on paljon suurempi, kun siirretään blastokysti-alkio. (Tietenkään 100% varmaa raskaus ei ole tässäkään tapauksessa ...)
Pitkässä viljelyssä on siis tavoitteena, että alkiot kehittyisivät labrassa tuohon ns. blastokysti-vaiheeseen asti. Blastokysti-alkio on heti valmis kiinnittymään kohdun seinämään. Jos alkiot jakautuvat normaalitahdissa, ne ovat blastokysti-vaiheessa 5-6 päivän viljelyn jälkeen. On tosiaan tavallista, että joka päivä jokunen alkio lopettaa kehittymisen ja joudutaan heittämään pois.
Hintaa tälle hoidolle tulee lisää n. 200-300 euroa per päivä, sen, mitä se alkioiden viljely kultakin ylimääräiseltä päivältä tulee maksamaan.
Sitä en osaa sanoa, miten pitkä viljely ja endo suhtautuvat toisiinsa. Siitä sinun täytyy jutella hoitavan lääkärin kanssa.
Meille kävi niin hyvä tuuri, että sain tuossa kolmannessa hoidossa valtavan määrän munasoluja, muistaakseni 32, joista hedelmöittyi 24 (heh, mies joutui antamaan kaksi spermanäytettä ...) ja loppujen lopuksi blastokystivaiheen saavutti 14 alkiota. Lääkärikin oli ihmeissään tästä tuloksesta. Vain yksi siirrettiin tuoresiirrossa, koska hyperin riski oli suuri ja pakkaseen saimme 13 blastokystiä. Nyt olen viimeisilläni raskaana noista pakastetuista blastoista tehdystä siirrosta. - *****
päinvastaista mieltä kirjoitti:
Juu, hyvin tunnut olevan perillä pitkästä viljelystä sinäkin :) Itsekin otin kovasti selvää asioista omin päin, kun tuntui, että lääkärit eivät itse oikein tehneet aloitteita vaan itse piti osata kysellä ja ehdotella ...
Tosiaan näin on, että pitkää viljelyä ei herkästi suositella, koska siinä on riskinä, ettei siirtoon ollenkaan päästä, jos alkiot yksitellen lakkaavat jakautumasta viljelyn edetessä. Täytyy siis olla hyvä määrä munasoluja ja alkioita, jotta pitkään viljelyyn ylipäätään kannattaa lähteä. Toisaalta, kun alkioita viljellään labrassa pidempään, vältytään siinä mielessä "turhilta" alkionsiirroilta, että voi olla, etteivät ne alkiot olisi jatkaneet kohdussakaan, jotka labrassa lakkaavat kehittymästä. Ja JOS blastokysti-alkioita saadaan labrassa, tiedetään, että ne ovat sitten varmasti vahvoja ja hyvälaatuisia. Siksi raskauden todennäköisyys on paljon suurempi, kun siirretään blastokysti-alkio. (Tietenkään 100% varmaa raskaus ei ole tässäkään tapauksessa ...)
Pitkässä viljelyssä on siis tavoitteena, että alkiot kehittyisivät labrassa tuohon ns. blastokysti-vaiheeseen asti. Blastokysti-alkio on heti valmis kiinnittymään kohdun seinämään. Jos alkiot jakautuvat normaalitahdissa, ne ovat blastokysti-vaiheessa 5-6 päivän viljelyn jälkeen. On tosiaan tavallista, että joka päivä jokunen alkio lopettaa kehittymisen ja joudutaan heittämään pois.
Hintaa tälle hoidolle tulee lisää n. 200-300 euroa per päivä, sen, mitä se alkioiden viljely kultakin ylimääräiseltä päivältä tulee maksamaan.
Sitä en osaa sanoa, miten pitkä viljely ja endo suhtautuvat toisiinsa. Siitä sinun täytyy jutella hoitavan lääkärin kanssa.
Meille kävi niin hyvä tuuri, että sain tuossa kolmannessa hoidossa valtavan määrän munasoluja, muistaakseni 32, joista hedelmöittyi 24 (heh, mies joutui antamaan kaksi spermanäytettä ...) ja loppujen lopuksi blastokystivaiheen saavutti 14 alkiota. Lääkärikin oli ihmeissään tästä tuloksesta. Vain yksi siirrettiin tuoresiirrossa, koska hyperin riski oli suuri ja pakkaseen saimme 13 blastokystiä. Nyt olen viimeisilläni raskaana noista pakastetuista blastoista tehdystä siirrosta.Me ollaan hoidossa julkisella ja meille osalle alkioista tehtiin 5.päivän viljely. Ilmeisesti voidaan joitakin viljellä pidempään jos tulee kerralla paljon alkioita, kun kato noissa pitkissä viljelyissä voi olla suuri. Meillä 11 alkiota pakastettiin 3.päivän ikäisinä ja 6 alkiota viljeltiin 5.päivän ikäisiksi, tosin näistä ainostaan yksi oli vielä "hengissä" viidentenä päivänä ja pääsi pakkaseen.
- SSSS77
***** kirjoitti:
Me ollaan hoidossa julkisella ja meille osalle alkioista tehtiin 5.päivän viljely. Ilmeisesti voidaan joitakin viljellä pidempään jos tulee kerralla paljon alkioita, kun kato noissa pitkissä viljelyissä voi olla suuri. Meillä 11 alkiota pakastettiin 3.päivän ikäisinä ja 6 alkiota viljeltiin 5.päivän ikäisiksi, tosin näistä ainostaan yksi oli vielä "hengissä" viidentenä päivänä ja pääsi pakkaseen.
Meillä yksityisellä tehtiin omasta tahdosta 5päivän viljely vaikka alkioita oli vaan 3. Tämä siksi että viimeksi pakkasalkiot (5kp) kuolivat kaikki sulatuksessa ja ajattelin että ihan turhaa yrittää pakastaa jos niistä heti tietää että eivät tule selviämään. eli 3 alkiota pitkään viljelyyn joista 2 selvisi, toinen huonompi mutta molemmat siirettiin ja tällä viikolla tuli plussa!
- tata mielta
endo_not_fun kirjoitti:
Kiitokset kokemuksista, lisää mielellään kellä vaan on molemmista kokemusta.
Kaiken järjen mukaan yksityisten klinikoiden pitäisi olla asiakasorientoituneempia ja varmasti ovatkin mutta koska jokainen lisähoitokerta on heille puhdasta lisätuloa niin väkisin tulee mieleen että voisiko hoitojen alkuun käydä niin että lähdetään vähän "kokeilemaan" ja vasta 3. kerran kohdalla (joka monelle jonkinlainen kipuraja ainakin tiiviiseen tahtiin tehtynä) todella mietitään miten raskautumisen todennäköisyyttä voidaan maksimoida. Julkisella puolella tällaiseen "ei ole varaa" vaan alusta lähtien on mentävä maksimoiden. Sitä en epäile yhtään etteikö julkisen toiminta olisi hyvin liukuhihnatyyppistä ja itselle sopivien käyntiaikojen saanti voi olla heikkoa jne. Nyt lähinnä olen kiinnostunut onnistumisista että miten ja kummalla puolella se sitten lopulta onnistui.
Päinvastaista mieltä, kerroit että 3. hoito tehtiin pitkällä viljelyllä yksityisellä sinun aloitteestasi. Olen itse miettinyt samaa koska 1. hoidossamme ongelmana oli hitaasti jakautuneet solut ja jotenkin pelkään että samaa tulee toistumaan (miksei toistuisi?). Oman selvitykseni mukaan julkisella ei tehdä pitkiä viljelyitä eli se olisi joka tapauksessa yksityisen heiniä. Onko tuo kuinka paljon kalliimpaa kuin "normiviljely" (2-3 pv)? Ja se miksi niitä ei helposti lähdetä klinikan puolelta suosittelemaan liittyy kai siihen että kun soluja viljellään pidempään niin siirrettävien määrä vähenee usein (ehkä ikään kuin "päivä päivältä" tyyliin)? Ja pahimassa tapauksessa ei olekkaan sitten mitään siirrettävää..? Plus että pidemmällekkään jakautuneen solun kiinnittymisestä ei ole mitään takeita (varsinkin kun on endon vuoksi toksiineja kehossa)? Kuinka pitkä viljely teille tehtiin ja saatiinko lisäksi jotain pakkaseen vai miten homma menee? Kiitos sinulle mielettömästi jos vielä jaksat vastailla! Jos saisin kaivettua lisädataa tästä pidemmästä viljelystä nyt suht pikaiseen niin otan sen puheeksi lääkärin kanssa jos sitä voisi harkita jo 2. hoitoon?!
Ja vielä tarkennuksena aloitukseeni että en missään nimessä ole ollut tyytymätön yksityisen klinikan palveluun, päinvastoin. Mutta niin kauan kuin toivottua tulosta ei saada aikaiseksi mukava palvelu ja ymmärtävät ihmiset eivät ihmeemmin lämmitä. Ja koska yksi hoito kaikkineen on aina rankka niin mitään "kokeiluja" ja "toivotaan parasta" (näin siirron tehnyt lääkäri sanoi minulle.. josta jo arvasin että tuskinpa onnistuu..) tyylistä ei todellakaan jaksaisi jos unohdetaan rahapuoli joka sitten oma lukunsa."Kaiken järjen mukaan yksityisten klinikoiden pitäisi olla asiakasorientoituneempia ja varmasti ovatkin mutta koska jokainen lisähoitokerta on heille puhdasta lisätuloa niin väkisin tulee mieleen että voisiko hoitojen alkuun käydä niin että lähdetään vähän "kokeilemaan" ja vasta 3. kerran kohdalla (joka monelle jonkinlainen kipuraja ainakin tiiviiseen tahtiin tehtynä) todella mietitään miten raskautumisen todennäköisyyttä voidaan maksimoida. Julkisella puolella tällaiseen "ei ole varaa" vaan alusta lähtien on mentävä maksimoiden."
Itse taas kuvittelisin etta yksityisella halutaan raskaus maksimoida heti alusta. Koska mita paremmat onnistumisprosentit he saavat (ja voivat julkistaa), sen enemman he saavat myos asiakkaita. Kylla kuluttajat valitsevat sen lafkan joka lupaa parhaat tulokset. Joten ei ole yksitykselle kannattavaa tuottaa huonoja tuloksia 'rahastusmielessa' koska se vaikuttaa maineeseen eika pidemman paalle olisi asiakkaita joita rahastaa. Samalla lailla yksityisklinikat kilpailevat kuin muutkin firmat. - -N33-
tata mielta kirjoitti:
"Kaiken järjen mukaan yksityisten klinikoiden pitäisi olla asiakasorientoituneempia ja varmasti ovatkin mutta koska jokainen lisähoitokerta on heille puhdasta lisätuloa niin väkisin tulee mieleen että voisiko hoitojen alkuun käydä niin että lähdetään vähän "kokeilemaan" ja vasta 3. kerran kohdalla (joka monelle jonkinlainen kipuraja ainakin tiiviiseen tahtiin tehtynä) todella mietitään miten raskautumisen todennäköisyyttä voidaan maksimoida. Julkisella puolella tällaiseen "ei ole varaa" vaan alusta lähtien on mentävä maksimoiden."
Itse taas kuvittelisin etta yksityisella halutaan raskaus maksimoida heti alusta. Koska mita paremmat onnistumisprosentit he saavat (ja voivat julkistaa), sen enemman he saavat myos asiakkaita. Kylla kuluttajat valitsevat sen lafkan joka lupaa parhaat tulokset. Joten ei ole yksitykselle kannattavaa tuottaa huonoja tuloksia 'rahastusmielessa' koska se vaikuttaa maineeseen eika pidemman paalle olisi asiakkaita joita rahastaa. Samalla lailla yksityisklinikat kilpailevat kuin muutkin firmat.Heips. Itse olen ollut hoidoissa sekä yksityisellä että julkisella, ja vieläpä kahdella eri paikkakunnilla, koska muutettuakin on tullut tällä lapsettomuuden pitkällä taipaleella..
Ensimmäinen ja painavin syy miksi itse olen ehdottomasti yksityisen puolella on ajankäyttö! Julkisella puolella tuli sellainen olo, että naistenpolin lääkäri juoksi huoneesta toiseen ja siinä välissä kävi keinosiementämässä minutkin :) Kiireestä johtuen aina jäi jotakin kýsymättä ja sanomatta ei siihen annettu edes mahdollisuutta.. Tuntuma siitä, että "kaikki samalla kaavalla" jäi ainakin meille. Yksityisellä olen ollut hoidossa sekä omakustanteisesti että nyt maksusitoumuksella. Täytyy sanoa, että tieto siitä, ettei tarvitse hintoja miettiä on todella helpottavaa! Nimittäin 1. ivf-hoitokerralla yksityisellä piti koko ajan miettiä, että mihin meillä on varaa :( Olen ymmärtänyt, että kevyempien hoitokeinojen teettäminen potilaille kertoo aina jotain lapsettomuuden syystä.. Ainakin minulle on tällä perusteltu sitä, ettei heti lähdetty tekemään ivf-hoitoa sata lasissa.. Itse ainakin ajattelen, ettei auta kuin luottaa klinikoiden moraaliin ja etiikkaan itse pitää huolta siitä missä mennään ja esittää niitä kysymyksiä ja toiveita SUURELLÄ äänellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 465870
- 495361
- 493734
- 143685
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise993401- 313136
- 592894
- 582756
- 552413
- 381854