Ei kaikki

Ei kaikki puhu raskaudestaan! Itse esim. en, paitsi jos joku kysyy, eli silloin henkilöä kiinnostaa, mutta kerron vain kuulumiset ja jätän asian. Samoin koko ensimmäinen raskaus. Tiedostin sen asian että ne joilla ei ole lapsia, eivät ole aiheesta välttämättä kiinnostuneita ja jos ovat niin ottavat asian esiin itse. Eikä minulla ole tuttuja, jotka ovat samaan aikaan olleet raskaana, muutama ystävä on, jotka kovasti haluaisivat olla ja yrittävät sitä jatkuvasti. Tiedän että omasta raskaudestani puhuminen voi vaikuttaa erityisesti heistä "leuhkimiselta", enkä halua loukata ystäviäni.

Toisilla on tarve korostaa itseään, puhua jatkuvasti raskaudestaan ja lapsistaan, jatkuvasti vain. Kyllä siinä kaverit karisevat! Itse olen saanut kiinnostusta ja tukea osakseni aivan sitä kerjäämättä. Silloin tiedän että se on vapaaehtoista ja aitoa. Suosittelen muillekkin. Puhukaa lapsistanne sellaisten kanssa joilla jo itsellä on lapsia tai ovat raskaana. Itseäni ei sekään hirveästi jaksa kiinnostaa. Äiti ehdin olla kaiken muun ajan, silloin kun olen ystävieni kanssa, vauva yleensä aina mukana, keskityn ystäviini ja heidän asioihinsa. Pitää sitä olla muutakin kiinnostusta kuin pelkkä vauva, ainakin hyvät ystävät. Heitä näkee harvoin, vauvaa koko ajan. Hänelle riittää että olet läsnä ja välität, vaikket sitä koko maailmalle jatkuvasti toitotakaan. Ja sinä tiedät, se on kaikkein tärkeintä. Ei se tee sinusta huonoa äitiä vaikket koko ajan osoita ajattelevasi lastasi puhumalla hänestä. Itsekään en voi sietää sellaisia ihmisiä joilla ei muuta puheenaihetta olekaan, yritän kovasti välttää heidänlaisiaan.
1296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hienoa kuulla, että noin ajattelevaisia ihmisiä löytyy. Moni ei varmaan ymmärrä, että kun jo raskaana olevien tai pikkuvauvojen näkeminen saattaa itkettää, niin äidin jatkuva lapseen keskittyminen ei välttämättä ystävyyssuhteita paranna.

Nyt, kun lähes kaikilla kavereillani on lapsia ja itselläni ei, ymmärrän, että ystäväpiiri saattaa tilanteen myötä vaihtua. Tuntee itsensä niin poikkeavaksi, eivätkä muut sitä välttämättä ymmärrä. Kovin vaan ovat vähissä tutut lapsettomat kolmekymppiset pariskunnat, jäämme melko yksin, jos emme ole lapsellisten kanssa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puhu kirjoitti:

Ei kaikki puhu raskaudestaan! Itse esim. en, paitsi jos joku kysyy, eli silloin henkilöä kiinnostaa, mutta kerron vain kuulumiset ja jätän asian. Samoin koko ensimmäinen raskaus. Tiedostin sen asian että ne joilla ei ole lapsia, eivät ole aiheesta välttämättä kiinnostuneita ja jos ovat niin ottavat asian esiin itse. Eikä minulla ole tuttuja, jotka ovat samaan aikaan olleet raskaana, muutama ystävä on, jotka kovasti haluaisivat olla ja yrittävät sitä jatkuvasti. Tiedän että omasta raskaudestani puhuminen voi vaikuttaa erityisesti heistä "leuhkimiselta", enkä halua loukata ystäviäni.

Toisilla on tarve korostaa itseään, puhua jatkuvasti raskaudestaan ja lapsistaan, jatkuvasti vain. Kyllä siinä kaverit karisevat! Itse olen saanut kiinnostusta ja tukea osakseni aivan sitä kerjäämättä. Silloin tiedän että se on vapaaehtoista ja aitoa. Suosittelen muillekkin. Puhukaa lapsistanne sellaisten kanssa joilla jo itsellä on lapsia tai ovat raskaana. Itseäni ei sekään hirveästi jaksa kiinnostaa. Äiti ehdin olla kaiken muun ajan, silloin kun olen ystävieni kanssa, vauva yleensä aina mukana, keskityn ystäviini ja heidän asioihinsa. Pitää sitä olla muutakin kiinnostusta kuin pelkkä vauva, ainakin hyvät ystävät. Heitä näkee harvoin, vauvaa koko ajan. Hänelle riittää että olet läsnä ja välität, vaikket sitä koko maailmalle jatkuvasti toitotakaan. Ja sinä tiedät, se on kaikkein tärkeintä. Ei se tee sinusta huonoa äitiä vaikket koko ajan osoita ajattelevasi lastasi puhumalla hänestä. Itsekään en voi sietää sellaisia ihmisiä joilla ei muuta puheenaihetta olekaan, yritän kovasti välttää heidänlaisiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu