tarvitsen sinua aurinko
olen kylmää vettä
jäätä sinun ihollasi
en ole sinun valoasi
en aurinkoasi tunne ihollani
vain mustaa valoa
tänään kävelin pois
jokin minussa sinusta roikkui
revin sen pois
katsoin sen kulkua hetken
käännyin kohti tuntematonta
jonain päivänä poltan
sisimälläni tulella
kaiken sen minkä kerran tunsin
ja jää palaa
tiedän sen
olen kylmää vettä
jäätä sinun ihollasi
en ole sinun valoasi
en aurinkoasi tunne ihollani
vain mustaa valoa
tänään kävelin pois
jokin minussa sinusta roikkui
revin sen pois
katsoin sen kulkua hetken
käännyin kohti tuntematonta
jonain päivänä poltan
sisimälläni tulella
kaiken sen minkä kerran tunsin
ja jää palaa
tiedän sen
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuin metafori yksinäisyyden tunteelle (jos en väärin ymmärtänyt)
Taas kerran kirjoitit suoraan sydämeen
"ja jää palaa tiedän sen" oli hieno päätös runollesi.
Sinäkin olet palannut kirjoittelemaan. Taidan olla vähän syysmasentunut, menee ohi aikanaan. Näkyy varmaan teksteissäni, tuo syksyn sävel. Runosi ovat aitoja, tulevat sieltä mihin ihmisen sisin on kätkettynä.
mutta jollen nyt väärin muista on runosi aina olleet
syvällisiä ja niissä on ollut melankolinen sointu.
Viimeiset puolitovuotta en ole tänne kirjotellut johtuen suurien tapahtumien vuoksi, päälaiassa surun.
Huomenta Darkkis! Kyllä se siitä.
ihminen niin kovin hauras tässä haaveiden kehässä. Mutta lopulta kevät palaa. Niin se aina tekee.