Olen saanut sen käsityksen että jos on pitkään kärsinyt selittämättömästä lapsettomuudesta ja sitten adoptoi lapsen, käy aika usein niin, että sitten tullaankin raskaaksi ihan yllättäen kun on täysin luovuttu toivosta. Ilmeisesti stressi loppuu kun hyväksyy sen ettei enää tarvitse yrittää, ja elimistö saa rauhassa ilman häiritsevää stressiä hoitaa asian.
Entäpä jos on eläinrakas eikä allerginen ihminen, niin voisi hankkia lemmikin lapsen korvikkeeksi. Siis adoptoida kissan tai koiran jolle antaa sen kaiken hellyyden mikä on olemassa lasta varten. Sitten voisi yrittää unohtaa koko lapsettomuuden ja ajatella että lemmikki on sitten se meidän oma rakas vauvamme. Tottakai pitää olla tietoinen että jos ja KUN vauva sitten syntyy, on lemmikki yhä osa perhettä, ettei sitä sitten tarvitse hylätä.
Entäpä jos on eläinrakas eikä allerginen ihminen, niin voisi hankkia lemmikin lapsen korvikkeeksi. Siis adoptoida kissan tai koiran jolle antaa sen kaiken hellyyden mikä on olemassa lasta varten. Sitten voisi yrittää unohtaa koko lapsettomuuden ja ajatella että lemmikki on sitten se meidän oma rakas vauvamme. Tottakai pitää olla tietoinen että jos ja KUN vauva sitten syntyy, on lemmikki yhä osa perhettä, ettei sitä sitten tarvitse hylätä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
onhan noita kissoja tullu hommattua ja ne on meille kuin omat lapset, eikä olla mietitty jatkuvalla syötöllä saako lapsen vai ei, mutta eipä ne ainakaan meillä oo vaikuttanut millään tavalla....
sisällä sydämmessä toivoo et jos joku päivä luoja sois lapsen elämäämme, se on sit lahja taivaasta jos niin käy...
monta vuotta on mennyt ja silti ei oo ollu merkkejä et sais oman pienokaisen, mut on aateltu silleen että luoja sen meille suo kun aika siihen on paras mahdollinen...emme ole uskovaisia, mut näin aattelemme...
onneks meillä on toisemme ja kissat.. :)
ainahan se pahalta tuntuu ku toiset saa niin helposti ja jotkut vielä suunnittelevat et sinä ja sinä päivänä laitetaan muksu alulle ja hups niin ollaan sitten kerta rysäyksellä paksuna ja lapsi tulossa...
että semmosta tälle miekkoselle tuli mieleen ja vielä lopuks testeis on käyty ja vikaa ei oo kummassakaan...
T: tahtoo kans oman...eikä hylätä lemmikkejä
Olen kuullut vastaavia asioita tapahtuneen. Stressihän on sellainen tekijä jota ei oikein ennalta voi arvata.
Koiran tai kissan tai minkä tahasa lemmikin jos ottaa niin sen pitäisi olla mielestäni perheenjäsen ei lapsen korvika. Joten ennen lemmikin hankkimista. Mieti oletko valmis pitämään huolta siitä. En tarkoita etteikö lapsesta huolehtiminen olisi aivan yhdä haastavaa.
Olet tainnut kyllä asiaa ajatella kun pistit kommenttiisi asian että lemmikki on yhä osa perhettä. Olisipa tuollaista järkeä kaikissa ihmisissä. Olisi eläinsuojeluyhdistyksellä vähemmän huolehdittavia.
Ei eläintä saa IKINÄ hankkia siksi ettei saa lasta vaikka yrittää!
Elän hankitaan siksi että haluaa lemmikin!!!
Mulla on aina ollut lemmikki; koira ollut aina, siinä sivussa kanarianlintuja, kaloja, rottia, marsuja, gerbiilejä ja kilpikonnia.
Kaikista pahinta mitä voi tehdä on hankkia lemmikki jonkin korvikkeeksi, toistan, sun pitää haluta se eläin!
Ei sillä tule raskaaksi yhtään helpompaa että rapsuttaa koiraa!!! Mulla kesti vuosi tärppiä odotellessa ja totta puhuessa vituttaa joskus lähteä lenkille pissatulehduksesta tai valeraskaudesta kärsivän piskin kanssa! Lemmikin kanssa voi välillä olla rankkaa, sairaudet, käyttäytymishäiriöt ja pennun.. tai miksei vanhemmankin koiran opettaminen kodin säännöille!
Ja tietoisku allergiselle:
ÄLÄ hanki koiran tai kissan korvikkeeksi kilpikonnaa tai käärmettä!
mun mielestä eläin kuin joku lapsi! onhan lapset ihania mutta eläimet ovat sata kertaa ihanampia.
Oot tainnu kasvaa elukoiden kanssa navetassa niinkuin "Tarzan" viidakossa josta taru kertoo. On senvarta outo järjenjuoksu sulla. Kyllä omat lapset on sata kertaa ihanampia kuin elukat. Ei eläimiä ihmiskorvikkeeksi.
Tartsani oot ite, jos hänen mielestään eläimet on ihanampia, niin antaa olla! Eihän se ole pois keltään jos hän noin ajattelee?
..että eläin vauva voi jollakin tavalla auttaa, mutta en menisi vannomaan...
Itse kyllä tulin raskaaksi kun kissanpentu tuli meille, mutta sitten melkein heti tuli keskenmeno..