Isän kädessä, Isän lohduttelussa
Rakas lapseni!
Sinua kaipaan, lohdutan.
Näet niin lyhyen matkaa.
Vain pieni iltavarjo
on sattunut kohdallesi.
Huomenna on uusi aamu,
uudet mahdollisuudet.
Murtunut mieli tai murtunut käsi,
ojenna minun puoleeni.
Minä parannan ja hoidan.
En soimaa ja vaadi.
En ketään eksytä tai kaada,
huojuvaista, heikkoa ihmislasta.
Älä pelkää huomista.
Älä säiky mitä sisälläsi on.
Ethän elä tuntemattoman kanssa.
Olen ilmoittanut itseni sanassani.
Sitä rakastat ja luet
ja tutkit päivittäin.
Voisiko silloin polun pää kadota
tai voisiko joki äkkiä katketa.
Eikö sumukin väisty
ja sadekuurot taukoa.
Maailma avautuu eteesi
tuoreena ja raikkaana.
Lapseni, pieneni!
Käteeni tartu, tukeni annan.
Lähdetään yhdessä kulkemaan.
Silloin saat olla sokea, kuuro.
Luota vaan, lepää minussa.
Se päivänmatka vain
ja hetki kerrallaan
Ceta Lehtniemi
Koen Jumalan Taivaallisena Isänä. Kuljen kuin pieni tyttönen Hänen kädessään. Toki tämä usko on lähtenyt liikkeelle Jeesuksen tuntemisesta ja Sanan kautta. Ilman Häntä ei minulla olisi Isääkään. Arvelen, että tuon runon sanomaan voi eläytyä aika moni. Voimme kuvitella, miten hyvä on elää Isän vahvassa kädessä itse ihan vaan pienenä. Eikä tarvitse pitkällekään nähdä.
Tekijänoikeudet ovat nimimerkillä ilolla-ammentaa.
Rakas lapseni!
Sinua kaipaan, lohdutan.
Näet niin lyhyen matkaa.
Vain pieni iltavarjo
on sattunut kohdallesi.
Huomenna on uusi aamu,
uudet mahdollisuudet.
Murtunut mieli tai murtunut käsi,
ojenna minun puoleeni.
Minä parannan ja hoidan.
En soimaa ja vaadi.
En ketään eksytä tai kaada,
huojuvaista, heikkoa ihmislasta.
Älä pelkää huomista.
Älä säiky mitä sisälläsi on.
Ethän elä tuntemattoman kanssa.
Olen ilmoittanut itseni sanassani.
Sitä rakastat ja luet
ja tutkit päivittäin.
Voisiko silloin polun pää kadota
tai voisiko joki äkkiä katketa.
Eikö sumukin väisty
ja sadekuurot taukoa.
Maailma avautuu eteesi
tuoreena ja raikkaana.
Lapseni, pieneni!
Käteeni tartu, tukeni annan.
Lähdetään yhdessä kulkemaan.
Silloin saat olla sokea, kuuro.
Luota vaan, lepää minussa.
Se päivänmatka vain
ja hetki kerrallaan
Ceta Lehtniemi
Koen Jumalan Taivaallisena Isänä. Kuljen kuin pieni tyttönen Hänen kädessään. Toki tämä usko on lähtenyt liikkeelle Jeesuksen tuntemisesta ja Sanan kautta. Ilman Häntä ei minulla olisi Isääkään. Arvelen, että tuon runon sanomaan voi eläytyä aika moni. Voimme kuvitella, miten hyvä on elää Isän vahvassa kädessä itse ihan vaan pienenä. Eikä tarvitse pitkällekään nähdä.
Tekijänoikeudet ovat nimimerkillä ilolla-ammentaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuin kukkaketo avautuisi
Isä, luot uutta kaiken aikaa.
Sen kasvu on suuri salaisuus.
Vasta aikojen perästä sen näen.
Silloin on hyvä pysähtyä
ja katsella taaksepäin.
Kuin kukkaketo osuisi silmiini!
”Miksi en mitään huomannut,
vaikka juuri sieltä kuljin?”
kyselen aivan ihmeissäni.
Ceta Lehtniemi
Elämän ahdistuksen näkee kovin helposti silloin, kun se on kohdalla. Joskus näkee myös sen kaiken siunauksen ja kauniin, mikä on ollut raskaan ja ahdistavan lomassakin. Onneksi myös sen saa joskus nähdä ja kokea kiitollisuutta.
Ettäkö myös ahdistuksen muokkaamassa maaperässä kasvaa kukkasia? Kasvaa niitä.
Avautuu kuin sumusta
Isä, Sinä yksin
tunnet minut kokonaan.
Tiedät kaipaukseni, levottomuuteni.
Sinä osaat lohduttaa.
Se mikä on minulle parasta,
näyttäytyy vähitellen, avautuu sumusta.
Nöyrryn hiljaisuuteen.
Siinä löydän rauhasi, läsnäolosi.
Tyydyn olemaan kiiruhtamatta pois.
Itse tulet lähelleni.
Olethan siinä kaiken aikaa.
Minä en sitä vain aina huomaa.
Ceta Lehtniemi
Niin kovin monet kerrat olen katsonut sumun harsottamaa merimaisemaa. Etenkin syksyllä se on tavallista, kun veden lämpötila on niin paljon ilman lämpöä suurempi. Vähitellen sumu kohoaa ja harvenee. Aamun valaistus siintää läpi, ja hetken kuluttua alkaa hahmottua saarten ja rantojen ääriviivat.
Rakkauden käsiala
Kivun ja hellyyden maa,
Isä, Sinun sylisi on ollut.
Rakkaus täyttää sydänlyöntisi.
Suruvaippa ja lumpeenkukka,
saman rakkauden innoittamia,
samalla käsialalla luotuja.
Ceta Lehtniemi
Vuosia sitten olin pienen järven rannalla. Ihmettelin yksinäistä lumpeenkukkaa. Muut olivat kuihtuneet jo viikkoja aiemmin.
Sitten näin suruvaipan, perhosen. Sekin myöhäinen. Tunteeni saivat sanat paperilapulle.