Väkevät ruoat?

Sattuipa eilen seuraavaa. Olimme vaimon kanssa laittamassa ruokaa ja tarkoitus oli laittaa pikkuisen "extra hot" chipotle-kastiketta makua antamaan, mutta mämmikourailin ja tiputin pullon lattialle. No, pullohan meni kaulasta poikki ja kaikki chilikastikeet valui lattialle, mutta onneksi ei tullut paljon lasinsiruja. Siinä kun ryhdyin siivoilemaan jälkiäni, niin nuorempi uros (5 kk) pölähti heti omalta paikaltaan "auttamaan" ja tietysti alkoi kieli pitkällä heti lipomaan kastiketta. Tämä kastike on meinaan todella jytyä ja sitä ei normaali ihminen pysty edes teelusikallista syömään itkemättä, joten säikähdin että koira saa pian sellaisen hepulin ettei paremmasta väliä.

Mitä vielä. Maiskutteli hetken aikaa suutaan ja alkoi nuolemaan lisää! Varmaan olisi nuollut koko lattian, jos olisi annettu. Katseltiin vaimon kanssa ihan sanan mukaisesti "monttu auki" tätä operaatiota ja vanhempi koirista (spkn) alkoi kanssa kiinnostua mitä lattialla on tarjolla. Annettiin nyt sitten senkin maistaa, ihan tasapuolisuuden nimissä ja kun ensimmäinen nuolaus chilikastiketta meni suuhun, niin koira lähti kuin raketti omalle paikalleen ja alkoi maiskutella ja irvistellä siten, että nyt maistui kyllä todella pahalle.

Enpä ole vielä itse tavannut toista koiraa, joka vetelee todella väkevää chilikastiketta kitaansa kuin Simo hilloa! Tosin tämä nuorempi onkin myös luonteensa lujuuden ja viettiensä osalta aivan omassa kastissaan aiempiin koiriin verrattuna. Chili tietääkseni vaikuttaa suoraan kipuhermoihin, joten saattaahan noilla asioilla olla jotain yhteyttä kun välillä tuntuu ettei tuolla koiralla ole kipuhermoja lainkaan.

Aiemmatkin koirat ovat kyllä syöneet käytännössä melkein mitä vaan ikinä onkin eteen laitettu, mutta tuollaisia mausteita eivät ole koskaan saaneet. Mitenkäs muilla, onko vastaavia kokemuksia?
6344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

voi toista. Meidän edellinen uros saku sai Ahti sillin palasen. nappas sen suuhun , irvisteli , pureskeli ja suoraan sanottuna heitti sen maahan. Nauroin ja sanoin , että ei tartte noin mausteista sun syödäkään , ettei mahas mene sekasin , jolloin samassa koira nappas palasen uudelleen ja irvisteli ja maiskutteli ja nielas.

Kokeilin vielä toisella palalla.....sama meno. No , ei sen enempää ruvettu Ahdin herkkuja ihmettelemään mutta kivaa ois ollu tietää mitähän ajatteli moisesta:-)

Äänestä
  • Siinä oikea Spiceboy,meillä vähän samantyylinen humanteri...myös 5kk..
    Voihan se "extra hot" vähän poltella "pakoputkea" poistullessaan..
    "Mutta rohkea se rotansyö" ;D Terkut vaan pikku pioneerille !!

    Äänestä

Täällä on sellanen saku uros kohta 2v. joka rakastaa chiliä, emäntä tykkää "hiukka" chilistä ja niin olen tuon kerjurin antanut maistaa joskus, ja ihan hulluna siihen!!! mutta en nyt sitä kuiteska anna kovin usein, ei kai kuitenkaa ole koirien juttu ;) Mutta niin meillä edesmennyt saku uroskin tykkäs, eikä menny maha edes sekasin eikä mene tällä nykyselläkään kaveruksella.

Äänestä

Joo hieman kokemusta. Pennulla oli alussa pieni ikävä taipumus "jyrsiä" parvekkeella tiettyä kohtaa ja sanoin vaimolle, että "helposti korjattu" tein tujauksen cayennepippuri ja chilli mausteesta ja sivelin sitä em.kohtaan.
Käytiin kaupoilla ja kotiin tultua niin paskaa oli kämppä täynnä ja koiran haitarista soi red hot chili peppers seuraavat tunnit. Sen yön vaimo nukkui tyytyväisenä -minä en. Ja muisti vielä kehua "pika koulutus vinkkiä".
Vielä oli tai on koira mausteiden perään innokas, kun "kokeilin". Mitä tästä opimme.?..no kun...

Äänestä
  • Tässä odoteltiin mekin kauhulla, milloin "taivas lyö tulta" ja koira pakoputki hehkuu punaisena, muttei siitä näköjään mitään vatsanväänteitäkään tullut. Onneksi muillakin löytyy noita chili-intoilijoita, sillä aloin jo vähän huolestumaan onko tällä hurtalla ihan kaikki raksut kupissa :)

    Äänestä

saksanpaimen koirat on parhaita! jotkut on nirsoja (niinkuin meidän) useimmat utelioita :D mittees teijjän koirat? :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kukkahatuton setä kirjoitti:

Sattuipa eilen seuraavaa. Olimme vaimon kanssa laittamassa ruokaa ja tarkoitus oli laittaa pikkuisen "extra hot" chipotle-kastiketta makua antamaan, mutta mämmikourailin ja tiputin pullon lattialle. No, pullohan meni kaulasta poikki ja kaikki chilikastikeet valui lattialle, mutta onneksi ei tullut paljon lasinsiruja. Siinä kun ryhdyin siivoilemaan jälkiäni, niin nuorempi uros (5 kk) pölähti heti omalta paikaltaan "auttamaan" ja tietysti alkoi kieli pitkällä heti lipomaan kastiketta. Tämä kastike on meinaan todella jytyä ja sitä ei normaali ihminen pysty edes teelusikallista syömään itkemättä, joten säikähdin että koira saa pian sellaisen hepulin ettei paremmasta väliä.

Mitä vielä. Maiskutteli hetken aikaa suutaan ja alkoi nuolemaan lisää! Varmaan olisi nuollut koko lattian, jos olisi annettu. Katseltiin vaimon kanssa ihan sanan mukaisesti "monttu auki" tätä operaatiota ja vanhempi koirista (spkn) alkoi kanssa kiinnostua mitä lattialla on tarjolla. Annettiin nyt sitten senkin maistaa, ihan tasapuolisuuden nimissä ja kun ensimmäinen nuolaus chilikastiketta meni suuhun, niin koira lähti kuin raketti omalle paikalleen ja alkoi maiskutella ja irvistellä siten, että nyt maistui kyllä todella pahalle.

Enpä ole vielä itse tavannut toista koiraa, joka vetelee todella väkevää chilikastiketta kitaansa kuin Simo hilloa! Tosin tämä nuorempi onkin myös luonteensa lujuuden ja viettiensä osalta aivan omassa kastissaan aiempiin koiriin verrattuna. Chili tietääkseni vaikuttaa suoraan kipuhermoihin, joten saattaahan noilla asioilla olla jotain yhteyttä kun välillä tuntuu ettei tuolla koiralla ole kipuhermoja lainkaan.

Aiemmatkin koirat ovat kyllä syöneet käytännössä melkein mitä vaan ikinä onkin eteen laitettu, mutta tuollaisia mausteita eivät ole koskaan saaneet. Mitenkäs muilla, onko vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu