Superjulkkis :D

Ei luoja tuota Sini Tellaa :D "Hain BigBrother taloon ja pääsin jatkoon mutta ei sitten kiinnostanutkaan.." Just näin :D On tainnut mennä "kyky"kisat sekaisin ja polonen on erehtynyt "tankotanssijoiden-yhdistyksen varainkeruu-illan" olinpaikasta ja päätynyt vahingossa jonkun oudon kiinteistö-ohjelman infotilaisuuteen :DD BigBrotherissa ei nimittäin päästä jatkoon vaan taloon.. Mutta siis onhan oma superjulkkiksemme varmasti päässyt taloonkin sillä kuka nyt jotain Hunks-Nikoa jaksaisi katsella oman superjulkkiksemme rinnalla. Onhan hän sentään *seiskan tähtityttö*.. Mitäpä siihen kenelläkään muulla on enää annettavaa kun on näin paljon elämänsä aikana saavuttanut :D
284447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Hunks-Niko?

Äänestä

Taas sai lukea lehdestä että Sini Tella sitä ja Sini Tella tätä. "Yksi kriteeri miksi hän edes huvin vuoksi tuli hakutilaisuuteen lähteneeksi oli, että pääsee esille. Ajattelen, että pääsen pitkälle kun olen ollut esillä niin paljon, Tella myöntää." Voiko olla neiti enää enempää julkisuudenhakuinen. Tyrkyttää itseään joka lehteen ja jopa piti hakea Big Brotheriin, vain jotta saisi julkisuutta. Alkaa pikkuhiljaa tulemaan mieleen Tukiaiset ja Kurhiset. Tehdään mitä vaan, kunhan saadaan julkisuutta. Ja jos kerran julkisuus on niin kivaa niin älä itke muille kun sinua arvostellaan. Se joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön.

Äänestä
  • "olen ollut esillä niin paljon".
    Kertokaa Imatralta pois muuttaneelle, että minkä luokan stara on kyseessä? Onko ollut jossain Seiskan, Hymyn tai Iltalehden tyttösivulla poseeraamassa? Tänne keskelle Suomea tällainen sinitella ei ole vielä lennähtänytkään.
    Onhan Imatralta ennenkin haluttu julkisuuteen. Mieleen tulee eräs Jani, joka oli jossain mister-kisoissa ja taisi olla jossain telkkariohjelmassa, koska halusi julkkikseksi. Mitäpä sillekin kaverille kuuluu, kun muistaakseni ei breikannut julkkisten ykkössarjaan? Veikkaan: julkisuutta ei tullut, palasi Imatralle "voittajana".

    Äänestä

siullakii on nyt sitte elämä kun seuraat Sinin elämää

Äänestä
  • Ilmeisesti suakin kiinnostaa noin paljon Sinin menemiset kun jaksoit tehdä ihan keskustelunki tänne :'DD

    Äänestä

  • nolojakaikki kirjoitti:

    Ilmeisesti suakin kiinnostaa noin paljon Sinin menemiset kun jaksoit tehdä ihan keskustelunki tänne :'DD

    Eikö oo hyvä juttu, että Imatralla on joku joka kilpailee mallikisoissa ja vielä pärjääkin ! Minusta ainakin on mukava seurata oman kylän tytön saavutuksia. Yleensä ollaa ylpeitä tollasista menestyksistä, eikä haukuta palstoilla!

    Äänestä

  • ketjskgs kirjoitti:

    joo.. vähän kyllä hävettää antaa suomelle julki miten tyhmiä imatralaiset naiset on. ainakin bb haastattelussa oli tehty henkilöstä naurettavin kaikista mitä telkkarissa näky.. ja mitä saavutuksia???
    ei ole saavutus saada itseään julki, se on saavutus että saisi itsensä julki ÄLYKKÄÄSTI (en taerkoita mitään puheenlahjoja ainoastaan)

    -vähänvainhävettää-

    Äänestä

  • nolojakaikki kirjoitti:

    Ilmeisesti suakin kiinnostaa noin paljon Sinin menemiset kun jaksoit tehdä ihan keskustelunki tänne :'DD

    keskustelua en alkanut mie,otin vaan kantaa aloittajan kielteiseen mielipiteeseen,elikkä kun seuraatte Sinin etenemistä julkisuudessa niin teilläkin on niinkuin harrastus,siitä se elämä sitten vaan sinullakin menee eteenpäin

    Äänestä

  • ketjskgs kirjoitti:

    Eikö oo hyvä juttu, että Imatralla on joku joka kilpailee mallikisoissa ja vielä pärjääkin ! Minusta ainakin on mukava seurata oman kylän tytön saavutuksia. Yleensä ollaa ylpeitä tollasista menestyksistä, eikä haukuta palstoilla!

    En tiedä kenestä puhut sillä tämä Tella ei ainakaan ole missään pärjännyt :D (tähtityttö ja iltatyttö ovat hyyyyyvin kaukana mallinhommista) Ja tämä "menestys" haukkuu meitä ja imatraa jatkuvasti haastatteluissa minne suinkin on sattunut pääsemään (yleensä turhissa pikku jutuissa nekin onneksi)

    Äänestä

  • hyvä Sini kirjoitti:

    keskustelua en alkanut mie,otin vaan kantaa aloittajan kielteiseen mielipiteeseen,elikkä kun seuraatte Sinin etenemistä julkisuudessa niin teilläkin on niinkuin harrastus,siitä se elämä sitten vaan sinullakin menee eteenpäin

    vaan nauraa kun näin tyhmiä ihmisiä tulee vastaan :D Ja tarkoitan tällä sinua "hyvä Sini" Liekkö Tapauksen äiti tai kenties ihan tapaus itse täällä huutelemassa? Vai imatran oma "tuksu"?

    Äänestä

  • Blah! kirjoitti:

    vaan nauraa kun näin tyhmiä ihmisiä tulee vastaan :D Ja tarkoitan tällä sinua "hyvä Sini" Liekkö Tapauksen äiti tai kenties ihan tapaus itse täällä huutelemassa? Vai imatran oma "tuksu"?

    siekösse oletkin kuka aina höröttä kun ihmisii kävelee vastaan"tyhjännauraja paskahousu".Aika tarkkaan seuraat Sinin uraa ja olet kiinnostunut tekemisistään ja haukut seläntakana,edessäpäin yrität olla kaveria siusta näkyy läpi.En muutekseen ole Äiti enkä hänkään

    Äänestä

pakko sanoa kyllä tähän väliin, että BB:ssäkin mennään ensin "jatkoon".
eli siinäkin formaatissa kutsutaan takaisin kertomaan vähän enemmän itsestään ja samalla ne ohjelmasta vastaavat päättelee, että kestääkö sun pää olla siellä talossa vai ei.
eihän siinä n. 5min kestävässä "haastattelussa" ehdi saamaan ihmisestä oikeenlaista kuvaa.

think about it..

Äänestä
  • Onneksi Sini käytti järkeä, eikä mennyt taloon!!

    Äänestä

  • ystävä__ kirjoitti:

    Onneksi Sini käytti järkeä, eikä mennyt taloon!!

    Muistan kun subilta tuli Asukkaaksi taloon ja Sini siellä luetteli "saavutuksiaan." Nainen pöydän takana pyöritteli silmiään ja sanoi vain jaa. Näki että tuottajatkin pitivät häntä tyhmänä. Eikö ihmisellä ole oikeasti mitään muuta saavutuksia kuin päästä seiskaan tai iltalehteen poseeraamaan. Tiesin heti että hän tulee pääsemään taloon, koska erottui muista hakijoista "saavutuksiensa" myötä. Mutta sitten Sini sanoi ettei menekään taloon. Hän haki sinne vain siksi että pääsi telkkariin ja sai näkyvyyttä. Säälittävää! Menis sinne taloon niin saatas kaikki nauraa hervottomasti naisen tyhmyydelle ja turhamaisuudelle :DDD

    Äänestä

  • ystävä__ kirjoitti:

    Onneksi Sini käytti järkeä, eikä mennyt taloon!!

    jossain vaiheessa se oisi joutunut näyttää tissit niinkuin muut ovat jo talossa tehneet.
    ei oisi tarvinnut mennä hymyyn kuvauksiin.

    Äänestä

  • bb-teuvo kirjoitti:

    jossain vaiheessa se oisi joutunut näyttää tissit niinkuin muut ovat jo talossa tehneet.
    ei oisi tarvinnut mennä hymyyn kuvauksiin.

    Mitä ihmettä te viitsitte seurata jonkun nuoren, ilmeisestikin nätin nuoren naisen tekemisiä, jos hän on mielestänne niin tyhmä kuin väitätte?

    En tunne ko. naista, enkä ole nähnyt kuviakaan missään sellaisesa mediassa joita itse katselen, mutta minusta tuntuu pahalta lukea ilkeitä kirjoituksia nimeltä mainitusta henkilöstä tällaisilta yleisiltä keskustelupalstoilta.

    Menkää hyvät ihmiset itseenne ja miettikää miltä teistä tuntuisi julkinen nimittely tyhmäksi yms.

    Äänestä

  • naapurikaupunkilaine kirjoitti:

    sinä ja ota selvää mitä tytteli on meistä siellä hänen "julkisuudessaan" sanonut.. Jos olet samalta paikkakunnalta niin luulisi kuohahtavan ja jäävän puollustelut sikseen :D

    Äänestä

  • fuuuul kirjoitti:

    Muistan kun subilta tuli Asukkaaksi taloon ja Sini siellä luetteli "saavutuksiaan." Nainen pöydän takana pyöritteli silmiään ja sanoi vain jaa. Näki että tuottajatkin pitivät häntä tyhmänä. Eikö ihmisellä ole oikeasti mitään muuta saavutuksia kuin päästä seiskaan tai iltalehteen poseeraamaan. Tiesin heti että hän tulee pääsemään taloon, koska erottui muista hakijoista "saavutuksiensa" myötä. Mutta sitten Sini sanoi ettei menekään taloon. Hän haki sinne vain siksi että pääsi telkkariin ja sai näkyvyyttä. Säälittävää! Menis sinne taloon niin saatas kaikki nauraa hervottomasti naisen tyhmyydelle ja turhamaisuudelle :DDD

    SE OLE MIHINKÄÄN TALOON PÄÄSSYT! Siellä ei päästä jatkoon vaan taloon ja jo tuo moka minkä möläytti uutikselle niin paljastaa että ei todellakaan ole hajuakaan mitä ihmisille sanotaan kun otetaan yhteyttä että on päässyt jatkoon!

    Äänestä

Sini on näyttävä mimmi ja tärkeessä päiväduunissa. Se että haluaa julkisuutta, ei huononna ihmistä vaan näyttää hänen rohkeutensa, mikä on vahvuutta. En tunne Siniä, mutta mielellään tuntisin :)

Äänestä
  • Jos haluaa sen takia julkisuuteen jotta saisi näkyvyyttä on julkisuudenkipeä. Jos olisi edes realistisia unelmia ja tavoitteita ei siinä mitään, mutta kun tämän neidin tavoitteena on päästä jonkun juorulehden sivuille poseeraamaan vähissä vaatteissa niin on todella turhamainen ihminen. Ja kehuskelee vielä kun on ollut iltalehdessä ja seiskan tähtityttönä. Ei sinne ole mitenkään saavutus päästä saati vaikeaa, sinne pääsee kuka vaan jolla on vähänkin ulkonäköä ja kroppaa. Sini varmaan luulee että julkisuus elättää hänet. Voi luoja! Kuka tiputtaa hänet alas pilvilinnoistaan? Kun se tippuu sieltä niin se tippuu kovaa ja korkeelta. Ja toivottavasti pian.

    Äänestä

  • yepss kirjoitti:

    Jos haluaa sen takia julkisuuteen jotta saisi näkyvyyttä on julkisuudenkipeä. Jos olisi edes realistisia unelmia ja tavoitteita ei siinä mitään, mutta kun tämän neidin tavoitteena on päästä jonkun juorulehden sivuille poseeraamaan vähissä vaatteissa niin on todella turhamainen ihminen. Ja kehuskelee vielä kun on ollut iltalehdessä ja seiskan tähtityttönä. Ei sinne ole mitenkään saavutus päästä saati vaikeaa, sinne pääsee kuka vaan jolla on vähänkin ulkonäköä ja kroppaa. Sini varmaan luulee että julkisuus elättää hänet. Voi luoja! Kuka tiputtaa hänet alas pilvilinnoistaan? Kun se tippuu sieltä niin se tippuu kovaa ja korkeelta. Ja toivottavasti pian.

    Tuo on kyllä ihan totta, että iltalehteen tai seiskaan pääsee kuka vaan poseeraamaan jos on vähänkään ulkonäköä. Joten Sini ei ole mitenkään erikoinen tai etu-oikeutettu kun pääsi lehteen. On sinne rumatkin päässeet. NÄIN ON!

    Äänestä

  • jappe45 kirjoitti:

    Joo on se kumma kun kehtaa edes esiintyä Imatralaisessa paikallislehdessä kaiken sen jälkeen mitä on Imatralaisista ja Imatrasta sanonut. Täällähän asuu vaan juntteja ja idiootteja ketkä on vain kateellisia hänelle ja hänen bestikselleen! Eikä täällä muutenkaan ole yhtään mitään, ei hyviä baareja eikä tarpeeksi hienoja vaatteita hänen hienoon makuunsa :D Ja mitä tulee hänen saavutuksiin ni voi elämä. Oikeasti kauniit ja lahjakkaat tytöt ei todellakaan tunkisi itseään mihinkään seiskaan! Mut harmi kun Sini on liian vanha ni ei pääse enää missikisoihinkaan..Olisi varmaan voitto tullut kotiin.. :DD

    Äänestä

  • :_: kirjoitti:

    Ota vähän iisimmin ennen kuin otsasuones repee kateudesta Siniin.
    Sinun kirjoituksesi Sinistä kertoo sinusta itsestäsi kaiken. Olet hänelle kateellinen ja siksi kirjoittelet täällä täyttä paskaa.
    Haukkumalla Siniä sinusta itsestäsi ei tule yhtään fiksumpaa eikä kauniimpaa. Päinvastoin, pahansuopuus rumentaa ja tyhmentää ihmistä ja luullakseni sinulla ei ole kumpaankaan enää yhtään varaa, ei tulla tyhmemmäksi eikä rumemmaksi.

    Äänestä

  • jappe45 kirjoitti:

    Tuo on kyllä ihan totta, että iltalehteen tai seiskaan pääsee kuka vaan poseeraamaan jos on vähänkään ulkonäköä. Joten Sini ei ole mitenkään erikoinen tai etu-oikeutettu kun pääsi lehteen. On sinne rumatkin päässeet. NÄIN ON!

    Kyllä rumatkin voivat päästä seiskaan, onhan tässä elävä todiste siitä.

    Äänestä

  • durakki kirjoitti:

    Kyllä rumatkin voivat päästä seiskaan, onhan tässä elävä todiste siitä.

    Voi vittu näitä imatralaisia tyrkkyjä !! yks on mtv3 chatissa töissä ja toinen on seiskan tähtityttö

    Äänestä

Onkohan toi Sini hommannut implantit rintoihinsa?

Äänestä

Jokohan tämä "superjulkkis" on Lórealilla tai jossain muotitalossa töissä ?

Äänestä

Elkääs sinitelkö, ei oo hyvän maun mukasta sinitella koko ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

säälittävää.. kirjoitti:

Ei luoja tuota Sini Tellaa :D "Hain BigBrother taloon ja pääsin jatkoon mutta ei sitten kiinnostanutkaan.." Just näin :D On tainnut mennä "kyky"kisat sekaisin ja polonen on erehtynyt "tankotanssijoiden-yhdistyksen varainkeruu-illan" olinpaikasta ja päätynyt vahingossa jonkun oudon kiinteistö-ohjelman infotilaisuuteen :DD BigBrotherissa ei nimittäin päästä jatkoon vaan taloon.. Mutta siis onhan oma superjulkkiksemme varmasti päässyt taloonkin sillä kuka nyt jotain Hunks-Nikoa jaksaisi katsella oman superjulkkiksemme rinnalla. Onhan hän sentään *seiskan tähtityttö*.. Mitäpä siihen kenelläkään muulla on enää annettavaa kun on näin paljon elämänsä aikana saavuttanut :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu