apua, ihastunut nuorempaan..

puuma(ko)

Nyt ikätoverit apuja!
Olen ihastunut 25 vuotiaaseen nuoreenmieheen ja olemme hänen kanssaan jo ehtineet tehdä vaikka mitä.
Tuntuu kuitenkin että välillä hän pysähtyy miettimään että mitä oikein on tekemässä, tuntuu etäiseltä ja epävarmalta. Epäilen että hän pelkää olevansa pelkkä vanhemman naisen lelu. Leluksi häntä en sanoisi, itselläni ovat tunteet 100% pelissä ja kaikesta huolimatta tuntuu että hän on parasta mitä minulle on sattunut. Aluksi kyllä ihmettelin että kuinka niin nuori mies voi olla niin aikuismainen, hänellä on talous hyvin reilassa, kotonakin on kaikki mukavuudet ja viihde-elektroniikka jollaista en ole edes itse kyennyt ikinä hankkimaan. voiko olla totta että näin hyvin menestyvä, fiksu ja kuitenkin myös poikamainen pilke silmäkulmassa kulkeva nuorimies olisi vakavasti kiinnostunut suhteesta kanssani? Olemme keskustelleet myös hänen tulevaisuuden haaveista ja näyttää siltä että hän on jo saavuttanut suurimman osan mainitsemistaan joita oli esim. Vakituinen hyvin palkattu työ, auto, vene, kodin mukavuudet, lomaosake yms. hän mainitsi että seuraavaksi olisi vuorossa omistusasunnon ostaminen joka onkin muutaman kymmenen vuoden "projekti" kuten hän sen muotoili, samassa mainitsi myös perheen perustamisen jolloin minulla alkoi soida kellot että haluaako hän todella lapsilleen äidiksi minut, jo 32 vuotiaan naisen? Olisin itse aivan valmis perheen perustamiseen joten tämä kaikki vain tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, nyt hyvät ihmiset, kertokaa mielipiteenne, onko tämä koko suhde tuhoon tuomittu?

4

657

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No eipä teillä vielä suuri ikäero ole. Jos mies on muuten aikuinen ja ymmärtää, ettei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista, niin anna mennä vain.

      • Nature75

        Allekirjoitan täsyin. Ja puuma-käsitteen voisi minun puolesta tunkea hevon vitun kuuseen.


    • Jamila

      No johan olet höpsö koko nainen... ;)! Katoppas Paavo Lipposta, Niinistöä ja montaa muuta kellä on paaaallljon nuorempi puoliso. Eihän se nyt iästä kiinni ole! Ja missä sanottu, että miehen pitäisi aina olla se vanhempi puolisko? Jos järjellä ajatellaan, niin itseasiassa olisikin parempi että naisella olisi itseään nuorempi kumppani. Miehen keskivrt elinikä on lyhyempi kuin naisen. Jos naisella itseään nuorempi puoliso, suuremmalla tod näköisyydellä ei tarttis olla leskenä yksinään yhtä kauan kuin jos mies olisi vanhempi.

      Nykynainen ei enää ole nopeammin vanhan näköinen kuin mieskään. Myös ei hyvä että pappaikäiset enää alkaa lapsia tuhraamaan nuoremman puoliskon kanssa, lapselle huono juttu jos iskä alkaa olla ukki-iässä samaan aikaan kun kavereiden isät vielä nuorempia. Ja onhan jo tutkimuksissa todettu, että mm siittiöiden laatu huononee iän myötä.

      Jatka rohkeasti elämääsi ihanan kumppanisi kanssa. JOs on kaatuakseen, suhde kaatuu muutenkin kuin iän vuoksi -ja ikäeroa ei teillä todellakaan edes paljon! Onnea ja mukavaa syksyä :)!

    • vaari-hop

      Sano muutaman viikon ajan, että ei nyt, päätä särkee. Jos jätkä alkaa mietiskelemään syntyjä syviä,
      potki perseelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      2576
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      985
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      54
      822
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      761
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      744
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      605
    9. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      68
      596
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    Aihe