Olen vuoden verran treffannut erästä omaishoitajamiestä, ulkoiltu, ja parannettu maailmaa.
Nyt tuntuu että siinä olisi jotain muutakin.....
Nyt tuntuu että siinä olisi jotain muutakin.....
sivusuhde
==
28422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
tunnustus tai synninpäästöäkö haluat, muulla tavoin en tuota aloitustasi ymmärrä...
Eli sinulla on jo ennakkoon huono omatunto, ja haluat saada täältä Raamatulla päähän ja suut ja silmät täyteen paheksuntaa. No, tulet saamaan, jos vanhat merkit paikkansa pitävät.
Erittäin harvat ihmiset elävät tätä päivää. Useimmat valmistautuvat elämään huomena.
Joku viisaampi joskus lausunut tuon.
Ei kai ne huomiseen valmistautujatkaan toimettomina, tunteettomina, eristäytyneinä, liikkumattomina ja aivot tyhjäkäynnillä olla möllötä?
Eilinen kuitenkin mennyttä, huomisesta ei tiedä, onko sitä edes? Tämä päivä, on kuitenkin nyt.
Sitku, sehän kai useimmilla on ajatuksissa, kun ei osata, uskalleta, viitsitä, elää tässä, ja juuri nyt.
Minullakin.
aina jonkinlaista sitten kun elämää, se on elämää.
Sitten kun aurinko nousee, sitten kun saan päästötodistuksen, vuoroveden laskettua, sadonkorjuun jälkeen, lopetettuani imetyksen, sukupolven vaihdoksen jälkeen, eläkkeelle jäätyäni, jos vielä paranen, kun kukko kolmesti on kiekunut, kun saan säästettyä tarpeeksi, jäiden lähdettyä, kun lapset ovat omillaan, kun saan tämän kirjan loppuun, kun sota loppuu, tilipäivän jälkeen, kunhan saan kaikki tarvittavat tiedot päätöksen tekoon, kun saan tämän talon myytyä, jne. jne..
Siinä sitä sitten vain elellään (suomalaiset aika onnellisinakin) itselle sopivaa täyttä elämää ja tätä päivää, yhden tai useamman asian odottaminen huomiselta ei muuta elämää huononna, useimmiten kai parantaa elämänlaatua?
Mutta mikä siis olisi se suositeltava ja oikea tapa elää tätä päivää tässä ja juuri nyt, niin ettei olisi osaamaton, uskaltamaton, viitsimätön? Itselläni ei ole tarvetta arvella muiden elävän tyhjää sitkuelämää, saati kehua retostella itse kuuluvansa niihin harvoihin, joilla on tämä suuri lahjakkuus, taito ja viisaus elää täysillä tässä ja nyt.
Sinä lisäsit sentään korrektisti? sanan "Minullakin", tuon "useimpien" elämäntaitoja ja valintoja väheksyvän kirjoituksesi loppuun, mutta ei se tiettyä kanssaihmisten aliarvioimista silti mielestäni poista.
Kuinka ihminen voisi elää tässä hetkessä, kun sitä ei itseasiassa edes ole. On vain menneisyys ja tulevaisuus, ja ne ovat saman elämänsuoran eri päitä. Nykyisyys on sillä suoralla oleva piste, ja niin kuin pisteellä, ei myöskään nykyhetkellä ole ulottuvuutta. Nykyhetki on teoreettisesti määritelty äärettömän lyhyt aika, jonka kesto on nolla.
Kuinka ihminen voisi siinä elää?
Asia selvä, toivottavasti sait paremman olon itsellesi, vuodatuksestasi.
Olen yrittänyt elää jo kauan juuri tätä päivää, en murehtia eilistä, enkä suunnitella huomista. Tämä päivä minulla on, ja siitä haluan nauttia.
Suorastaan mykistyin.
Mutta vain hetkeksi. Täytyy sanoa, että olen taas kerran kanssasi samaa mieltä. Paitsi että en olisi osannut olla tuota mieltä :)
Oloni kyllä oli mitä parhain jo heti aamusta, olihan tiedossa kiva iltapäivä rakkaiden lapsenlasteni kanssa.
Entistä parempi olo on nyt, syön tässä samalla keikauskakun tyyppistä pudokasomenista tekemäämme, ihanasti karamellisoitunutta ja vielä haaleaa omenatorttua, juomana raikas kalsiummaito.
Minusta on mukava suunnitella huomista. Muistelen myös mielelläni ja kaipauksella menneitä ja pian jo taas huomaankin haavelevani tulevista. Pystyn siinä samalla tässä ja nyt hoitamaan vaikka tämän päivän tiskit.
Onko oikeesti omaishoitaja puolisolleen, vai omille vanhemmilleen, ota ihmeessä selvää .
Ota selvää myös onko "JOS" on puolison omaishoitaja onko taloudellisessamielessä, vai pien rempan vuoksi , on puoliso vielä ajatteleva ihminen , en hyväksy siinätapauksessa aviorikosta .
Se loukkaa syvästi heikompaa puolisoa !
Oletko niin tuskissassi oman elämän suhteen ettet löydä vapaalta markkinoilta ystävää itsellesi ?
Oma puolisoni on hyvin sairas, sairaus vie vääjämättä mennesään, ei tulis mieleenikään loukata häntä toisella ihmisellä.
Ystäviä ja puhekaverita voi olla täytyyki olla mutta rajansa kaikella , avioliitto lupaus tehty , "kunnes kuolema erottaa" se on meidän ihmisten osa ja lupaus piolisollemme.
Jos hoitaa omaishoitajan pestinsä hyvin niin kuka on kieltämään hoitajalta myös omaa elämää.
Olen ollut omaishoitaja kauan, eikä tiedä kuinka kauan vielä jatkuu siis yli vuosikymmenen. Kyse ei ole rahasta eikä oikein rakkaudestakaan, asuimme erillämme silloin kun mies sairastui.
Ajattelin hoitaa jonkin aikaa, tähän vain olen jäänyt kiinni, en osaa lähteä vaikka mieli tekisi, käy sääliksi kun mies pelkää sairaalaan joutumista, ei pärjäisi kuin vuodeosastolla jos en hoida.
Lisäksi vielä sairaus on paljon miehen omaa syytä, liiallinen alkoholin käyttö vei terveyden.
Olen ratkaissut asian niin että tapailen toista miespuolista omaishoitajaa vapaillamme, hän hoitaa veljeään. Onneksi tarpeemme käyvät yksiin, hän on myös sidottu hoitotyöhönsä.
Jokainen tapaus on omanlaisensa, ei kannata yleistää.
En suosittele omaishoitoa kenellekään, tuollainen itsensä uhraaminen on luonnonvastaista, tiedän sen koska itse elän sitä juuri nyt. Liian suuret vaatimukset ja ankara kasvatus saivat minut läheisriippuviseksi, en mahda itselleni mitään ja pelkään muutoksi. Talous on kunnossa joiten raha ei ratkaise, minulla on omaa omaisuutta.
Vastaan, on puolisonsa omaishoitaja.
Kenenkään taloudellisista asoista en ole kiinnostunut, eikä ne minulle kuulu.
Onko vielä ajatteleva ja tunteva ihminen ymmärtää kaiken ympärillään ? Vai onko dementoitunut , muissa maailmoissa tietämättä enään tästä maailmasta mitää?
Jos on tässä päivässä ajatteleva ja tunteva ihminen, ymmäträä kaiken ympäristöstään, on jokun esm. reuman, sysän, ym sairauden vuoksi avun tarpeessa , ei tule loukata tunkeutumalla kahden ihmisen kauan sitte sidottuun suhteeseen,!
Mutta jos on dementtinen , ei ymmärrä ympäristöstään mitään, siinä tapauksessa on hyväksyttävää ystävyys suhde omaishoitajaan.
Siis mieti missä oikeesti mennään !
Kyseinen omaishoitaja ottakoon avioeron sairaasta puolisostaan, jos puoliso on täysin tässä päivässä älykäs, tunteva , mutta avuntarpeessa oleva puoliso, tässä tapauksessa olet omaishoitajan VIIHDYKE , hyväksi käitetty ystävä, ehkä haluatkin tulla hyväksikäytetyksi, mutta on arveluttava suhde jokatapauksessa !
Minulta ainakin kysyttiin vain, tahdoinko rakastaa ylä- ja alamäessä, ja minä tahdoin. En minä mitään kenellekään luvannut.
Ajatteleva ja tunteva ihminen ei kieltäisi omaishoitajaltaan toista suhdetta, ei ainakaan tilanteessa, jossa on hoitajastaan riippuvainen. Eri asia on mustasukkainen ihminen, joka ei itsekkyydeltään kykene näkemään omaa parastaan. Aika julma on käskysi: "Kyseinen omaishoitaja ottakoon avioeron sairaasta puolisostaan - -" Eikö tätä päivää elävän hoidettavan tule saada päättää, haluaako eron hoitajastaan? Miksi sairasta ihmistä pitäisi rangaista laitoshoidolla, jos kumppani on yhä valmis uhraamaan oman elämänsä hänen hyväkseen?
Hyväksikäyttämistä en tässä tilanteessa myöskään ymmärrä. Kuka tässä käyttää hyväkseen ja ketä, paitsi potilaat hyväsydämisiä puolisoitaan? Oletko niitä feministejä, jotka näkevät hyväksikäyttöä missä tahansa suhteessa, jossa mies on toisena osapuolena?
"Siis mieti missä oikeesti mennään !
Kyseinen omaishoitaja ottakoon avioeron sairaasta puolisostaan, jos puoliso on täysin tässä päivässä älykäs, tunteva , mutta avuntarpeessa oleva puoliso, tässä tapauksessa olet omaishoitajan VIIHDYKE , hyväksi käitetty ystävä, ehkä haluatkin tulla hyväksikäytetyksi, mutta on arveluttava suhde jokatapauksessa ! "
Oletko omaishoitaja kun sinulla on noin varmat mielipiteet?
Kokeilehan olla järjissään (suhteellisen) olevan liikuntakyvyttömän känkkäränkän kanssa kymmenen vuotta kuten olen ollut.
Vaikka hän tajuaakin asioita, ei häntä minun mies-suhteeni ja seksielämäni kiinnosta, kunhan palvelu pelaa.
Ei ole kahta samanlaista tapausta eikä kohtaloa. Jokainen tapaus on ainutkertainen.
Ei meilläkään ole taloudellisesti hätää, en siksi roiku tässä hoitajana, on ehkä tehnyt tätä liian kauan, ei tajua enää mikä olisi itselle ja (ehkä) hoidettavallekin parasta.
Kyllä olin omais hoitaja noin kymmenen vuotta, kunnes itse sain sairauskohtausen, hei ohitus leikkaukeesn, siihen pääty omaishoitajan virka, puoliso laitos hoitoon.
Ei koskaan tullu mieleen hyppiä vieraisiin, olisin kokenut loukkaavani pahoin puolisoani lapsiani ja sukulaisia.
maailman parantaminen on aina paikallaan. Tehän voisitte hyvin parantaa maailmaa aloittamalla omasta tilanteestanne? Ulkoillessahan on hyvä tilaisuus suunnitella ja jäejestellä asioita niin, ettei kenenkään teitä lähellä olevan maailma muutu huonommaksi.
jaksaa sitten paremmin parantaa tätä maailmaa.
Ei muuta kuin housut pois ja hoitoon.
Ainakin olet konkreettisesti parantanut tämän omaishoitajamiehen maailmaa. Omaishoitajien osa ei liene ruusuinen, kenenkään heistä. Ehkä hän nyt jaksaa paremmin eteenpäin?
Onkohan syksyn merkki että kun kesän kukat kuolee niin tunteet herää? Eikä siinä mitään pahaa, päinvastoin. Älkääkä muilta kysykö, itse tiedätte parhaiten.
Kyllä koen olleeni saamapuolella, saanut mukavia keskusteluja, oppinut uusia asioita, ymmärtämään itseänikin paremmin.
Lähes päivittäin kävelyreittimme kohtasivat, sitten sovimme kävelevämme yhdessä, kun oli helppo jutella siinä samalla, kaikenlaisista asioista. Spontaanisti, joskus jopa lapsekkaan riehakkaasti käsi kädessä, lumisotakin, tuli koettua.
Halaavana ihmisenä, olen tietenkin antanut halauksen, kummankin kotiinsa jatkaessaan. "pärjäillään" ajatuksella, kuten ystävillenikin.
Mutta..... nyt, en tiedä, jotain on muuttumassa,,, muuttunut..
ystävyys ovat ihan eri asia. Onko mieleesi alkanut hiipiä syntisiä toiveita siitä, että ystävyyden pitäisi muuttua intiimiksi suhteeksi?
Minulleko...... , missä niin sanoin?
Vaikken intiimisuhteita syntinä osaakaan pitää.
Hautaan asti hoidin, kädestä pitäen kun kuoleman viimeiset puhallukset lähtivät keuhkoista (yli kaksi vuotta).
tie, tässä vasta alussa virallinen omaishoitajan pesti, toivottavasti saan olla terveenä, ja jaksan niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä - olla ihminen ihmiselle..
Todella raskasta on omaishoitajan "pesti"... Tuosta ihanasta ihmisestä voi tulla todella häijy... Kuitenkin hän on sama ihminen johon on rakastuttu ja jonka kanssa on vietetty hyväkin yhteinen elämä... Tuo muutoshan ei ole hänen omaa syytään, vaan jopa tiedostamatonta sairauden aiheuttamaa... Kuinka helposti suhde voikaan muuttua vihaksi tuota apua tarvitsevaa "muuttunutta" ihmistä kohtaan... Pitäisi kuitenkin pyrkiä toimimaan kuten toivoisi itseään kohtaan vastaavassa tilanteessa, kukin voimiensa mukaan... Se tarvitseeko "suhdetta" helpottaakseen omaa "pahaa oloaan", on kunkin oma asia... Minulla ei kuitenkaan moiseen ollut tarvetta...
Olin itse vuosia osittaisena omaishoitajana ja äitini aikanaan isälläni n.15 vuotta...