oikein että lapsen ruoka ja puh raha maksetaan jälkikäteen siitä kun lapsi on käynyt lomilla ?
Näin minulla on ollut .Esim jos lapseni tulee kotiin viikonloppuna 1..10 niin raha maksetaan tilille vasta 3 viikon kuluttua!
Näin minulla on ollut .Esim jos lapseni tulee kotiin viikonloppuna 1..10 niin raha maksetaan tilille vasta 3 viikon kuluttua!
Vastaukset 2
Vanhimmat
tukea kaikin mahdollisin keinoin, sellaiseksi ruoka- ja puh.rahakin on tarkoitettu.
Jotkut ymmärtämättömät huutavat Suomessa olevan VALTAVAN SUURI JA KORKEA sosiaaliturva, mitä se ei kuitenkaan käytännössä ole enää vuosiin ollut. Käytännössä ihminen voidaan ajaa täyteen rahattomuuteen, mutta nämä ovat sellaisia tosiasioita, joita ei haluta myöntää julkisesti. Kaukana ovat ne ajat, jolloin voitiin puhua hyvästä sosiaaliturvasta, eikä silloinkaan silti kunnat kärsineet rahattomuudesta, eikä valtio velkaantumisesta.
Kysyit, onko jälkikäteen tapahtuva maksu ok. Ei ole varsinkaan, jos kyseessä on varaton vanhempi. Ei se ole tapaamisten tukea silloin, tuntuu ihan kuin silläkin todellisuudessa haluttaisiin estää tapaamisten toteutuminen.
Ihan turha huostahullujen tulla huutamaan, koska he eivät ymmärrä, miten todella pelkkä huostaanotto voi aiheuttaa perheessä taloudellisen romahduksen. Moni vanhempi ei sen jälkeen pysty enää työhön jne.
Vaan raha on oltava saatavana samana päivänä kun lapsi tulee koti lomille.
Meillä näin lapset tuovat kotilomille tullessaan ruokarahan ja lähtiessään vievät (kaupasta saadun) kuitin summaa vastaavana. Puh kulut maksaa laskun/lisäpuh.aikaa sij.paikka eli se ei tule rahana kotiin.
Ja jos lapset ovat pieniä niin tilillä on oltava se ruokaraha summa samana päivänä kun lapsi tulee kotilomille.
Suosittelen keskustelemaan lastanne hoitavan sos,työntekijän kanssa asiasta jos sossu hoitaa nämä ruokaraha asiat, mutta jos hoitaa sij.paikka niin silloin keskustelet asian heidän kanssaan. Jos ei sopua tai ratkaisua löydy niin ota asia palaverissa esille jossa kaikki paikalla.