yllätys mökillä

parrua komisaario pa

Kun aloin tulla tajuihini tunsin aluksi makaavani jollakin pehmeällä alustalla seisaallaan siten että jalkani ja käteni roikkuivat alaspäin. En saanut liikutettua jalkojani tai käsiäni. Ne oli kahlehdittu siihen pukkiin jonka päällä makasin. Tunsin hieman vetoa ja tajusin olevani alasti. Avasin silmäni tokkuraisena. Edessäni seisoi valtava kulli jota vatkasi kiimaisin silmin iso lihava mies iältään siinä keski-iän huonommalla puolella. Hän oli aivan alaston. Miehen iso maha hyllyi runkkauksen tahtiin ylös alas. Muistini palasi salamana. Olin tullut naapurimökkiin kahden siinä majailevan miehen kutsumana. Muistin ottaneeni korkeintaan pari lasia tarjottua juomaa jonka jälkeen filmini katkesi. Edessäni kaluaan rankaiseva mies oli toinen näistä ”naapureista”. Hän ei puhunut mitään. Huomatessaan minun heränneen otti hän mitään sanomatta hiuksistani kiinni ja taivutti pääsi taaksepäin.

-”Nyt se on semmoinen juttu että sä jätkä annat parhaan imutuksen mitä olet koskaan antanut ja nautit siitä tai me piestään ton Raimon kanssa susta paskat pihalle.” hän sanoi. Avasin suuni ja hän työnsi kyrpänsä suuhuni nopealla rykäisyllä. Hän alkoi naimaan minua suuhun kovalla rytmillä pitäen minua niskasta kiinni. ”Ime huora ime”- hän urahti. Imin minkä pystyin. Olin tukehtua hänen työntyessään aina syvemmälle ja syvemmälle kurkkuuni. Tunsin äkkiä kädet pakaroillani. Ne venyttivät kannikkani auki enkä voinut tehdä mitään käsieni ollessa sidotut. Tunsin kuinka takanani ollut mies sovitti kyrpänsä reiälleni ja alkoi työntämään sisään. Tunsin valtavan paineen perseessäni kyrvän painautuessa sulkijalihasta vasten ja siitä sisään. Kipu salamoi silmissäni kun mies otti minua vyötäröltä kiinni ja aloitti tosi nopean naimisen. Hän rynkytti persettäni kuin viimeistä päivää. Se alkoi oikeastaan tuntumaan aika hyvältä. Jollakin tavalla minua kiihotti joutua kahden vanhemman miehen äkillisesti raiskaamaksi. Suuhuni nussiva mies urisi ja veteli minua syvälle nieluun samalla kun minua perseeseen nussiva mies alkoi saavuttaa kliimaksiaan. Hän puristi pakaroitani tosi lujaa ja nai minua kuin hengen hädässä.

Hän kiihdytti jatkuvasti vauhtiaan ja hytkyin edestakaisin kahden miehen välissä molempien naidessa ja muristessa kiimaisina kun takanani ollut mies työnsi kullinsa pohjaa myöten perseeseeni ja tunsin kuinka orgasmin aallot saivat hänen vartalonsa hytkymään holtittomasti sinne tänne. Sitten hän veti kyrpänsä perseestäni ja istui vieressä olevalle sohvalle. Suuhuni nussiva jättikyrpä veti yllättäen vehkeensä ulos suustani pienen ”smak”-äänen saattelemana. Hän siirtyi taakseni ja yhdellä kovalla rykäisyllä upotti koko miehuutensa juurta myöten reikääni. Hytkyin miehen vetojen tahdissa edes takaisin siinä tasolla johon minut oli kahlehdittu. Perseeni tuntui todella täydeltä miehen valtavan elimen täyttäessä sen ääriään myöten. Tämäkään mies ei kauaa kestänyt vaan aloitti heti tosi nopean nainnin vetäen minua kuin ei olisi saanut persettä vuosiin. Suustani kuului huokauksia tahtomattani vetojen tahtiin. ”Taidat nauttia tästä vitun lutka”- mies urisi. Pääni pyöri ylikierroksilla. Koskaan ennen ei kuuma miehen elin ollut lävistänyt persettäni ja nyt niitä tuli kaksi peräjälkeen!

Mies kiihdytti kuin ompelukone tikaten persettäni kuin mieletön. Äkkiä hän tarttui lantiooni lujasti ja aloitti lähtölaskennan. Muutama kova työntö pohjaan asti ja sitten hän lennätti huudon saattelemana kuumaa spermaa suoleni perälle asti.

Olin aivan puhki naitu. Koko tapahtuma ei voinut kestää muutamaa minuuttia kauempaa mutta olin aivan lopussa kuin minua olisi raiskattu tuntikausia. Miehet irrottivat minut telineestä ja taluttivat välissään ovesta mökin pihalle. ”Kumarru”- sanoi toinen Raimoksi nimitetty mies. Nöyrästi pyllistin raiskaajalleni. Näin vilaukselta hänen kädessään ison dildon. Hän työnsi sperman liukastamaan perseeseeni sen lukiten sen nahkavyöllä kiinni. ”Ja tätä et ota pois tai me seurataan sua ja syötetään toi kumikyrpä sulle” hän uhkasi. Jäin siihen pihaan makaamaan alasti perse pystyssä ja tekoslaikkarilla lävistettynä miesten palatessa takaisin mökkiin. Hetken henkeä vedettyäni nousin varovasti seisomaan ja aloitin matkan takaisin omalle mökilleni. Kävely oli hieman vaikeaa…

0

10211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuollut teini Kajaanissa

        Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
        Kajaani
        10
        1869
      2. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        167
        1088
      3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

        Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        265
        991
      4. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        76
        862
      5. 63
        788
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        75
        751
      7. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        22
        696
      8. Kuinkahan monen

        Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
        Ikävä
        69
        671
      9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        138
        657
      10. Mitä sä haluat vanhus?

        🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        62
        626
      11. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        42
        609
      12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

        176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
        Sinkut
        122
        595
      13. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        588
      14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

        Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
        Ikävä
        44
        559
      15. Kauan mökötetään toisillemme?

        Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
        Ikävä
        51
        553
      16. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        55
        538
      17. Eikö olisi mukavaa

        Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
        Ikävä
        38
        519
      18. Kerro mies tarinasi

        Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
        Ikävä
        20
        508
      19. Anteeksi mies

        En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
        Ikävä
        40
        503
      20. Laittaisit viestin suoraan!!

        Haluaisin...
        Ikävä
        30
        493
      Aihe