Jäsenyhteisöjen uutisia
10.9.2010 14.06
Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät
Neljännet lastensuojelun perhehoidon päivät järjestetään Jyväskylässä messukeskus Paviljongissa 17.−18.11.2010.
Päivien teema on "Lupa muistaa – valmius kuulla". Teemalla haluamme korostaa sijoitetun lapsen ja nuoren oikeutta omaan elämäntarinaansa. Lapset ja nuoret tarvitsevat ympärilleen turvallisia ja välittäviä aikuisia, joilla on valmiuksia kuulla heitä ja toimia heidän hyväkseen.
Lasten ja nuorten osallisuus näkyy myös perhehoidon päivien yhteydessä järjestettävässä nuorten MINÄ SELVIYDYN!? -foorumissa, jonka järjestävät Pesäpuu ry:n sijaishuollon nuoret kehittäjät eli Selviytyjät-tiimi sekä Sinut ry. Foorumissa nuoret pääsevät tarkastelemaan elämänsä keskeisiä teemoja, saavat vertaiskokemuksia sekä eväitä elämään ja tahtoa selviytymiseen. Foorumin suojelijana toimii lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Pääpuhujana perhehoidon päivillä on ruotsalainen psykologi Gunvor Andersson. Hän esittelee tuloksia pitkäkestoisesta tutkimuksestaan, jossa seurattiin sijoitettujen lasten elämää alle 4-vuotiaasta aina aikuisuuteen saakka. Andersson tarkastelee muun muassa lasten suhdetta syntymäperheeseensä ja sijaisperheeseensä sekä aikuisuuden elinolosuhteita.
Työpajoissa käsitellään muun muassa kiintymyssuhteen syntymistä, huostaan otetun lapsen eheytymistä, jaettua vanhemmuutta, isän roolia sijaisperheessä, avointa adoptiota ja perhehoidon ajankohtaisia lakimuutoksia.
Perhehoidon päivät järjestävät Perhehoitoliitto ry ja Pesäpuu ry. Odotamme päiville noin 300 alan ammattilaista ja perhehoitajaa.
Ilmoittautuminen perhehoidon päiville jatkuu lokakuun puoliväliin saakka. Ilmoittautumislomakkeen ja päivien ohjelman löydät Pesäpuu ry:n internet-sivuilta osoitteesta www.pesapuu.fi
Majoitusvarauksista huolehtii Jyväskylä Booking. Majoitusasioissa ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai puhelimitse numeroon puh. 020 748 1830.
Vastaamme mielellämme kaikkiin päiviä koskeviin kysymyksiin.
Pesäpuu: [email protected], p. (014) 332 2500
Perhehoitoliitto: [email protected], p. 040 310 1440
http://www.lskl.fi/tiedottaa/uutisia_jasenilta/valtakunnalliset_lastensuojelun_perhehoidon_paivat.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jopas on bakkanaalit tulossa! Odotamme mielenkiinnolla!
Rouvien itsetunnon kohotuspäivät.
Ihanaa, että lapset ja nuoret pääsevät pahoista kodeista hyvään sijaishuoltoon.
Vastenmielinen tapahtuma sikälikin, että eduskunnassa on viimeisimmät puheenvuorot käytetty vanhusten hoidon kehittämisestä kodinomaisempaan suuntaan. Mutta tämänhän ei huoleta Perhehoitoliitto ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Aila Paloniemeä (kesk.) lainkaan. Kansanedustajat vaativat vanhuksille hoitoa, joka olisi nykytyyliin laitosmaista, mutta Perhehoitoliitto ry piiloutuu parhaansa mukaan.
Perhehoitoliitto haluaa saalistaa vain lapsia, ja nimenomaan lastensuojelun asiakkaina olevia lapsia. Muut lapset, kuten kehitysvammaiset, eivät kelpaa.
RAY on antanut Perhehoitoliitolle rahaa kampanjointiin vanhusten perhehoidon lisäämisen puolesta, mutta niinpä taitaa käydä, että ne avustusrahat liitto käyttää tosi laiskasti. Lapsilla liitto haluaa ratsastaa. Siksi tuollaisia perhehoidon valtakunnallisia bakkanaalejakin järjestetään.