Onko kokemusta STS:n vaihtoohjelmasta? Olisin lähdössä mahdollisesti USAan. STS:n toiminnasta olen kuullut lähinnä krtiikkiä, onko se halvin? Lähinnä työntekijät ovat siellä kuulemani mukaan kovin nuoria ja kokemattomia. Ja henkilökuntaa on vähän.
STS
Vendla_19
3635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen ollut vaihtaritoiminnassa useita vuosia (en kuitenkaan edusta mitään järjestöä) ja kuullut hyvää ja huonoa ihan kaikista vaihtarivuosia järjestävistä tahoista, siis myös STS:stä. STS on niitä vaihtarijärjestöjä, joissa kohdemaassa vastaanottavana järjestönä ei ole STS, vaan jokin muu ja vastaanottava järjestö ei välttämättä ole sama jokaisella samaan maahan lähtevällä vaihtarilla. On sitten melkeinpä tuurista kiinni, millaiset ihmiset ja järjestö vastaanottavat sinut kohdemaassa. Siihen kun ei oikein voi vaikuttaa. Joistain vastaanottavista järjestöistä on kuulunut hyvää ja toisista ei niin hyvää. Tavalliset ihmiset niitä kuitenkin pyörittävät paikallistasolla ja yleensä ongelmat ovat kiinni ihan henkilökemioista. Suomen päässä kaikki järjestöt toimivat tasaisen varmasti, eli siitä on vaikea vetää johtopäätöksiä järjestön toiminnasta sitten itse kohdemaassa.
Ehkäpä suositeltavinta on harkita AFS:ää, YFU:a tai Rotareita, sillä ne ovat samaa järjestöä ympäri maailman. Tosin Rotarit ei ole mikään järjestö, vaan se toimii eri periaatteella. En ole tietoinen siitä, mikä on halvin järjestö Rotarit poislukien (Rotareiden kautta vuosi tulee halvimmaksi, mutta heidän kauttaan on hieman vaikeampi päästä ja vuoden aikana asutaan useammassa perheessä, joka ei kaikkia miellytä). Kannattaa kuitenkin huomioida se, mitä hintaan sisältyy ja etenkin mitä siihen EI sisälly. STS:llä ja monella muulla vaihtarivuoden hinta koostuu useista pakollisista kuluista, jotka tulevat maksettavaksi vielä ohjelmamaksun lisäksi, eli siis vakuutus, viisumi ym. kulut. AFS taitaa olla tällä hetkellä ainoa, jolla ohjelmamaksuun kuuluu moni muiden erikseen laskuttama pakollinen menoerä, mutta en osaa sanoa, että onko se halvin.
Suosittelen kuitenkin tutkimaan eri järjestöjen nettisivuja ja laskeskelemaan, paljon vuosi tulee maksamaan kullakin järjestöllä kaikkine kuluineen. Usein vakuutuksen ja viisumin hintaa ei mainita, mutta vakuutus Euroopan ulkopuolelle maksaa usein jotain 700-800 euroa per vuosi ja viisumi noin 200-300 euroa kaikkine maksuineen, näin karkeasti arvioituna (riippuu toki maastakin). Eli ohjelmamaksuun tulee helposti jopa 1000 euroa lisää, elleivät nuo kuulu hintaan. Samoin jotkut järjestöt maksavat kouluun liittyvät kulut (kirjat ja matkat), mutta toiset eivät. Kannattaa aina soittaa järjestöön ja kysellä tarkemmin hinnoista ja maksuista, ettei tule yllätyksiä matkan varrella.
Olipa hyvä ja kattava vastaus! Kiitos! Ehkä tuo kritiikki, mitä STS:stä olen kuullut, johtuu juuri kohdemaan vastaanottavista järjestöistä. Eli kohdemaassa voi saada minkälaista kohtelua vaan. Näin kävi tuttavalleni, ja STS ei uskonuut, vaikka vaihtari siitä kertoikin. Ja ihan aiheellisia asioita minusta. Mutta tuo, että organisaatio ei ole STS, selittää paljon ja asettaa minusta koko firman toiminnan aika kyseenlaiselle pohjalle. Ainakin jos arvostaa luoetettavuutta ja sitä, että systeemi toimii kaikissa vaiheissa.
AFS:n vaihtari vuosi maksu sisältää yhtä sun toista, joten kannatan itse heidän kautta menemistä. Koska menemällä minkä järjestön kautta tahansa niin ei ole kovin kiva jos sen suuren summan päälle pitää vielä maksella 1000-1500e pakollisia kuluja. Koko vuosi käy kaiken kakkiaan aika kalliiksi, joten ei kiitos mitään ylimäärästä kulua.