Junassa sakot

KaisaRTs

Palatessamme äskettäin Roomasta lentokenttäjunassa noin kymmenen matkustajaa sai sakon leimaamattomasta lipusta. Tappelu oli kova ja ihmiset harmistuneita. Usein turisti ei huomaa leimauslaitetta
junaan kiirehtiessään.

Eli junalla kulkiessa esimerkiksi lentokentältä keskustaan tulee muistaa leimata ostettu lippu laiturin reunassa olevassa automaatissa!

Jos unohtaa epähuomiossa tämän leimaamisen, luvassa on 50 euron sakko. Useat matkustajat eivät kiireessä tätä muista tehdä vaikka lipun ovatkin ostaneet.

19

3587

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Santa Maria del Popo

      Joo lipunleimaaminen on tärkeätä kun matkustaa julkisillavälineillä. Junan leimauslaitteet ovat Fiumicinon junaasemalla oikealla puolella rivissä, ne eivät ole lähtevän junan vieressä. Sakko ei ole kiva, mutta oikeuttu, niin valitettavaa kuin se onkin.

    • Toinen nonno

      Kannattaa muistaa myös lipun leimaaminen bussissa ja raitiovaunussa. Metrossahan junaan ei edes pääse leimaamatta.

    • trevi

      se on, tyhmyydestä pitääkin sakottaa. keltaisia leimauslaitteita on siinä lähtölaiturilla useita rivissä, miten niitä voi olla huomaamatta? Koska on "kiire"? Mihin? Varaamalla riittävästi aikaa ei ole koskaan kiire. Ja jos et tiedä: niin KYSY neuvoa! How hard can it be...

      • Lippuautomaatti

        Mutta entäpä jos niitä keltaisia leimauslaitteita ei olekaan laiturilla useassa rivissä....mistäkös niitä sitten etsitään??? Nimittäin pienemmissä kaupungeissa ne saattavat olla lippuautomaatin takana tai lippuluukkujen/rappusten juuressa juna-aseman sisällä...ei lähtölaiturilla.Eli aikaa kannattaa varata todellakin lipun ostoon ja leimauslaitteen etsimiseen ja apua tosiaankin kannattaa pyytää muilta turisteilta, he osaavat neuvoa.... Ja lippuautomaateista ei voi ostaa meno-paluumatkaa vaan pelkästään matkan yhteensuuntaan...sitä ei välttämättä hoksaa automaatin ohjeista!

    • Vanerivanessa

      Kiitos kirjoittajalle, nimittäin luin tämän ja päädyin tilaamaan hotellimme tarjoaman privat taxikuljetuksen !
      Lentokentällä odotti erittäin kohtelias kuljettaja nimikyltti kädessä, ja ulkona musta iso Mersu.

      Kuski oli ratti-ihmisiä, kyyti oli erittäin mielyttävää joskin myös vauhdikasta, mutta varman oloista. Olimme hotellilla tuota pikaa 50 eur köyhempinä, mutta erittäin tyytyväisinä, siispä käytimme myös paluumatkallamme hotellilta lentokentälle samaa palvelua !

    • KilttiMaksaa

      Älä nyt vaan ole niin urpo että maksat sen 50 eur sakon. Joo, kyllä poliisilla on mahdollisuus välittää sakko perittäväksi Suomeen, mutta ei ne sitä tee muutaman kympin sakon takia, sillä perimiskulu on jonkinmoinen. Itse jätin viime kesänä Hollannissa saamani sakon maksamatta, eipä ole perästä kuulunut.

      • Karo175

        Hei,
        Mulle kävi samoin Italiassa, ja jätin maksamatta. Nyt olisin menossa sinne lomailemaan, ja pelkään, että sinne mennessäni sakko löytyy tiedoistani. Siitä on yli 2 vuotta, joten pelkään myös, että sakko on kasvanut suunnattomasti korkoa. Eli oletko käynyt Hollannissa tämän jälkeen ja onko sinulta peritty mitään?

      • Rahat pois!

        No, ainakin huhtikuussa matkalla ollessani konduktööri tilasi poliisin rautatieasemalle vastaan niitä, jotka eivät sakkoa maksaneet ja siellähän ne sitten napattiin poliisin hoteisiin....eipä varmasti kiva kokemus sekään!
        Kannattaa käydä Suomen ulkoministeriön sivuilla katsomassa ohjeet Italiaan matkaajille...siellä on juuri esim. tästä junalipun leimaamisesta.
        Ja täytyy kyllä sanoa, että aina ne leimauslaitteet eivät ole niin selvästi esillä...eräällä asemalla leimauslaite oli lähes maan tasalla laiturille johtavan portaikon vieressä!

      • kainäin
        Rahat pois! kirjoitti:

        Tässä ei ilmeisesti ollut kyse vanhoista sakoista. Konduktööri ei voi tietää jos jollakulla on vanhoja sakkoja maksamatta ellei sitten tälläkin kertaa ole lippu leimaamatta ja henkilötiedot tarkistetaan.

    • tulis säästöä

      myöhemmin tämän leimaamattoman lipun?

      • Toinen nonno

        Kyllä voit, kunhan muistat leimata sen tällä kertaa.

      • Tyhmyys tiivistyy
        Toinen nonno kirjoitti:

        Kyllä voit, kunhan muistat leimata sen tällä kertaa.

        Voiko olla näin tyhmiä matkustajia olemassa, jotka tiedon puutteen takia saa sakot ? Ymmärrän sen , että tehdään se leimaamattomuus tarkoituksella, jolloin on harkittu riski, Meillä lentoasemalta mennessä lipputarkastaja reijitti liput, mutta palatessa taas ei kukaan tarkastanut lippuja, mitä tästä opimme.... 50% on onnistumisen mahdollisuus pummilla matkustamiseen

      • Ihminen minäkin!
        Tyhmyys tiivistyy kirjoitti:

        Voiko olla näin tyhmiä matkustajia olemassa, jotka tiedon puutteen takia saa sakot ? Ymmärrän sen , että tehdään se leimaamattomuus tarkoituksella, jolloin on harkittu riski, Meillä lentoasemalta mennessä lipputarkastaja reijitti liput, mutta palatessa taas ei kukaan tarkastanut lippuja, mitä tästä opimme.... 50% on onnistumisen mahdollisuus pummilla matkustamiseen

        Tuossa lippujen leimaamattomuudessa on kyse juuri siitä onko siihen lipun oston jälkeen otettu leima leimauslaitteesta...tavallisista junista et saa konduktöörin tekemää reitystä lippuusi vaan jos siinä ei ole leimaa, niin sakko napsahtaa heti... muutama tarjosi lippua junassa konduktöörille kuten usein Suomessa tehdään ja kun siinä ei ollut leimaa, niin he saivat sakot... ..Ja enpä nyt sanoisi, että ihminen on tyhmä, jos hän ei tiedä aivan kaikkea matkustuskohteensa maasta...eikohän se ole inhimillistä erehdystä, josta joutuu tosin maksamaan!

      • buono sera
        Ihminen minäkin! kirjoitti:

        Niin, Italiahan on maa joka varmaan kerää näillä sakoilla rahaa valtion kassaan ...tai meneekö suoraan pääministerille...mutta onko tyhmyyttä, jos ei tiedä missä Italian kaupungissa saa sakot sämpylän syomisestä yleisellä paikalla tai jos istuu puiston penkille alle 70-vuotiaana...tässä vain muutama esinerkki sakkorysistä Italian maaperällä. Ja on ihan turha toivo, että tällaiset asiat olisi infottu turisteille esim. englannin kielellä! Ja italialaisten kielitaito rajoittuu valitettavasti pääsääntöisesti vain italian kieleen...olisi ehkä syytä jättää se amerikkalaisten sarjojen dubbaus pois, niin nuoriso edes oppisi kieltä.

      • Näillä mennään
        buono sera kirjoitti:

        Turisti ei voi millään aina tietää onko leimauslaitteita kulkuvälineessä vai pelkästään laiturilla. Jos juna tmv. tulee juuri asemalle, ei asiaa välttämättä ehdi miettiä vaan ampaisee sisään huomatakseen että lippu onkin leimaamatta. Eiköhön jokainen meistä ole joskus mokannut - tuskin kukaan syntyy maailmaan niin että maailman kaikkien metropolien systeemit olisi hallinnassa. Onneksi tälläkin palstalla suurin osa pyrkii antamaan neuvoja eikä tärkeilemään omilla ylivertaisilla kyvyillään.

      • Toinen nonno
        buono sera kirjoitti:

        Niin, Italiahan on maa joka varmaan kerää näillä sakoilla rahaa valtion kassaan ...tai meneekö suoraan pääministerille...mutta onko tyhmyyttä, jos ei tiedä missä Italian kaupungissa saa sakot sämpylän syomisestä yleisellä paikalla tai jos istuu puiston penkille alle 70-vuotiaana...tässä vain muutama esinerkki sakkorysistä Italian maaperällä. Ja on ihan turha toivo, että tällaiset asiat olisi infottu turisteille esim. englannin kielellä! Ja italialaisten kielitaito rajoittuu valitettavasti pääsääntöisesti vain italian kieleen...olisi ehkä syytä jättää se amerikkalaisten sarjojen dubbaus pois, niin nuoriso edes oppisi kieltä.

        Mietitäänpäs nyt asiaa toisinpäin. Joku ulkomaalainen matkustaa Suomessa paikallisbussilla ilman matkalippua ja lipuntarkastaja tulee bussiin. Mitenkähän siinä mahtaa käydä? Luulen, että sakot määrätään eivätkä selitykset auta. Onko kyseessä silloin sakkorysä ulkomaalaisia vastaan?

      • jake12345

        huono kommentti ja vertailu tuo liputon vs leimaton. Leimatonhan oli sentään ostanut lipun ja maksanut siitä ostaessaan - toisin kuin liputon turismo Suomessa, joka muuten KYLLÄ voi ostaa lipun junassa kiertävältä konnarilta yhtä hyvin...

      • eläköön pienet erot!
        jake12345 kirjoitti:

        huono kommentti ja vertailu tuo liputon vs leimaton. Leimatonhan oli sentään ostanut lipun ja maksanut siitä ostaessaan - toisin kuin liputon turismo Suomessa, joka muuten KYLLÄ voi ostaa lipun junassa kiertävältä konnarilta yhtä hyvin...

        Tähänkin kohtaan sopii hyvin se sanonta "maassa maan tavalla", turistin ei pidä olettaa että kotimaan käytännöt löytyvät ulkomailta vaan muistaa asioita tehdään eri tavalla muualla ja huomata että mm. turvallisuussyistä matkalippua ei voi ostaa ratikoista, junista tai busseista.

    • roomatas3

      Jos nyt kuitenkin todetaan, että käytäntö Leonardo Express-junassa on erittäin ymmärrettävä, vaikkakin tietysti valitettava niille jotka erehtyvät.

      Turisteja liikkuu Fiumicinon kentän ja Rooman keskustan välillä päivittäin satoja, jollei tuhansia. Junissa ei ole joka vuorossa konduktööriä, joka olisi lippuja leimaamassa (saati myymässä) vaan satunnaisissa junavuoroissa kulkevat tarkastajat. Niin Fiumicinolla, kuin Terminilläkin automaatteja on riveissä ennen junaan nousua - kyseessä ei myöskään ole uusi ohjeistus, vaan tämä löytyy joka ainoasta matkaoppaasta ja myös Suomen suurlähetystön "Hyvä tietää"-ohjeistus muistuttaa lippujen leimaamisesta.
      Voi ehkä itsekin kuvitella kuinka moni on käyttänyt veruketta "olen turisti, minulla ei ole leimattua lippua" ja johonkin on raja vedettävä. Ei ole mahdollista päästää jatkuvasti valtavaa määrä ihmisiä leimaamattomien lippujen kanssa kulkemaan tätä väliä, joten myös turistien sakottaminen "tietämättömyydestä" on aika loogista, eikö?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1417
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      46
      935
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      530
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      107
      503
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe