Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Treffit internetin kautta

Sattuipa aikoinaan tälle poikaselle tapahtumaan ihan hauska seikkailu. No kaikki alkoi kun internet alkoi yleistymään ja ensimmäisiä treffi palveluita tuli silloin nettiin. Lueskelin niitä ja 20-kymppisenä poikasena katselin kun 40-50 vuotiaat hakee seuraa netissä. Kiinnostus heräsi hankin sähköpostiosoitteen ja aloitin järjestelmällisen pommittamisen. Muutaman viikon ja turhautumisen jälkeen oli sitten tullut viesti postiin. Meni johonkin tähän tapaan.
"Hei poikanen, olisikohan sinusta tyydyttämään tälläinen isokokoisen rouvan seksuaaliset tarpeet? lisäksi oli maininta että ruova oli noin 50 tienoilla iän puolesta" no vastailin parhaani mukaan ja treffit saatiin aikaiseksi. Pikkuisen hirvitti ajatuksissa tuo isokokoinen nainen ja noin vanhakin vielä, en voinut itselleni perua kun pelimiehenä itseäni pidin. Rohkeasti vain treffeille ja autolla hakemaan tätä rouvaa. Kun saavuin sovitulle paikalle oli tämä isokoinen täti jo odottamassa, korrektisti nousin autosta ja esittelin itseni kohteliaasti ja nainen myös, pikaisesti ehdin tekemään siinä analyysin että millainen täti olisi pampun tarpeessa, kieltämättä pitää sanoa et ensimmäinen katselmus toi mieleen kaikkea muutakuin kiihottavan seksin. Autoon istuessamme sitten juttelin niitä näitä ja ajeltiin pitkin stadia, kunnes tiedustelin että mihin voitaisiin mennä esim. kahville. Rouva sanoi että voitaisiin mennä kävelemään mustikkamaan ympäri, sanoin että sopiihan tuo ja aloin ajamaan kohti kulosaarta. Tuli hetken hiljaisuus ja ajatus alkoi lentämään, hetken teki mieli tehdä nopsat ja heittää täti kohteliaasti takaisin kotiin ja sanoa että tuli pakottava tarve lähteä. Havahduin kun rouva laski kätensä reidelleni ja lähti sitä kuljettamaan kohti haaroväliä hitaasti kuin kysyen lupaa, en vastannut mitenkään siihen vaan annoin hänen liikuttaa kättään lähemmäksi kaluani. Jonkin ajan päästä hän oli päässyt huosun etumuksen kohdalle ja hitaasti pyöritti kättään peniksen päällä samalla sanoen että etkös tälläistä haluakkin kun treffeillekin suostui, vaikka ajatus kuvottikin sillä hetkellä annoin myöntävää vastausta. Hän jatkoi hieromista huosun päältä kunnes saavuttiin mustikkamaan parkkipaikalle, syksyn hiljainen ja viileä aika oli suurimman ryntäyksen poistanut ja parkissa oli vain 2 autoa kumpikin oli tyhjiä. Kun laitoin auton parkkiin käännähdin ja katsoin rouvan suuntaan kunnolla, nyt huomasin hänen pukeutuneen hameeseen jota hän oli rullannut automatkan aikana ylemmäksi penkin rajaan saakka. Korrektisti hän kysyi että ahdistaako kalua kun se jo on aika kovana tuolla huosun sisällä hän selvästikkin halusi sen esille ja sanoin että voihan sen vapauttaa sieltä esille. Hän alkoi avaamaan farkkujen nappeja sekä laskemaan huosuja alas päin jättäen kuitenkin alushuosut jalkaan. Huomatessaan että niissä boxereissä ei ollut ollenkaan etumuksessa aukkoa päätti hän poistaa nekin samalla, siinä sitten olin poikasena ison tätin edessä mulkku pystyssä tietämättä mitä tekisin. Rouva sitten kumartui minuun päin ja antoi terskaan pienen suukon, eritti sylkeä suuhunsa ja antoi huulten painautua kalun vartta pitkin alas päin. Mietin että tuntuu aikas hyvälle vaikka ex-tyttöystä osasi ottaa mutta ei näin hyvin. Jonkin ajan päästä kun rouva oli imenyt ja tuohunnut kalun hän nosti päänsä.
- nyt on tämä tavara testattu, kelpaat hyvin jos mieskunto pelaa vielä, ettei ole mitään minuuttimuna kyseessä. Haluatko kokeilla minun lootaa miltä se tuntuu?
- vastaisin että voishan sitä kokeilla.
Rouva levitti haaransa ja laitoin käden ohi rouvan hameen kurottaen kohti tuota hänen kutsumaansa lootaa. Yritin etsiä pikkuhuosujen rajaa mutta ei niitä ollut ollenkaan rouvan päälllä. Aloin etsimään missä alkaa karvoitus että saisin jonkin asteisen kiintopisteen, hitaasti etenin ja löysin semmoinen pienen kaistaleen karvotusta, millaisia olin joskus nähnyt pornolehdissä, mielenkiinto heräsi tätä kohtetta kokeillessani, löysin klitoriksen jota hiljalleen hetken mitään sanomatta hieroin, laskin sormet alemmas ja jatkoin huulen kokeilua. Rouva oli sen verta kiihottunut että oli jo kosteutta ilmassa riittäviin ja sain upotettua sormet rouvan sisään, yllätys taas, vaikka täti oli isokoinen oli hänellä suhteellisen pieni vittu. Hetkisen testauksen jälkeen kun täti alkoi kiihdyttämään hengitystä päätin lopettaa ja kertoa että hyvän tuntuinen tavara.
Hetken hiljaisen taon jälkeen poistui täti ulos ja saman tien takaovesta sisään takapenkille, nostaen hameen ylös ja avatessaan reidet auki. Katselin hetken kun rouva alkoi hieromaan klitoristaan ja toisen käden sormilla naimaan itseään, samalla sanoi minulle - et sitten viitsinyt viedä loppuu poju, pitää itse viedä. Jolloin katsoin kiihottuneena kun rouva vatkasi itselleen kunnon orgasmin ja lysähti levollisena autoni takapenkille.

Sovittiin että tavaran testaus oli suoritettu ja rouvan piti kiirehtiä kotiin kun mies oli tulossa näihin aikoihin kotiin ja vedin housut jalkaan. Matkalla puhuttiin kaikenlaista seksiin liittyvistä asioista sekä sovittiin että meilaillaan jatkosta.

Jonkin aikaa meni ennen kuin rouva taas otti yhteyttä sanoi ettei ole ollut mahdollisuuksia tavata mutta mies oli lähdössä risteilylle tulevana viikonloppuna joten jos kiinnostaa voisin viettää perjantain ja lauantain hänen luonaan keskustassa. Ilmoittelin että mietin asiaa ja palamaan huomenna asiaan. Edelleenkin tuntui tuo isokoinen täti vastenmieliseltä seksin tiimoilta mutta hänen kiihottavasti ajeltu häpy ja tiukka vittu kuitenkin herätti sen verran kiinnostusta että päätin vastata ja kuitenkin koittaa miltä se tuntuisi.

Tuli perjantai-ilta ja lähdin sitten kohti rouvan asuntoa julkisilla kulkuneuvoilla, ajattelin että jos kaikki menee puihin voin jäädä keskustaan ottamaan muutaman olusen jälkeen päin. Saavuin talon luokse jossa rouva asuu, alaovella oli painonappi josta saa yhteyden ylös ja rouva hetken odottelun jälkeen avasikin oven, lähdin nousemaan rappusia ylös päin. Hän asui kolmannessa kerroksessa, ovi oli raollaan joten siitä sisään sitten rohkeasti. Kuulin rouvan äänen kun hän kutsui tulemaan peremmälle. Eteiseen jätin kengät ja kesätakin naulakkoon, astuin eteenpäin josta näin keittiöön ja toisella puolella oli ovi raollaan makuuhuoneeseen pikaisesti vilkaisin mutta rouva ei ollut siellä, jatkoin matkaa ja olohuone avautui oikealla puolella, siellä oli ihmeellisessä järjestyksessä sohvat toinen oli väärin päin seinää vasten ja toinen oli työnnetty keskelle avoinaista tilaa jossa myös rouva istui reidet levällään. Hän pyysi minua riisuutumaan ja samalla otti oman paitansa pois päästäen rinnat vapaaksi mahansa päälle, ei ollut mitenkään kovin ihana näky mutta en sitten karkuunkaan lähtenyt kun edessä näköi kuitenkin kauniisti ajaltu häpy. En osannut yhtään arvoida kuinka paljon tuo nainen painoi mutta mietin että jotain 100 kilon päälle varmasti. Rinnat olivat riippuvat ja muuhun vartaloon verrattuna pienet. Sain vaatteet pois ja rouva pyysi lähemmäksi, tulin hänen viereensä ja hän pyysi josko antaisin hänelle suulla nautintoa, kerroin että kyllähän se onnistuu.
Kävin rouvan haaroväliin ja avasin käsillä niin avoimeksi reidet kuin suinkin sain, aloitin kielellä hieromisen klitoriksessa ja kuuntelin rouvan kiihtynyttä huokailua. Avasin toisella kädellä häpyhuulia auki samalla työntäen kieltä sisään päin, tunsin kuinka samalla nesteet alkoivat nousta pillusta ja antaen lisä makua kielinaintiin. Rouva alkoi lähenemään saamista ja sormillaan hyväilemään klitoristaan rajusti. Nostin pääni ylös ja työnsin 3 sormea sisään samalla villisti heiluttaen niitä märässä vitussa, rouva laukesi melkein heti ja ynisi jotain että anna lisää tätä, joten jatkoin uudelleen sormilla, lopputuloksena uusi orgasmi. Rouva pyysi minua nousemaan seisomaan ja saman tien alkoi hyväilemään kaluani seisokkiin, nautin siitä kovasti ja pikkuhiljaa aloin tuntea kuinka rouvan käsi kosketteli takapuoltani, siitä siirten kiveksille hetken leikittyään avasi hän haarojani samalla ottaen kokoajan kiihtyvällä tahdilla imuttaen kulliani. Tunsin kuinka sormi painui pylly vakoon etsien anustani, sanoin että en halua sitä mutta rouva sanoi että takaan että tämä tuntuu hyvältä, takaataan hän otti glidin ja hieroi sormeesta sen jättäen päähän enemmän nopeasti hän löysi saman kohdan ja hieroi glidiä anukseni ympärille. Tunsin kun kulli työntyi sisään rouvan suussa, hitaasti tällä hetkellä, samalla alkoi tuntua kun sormi alkoi etsiä tilaa mistä työntyä anukseeni, rouva kiihdytti tahtia nyt ottaen vain terskan pään suuhun ja toisella kädellä runkaten kovasti. Sopivalla hetkellä rouva survaisin sormen perseeseni, tunsin kivun mutta myös samalla sen kun lasti lähti tulemaan kullia pitkin ulos päin, rouva tunsi sen myös ja ohjasi lämpimät spermat rinnoilleen samalla hieroen niitä levittääkseen nesteitäni niille. Hetken päästä hän otti uudelleen kalun suuhun ja alkoi imuttamaan taas, ei mennyt kauankaan kun mieskunto oli palannut ja rouva kääntyi sohvalle kontilleen ohjaten kaluni märkään vittuunsa takaa päin. Aloitin rauhalliset työnnöt, pikkuhiljaa lisäsin vauhtia kunnes olohuoneen äänet olivat rouvan ininä sekä märkä lätinä kun nain rouvaa takaa päin. Juuri ennen saamistaan rouva halusi vaihtaa asentoa mutta otin lanteesta kiinni ja pidin rouvan perseen siinä edessä, jatkoin kovaa tahtia kunnes rouva sain parikin kertaa orgasmin ja lopulta annoin itsekkin tulla spermat tuohon liukkaaseen pilluun. Rouva kääntyi taas istuma-asentoon ja minä viereen hikisenä edellisestä urakasta. Rouva tietustelin olisi minussa vielä lisää puhtia johon vastasin että tottakai on ja aloin hyväilemään märkää kaluani, taas yllätys rouva otti glid tuubin ja hieromasauvan sohvan välistä voiteli sauvan vaikka ihmettelin miksi, syy selvisikin pian kun rouva glidiä levitteli anuksensa ympärille ja sauvaan, tyytyväisin mielin alkoi hän painaa sauvaa anukseensa samalla hyväillen kevyesti klitoristaan. Hetken kuluttua hän kysyi haluanko käyttää sauvaa häneen, vastasin voinhan kokeilla. Hitaasti aloin naida rouvan anusta tuolla metallihohtoisella sauvalla, samalla runkatessa itseäni. rouva sai orgasmin ja hän otti sauvan minulta pois, otti glidin ja pyysi minun antavan kullin hänelle, niin rouva käytti kullin suussa ja sen jälkeen glidillä voiteli sen. Arvasin mitä rouva halusi ja aloin työntämään terskaa rouvan anukseen se tuntui uppoavan hyvin jos venytettyyn ja liukkaanseen anukseen sisään, tiukka paikka oli ja kuin lisätessä tilannetta työnsi rouva sauvan omaan pilluunsa samalla, välilihan läpin tunsin kun sauva nai toisella puolella minä toisella ei mennyt kauan kun räjäytin lastin rouvan perseeseen.

Niin alkoi monen vuoden fuck buddynä oleminen kunnes rouva muutti pois paikkakunnalta.
01550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

silloin poikanen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu