Nimittäin tässäpä ei vieläkään löydy mitään superlääkettä tai vastaavaa, joka korjaa ne, vaan minun mahtavat oireeni.
Kaikki alko kun lähdin armeijaan. Jee, kohta ne 9 kuukautta on takana, ja kohta taitaa olla myös näkö lopussa niinkuin palveluskin.
Olen käyttänyt piilolinssejä aika paljon, muistaakseeni 15 vuotiaasta lähtien, olen nyt 20v. Joskus tullut laiminlyötyäkin, nukuttua ne silmissä yms, näköä on muhkeat -4.5 kummassakin silmässä.
Joskus alkukeväästä, piilarit toki silmissä, huomasin että näkö oli välillä jotenkin sumea ja silmät aina välillä punotti, joten lopulta päätin, että enpä käytäkkään nyt piilareita enään. Sen jälkeen oireet ovat senkun pahentunut. Silmät ovat punoittaneet aina mukavin väliaijoin ja silmät ovat todella kuivat, varmaankin johtuu siitä ilmasta mikä kasarmilla on.
Vähitellen aloin huomaamaan, että valo alkaa tulvimaan silmiin, ns "Glare" ilmiötä alkoi tulla, niinkuin olen nohevasti itse opiskellut netistä. Kokoajan joutuu varjostamaan tulevan valon tietyissä tilanteissa pois, jotta ees jotain pystyy näkemään. Sen jälkeen autojen valot alko siroamaan tähtimäisesti silmään ja se paheni viikko viikolta, saatanan saatana. No eipä siinä mitään, mutta valot alko häikäsemään myös silmään ihan huolella - ei tavallaan satu silmään, mutta on vaan jotenkin epätavallisen kirkas ja nykyään pelkkä vilkasu vaikka pöytälamppuun tekee jälkikuvan ja "palaa" kiinni näköön, sokaisten näön joksikni aikaa. Kaikista pahin lienee ulkona aurinkoisella säällä, kun autojen tuulilaseista ja pelleistä auringonvalo häikäsee, ihankuin joku ois vetäny auringon taivaalta ja laittanu sen porottamaan sinne auton sisälle minun kiusaks. Myös tottakai, sateenkaaren muotoiset valorenkaat ovat jatkuvasti valojen ympärillä, hämärässä korostuu. Niin, ja niitten renkaitten etenkin ulkoreunoilla näkyy myös jotain kummallisia viivoja. Ei niinku tommonen starburst, vaan ihan vaaka-viivoja. Jännää.
Sitten aloin huomaamaan, että etenkin hämäränäkö alko huonontua taas ja silmissä alko välähtelemään kun niitä liikutteli hämärässä. Tämä näön "menetys" on testattu moneen otteeseen mm. kavereiden voimin, kun he näkevät, mutta minä en. Jeah!!!
Sitten tulikin ensimmäiset "floaterit" vai mitä ne on nimeltään. Höytyviä, matoja yms, mitkä vilisee näkökentässä kun silmiä liikuttelee. Ekaks niitä oli muutama, sitten enemmän ja nyt niitä on miljoona kaksisataa ja viisi. Jos siristän silmiä ja katson taivaalle, niin niitä oikeastaan sataa kun niitä on niin paljon. Ja jos tietyssä valossa siristää silmiä, näkyy kuin eräänlainen KOKO vitun näön kattava "verkko" tai "verho", yks iso tiivis mössö, ihankuin joku molo olis puhaltanu saippuakuplia SATAMILJOONAA kappaletta minun näkökenttään, ja se mössö sataa samalla tavalla kuin ne näkyvimmät höytyvät silmissä.
Eikä siinäkään vielä kaikki, nyt saat kaksi yhden hinnalla - sillä todella häiritsevä visual snow on tullut kiusakseni ja vissiin jäädäkseen, joka on etenkin yöllä. Myös nukkumaan mentäessä ihankuin näkyisi jotain revontulia, ja älytön agressiivinen laineilu ja liike alkaa kun tuijottelee tyhjyyteen pimeässä.
Joskus herätessä pamahtaa näköön kuin varjo verisuonia, jotka aikansa lähtee pois kun silmiä räpyttelee. Joskus niitä näkyy päivälläkin.
Lukeminen jotenkin tuntuu vittumaiselta muutenkin, vaikka näen lukea ihan hyvin. Kaikki missä on paljon yksityiskohtia näyttää olevan jotenkin hankalaa katsoa minulle.
Nyt sitten viimeaikoina olen huomannut, että en pysty edes näkemään päivisin kovinkaan hyvin. Seinät eivät ole enää kokonaan valkoisia vaan jotenkin harmaita ja välkkyy mustina, hankala selittää. Hankala on myös välillä erottaa jotain samanvärisiä kohteita toisistaan vaan ne näyttää liimautuvan toisiinsa. En vaan nää saatana
Luulitko omaavasi näköhäiriöitä?
53
14268
Vastaukset
- tes20
jatkoa 2/2
Kaikista paras oli kun menin armeijaan valittamaan näistä oireista. Sairaanhoitaja näytti tyyliin keskisormea ja pisti takasin palvelukseen. Sen jälkeen pääsin lääkärille, joka sekin vaan tais korkeintaan paskat haistattaa ja anto jotain kuivasilmäisyyteen tippoja. No sitten lopulta sain lähetteen silmälaakarille armeijan kautta ja olivat kuulema terveet silmät. Menin itkemään uudestaan ja kolmannella kerralla sain uuden lähetteen, ja tälläkertaa oikein ylilääkäri tutki ne silmät. Noin 15 sekunnin tutkimusten jälkeen totesi, että silmät ovat terveet ja silmänpohja yms. Kaikki kunnossa ja eikun "kykenevä palvelukseen" lappu klemmarilla kiinni perseeseen ja sillä hyvä. HELL YEAH
Sitten päätin että ei saatana, tästä tule mitään ja vähistä päivärahoistani maksoin yksityiselle silmätarkastuksen. Totesi lopuksi, että lasiaisenirtauma se siellä ja kerto, että se selittää oireet. Niin joo, paitsi että miten vitussa se voi selittää kaikki muut oireet paitsi floaterssit? No ehkä se välähtely kuuluu siihen. Silmänpaineet ja kakki kunnossa, silmänpohja priimus yms. ainakin niin sano.
Meinasin, että käyn tässä vielä uudestaan yksityisellä, ehkä saan lähettee jonnekkin kunnon tutkimuksiin.
Alkaa vaan vituttamaan niin paljon tämä touhu kun ihmisellä on vaiva eikä kukaan pysty kertomaan mikä on vikana. Oikeasti, en liioittele näitä oireita, sillä jopa pelottaa kun ei edes valoisassa näe enää kaikkea.
Varmaan jäi jotain oireita vielä sanomatta, lisäilenpä sitte vaikka myöhemmin kun taas muistan.
vaan mitä mun pitäs nyt tehä?? yhistä nämä kaikki oireet sitten toisiinsa ja tadaa, saat minun näköni. mielummin kattelis vaikka karvasta persettä kun jotakin ihanaa näillä silmillä. onko jo kaikki toivo menetetty ja pitäskö vaan oma elämä heittää kaivoon ja ryhtyä lepakoks tai jotain???? :( Kyselkää vaan lisää ja ehdotelkaa, mikä mulla on.
*huokaus*- 3 + 11
Voi voi, et ole vaivoinesi yksin. Mulla tuntuu olevan samoja oireita. Alko joskus 5-6 vuotta sitten.. silloin kävin silmälääkärissä ja tutkittiin silmät, ei ollut vikaa. Nyt olen kuitenkin tottunut oireisiin. Olen 24v ja nainen. Täällä paljon ollut keskustelua aiheesta visual snow otsikoilla. On meitä muitakin. Toivotaan ettei kokonaan sokeiksi tulla.
- Näkö
Varaa aika kunnon silmälääkärille, se tietä parhaiten just sun silmien oireet ja viat.
Sit kun se sanoo jotain, mee lisätutkimuksiin. - rilleiltä välttynyt
kuulosti tarinasi=(
Haluan kertoa omani, jos vaikka siitä olisi jotain hyötyä jollekin.
Olen nyt 32v nainen ja mulla on aina ollut erinomainen näkö.
Pari vuotta sitten alkoi kuitenkin ihan yhtäkkiä näkö huonontua, kaikki näytti vähän sumeammalta kuin ennen. Huomasin, että etenkin jos olin nauttinut edellisenä iltana alkoholia vähän isomman kaavan kautta, seuraava päivä oli sitäkin sumeampi.
Olen aina tykännyt kokeilla "vanhan kansan" neuvoja ennen lääkkeisiin siirtymistä ja monessa vaivassa se onkin riittänyt. Esim. aina kun tunnen että on virtsaputki tulehtunut, juon karpalomehua ja vaiva loppuu heti! Ennen jouduin aina syömään antibiootteja siihenkin vaivaan ja se tuli monta kertaa vuodessa.
Joten tämän silmäjutun kanssa selvitin, että kala ja mustikka on silmille hyväksi.
Aloin vetää mustikoita oikein urakalla, niin tuoreeltaan metsästä poimien, kuin kapseleina.
Ja jo parissa viikossa kaikki näköoireeni katosivat!
Ja pois ovat pysyneet nyt joku pari- kolme kuukautta.
Olen ottanut mustikan pysyvästi jokapäiväiseen ruokavaliooni, jos esim ostan jukurttia niin aina mustikan makuista ja lisäksi syön mustikka kapseleita.
Voihan se olla vain sattumaakin, mutta aina kannattaa kokeilla. - sdfsfs
rilleiltä välttynyt kirjoitti:
kuulosti tarinasi=(
Haluan kertoa omani, jos vaikka siitä olisi jotain hyötyä jollekin.
Olen nyt 32v nainen ja mulla on aina ollut erinomainen näkö.
Pari vuotta sitten alkoi kuitenkin ihan yhtäkkiä näkö huonontua, kaikki näytti vähän sumeammalta kuin ennen. Huomasin, että etenkin jos olin nauttinut edellisenä iltana alkoholia vähän isomman kaavan kautta, seuraava päivä oli sitäkin sumeampi.
Olen aina tykännyt kokeilla "vanhan kansan" neuvoja ennen lääkkeisiin siirtymistä ja monessa vaivassa se onkin riittänyt. Esim. aina kun tunnen että on virtsaputki tulehtunut, juon karpalomehua ja vaiva loppuu heti! Ennen jouduin aina syömään antibiootteja siihenkin vaivaan ja se tuli monta kertaa vuodessa.
Joten tämän silmäjutun kanssa selvitin, että kala ja mustikka on silmille hyväksi.
Aloin vetää mustikoita oikein urakalla, niin tuoreeltaan metsästä poimien, kuin kapseleina.
Ja jo parissa viikossa kaikki näköoireeni katosivat!
Ja pois ovat pysyneet nyt joku pari- kolme kuukautta.
Olen ottanut mustikan pysyvästi jokapäiväiseen ruokavaliooni, jos esim ostan jukurttia niin aina mustikan makuista ja lisäksi syön mustikka kapseleita.
Voihan se olla vain sattumaakin, mutta aina kannattaa kokeilla.Moi!
Kuulostaa melko klassiselta "Visuan snow" keissiltä. Löyty kyseisellä hakusanalla juttua paljon netistä.
Eli ei ole vielä virallisesti lääkäripiireissä tunnustettu juttu mutta ongelma on todellinen. Itselläni on ollu jo lähes niin pitkään kuin muistan. Pahinta on tuo hämärässä valossa näkyvä lumisade kohina. Joskus näkyy jopa päivällä ja varsinkin tasaisia isoja värialueita vasten kuten tapetit. Isojen värialueiden detailit ei näy kunnolla vaan pahimillaan voi olla "varjostettuja" alueita vaikka tietää värin olevan tasainen.
Päivällä varsinkin sinistä valoa (taivasta) vasten näkyy erittäin pieniä "siimähäntiä" tai muita piipertäjiä vilistävän silmissä. Tämä on joskus erittäin häiritsevää. Joskus tulee hieman väsyksissä myös näkökenttään värpötävät varjostetettu alue joka välkkyy (ei ole migreeni aura).
Itselläni ei ole pahemmin tuota glare / ghosting efektiä mutta useimmilla löytyy haamukuvatkin. Joskus silmiä häikäisee tosi pahastikkin vaikka ei pitäisi. Floaterien määrä on iso ja ne näkyvät selkeästi. Floaterien määrä hieman vaihtelee mutta yleensä ottaen häiritsevää. Joskus nukkumana meneminen on hankalaa sillä pimeän tultua tai sulkiessa silmät alkaa agressiiviset halot värpötää silmissä. Vähän sapa efekti kuin painaisi sormilla painetta silmiin kun samalla pitää silmiä kiinni.
Itse olen huomannut että oireilla on vahva yhteys stressitasoon. Yleensä stressaantuneena näköhäiriöt voimistuvat selkäesti. Joskus jopa mielen hallinnalla voi suurin osa häiriöistä kadota. Yleensä ne silti palaavat kun stressi hiipii päälle.
Lisäksi krapulassa ja alkoholin ottamisen jälkeen nämä näköhäiriöt ovat erittäin intensiivisiä.
Itse olen tullun siihen päätelmään että tila on pääasiassa neurologinen. Jollain tavalla näköhermoa käsittelevissä aivosoluiss on yliaktiivisuutta (tai muuta neurologista kohinaa) joka aihettaa näkökenttään nämä oudot ilmiöt. Aivojen stressitilan pahentuessa nämä häiriöt pahentuvat mukana. - krisme
Ite oon kans 20 vee ja huomasin nuita oireita itselläni ekan kerran suunnilleen pari vuotta sitten. Nyt sitten rupesin tässä aikani kuluksi selvittelemään täältä netistä vastauksia tähän ja törmäsin käsitteeseen visual snow ja kas kun kuulostaa tutulta, kuin myös osa kertomistasi "näköhäiriöistä".
Itseni kohdalla visual snown oirekuvaukset passaavat täydellisesti mun oireisiin, tosin mulla ei ole vielä ainakaan esiintynyt kovin pahasti nuita jälkinäköoireita eikä sitä että pinnat muuttuu harmaiksi tai mustiksi. Mietin tässä vain että tuleekohan nuokin oireet joskus kunnolla eteen. Siis että paheneeko tää.
Mulla eniten häiritsee tuo kirkasta taustaa vasten näkyvä miljoonien kirkkaiden/värillisten pisteiden vilinä jonka olen huomannut pahenevan väsyneenä ja/tai jos niskalihakset on jumissa. Sitten on tuo lumisadehäiriö, joka on aika huomaamaton. Eräänlaista lumisadetta kuten tv:ssä mutta ei niin "voimakasta" ja se on kokoajan näkökentän edessä kuin väreilevä kalvo, jonka huomaa parhaiten pimeässä. Sitten on vielä yskittäisiä kirkkaita tai tummia pisteitä jotka yhtäkkiä ilmestyy näkökentään ja liikkuvat ja häipyvät tai sitten pysähtyvät ja häipyvät jonkin ajan päästä. Lisäksi oon huomannu että
Aluksi ajattelin niiden oireiden liittyvän auralliseen migreeniin josta kärsin ajoittain. No jotain siihen viittaavaa löytyikin mutta luulen että kyse on kumminkin tästä visual snow jutusta. Lähinnä tässä nyt mietityttää miten tämä etenee. Tällä hetkellä tämän kanssa tulee vielä aika hyvin toimeen mutta miten jatkossa jos pahenee.
Tuo glare ilmiö on mulle outo juttu kuin myös nuo herätessä näköön ilmestyvät varjot verisuonista. Mietin tässä että voisko näissä olla kyse siitä että sun silmäluomien takaa silmiin tuleva valo on tuon glare ilmiön takia "ylivoimakasta" ja aiheuttaa oikeastikin silmäluomien verisuonten jälkikuvan näkösi eteen, joka hälvenee sitten pois kuten muutkin jälkikuvat tuossa visual snow jutussa. Sekavaa, mutta toivottavasti sait mun ajatuksesta kiinni.
Musta ois kiva jutella enemmänkin näistä jutuista sun kaa vaikkapa sähköpostissa, jos sua vaan kiinnostaa?
Jännäten tulevaisuuteen... - Luurankolihas
krisme kirjoitti:
Ite oon kans 20 vee ja huomasin nuita oireita itselläni ekan kerran suunnilleen pari vuotta sitten. Nyt sitten rupesin tässä aikani kuluksi selvittelemään täältä netistä vastauksia tähän ja törmäsin käsitteeseen visual snow ja kas kun kuulostaa tutulta, kuin myös osa kertomistasi "näköhäiriöistä".
Itseni kohdalla visual snown oirekuvaukset passaavat täydellisesti mun oireisiin, tosin mulla ei ole vielä ainakaan esiintynyt kovin pahasti nuita jälkinäköoireita eikä sitä että pinnat muuttuu harmaiksi tai mustiksi. Mietin tässä vain että tuleekohan nuokin oireet joskus kunnolla eteen. Siis että paheneeko tää.
Mulla eniten häiritsee tuo kirkasta taustaa vasten näkyvä miljoonien kirkkaiden/värillisten pisteiden vilinä jonka olen huomannut pahenevan väsyneenä ja/tai jos niskalihakset on jumissa. Sitten on tuo lumisadehäiriö, joka on aika huomaamaton. Eräänlaista lumisadetta kuten tv:ssä mutta ei niin "voimakasta" ja se on kokoajan näkökentän edessä kuin väreilevä kalvo, jonka huomaa parhaiten pimeässä. Sitten on vielä yskittäisiä kirkkaita tai tummia pisteitä jotka yhtäkkiä ilmestyy näkökentään ja liikkuvat ja häipyvät tai sitten pysähtyvät ja häipyvät jonkin ajan päästä. Lisäksi oon huomannu että
Aluksi ajattelin niiden oireiden liittyvän auralliseen migreeniin josta kärsin ajoittain. No jotain siihen viittaavaa löytyikin mutta luulen että kyse on kumminkin tästä visual snow jutusta. Lähinnä tässä nyt mietityttää miten tämä etenee. Tällä hetkellä tämän kanssa tulee vielä aika hyvin toimeen mutta miten jatkossa jos pahenee.
Tuo glare ilmiö on mulle outo juttu kuin myös nuo herätessä näköön ilmestyvät varjot verisuonista. Mietin tässä että voisko näissä olla kyse siitä että sun silmäluomien takaa silmiin tuleva valo on tuon glare ilmiön takia "ylivoimakasta" ja aiheuttaa oikeastikin silmäluomien verisuonten jälkikuvan näkösi eteen, joka hälvenee sitten pois kuten muutkin jälkikuvat tuossa visual snow jutussa. Sekavaa, mutta toivottavasti sait mun ajatuksesta kiinni.
Musta ois kiva jutella enemmänkin näistä jutuista sun kaa vaikkapa sähköpostissa, jos sua vaan kiinnostaa?
Jännäten tulevaisuuteen...Minulla ilmaantui noin neljä vuotta sitten tuota "lankojen lentelyä" ja pienten saippuakuplien tapaisia pallukoita näkökenttään. Hädissäni menin silmälääkärille jossa tehtiin perusteellinen silmätutkimus, kuvattiin silmänpohjat,värinäkö jne. Mitään ei löytynyt, täysin terveet silmät. Oireet jatkuivat aina ajottain, kävin viimekin talvena silmälääkärillä eikä hänkään nähnyt mitään merkillistä. Kuulemma kuivat silmät ja tyypillistä likinäköisille.
Jälkikäteen olen pohtinut että työpaikka jossa olin ensimmäisen näköoireilun aikaan, on voinut kärsiä kosteuvauoriohomeista (vedet tuli katon läpi).Myöhemmin selvisi että asunto jossa asuin oli sekin homeessa vaikka korjaukset ja kuivaukset muka oli tehty asianmukaisesti vesivahingon sattuessa edelliselle asukkaalle.
Mitä luulette, voisivatko (toksiset) homeet tätä aiheuttaa? Kosteusvauriohomeethan aiheuttavat monenlaista silmäoiretta :o - Luurankolihas
Luurankolihas kirjoitti:
Minulla ilmaantui noin neljä vuotta sitten tuota "lankojen lentelyä" ja pienten saippuakuplien tapaisia pallukoita näkökenttään. Hädissäni menin silmälääkärille jossa tehtiin perusteellinen silmätutkimus, kuvattiin silmänpohjat,värinäkö jne. Mitään ei löytynyt, täysin terveet silmät. Oireet jatkuivat aina ajottain, kävin viimekin talvena silmälääkärillä eikä hänkään nähnyt mitään merkillistä. Kuulemma kuivat silmät ja tyypillistä likinäköisille.
Jälkikäteen olen pohtinut että työpaikka jossa olin ensimmäisen näköoireilun aikaan, on voinut kärsiä kosteuvauoriohomeista (vedet tuli katon läpi).Myöhemmin selvisi että asunto jossa asuin oli sekin homeessa vaikka korjaukset ja kuivaukset muka oli tehty asianmukaisesti vesivahingon sattuessa edelliselle asukkaalle.
Mitä luulette, voisivatko (toksiset) homeet tätä aiheuttaa? Kosteusvauriohomeethan aiheuttavat monenlaista silmäoiretta :oJa tosiaan, nykyisessä koulussa mulla punoittaa jatkuvasti silmät. Ja kuivuvat myös, kiitos liian tehokkaan ilmanpuhdistusjärjestelmän. Epäilen että sielläkin on jonkinlaista kosteusvauriota tapahtunut...
- Tiedostettu54
Luurankolihas kirjoitti:
Ja tosiaan, nykyisessä koulussa mulla punoittaa jatkuvasti silmät. Ja kuivuvat myös, kiitos liian tehokkaan ilmanpuhdistusjärjestelmän. Epäilen että sielläkin on jonkinlaista kosteusvauriota tapahtunut...
Olette hulluja. Hoitoa on saatavilla.
- Somebody89
Moi. Otan osaa oireisiisi. Kuulostaa kamalalta. Olen kohtalotoverisi. Olen 21 vuotias nuori nainen ja olen ikäni kärsinyt karsastuksesta. Kolme silmäleikkausta on tehty ja vielä välillä esiintyyy karsastusta. Minulla on myös huono hämäränäkö. Valot hajoavat ja häikäisevät ja valon ympärille tulee sateenkaarikehä. Näen myös kaiken kahtena. En tiedä kuinka kauna olen nähnyt. Myös silmien kuivuus ja kirvely on tuttua. Käytän niihin silmätippoja. Luulen että silmäleikkukset ovat pilanneet näköni osittain. Olen surullinen, koska olen niin nuori ja tälläisiä näköhäiriöitä ja en uskalla hankkia ajokorttia, ennenkuin saan näköni paremmaksi. Jaksamisia. :)
- näköongelmat harmina
3 + 11 kirjoitti:
Voi voi, et ole vaivoinesi yksin. Mulla tuntuu olevan samoja oireita. Alko joskus 5-6 vuotta sitten.. silloin kävin silmälääkärissä ja tutkittiin silmät, ei ollut vikaa. Nyt olen kuitenkin tottunut oireisiin. Olen 24v ja nainen. Täällä paljon ollut keskustelua aiheesta visual snow otsikoilla. On meitä muitakin. Toivotaan ettei kokonaan sokeiksi tulla.
Mitäs kaikkia oireita sinulta löytyy?
- joku vain...
Näkö kirjoitti:
Varaa aika kunnon silmälääkärille, se tietä parhaiten just sun silmien oireet ja viat.
Sit kun se sanoo jotain, mee lisätutkimuksiin.Aloittajahan ei toki ollutkaan ravannut ties kuinka monella lääkärillä...
- ekanluokanopesi
Yritetään pitää tää kotimainen kieli edes jotenkin luettavana.
- Alkuperäinen kirjoit
Heipparallaa, alkuperäinen postaaja täällä.
Kirjoittelin tosiaan syksyllä hiukan vittuuntuneessa olotilassa tuosta ongelmasta.
Nykyään oireet ovat vaan pahentuneet ja olen alkamassa menettää iloa ja otetta elämään. Tuon jälkeen olen käynyt parissa tutkimuksissa, ilmeisesti toisessa tutkimuksessa jonkun sortin "vasteaika" oli vain hiukan jäljessä. Ilmeisesti "Hämäränäköadaptio" oli normaali ja myös näkökenttä.
Tutkimuksista on tosin jo useampi kuukausi aikaa, ja seuraavana odottelen aivokuvauksia, on tässä odoteltukin jo kolmisen kuukautta. Toisaalta en usko, että sieltä löytyy yhtään mitään.
Oireet senkun pahenevat ja nykyään näkeminen on yhtä tuskaa. Valonvälähdyksiä tapahtuu päivittäin ja esim. sädekaihtimiin katsominen on yhtä tuskaa. Ne kiemurtelevat ja ikäänkuin näkisin kokoajan verkkokalvon varjon (tai verisuonet) siinä. Ruudukot yms ovat todella hankalia katsoa. Uusia oireita on muun muuassa toisen silmän pimentyminen osittain, kun katson sivulle. Vasemmassa silmässä hiukan pahempi. Silti pystyn näkemään tarpeeksi hyvin normaalissa valossa, mutta välillä tulee todella turhautunut olo ja olenkin sitten turhautumista purkanut olemalla vaan todella äkäinen ja joskus tulee ihan raivokohtauksia, lyön nyrkkiä seinään ja saatan heittää vaikka puhelimen seinään. Huolestuttavaa? Viimeksi, kun tulin töistä, en meinannut erottaa, että oliko takki naulakossa vai ei. Siinä vaiheessa tuli taas tuo turhautuminen ja yhtäkkinen kiukunpuuska. Välillä masentaa ja jopa itkenytkin olen, koska tuntuu että kun ne lääkärit löytäävät jotain minun silmistäni tai mistä hyvänsä, on jo liian myöhäistä yrittää edes pysäyttää tämä näön menetys, mistä nyt tuntuu olevan kyse.
Kyse ei ole todellakaan mistään hetken mielijohteesta, EIKÄ voi olla pelkästään tuosta visual snowsta. Itse omien teorioiden mukaan, se liittyy jollain tavalla tuohon verkkokalvoon.
Lääkäri ei vielä pystynyt selvittämään mikä niissä on vikana, mutta sanoi kyllä että selvitetään kaikki. Aluksi epäilivät verkkokalvonrappeumaa, perinnöllistä, mutta ilmeisesti se on nyt poisluettua settiä.
Itselläni oireet nyt kevätauringossa on kuin oikeasti pitkässä edenneessä kaihissa (en oikeasti näe yhtään mitään) ja esim. pimeässä huoneessa tietokonevalossa se valo tulvii silmään niin, etten esimerkiksi erota näppäimistöä tai käsiäni.
Ilmeiseti aivokuvausten jälkeen on sitten luvassa perusteellinen verkkokalvon valokuvaus.
Näillä eväillä eteenpäin kohti uusia pettymyksiä.- kohtalotoveri
Tervehdys!
Olen kärsinyt samasta jo jonkin aikaa. Jos vielä sattuisit eksimään tälle palstalle, kuulisin mielelläni sinulta näin syksyn kuulumisia. - kohtalotoveri
kohtalotoveri kirjoitti:
Tervehdys!
Olen kärsinyt samasta jo jonkin aikaa. Jos vielä sattuisit eksimään tälle palstalle, kuulisin mielelläni sinulta näin syksyn kuulumisia.Lisäystä: Itse olen vasta 17-vuotias, oireet ovat olleet vuoden verran samat mutta kyllä pelottaa että onko näkö menossa... Jos joku tietäisi mahdollista lisätietoa mistä tämä kaikki mahtaisi johtua, kuulisin mielelläni. Pistää kyllä masentamaan, vaikka itse näkökykyä nämä eivät haittaa, pistää vain vihaksi kaikenmaailman vilinä ja vilske ja häikäistyminen.
- helpin84
Hei!
Itselläni alkoi reilu kuukausi sitten näköhäiriöt, jotka ilmenevät yleensä aamulla tai kun menee pimeästä valoisaan. Söin silloin hormonilääkettä, ja niiden oletettiin johtuvan siitä. Lääkkeen piti poistua elimistöstä kahden viikon aikana, mutta nyt on mennyt yli kolme viikkoa. Näköhäiriö on ns. valovarjo. Jos esim. heiluttaa kämmentä, sitä seuraa keltainen ääriviiva ja varjo. Oireet kestävät max. muutaman minuutin ja loppuvat kun silmät tottuvat valoon. En tiedä sitten, aika pelottavaa. Viikonloppuna ajelin pimeässä ja tapittelin peuroja. Kun sitten meni valoisaan ravintolaan, tuli taas samanmoisia näköhäiriöitä hetkeksi. Olisiko syytä huolestua?- harri hapetin
Tämä ei kuulosta kovinkaan vakavalta, eiköhän se ole ihan normaalia silmän toimintaa.
- Hunaja auttaa
Samat vaivat. Välillä on niin sumeeta, etten näe kunnolla tietokoneen ruutua. Tai näen renaultin merkkejä sumupilven seassa. Ulkona hämärällä on hieman helpompaa, kun vain ei mitkään valot tuijjaa vastaan.
Löysin helpotuksen hunajasta. Tippa sitä silmiin ja näkö kirkastuu pitkäksi aikaa. Käytän etelä-ameriikkalaisen meloponnikus-mehiläisen hunajaa, jonka kosteuspitoisuus on yli 30 %. Tämän hunajan käyttöohjeissa lukee silmien hoito, jopa kaihin hoito ilman operaatiota. Kävin lokakuussa brasialaisessa hunajan pakkaamossa, missä sitä hunajaa pakattiin pikkupulloihin ympäri maailmaa myytäväksi. Netistä lukemani mukaan tavallinenkin hunaja tehoaa, kunhan sitä laimentaa ensin vedellä.
Hunaja kirveltää silmiä, mutta auttaa. Liian hunajan pesen vedellä pois, mutta osa jää sinne silmiin. En ole aivan varma, mihin tuo silmien kirkastuminen perustuu. Kai silmät saavat siitä luonnonmukaisesti niitä ravinteita, joita verenkierto ei enää sinne kuljeta.- fordfairlane
Hunaja ei kuulu silmiin. "Luonnonmukaisesti ravinteita"? Aimo annos p**kapuhtta.
Mikä tässä "luonnonmukaisessa" on? Kunhan joku on luonnosta, niin siitä on sitten aina apua kun sitä vaan törkii joko silmiin tai kurkusta alas. Levitä lantaa silmiin, luonnonmukainen bakteeriflooran tasapainotus. Auttoi ainakin mulla! - no nickname
Tai sitten olet vain lakannut stressaamasta asiaa. Uskoisin, että näitä vilistäjiä näkyy vähemmän, kun asiaa ei enää ajattele.
- Hunaja autaa
Hunaja on vanhimpia lääkkeitä mitä ihminen on luonnosta löytänyt. Hunajalla on hoidettu silmävaivoja jo tuhansia vuosia. Suomessa tämä vanha taito on unohdettu.
Hunajan silmiä kirkastavasta ominaisuudesta voi käännellä vaikka englannin kielestä: http://www.health-benefits-of-honey.com/healthyeyes.html
http://apitherapy.blogspot.com/2009_03_01_archive.html- hoynatettyja
Toka linkkisi:
"[Presented at 7th German Apitherapy, Apipuncture and Bee Products Congress, Expo and Workshops with International Participation in Passau, Germany, March 26-31, 2009.]"
Bee Products Congres..! Haahaahaa...
Eikä se ekakaan nyt ihan tieteellinen artikkeli ollut...
Tuhansia vuosia sitten ajateltiin, että maapallo on litteä. Tuhansia vuosia sitten hoidettiin silmiä hunajalla. Huomaatko analogian.
Kaikkea sontaa sitä on liikkeellä. - no nickename
Valitettavasti se taitaa olla unohdettu vähän kaikkialla.
- NäköKenttä
Kysymyksiä nimimerkille "Hunaja auttaa".
Parantaako hunaja näköä? Jos parantaa, kuinka pitkän ajan jälkeen?
Olen kokeillut jo parin päivän ajan vedellä laimennetun(1/5 - 1/2 hunajaa vedessä) nestemäisen hunajan laittoa tippa tai kaksi molempiin silmiin kahdesti päivässä, mutta en ole huomannut parannusta. En ole yleensä huuhtonut tämän jälkeen silmiäni, sillä en ole tuntenut niissä mitään haitallista lyhyttä alkukirvelyä lukuunottamatta. Pitäisikö silmät kuitenkin huuhtoa jossakin välissä?
Luin jostain, että tippoja käytetään ennen nukkumaan menoa ja huuhdotaan aamulla vedellä silmät. Tätä tehdään kahden viikon ajan, jonka jälkeen pitäisi pitää 10 päivän tauko. Sen jälkeen taas jatketaan käyttöä samaa rataa, ellei jo kahden viikon käyttö ole tuottanut haluttua tulosta.
Onko tämä oikea tapa? Voiko näkö parantua näin?
PS. Kirjoittamastasi meloponnikus-mehiläisestä ei löydy mitään Googlettamalla, onko nimessä jokin kirjoitus virhe vai miksi tietoa ei löydy?
Minkälaista hunajan pitää olla, raaka hunajaa vai käykö mikä tahansa kaupasta saatava? Jos ei, mistä saa oikeanlaista hunajaa? - viuviuv
NäköKenttä kirjoitti:
Kysymyksiä nimimerkille "Hunaja auttaa".
Parantaako hunaja näköä? Jos parantaa, kuinka pitkän ajan jälkeen?
Olen kokeillut jo parin päivän ajan vedellä laimennetun(1/5 - 1/2 hunajaa vedessä) nestemäisen hunajan laittoa tippa tai kaksi molempiin silmiin kahdesti päivässä, mutta en ole huomannut parannusta. En ole yleensä huuhtonut tämän jälkeen silmiäni, sillä en ole tuntenut niissä mitään haitallista lyhyttä alkukirvelyä lukuunottamatta. Pitäisikö silmät kuitenkin huuhtoa jossakin välissä?
Luin jostain, että tippoja käytetään ennen nukkumaan menoa ja huuhdotaan aamulla vedellä silmät. Tätä tehdään kahden viikon ajan, jonka jälkeen pitäisi pitää 10 päivän tauko. Sen jälkeen taas jatketaan käyttöä samaa rataa, ellei jo kahden viikon käyttö ole tuottanut haluttua tulosta.
Onko tämä oikea tapa? Voiko näkö parantua näin?
PS. Kirjoittamastasi meloponnikus-mehiläisestä ei löydy mitään Googlettamalla, onko nimessä jokin kirjoitus virhe vai miksi tietoa ei löydy?
Minkälaista hunajan pitää olla, raaka hunajaa vai käykö mikä tahansa kaupasta saatava? Jos ei, mistä saa oikeanlaista hunajaa?Aivan sama. Toi on niin turhaa touhua ja korkeintaan teet hallaa itsellesi.
Luonnosta tulee muutakin kuin hunajaa ja mustikoita. Laittakaa kärpässienet korvien taakse. Parantaa muistia. Unohdettu juttu nykyihmiseltä! - Hunaja auttaa
NäköKenttä kirjoitti:
Kysymyksiä nimimerkille "Hunaja auttaa".
Parantaako hunaja näköä? Jos parantaa, kuinka pitkän ajan jälkeen?
Olen kokeillut jo parin päivän ajan vedellä laimennetun(1/5 - 1/2 hunajaa vedessä) nestemäisen hunajan laittoa tippa tai kaksi molempiin silmiin kahdesti päivässä, mutta en ole huomannut parannusta. En ole yleensä huuhtonut tämän jälkeen silmiäni, sillä en ole tuntenut niissä mitään haitallista lyhyttä alkukirvelyä lukuunottamatta. Pitäisikö silmät kuitenkin huuhtoa jossakin välissä?
Luin jostain, että tippoja käytetään ennen nukkumaan menoa ja huuhdotaan aamulla vedellä silmät. Tätä tehdään kahden viikon ajan, jonka jälkeen pitäisi pitää 10 päivän tauko. Sen jälkeen taas jatketaan käyttöä samaa rataa, ellei jo kahden viikon käyttö ole tuottanut haluttua tulosta.
Onko tämä oikea tapa? Voiko näkö parantua näin?
PS. Kirjoittamastasi meloponnikus-mehiläisestä ei löydy mitään Googlettamalla, onko nimessä jokin kirjoitus virhe vai miksi tietoa ei löydy?
Minkälaista hunajan pitää olla, raaka hunajaa vai käykö mikä tahansa kaupasta saatava? Jos ei, mistä saa oikeanlaista hunajaa?En tiedä, onko kukaan muu kuin sinä ja minä hoitanut silmiään Suomessa hunajalla. Itse törmäsin tähän hunajahoitoon vieraillessani vähän yli kuukausi sitten brasilialaisella Baldonin hunajapakkaamolla http://www.baldoni.com.br/ . Siellä näin pieniä kärpäsen kokoisia pistimettömiä mehiläisiä, joiden tieteellinen nimi on suurin piirtein apis meliponica. Esim. http://urucueabelhasnativas.blogspot.com/2010/12/visita-criadores-de-urucu.html
Tätä meliponican hunajaa väitettiin hirmu terveelliseksi tuotteeksi ja kallistakin se oli. Kosteusprosentti siinä hunajassa oli yli 30, mutta se on niin antiseptistä, että säilyy lähtemättä käymään, kuten tavallinen hunaja saavuttaessaan n.20 % vesipitoisuuden.
Meliponican hunajaa neuvottiin käyttämään myös silmävaivoihin. Esim. kaihin pitäisi hävitä sillä ilman operaatiota. Kotiin tultua aloin kokeilemaan hunajatippoja, sillä välillä on jopa autolla ajo vaikeaa silmissä leijuvien pilvilauttojen takia. Olen kokeillut näitä hunajasilmätippoja siis kuukauden ajan. Näkö on parempana niin kauan kuin ne vaikuttavat, mutta lopullista paranemista en ole vielä huomannut. Lukemasi ohje kuulostaa ihan järkevältä.
Etsin netistä eri kielillä ohjeita hunajan käytöstä silmävaivoihin ja löysinkin varsinkin niistä maista, missä luonnonlääkintä ja apiterapia ovat hyväksyttyjä hoitomuotoja virallisen lääketiteen rinnalla. Tavallista hunajaa käytetään vedellä laimennettuna silmätippoina. Hoitoajat ovat tietenkin pitkiä, sillä mihinkään pikaisiin ihmeparantumisiin en usko minäkään, mutta jatkan silti hunajahoitoa. - huhhahheijarommiapul
Hunaja auttaa kirjoitti:
En tiedä, onko kukaan muu kuin sinä ja minä hoitanut silmiään Suomessa hunajalla. Itse törmäsin tähän hunajahoitoon vieraillessani vähän yli kuukausi sitten brasilialaisella Baldonin hunajapakkaamolla http://www.baldoni.com.br/ . Siellä näin pieniä kärpäsen kokoisia pistimettömiä mehiläisiä, joiden tieteellinen nimi on suurin piirtein apis meliponica. Esim. http://urucueabelhasnativas.blogspot.com/2010/12/visita-criadores-de-urucu.html
Tätä meliponican hunajaa väitettiin hirmu terveelliseksi tuotteeksi ja kallistakin se oli. Kosteusprosentti siinä hunajassa oli yli 30, mutta se on niin antiseptistä, että säilyy lähtemättä käymään, kuten tavallinen hunaja saavuttaessaan n.20 % vesipitoisuuden.
Meliponican hunajaa neuvottiin käyttämään myös silmävaivoihin. Esim. kaihin pitäisi hävitä sillä ilman operaatiota. Kotiin tultua aloin kokeilemaan hunajatippoja, sillä välillä on jopa autolla ajo vaikeaa silmissä leijuvien pilvilauttojen takia. Olen kokeillut näitä hunajasilmätippoja siis kuukauden ajan. Näkö on parempana niin kauan kuin ne vaikuttavat, mutta lopullista paranemista en ole vielä huomannut. Lukemasi ohje kuulostaa ihan järkevältä.
Etsin netistä eri kielillä ohjeita hunajan käytöstä silmävaivoihin ja löysinkin varsinkin niistä maista, missä luonnonlääkintä ja apiterapia ovat hyväksyttyjä hoitomuotoja virallisen lääketiteen rinnalla. Tavallista hunajaa käytetään vedellä laimennettuna silmätippoina. Hoitoajat ovat tietenkin pitkiä, sillä mihinkään pikaisiin ihmeparantumisiin en usko minäkään, mutta jatkan silti hunajahoitoa."Esim. kaihin pitäisi hävitä sillä ilman operaatiota."
Tuo olisi todella helppo tutkia. Kaihen tiiviyden mittaamiseen on laitteita. Ensin vaan lukemat, vuoden hunajakärvennys silmän pintaan ja uudet lukemat.
Mitä luulette paljastuvan? Saatiinpa sitä silti taas jokunen vuosi joillekin myytyä tyhjänpäiväistä huuhaata. Jo se, että joku Skepsis ry:n tapainen alkaisi tutkia tarkoittaisi mehiläisfarmarille lisätienestiä, ihan sama mitä sitten lopulta selviäisikään niin se tietty porukka luovuttaisi tappelematta rahansa kunhan pääsisi tästä "edistyksellisestä" mutta "unohdetusta" "luonnonihmeestä" osalliseksi etunenässä jo selvittelyvaiheessa. Jos asiassa olisi mitään perää niin miksei se hunajafarmari osta tai liisaa sitä mittaria, miettikää mitkä tienestit luvassa! Kaihileikkaus on maailman yleisin kirurginen toimenpide ja nyt kaihesta pääsisi "luonnollisesti" hunajalla!!! Olishan se nyt ihan typerää olla osoittamatta tuollaista tehoa. Mikä palvelus ihmiskunnalle!
Kaihi häviäisi hunajalla... Kaikkea sitä... Vuosiluku on 2011 ja tällaisia juttuja toiset tosissaan...
- valelääkäri
Huomioni kiinnittyi kohtaan " -- kuin varjo verisuonia".
Itsekin olen kärsinyt tästä kummallisesta ongelmasta. Aluksi pohdin jotain ikävämpää aktiviteettia verkkokalvolla, rappeumaa tai irtaumaa. Sitten eksyin googlailemaan englanniksi oireitani, ja kaikista mahdollisista näköhäiriöistäni löytyi mainintaa englanninkielisiltä Visual Snow -foorumeilta. Jopa oman verkkokalvon verisuonet näkyvät joillakin.
En väitä, että totuus löytyisi tuollaisilta keskustelupalstoilta sen enempää kuin täältäkään. Oma veikkaukseni oireisiisi (jotka ovat aika lailla linjassa omieni kanssa) on jonkinlainen neurologinen yliaktiivisuus, miksei jopa päänsärytön migreeni. Jos silmänpohjista ei kerran löydetty mitään, miksi sieltä uudemman kerran löydettäisiin?
Nimimerkkini kyllä kertoo sen, että minun diagnoosiani ei kannata pitää totuutena. Siispä toivon, että jos sinulta löydettiin jotain esimerkiksi mainitsemissasi aivokuvauksissa, kirjoittelisit siitä tänne. Uskon, että meitä on useampia, jotka kärsimme vastaavanlaisista ongelmista. - näin väitti optikko
Käsittääkseni verkkokalvon verisuonien näkeminen tietyissä valaistusolosuhteissa voi johtua ihan perus likitaitteisuudesta.
- Mhmm
Mulla näkyy silmissä sellaisia kummallisia kirkkaita valojuovia kun liikuttelen silmiäni kirkkaassa valossa ja katson jotain vaalea pintaa. Hämärässä / pimeässä noita ei näy. Oire alkoi n. 3 kk sitten. En tiedä olisko sitten verisuonia, mulla kun on todettu lievää hajataittoa näen varjokuvia.
- näkö pistää vihaksi
Aloittajalle (tai miksei muillekin vastaavista ongelmista kärsiville),
Voitte meilailla varta vasten aihetta varten perustamaani sähköpostiosoitteeseen
[email protected]
jos haluatte keskustella aiheesta tai kertoa vaikkapa millaisen diagnoosin olette saaneet.
On aina mukava saada vertaistukea :) - Silmäoireita
Jep, täällä samanlaisia oireita. Floatereita näkyy jatkuvasti kun katsoo esimerkiksi sinistä taivasta ja kirkkaita ja tasaisia kohteita. Kirkkaista kohteista tulee varjokuvia ja välillä vilisee silmissä oikein kunnolla. Silmissä on näkyvillä punaisia verisuonia, eivät katoa ollenkaan. Silmät eivät kuitenkaan ole mitenkään tulehtuneet. Nuo verisuonet tulivat näkyville samaa aikaa kuin oireet alkoivat, ja näyttävät leviävän keskeltä reunoille. Kirkkaiden valojen ympärillä näkyy sädekehä, ja pimeännäkö on heikentynyt. Oireet ovat jatkuneet ainakin 4 kuukautta. Ei pahene, eikä myöskään helpotu.
- Se ON kaihi!
Vaikka alkup. viestistä on jo vuosia, vastaan kuitenkin. Olen hieman yli nelikymppinen nainen ja vaivani alkoi samoilla oireilla: välähdyksiä, näkö heikkeni, häikäisi. Kävin silmän tt:ssä eikä sielläkään mitään löydöksiä. Silmälääkäri ehdotti sitten mykiön vaihtoa, vaikkei ollutkaan edes varma, että kaihi on kyseessä. JA SE AUTTOI. Näkä palautui kirkkaana. Lukulasit tarvin tosin.
Kaihi voi olla vaikka kuinka nuorella ja a.p:n oireet ovat ihan klassiset kaihin oireet. Kannattaisi yrittää saada aika mykiön vaihtoon, koska sen jälkeen diagnoosi voi vasta varmistua.- tes23
Ei vitussa oo kaihi, vaikka tumakaihin oireet on lähes samanlaisia ainakin osittain
- tes23
Moikka, alkuperäinen postaaja täällä.
Elämä mennyt oikeastaan päin persettä kaiken tämän jälkeen, toki tässä on hyviäkin asioita tapahtunut ja kuitenkin jollain tavalla olen pystynyt kestämään. Tällä hetkellä sairaslomalla keskivaikean masennuksen takia, kun välillä on tuntunut, että en kestä enää ja ei kiinnosta tämä elämä. Harmi, kun olen vielä niin nuorikin ja miten tämmöinen oikeasti voi haitata niin kamalasti. Oon vaan niin kyllästynyt elämään tässä epävarmuudessa, tosin nyt sairaslomalla fiilis on vähän parantunut.
Oireet ovat onneksi nyt viimeiset 2 vuotta pysyneet suurinpiirtein samanlaisena, ei ainakaan merkittävästi pahentuneet. Yksi alkuperäinen oire, tuo mikä on ihan selvä varjo verkkokalvosta aina joskus, on kyllä poistunut kokonaan.
Tässä on tullut jo toista vuotta opiskeltua ihan oikeasti no lähinnä hoitotiedettä, mutta kiinnostuksen kohteet (ei varmaan mikään ylläri) on juurikin silmäsairaudet ja silmän anatomia. Kohta valmis silmälääkri oon selvästi? Pari vuotta olen melko ahkerasti opiskellut ja tiedän kyllä tosi paljon normaaliin verrattuna ihan oikeastikin näistä asioista ja silmään liittyvistä jutuista.
Kyseisen ratkaisun, et miks menin opiskelemaan tuota alaa, tein osittain myös sen takia, koska kukaan muu ei ole pystynyt selittämään oireita... Päätin sitten, että minä selvitän sen vittu keinolla millä hyvänsä. Sen verran turhautunut olen. Vaikka nyt sairaslomalla olenkin ja itsetuhoisia ajatuksia on toki ollut enemmän ja vähemmän, oon päättäny, että hautaan en vittu mene vielä, koitan nyt tässä ite vaikka löytää sen ratkaisun, jos ei muu auta. Ehkäpä jossain vaiheessa pystyn elämään näitten kanssa... Mutta sen syyn löytymisen jälkeen sit mietitään uudestaan. Jos se nyt ylipäätään löytyy.
Silmänpohjat yms. tutkittu taas kerran, ja priimusta on, ei siis siellä mitään. Its ja itsekin olen päätynyt opiskelemaan hoitotiedettä ja nimenomaan (ylläri) tuo silmän anatomia Tässä vaiheessa melkein toivoisi, että siellä olisi mielummin vaikka joku kunnon sairaus kun se, että joutuu aivan jatkuvasti miettimään, että mikä vittu siellä oikeesti on. Vittumaista, koska et voi unohtaa kovin pitkäksi aikaa tätä oiretta - ne kellä vielä on näkö, niin näön kanssa kun nyt ollaan tekemisissä joka päivä... ei voi unohtaa hetkeksikään, ellet kovin keskittynyt johonkin ole, koska oireet no kirjaimellisesti näkyy kokoajan.
Nyt tulossa lähete uudelleen MRI, katotaan onko siellä uudestaan sitten mitään neurologiseen tai esim nyt MS-tautiin liittyvää, ku sillon 2011 on viimeks ollu se. Kysyn kyl samalla kilpirauhasarvot (mitä ei oo otettu), koska basedownin aiheuttama hypertyreoosi (:D) (eli kilpparin liikatoiminta) saattais jollain tavalla selittää ainakin osittain jotain ja kilpirauhasarvot saattais sen paljastaa sitten. Ihan varmuuden vuoks vaan. Melkein tässä vaiheessa kuitenkin oon lähes 100% varma, että se on jotain neurologiseen liittyvää, ei voi selittyä nimittäin muulla tavalla tämä setti.
Surullista on elämä, kun olisin niin tyytyväinen pieneen elämääni... mutta kun on nämä vitun silmät. Katkeruutta... mutta samalla olen kyllä henkisesti kasvanut ja arvostan ihmisiä kyllä paljon enemmän kuin koskaan ennen. Joskus tietty ujous ja sosiaalisten tilanteiden pelko onkin nyt sitten muuttunut siihen, että oikeesti en pelkää puhua tuntemattomien kanssa, vaan oon ihan aidosti sosiaalisempi. Ehkä jotain hyötyä sitten tästäkin on ollu, koska tavallaan jonkun sortin itsevarmuus ja elämänkokemus (?) tai jotain näkyy käytöksessäni.
Eipä tässä muuta. Raportoin ehkä joskus jos muistan. Tai sit meikä menee ennenaikasesti mullan alle. (:D) Näinkin epätoivoista tämä vaan voi olla, mutta kyllä tää helpottaa välillä vähän kirjottaa sitten vaikka teidän harmiksi tätä paskaa.- tes23
Vähän sekavaks meni tuo viesti vahingossa kun cut copy paste meni päin persettä ku tuota ulkoasua muokkasin järkevämpään muotoon. Koittakkaa kestää :D
- Tessa 26
tes23 kirjoitti:
Vähän sekavaks meni tuo viesti vahingossa kun cut copy paste meni päin persettä ku tuota ulkoasua muokkasin järkevämpään muotoon. Koittakkaa kestää :D
TES 23!!!!!mitä sinulle kuuluu nyt? Haluisin kuulla..itselläni oireita ollut kohta 2 vuotta ja äsken todettiin kilpirauhasenvajis..ei ole vielä oireet hävinneet! :/ lääkettä syönyt n. 4 kk..
- Tessa 26
tes23 kirjoitti:
Vähän sekavaks meni tuo viesti vahingossa kun cut copy paste meni päin persettä ku tuota ulkoasua muokkasin järkevämpään muotoon. Koittakkaa kestää :D
TES 23!!!!!mitä sinulle kuuluu nyt? Haluisin kuulla..itselläni oireita ollut kohta 2 vuotta ja äsken todettiin kilpirauhasenvajis..ei ole vielä oireet hävinneet! :/ lääkettä syönyt n. 4 kk..
- tes24
Tessa 26 kirjoitti:
TES 23!!!!!mitä sinulle kuuluu nyt? Haluisin kuulla..itselläni oireita ollut kohta 2 vuotta ja äsken todettiin kilpirauhasenvajis..ei ole vielä oireet hävinneet! :/ lääkettä syönyt n. 4 kk..
Hei.
Hetken mielijohteesta päädyin taas tarkastelemaan tätä aihetta minkä aloitin joskus 2010.
Näköhäiriöt ovat valitettavasti suurimmilta osin pysyneet, mutta onneksi samanlaisena ja tulen suhteellisen hyvin särkylääkkeiden kanssa toimeen. Voin ajaa autoakin suhteellisen hyvin.
Henkinen kasvu, kypsyys, ravinto ja liikunta on auttanut vaan yksinkertaisesti hyväksymään asian ja helpottanut oloani. 2013 syksyllä tein nimittäin täydellisen elämänmuutoksen, mikä ei kovin helppoa ollut. Masennuksen kanssa taistelu on pystytty kuitenkin selätettämään, vaikka vuodet 2011 - 2013 (monet muutkin seikat lukien) hankalimmat elämästäni. Uskomaton tarina, voisin jopa sanoa. Kaikkea sitä ihmiselle sattuu.
2013 syksyllä MRI-tutkimuksessa löytyi aivolisäkkeen alueelta hyvänlaatuinen kasvain, mikä painoi näköhermoa niin, että se aiheutti osan oireista. Kasvain onnistuneesti operoitiin. Vaikutus kasvaimella oli mm. hormonitoimintaan ja sen häiriöihin, mikä osittain selitti masentuneen mielialan ja vaikutusta oli esim. testosteroniarvoihin. Vuosia kestävä uupumus hävisi minulla myös tämän operoinnin takia, mikä osittain hävitti myös joitain näköoireita, kuten jatkuvan välähtelyn silmissä. Uupumuksen En tiedä onko pelkällä kasvaimen löytymisellä ja operoinnilla ollut myös lumevaikutusta. Ehkä on.
Vituttaahan tämä asia vieläkin, lähes päivittäin, koska oireitahan on. Enkä todellakaan kuvittele niitä, eli ei ole kuvittelemisen suhteen kyse mistään psykologisesta ongelmasta.
Nykyään kuuluu oikeastaan ihan suhteellisen hyvää. Etenen opinnoissani ja valmistun kohta.
T: AP - 26Jassu
Hei Tes,
mahdatkohan enää eksyä tälle palstalle? Olisi hyvä kuulla kuulumisiasi. Olen itse kärsinyt vuodesta 2011 täsmälleen samoista oireista mitä kuvailit aloituspostauksessasi, silmälääkärin tutkimuksissa muutamaan kertaan ravattu ja kaikki "ok". Tosin vasta vuoden sisällä oireet ovat käyneet sietämättömiksi ja hain yksityiseltä silmälääkäriltä apua, tuloksena ei mitään. Silmät kuulemma huippukunnossa, huolimatta kymmenen vuoden piilareiden käytöstä... Ei huippukunnolta tunnu, hämäränäkö paskana ja auringonvalo valoista pahin, muutkin valot todella häiritseviä. Ei siis hyvä olla mitenkään, ei pimeässä saati valoisassa.
Tilanne on nyt se, ettei mitään jatkotutkimuksia luvassa vielä tällä hetkellä, tosin täytyy alkaa selvittämään, onko vika jossain muualla kuin itse silmissä. Välillä pelkään että näköongelmat joista kärsin leimataan kuvitteluksi ja liioitteluksi, ja lähipiiristä on tullutkin sen kaltaista palautetta. Jos vaan tietäisivät miten paskamainen juttu tämä on.
Ahdistaa ja masentaa kun ei pääse hetkeksikään eroon häikäisyä ja sumeaa näkymää, ei juuri huvita hereillä ollakaan.
Päätellen tästä viimeisestä postauksestasi sinulla menee jo paremmin (mikä on mahtava juttu:) etkä varmaan enää täällä käykään, mutta täytyy sanoa etten koskaan ennen ole kuullut tapauksesta joka olisi täysin omia näköongelmiani vastaava, joten tunsin tarvetta kirjoittaa. Ja vaikka et tätä varmaan näekään, helpotti oloani purkaa omia tuntemuksia ja hoksata, etten sittenkään ole ainut joka käy läpi tällaista. :)
- Visual Snow?
Luultavasti Visual Snowta. Kyseessä ei siis ole silmäsairaus, vaan neurologinen tai psykologinen ilmiö.
Useilla ihmisillä voimakas migreeni on laukaissut tämän. Vaikka migreenin muut oireet lähtivät, Visual Snow jäi. Kukaan ei tarkalleen tiedä mikä Visual Snow-ilmiön aiheuttaa. Sillä ei siis ole mitään nimeä, ja aiheuttaa Visual Snown lisäksi Starburstingia, Haloja, Blue field entoptic-ilmiötä (kuin kipinöitä lentelisi), näön ajoittaista sameutta, näkökentän kapenemista, jälkikuvia, tinnitusta, migreeniä, elohiirtä ynnä muuta. Mitään hoitoa ei ole, sillä kukaan ei tiedä sen syytä. Saattaa johtua aivojen kemikaalitasapainon häiriöistä, masennuksesta, huonosta verenkierrosta. Saattaa olla MS-tauti, Borrelioosi, jokin autoimmuunisairaus, nestehukka. Joillakin on Visual snowta esiintynyt aina, joillakin se laukeaa yhtäkkiä (Se tulee kerralla, eikä vähitellen)
Tämä organisaatio tutkii Visual Snow-ilmiötä:
http://www.eyeonvision.org/
Visual Snow foorumi:
http://thosewithvisualsnow.yuku.com/
Aion kokeilla itse monivitamiineja, jos auttaisivat. Masennuksesta eroon pääseminen varmasti on hoito tähän, mutta se ei ole kovin helppoa, jos kärsii tästä. - JuhaVS
tes23,
Oletko jo mukana Visual Snow facebook-ryhmässä? - https://www.facebook.com/groups/229020277110681/
Meitä visual snowsta kärsiviä on ryhmässä jo yli 900, joten et ole "lumisateesi" kanssa yksin. Tervetuloa mukaan!
- Juha - EiRessiäOteta
Onhan tämä jo vanha ketju, mut itselläkin ollu tuon tyylisiä oireita iät ja ajat, mut lähinnä eniten ihmetytti toi verisuoni heijastus ja rupesin nettiä selaileen nii Suomenkilelellä en löytäny mitään mut englanniksi jotain löyty ja toi on tieten ihan normaalia ehkä, en oo hyvä Englannissa. Mut siinä on pari linkkiä jos jollain on samanlaista pään vaivaa nii ei kannata ressiä nostaa. https://en.m.wikipedia.org/wiki/Purkinje_images https://en.m.wikipedia.org/wiki/Entoptic_phenomenon
- Vilkutivälk
Ihan kun olisin itsestäni lukenut. Itsellä alkoi valot vilkkumaan silmissä 2015 ja lääkärien mukaan ei vikaa silmissä tai aivoissa. Ikääkin vasta 21 :/
- Anonyymi
ois mukava jutella vaikka jossaki somessa ja saaha vertaistukea tai purkaa vaa tätä pahaa oloa mikä tästäki aiheutuu oon 15 ja ollu kohta kaks vuotta tätä
- Anonyymi
Aloittaja kirjoittaa tuolla toisessa viestissä:
"Totesi lopuksi, että lasiaisenirtauma se siellä ja kerto, että se selittää oireet."
Lasiaisen irtauman sanotaan olevan melko tavallinen ikääntymiseen kuuluva ilmiö. Siihen tutustutaan yleensä silloin kun se omalle kohdalle sattuu. Yksi blogisti kirjoittaa näin:
http://www.toisinsanoen.fi/artikkelit/hyvaeae-vointia/2008/04/lasiaisen-irtaumaa-odotellessa
"Olen taas paljon viisaampi sen suhteen, mitä tulee iän mukanaan tuomiin yllätyksiin. Vaikka en olekaan vielä eläkeikäinen enkä pidä itseäni "reliikkinä", minun on pakko hyväksyä vuosien myötä lisääntyvät kolotukset ja säryt."
Tämän keskustelun aloittajan oireita lisäsivät hänen mukaansa myös näköhermoa painava kasvain.
Lasiaisen irtauma on englanniksi vitreous detachment, asiaa löytyy runsaasti netistä, esimerkiksi tämä tiivistelmä:
https://nei.nih.gov/health/vitreous/vitreous
👓 - Anonyymi
Tessi hengissä?
- Anonyymi
Eikös toi Visual Snow ole ihan normaalia ja kaikilla ihmisillä, jos vain siihen kiinnittää huomiota?
- Anonyymi
Minulla hiekan tai muun roskan tuntua silloin tällöin silmissä. Tunne häipyy kun laitan niihin tipan hunajaa, jonka laimennan hopeavedellä. Isälläni oli aikoinaan mehiläisiä. Hän neuvoi silmäongelmaisia laittamaan hunajaa silmiin. Jotka niin tekivät, tulivat kiittämään. Saksassa vauvojen silmätulehduksia taas hoidetaan
hopeavedellä, joten itse ohennan hunajaa sillä
Myös veljeni, jolla aamuisin punaisia laikkuja näkökentässä, todennut hunajan auttavan pitkäksi aikaa. - Anonyymi
7wieieikuidjdejhwjejywwjhhehhejshsjejjeekjejejejjerjjrkejejejejrjjjjejjjejrrjejjejejriedejejjejehrjje
- Anonyymi
Nsenwhds
- Anonyymi
Oispa kiva kuulla AP:n kuulumisia, itelle tullu nyt samoja oireita. itse tosin epäilen MS-tautia kun muitakin oireita löytyy
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758