Ei kannata maksaa

Jos on tarpeeksi velkaa niin jättää kylmän rauhallisesti maksamatta. 15 vuoden kuluttua niitä ei voi ulosmitata, jos rikos kyseessä niin 20 vuotta. Sen ajan elelee yhteiskunnan piikkiin ja tekee pimeitä töitä.

Vuokra maksetaan, max 550 euroa kuussa. Näin Helsingissä, maakunnissa vähemmän. Reilu neljähunttia kuussa jää käteen työttömyyskorvauksesta. Pimeä duuni jää kokonaisuudessaan käteen, ihan kohtuullisen elintason saa.
151497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

voi kuule tekisin mitä tahansa työtä vähän extrana ja jopa 500e/kk kelpaisi meille jos vain jostain saisin.on kaksi alaikäistä huollettavaa joiden toinen vanhempi on kuollut eli täysin yksin ollaan.ei vaan,vouti riistää ja rahaa jää kuukaudessa todella vähän kätösiin.

Äänestä

Perintätoimistot ovat kovasti minua uhkailleet, siinähän uhkailevat, eivät voi mitään. Ulosotossa todettu varattomaksi, tyhjästä on paha nyhjäistä. Töihin en mene ennen kuin velat ovat vanhentuneet!

Äänestä
  • Toivotan sinulle onnellista elämää seuraavat 15 vuotta persaukisena. Varmasti "hauskaa" aikaa,

    Äänestä

  • Työkokemus: 15 kotona odottelemassa velkojen vanhentumista. Olet varmasti kuukauden työntekijä jos johonkin pitkäaikaistyöttömien pakkotyöhön joskus joudut.

    Aloitat eläkkeesi kerryttämisen hesen hampparinvääntäjänä ja saat kerrytettyä niiden vuosien aikana mahtavan eläkkeen.
    Vanhuksena anot lääkärikulujasi jälleen joka kuukausi sossusta ja pysyt köyhänä vaikka velkoja eivät saaneetkaan mitään.

    Äänestä

  • ffffsef kirjoitti:

    Työkokemus: 15 kotona odottelemassa velkojen vanhentumista. Olet varmasti kuukauden työntekijä jos johonkin pitkäaikaistyöttömien pakkotyöhön joskus joudut.

    Aloitat eläkkeesi kerryttämisen hesen hampparinvääntäjänä ja saat kerrytettyä niiden vuosien aikana mahtavan eläkkeen.
    Vanhuksena anot lääkärikulujasi jälleen joka kuukausi sossusta ja pysyt köyhänä vaikka velkoja eivät saaneetkaan mitään.

    Vuokra maksetaan, ei tarvitse maksaa elatusmaksuja, käteen jää reilu neljä hunttia taskurahaa. Pimeistä hommista ei mene veroja, kaikki tulee käteen.

    Kuka jaksaa jostain eläkkeistä murehtia, eläkeikähän korotetaan johonkin 70 vuoteen, siihen on 40 vuotta aikaa. Lapsia on senverta paljon että kyllä he minusta huolehtivat.

    Äänestä

  • Töitä, ei kiitos kirjoitti:

    Oli tarkoitettu niille jotka todellakin kuvittelevat menevänsä töihin 15 vuotta maattuaan.

    Pimeistä töistä en puhunut mitään. Olen itsekin velallinen ja tehnyt pimeitä ja ei pimeitä hommia. Lapsiakin löytyy tarpeeksi, että en montaa satasta häviä, kun töitä teen. Liiton rahatkin juoksee välillä, eikä niistä revitä mitään.
    Pimeissä töissä on toki omat hyvät puolensa ja huonot. Jos tiput telineeltä ei kukaan muu maksa mitään paitte kela ja sekin edellisvuoden tulojen mukaista sairaspäivärahaa. Joka on sinun tapauksessasi alin mahdollinen. Jos katkot kätesi ja haluat työnantajan korvaavan hänen pitäisi välittömästi kirjoittaa sinun aloittaneen virallisen työsopimuksen tuona samaisena päivänä, entä jos ei suostu.
    Myös se, että jos jäät temppuilustasi kiinni, menetät työttömyysetusi. Ja velka-aikasi pitenee, koska joudut maksamaan kaikki saamasi korvaukset takaisin.
    Ja tietysti myös se ettei eläkettä kerry. Kaikilla ei ole lapsia jotka huolehtivat.

    Jos kertoo jollekin jostain mukavasta täytyy muistaa myös kertota varjopuolista ja itsekin pimeitä töitä tehneenä, tiedän riskit. Niin varmaan sinäkin. Moni ajaa autollakin tuhatta ja sataa ja polttaa ketjussa tupakkaa, ei tieto riskeistä saa heitä koskaan lopettamaan, vain kolari ja keuhkoahtauma voi seisauttaa lopettamaan. Tiedän siis hemmetin hyvin mitä tapahtuu, jos jalkani tellingiltä lipsahtaa. Tai jään kiinni pimeistä keikoistani, en tosin tee niitä aina.

    Mistä niitä pimeitä töitä muuten saa kysyi joskus joku palstalla. Minulle niitä tarjotaan kun sanon ammattini. Aina on jossain jotain tarjolla, kaikkea vaan ei tarvitse ottaa vastaan.

    Teen siistiä sisätyötä kotonani. En todellakaan minnekään telineille lähtisi, hyi helvetti.

    Äänestä

  • Töitä, ei kiitos kirjoitti:

    Teen siistiä sisätyötä kotonani. En todellakaan minnekään telineille lähtisi, hyi helvetti.

    90 prosenttia pimeistä töistä ei ole mitään siistiä sisätyötä.

    Paskasäiliöauton kuljettajakin tekee arvokkaampaa työtä, kuin sinä sisällä.

    Ilman häntä hukkuisit paskaan.

    Äänestä

  • fffsef kirjoitti:

    90 prosenttia pimeistä töistä ei ole mitään siistiä sisätyötä.

    Paskasäiliöauton kuljettajakin tekee arvokkaampaa työtä, kuin sinä sisällä.

    Ilman häntä hukkuisit paskaan.

    Enkä mihinkään pimeisiin töihinkään mene, naiset elättää! Huomen aamulla nukun pitkään, menkää te niihin paskahommiinne, minä käännän kylkeä!

    Äänestä

Jouduin ulosottoon perusteettomasta oikeusjutusta, jossa minut määrättiin maksamaan korvauksia,
vaikken ollut tehnyt väitettyjä asioita. Siksi päätin etten ajo maksaa vääryydellä saatuja korvauksia.
Eli joudunko olemaan 20 vuotta siten etten saa tienata mitään?
Saanko omistaa yhtään mitään tavaroita edes?
Siis saako kodissani olla mitään? Vai viekö ulosottomies kaiken?
TV, koruja, kamera, tietokone, yms.
Entä kun samassa asunnossa asuu muitakin ihmisiä.
Voidaanko heidän tavaransa viedä minun ulosottovelkojeni takia?
Miten todistan etteivät tarvarat ole minun vaan heidän?
Vai tarviiko voden todistaa että tavarat ovat minun ennenkuin hän voi viedä ne?
Voiko vode tehdä kotietsintöjä sukulaisteni ja ystävieni luokse ja viedä heidänkin
tavaransa epäillesään heillä olevan minun tavaroitani?
Miten kannattaa toimia?

Äänestä
  • "Suojaosuus on velallisen osalta 20,82 euroa päivässä ja kunkin huollettavan osalta 7,48 euroa päivässä."
    28.30 eur/päivä yhden lapsen huoltajalla eli 849 eur/kk. (netto palkka)
    Yksinäisellä suojaosuus on 625 eur/kk.

    Jos palkka on lapsellisella 1698 euroa, niin häneltä ulosmitataan 566 euroa (2/3)?
    Yksinäiseltä 1249 euron palkasta ulosmitataan 416 euroa?
    Sitä isommasta palkasta menee 1/3 osaa palkasta?

    Entä jos saa veronpalautuksen niin meneekö se kokonaan ulosottoon,
    vai onko siinä suojaosa?

    Äänestä

Telkkarista tulee just ohjelma jossa lama-ajan lapset kertovat kuinka
he katselivat telkkarista Miss Maailmakissa ja juuri kun julistettiin voittajaa
ovikello soi, vode tuli ja vei telkkarin ja videot.

Eli kyllä siis vode voi tulla koskavain kotiin ja viedä ihan kaikki
tavarat kotoa? Eikö telkkari ja videot lapsiperheessä ole sellaisia
kotiin kuuluvia tavaroita joita vode EI voi viedä?
Viekä vode siis kodin tietokoneetkin? Vaikka lapset tarvitsisivat niitä koulutöissään?

Äänestä
  • Paskaa jauhat.Minulla on se käynyt kyyläilemässä ja tutkimassa kamojani jo pari kertaa vaan ei ole mitään vienyt vaikka nytkin tuliterä 1400€ läppäri.On vain proidin firman nimissä ja sillä hyvä ei voi mitään.Autokin on kun muorilta meni kortti sain sen käyttööni ei pääse siihenkään koska minun eläkkeestä ei olisi tuota autoakaan ostettu 10 vuoteen eli ei voinut väittää että olisi minun ostama ja muorin nimiin.Pikkukylissä voudit on tehnyt noin mutta joutuvat pakauttaan joka vehkeen.Pesukone,astianpesukone,jääkaappi,hella,sänky/henkilö/keittiöpöytä,astiat,kahvinkeittimet,mikrot,perustv ellei joku tuhansien vehje jää vaatteet ja yhdet harrastusvälineet ellei ne ole tuhansien arvoiset.Tietokone kuuluu nykyisin samaan ellei todellakin olisi joku 2000 pelikone,mutta jos se kytkyllä ostettu eli saatu niin ei voi viedä.

    Äänestä

  • 12+3 kirjoitti:

    Paskaa jauhat.Minulla on se käynyt kyyläilemässä ja tutkimassa kamojani jo pari kertaa vaan ei ole mitään vienyt vaikka nytkin tuliterä 1400€ läppäri.On vain proidin firman nimissä ja sillä hyvä ei voi mitään.Autokin on kun muorilta meni kortti sain sen käyttööni ei pääse siihenkään koska minun eläkkeestä ei olisi tuota autoakaan ostettu 10 vuoteen eli ei voinut väittää että olisi minun ostama ja muorin nimiin.Pikkukylissä voudit on tehnyt noin mutta joutuvat pakauttaan joka vehkeen.Pesukone,astianpesukone,jääkaappi,hella,sänky/henkilö/keittiöpöytä,astiat,kahvinkeittimet,mikrot,perustv ellei joku tuhansien vehje jää vaatteet ja yhdet harrastusvälineet ellei ne ole tuhansien arvoiset.Tietokone kuuluu nykyisin samaan ellei todellakin olisi joku 2000 pelikone,mutta jos se kytkyllä ostettu eli saatu niin ei voi viedä.

    "yhdet harrastusvälineet"

    Mitä tämä tarkoittaa?
    Viedäänkö perheen kaikilta laskettelusukset, lumilaudat, luistimet, rullaluistimet, nappikset, jääkiekkomailat?
    Pitääkö noista siis valita yhdet jotka saa pitää?
    Entä kun perheen vanhemmilla on samankokoinen jalka kuin teini-ikäisillä lapsilla,
    niin mistä vode tietää kenen laskettelusukset ja monot se vie? Jos sanoo että ne on lasten,
    voiko se viedä ne silti, jollei pysty jotenkin todistamaan kenelle ne kuuluu?
    Millainen todiste kelpaa? Kuitteja ei ole vuosia vanhoista tavaroista.
    Riittääkö että on esittää käsin tehty kuitti/sopimus kamojen ostosta käytettynä kaverilta?
    Vai vieko vode kaikkien perheenjäsenten harrastusvälineet vaikka vain yksi on ulosotossa?
    Entä kun samassa asunnossa perheeseen kuulumaton henkilö? Miten hän voi suojata ettei hänen
    tarvaroitaan viedä? Täytyykö joka tavaraan teipata kuitti tai joku muu todistus?

    Äänestä

  • Miten suojata ne? kirjoitti:

    Ei se ulosottomies mitään normaalia kodin irtaimistoa ulosmittaa. Eli ihan saa velallinen pitää itsellään ne huonekalut, vaatteet, televisiot, stereot, tietokoneet, polkupyörät, laskettuvälineet ja muun krääsän.

    Ulosottomies voi ulosmitata kodin irtaimistoa silloin jos kotoa sattuu löytymään vaikka arvotaidetta tai muuta vastaavaa. Tosin eipä se ulosottomies edes osaa tulla etsimään kotiin sellaista ja tuskin tavallinen ulosottomies edes erottaa onko seinällä aito Helen Schjerfbeckin maalaus vai joku joku kopiotöherrys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niin se vain on kirjoitti:

Jos on tarpeeksi velkaa niin jättää kylmän rauhallisesti maksamatta. 15 vuoden kuluttua niitä ei voi ulosmitata, jos rikos kyseessä niin 20 vuotta. Sen ajan elelee yhteiskunnan piikkiin ja tekee pimeitä töitä.

Vuokra maksetaan, max 550 euroa kuussa. Näin Helsingissä, maakunnissa vähemmän. Reilu neljähunttia kuussa jää käteen työttömyyskorvauksesta. Pimeä duuni jää kokonaisuudessaan käteen, ihan kohtuullisen elintason saa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu