Kirjottelenpa nyt ajankulukseni tänne, kun en untakaan ole tänä yönä saanut..kyseisestä syystä.
Kuulostaapa perinteiseltä, mutta ongelmana on anoppini. Hän on muutaman viime päivän aikana lähetellyt minulle useita pitkiä tekstiviestejä, jotka ovat loukanneet minua todella pahasti. Alkuun vain itkin niiden takia, mutta nyt sen itkun tilalle on tullut aivan järjetön inho tuota ihmistä kohtaan. Eli tilanne taitaa nyt jokseenkin olla saanut alkunsa siitä, että hän ei ole osannut katkaista napanuoraansa mieheeni, vaan on hänestä aivan tajuttoman mustasukkainen. Viime lauantaina vietimme aikaa mieheni veljen kanssa, josta tämä nainen sai vain potkua mustasukkaisuuteensa. Sen jälkeen mikään ei ole ollut entisellään, huomautan, että aiemmin tulimme toimeen ja kyläilimme toistemme luona, silloinkin olin kyllä tietoinen siitä että anoppini on hieman hankalampi tapaus.
Mutta siis asiaan... Hän tekstiviesteissään siis kertoi minulle olevani lihava, ja että minun tulisi laihduttaa, jotta saisin töitä ja jaksaisin tehdä töitä (on totta, että olen ylipainoinen, mutta se ei ole ennenkään työntekooni vaikuttanut!). Lisäksi olen leikkausjonossa ja hän tietää sen, joten vihjasi että paljon lihavia kuolee leikkauspöydille. Minun ystäväni ovat kaikki aivan tavallisia työssäkäyviä tai opiskelevia nuoria, mutta viesteissään hän kertoi ystävieni olevan juopposeuraa. Lisäksi hän kertoi, että minä olin mieheni pikkuveljen houkutellut viikonloppuna tähän juopposeuraan, vaikka hän aivan itse tahtoi illanviettoon mukaan lähteä. Vanhemmistani hän kirjoitti, etteivät he ole osanneet kasvattaa minua, ja muisti vielä kertoa että "meidän perheessä ovat asiat hyvin, keskustelua voidaan jatkaa teidän perheen pöydässä". Ja hän ei ole siis ikinä tavannutkaan perhettäni. Lisäksi hän tarjoutui itse kyselemään minulle puhelinmyyntifirmasta töitä, koska en kuulemma itse saanut sitä aikaiseksi. Hän tiesi kertoa, että olen manipuloija ja valehtelija, sillä jos lukion todistukseni olisi niin hyvä mitä olen väittänyt, olisin hakenut opiskelemaan yliopistoon enkä ammattikouluun. en ole valehdellut hänelle mistään asiasta. hänen mielestään minun ja mieheni tuloerotkin ovat sen verran suuret, että mieheni joutuu elättämään minua, ja emmekä voisi olla yhdessä, koska pariskunnilla tulisi olla samansuuruiset tulot. Hän myös kirjoitti, että "ainaisilla aneluillasi joudut vain orja-asemaan".Helsingissä opiskellessani ja yksin asuessani jouduin hakemaan sossusta tukea, kun opintotuet eivät riittäneet yksiön vuokraan (päälle 500e) ja elämiseen. tästä hän myös kimpaantui, ja kertoi ettei ole aiemmin kuullut yrittäjän lapsen käyttävän toimeentulotukea (totta, isäni on yrittäjä, mutta miksi maksattaisin elämäni läheiselläni, kun voin saada rahan muualta). Eli hän siis väitti että "olet kertonut satuja perheestäsi". Lisäksi hän vihjaili, että olen syrjäytynyt, kun kirjoitti viestiin että "meitä pelottaa että poikammekin syrjäytyy ja kaikki kasvatuksemme ja tukemme ja avustuksemme menee hukkaan". Koska mieheni on suutuspäissään lyönyt luuria äidilleen korvaan eikä ole vastannut puheluihin, tiesi anoppini kertoa siihenkin syyn: "ajattelin josko hän sinua pelkää eikä osaa pitää puoliaan". Hän kertoi minulle myös, että koska en ole ollut opiskeluaikoina joka kesä työssä, työnantaja katsoo sen juoppoudeksi ja psyykkiseksi sairaudeksi. Hän väitti, että mieheni sisarukset ja koko suku ovat hänestä huolissaan, mutta tiedusteltuamme asiaa mieheni siskolta, hänkin oli sitä mieltä että anoppini käytös ei ole hyväksyttävää ja huolen suhteen hän oli ainakin minulle valehdellut. Olen siis hyvissä väleissä kaikkien muiden paitsi anoppini kanssa.
Olen näistä viesteistä todella vihainen hänelle, ja kun suutuspäissäni kirjoitin hänelle viimeisen viestin "suoraan sanottuna, mene hoitoon!" hän vastasi siihen sitten että "tuo on jo kunnianloukkaus". mielestäni hän voisi lukea kirjoittamansa viestit uudestaan läpi,ajatuksella(jos hän siihen kykenee) ja miettiä, kuka on loukannut ja ketä...

Vastaukset 4
Vanhimmat
...eli mitä laki sanoo tästä, missä menee se kunnianloukkauksen raja? Anoppini aivan selkeästi luokittelee ihmisiä, sillä hän on useaan otteeseen mainostanut minulle sitä helvetin yliopistoa ja korkeakoulua jne. mielestäni selkeästi halveksii heitä, jolla on vain amiksen perustutkinto. Mieheni kertoi myös, että aikoinaan anoppini käyttäytyi samalla tavalla hänen miehensä vanhempia kohtaan, jolloin heidän välinsä menivät poikki useiksi vuosiksi. Tämä mieheni isoisä oli myös suoraan sanonut anopilleni, että hän on mielisairas ihminen. Eipä tunnu liioitellulta sanoa, että en ihmettele tuota! Hän on useaan otteeseen keksinyt juttuja omasta päästään ja on myös vainoharhainen kaiken suhteen. Ilmeisesti en nyt vain ole hänen mielestään tarpeeksi laiha ja koulutettu hänen pojalleen. Hän ilmoitti myös, että minussa on paljon ärsyttäviä piirteitä, joista hän vaikenee (?). avautui kyllä aivan tarpeeksi niistä asioista. esim. että olen kovaääninen ja näen itseni muiden yläpuolella. tämä ei pidä kenenkään mielestä paikkaansa. lisäksi hän kysyi, olenko koskaan hävennyt mitään? ja että missä on kunnioitukseni vanhempia ihmisiä kohtaan. olen sitä mieltä, että minun ei tarvitse häntä kunnioittaa vain koska hän on minua vanhempi, mielestäni kunnioitus ansaitaan!!!
minulla on kokemusta ihan yhtä mielenvikaisesta sukulaisesta ja paras keino välttyä mieliharmilta on se, ettei ole missään tekemisissä. "Mene hoitoon" ei ole kunnianloukkaus, kuten anoppisi vietit sinulle, mutta olet anoppisi yläpuolella, kun et alennu hänen tasolleen. Tuollaiset mielenvikaiset luulevat usein olevansa lakialan(-kin!) ammattilaisia, joten ihan se ja sama, mitä puhuvat kunnianloukkauksista. Säästä anoppisi viestit, itse tulostin vastaavanlaiset, niin ne ovat tallessa, mutta eivät silmissä. Jos anoppi jossain vaiheessa säälittää, niin kaiva ne viestit esiin ja taas muistat millainen ihminen on kyseessä.
ja jäsentämään asioita ennen kuin täällä valitat.
Ei tuollaista paskaa kukaan jaksa,,,viitsi lukea kun 3,luokkalainen kirjoittaa selkeämmin kuin avaaja:
Hanki elämä ja kirjoita sitten vasta:
Rikoslaki
Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Selvästikään kummankaan tapauksessa ei ole kyse kunnianloukkauksesta.